Tiede on ajettu vakavaan kriisiin

Professori Atte Korholan mukaan tutkimus on huonosti suunniteltua, täynnä virheitä ja määrä korvaa siinä laadun, sen perusrahoitus on heti hoidettava kuntoon (HS 6.10). Kriisin syy ei ole tieteessä vaan sitä ylläpitävässä järjestelmässä. On pakko hakea koko ajan rahoitusta tutkijoiden määrän samalla koko ajan kasvaessa ja aika menee kilpailtaessa juttujen määrässä, ei laadussa. Suuria otsikoita on saatava ja tyhjästä nyhjäistävä. Valtaosa tutkimusten tuloksista on lisäksi vääriä ja virheellisesti myös tehtyjä, huolimatonta työtä.

Kilpailu määrästä ja rahoituksesta pilasi vakavasti otettavan tutkimuksen ja tieteen. Ulkopuolisen rahoituksen hakeminen ja tieteen laadun heikkeneminen näkyy myös tietokirjallisuudessamme.

Kulttuuritoimituksen esimies Hanna Mahlamäki kirjoittaa (HS 6.10) kuinka tietokirjan nimellä kulkevat teokset voivat väittää mitä tahansa vastoin totuutta ja pian nämä kustantajiemme julkaisemat väitteet myös leviävät. Se pitää paikkansa.

Samoin oikeassa on myös professori Atte Korhola (HS 6.10). Puutkin on inhimillistetty tietokirjallisuudessamme ja ne alkavat olla satukirjojen tasolla. Metsien miehet kokemusasiantuntijoina alkavat ohitella professorien tiedot elämän kovan koulun käyneinä ja mielikuvatasolla toimiva menestyy kilpailussa tiedon jaosta ja levittämisestä aina tylsää professoria paremmin.

Puidenkin inhimillistäminen on mukaansatempaavaa puuhaa kertoen puiden seksileikeistä. Ylen sarjassa kiimaisten puiden käyttäytymistä selostetaan biologisiin faktoihin muka nojautuen mutta sadunomaisesti ne höpöttäen. Myötätunto puita kohtaan kasvaa ja varmasti myös halu suojella luontoa näin kohenee. Mutta minkä kustannuksella me puitamme halaamme ja lapsemme kasvatamme?

Myydyistä kirjoistamme noin kolmannes on tietokirjojen nimellä kulkevia ja hän, joka saa kirjansa myydyksi, on kuin tiedemies, joka osaa myydä tutkimuksensa tulosta, oli se sitten mitä tahansa humpuukia. Tietenkään ilmiö ei ole uusi mutta omassa ajassamme sen laajuus ja manipuloiva tapa hakea vaikkapa historiantutkimuksessa kohteelleen tietty, vaikkapa pahansuopa maine, on ikävä ilmiö sekin.

Kunnon tarinat jäävät paremmin mieleen myös kouluajoiltamme kuin todelliset faktat. Samuli Tiikkaja (HS 6.10) kertoo, kuinka mukamas yksi mies pelasti musiikin. Hän oli Giovanni Pierluigi da Palestrina. Mies kun säväytti kirkolliskokouksen teoksellaan vuodesta 1567 alkaen ja messun nimeksi tuli Missa Pappae Marcelli, paavi Marcelluksen messu. Ilman tätä tekoa musiikki, mikä tahansa sen nimellä kulkeva, olisi tänään aivan muuta kuin mitä historia kertoo. Aika korjata tämäkin vääryys.

Uskonpuhdistuksen ja vastauskonpuhdistuksen aikana tehtiin outoja kertomuksia ja jotkut niistä elävät muita vahvempina, kuten Lutherin teesit ja niistä tehty kertomus. Hyvä kirjakin jää eloon mutta vielä parempi pitää elossa. Sama pätee vaikkapa lehden tarinaa Aleksis Kivestä ja aiemmin Minna Canthin puolisosta.

Omassa kouluaikani historiassa miehet kuvattiin joko lurjuksina ja täysinä nyhveröinä, mielisairaina ihmisinä, juoppoinakin. Tänään heistä todistetaan vallan muuta. Minnan mies teki kaikkensa auttaakseen puolisoaan ja mukana on oikeaa faktaakin. Samoin Kiven elämä oli sekin kokonaan muuta kuin ne kuvitelmat, joita meille on hänestä aiemmin jaettu.

Olisiko nyt syytä palata kertomukseni alkuun ja varoa, ettemme ole taas rakentamassa satuja ja pilaamassa lastemme maailmankuvan väärän tiedon ja mielikuvien hakiessa meistä rahoittajaa sellaiselle, jossa koko maailmankuvamme muokataan somejättiläisten ja digiajan konniemme halutessa meidän uskovan sellaiseen, joka ei ole likimainkaan tieteellistä ja faktaan pohjautuvaa, tylsänä pidettyä totuutta, moneen kertaan vahvistettu toistamalla ja hakemalla pienimmätkin virheet tutkimustemme tuloksista. Vaikka se vaatisikin vähän enemmän aikaa ja tieteelle ohjattua rahoitustamme.

Afrikassa Kiina on tekemässä täydellistä “Orwellia” käyttämällä rahaa ja sijoituksia mutta taustalla pelaa vallan muut ja todella mittavat digiaikamme kummajaiset. Aiemmin länsi ja Eurooppa hoiti sen imperialismin ikävällä käsitteellä ja kolonialismin nimissä. Yhdysvallat ankkoineen halasi meidät hengiltä, jopa joulupukkimme muuttui punanenäiseksi hohottajaksi.

Siinä sai nuutinpukki ja omat juhlamme kyytiä eikä historiastamme tahdo löytyä yhtään omaa kertomustamme kalevalaisen runouden rinnalle. Ruotsi vahvempana emämaana varasti jopa historiammekin ja on kirjoitellut sen haluamakseen. Huonolle suomalaiselle itsetunnolle sekin sopi kuin nyrkki silmään.

Kun otat naisen tasavertaisena rinnallesi, eikös kohta kasvata kivekset ja ole hetkessä ylivertainen, tiesi Cato ja Jack Gelber. Naisen arvaus kun on monin verroin parempi kuin miehen varmuus. Sen mitä mies on miettinyt vuodet, nainen kaataa päivässä, sanaili taas Demosthenes. Kun nainen puhuu, kuuntele mitä hän sanoo silmillään, runoili Victor Hugo. Naiset kun kutovat, jotta heillä olisi jotain ajateltavaa kun he keskustelevat ja miehen velvollisuus on hankkia ja naisen säilyttää, tiesi aikanaan jo Aristoteles. Rakastan Mikki Hiirtä enemmän kuin ketään naista, purki tuntojaan Walt Disney. Tytön vaikein tehtävä on todistaa miehelle, että tämän aikeet ovat vakavat, kirjoitti taas Helen Rowland. Naiset kun eivät rakastu koviin sankareihin, vaan lapseen, lapseen miehessä. Kaikki nuo lainaukset tunnetaan ja niiden merkitys on paljon enemmän kuin minkään tieteellisen faktan. Sitä meidän pitäisi osata jo hävetäkin.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts