Desperate times require desperate measures

Home / Uncategorized / Desperate times require desperate measures

Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia toimia myös Suomessa, ei vain Ruotsissa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä tai Kiinassa, brittien saarella, Kreikassa. Käsite “desperaatti” on vaikeasti käännettävä, mutta aina siihen liittyy toivon menetys, jota seuraa samalla pelon kadottaminen, oman identiteetin etsiminen, syvä depressio.

Kolme vuosituhatta takaperin tehty horoskooppi on tänään virheellinen, tietävät tähtitieteilijät. Miksi? Koska maan akseli on kiertynyt ja nykyisin vaikkapa ravun merkeissä syntynyt onkin oikeasti leijona. Leijonat voivat siis siirtyä seuraavaan merkkiin ja lopettaa ärjymisen samalla. Olen pahoillani. Identiteettisi on ollut koko ajan väärä.

Ihmisen heikko itsetuntemus ja itsetunnonkin horjuminen johtuu juuri näistä vääristä kuvitelmista ja harhaluuloista, hämäyksestä tähtimerkistä alkaen. Vanhemmat ja kaverit ovat sille vielä antaneet lisää vauhtia opettajien ja kaiken karvaisten psykologien ja ennustajaeukkojen kanssa. Peilikin on alkanut ikääntyessä valehdella.

Media-aikanamme lähiympäristön rinnalle on tullut kaukoympäristön väärän todistuksen antajat siitä, kuka olet ja miltä näytät. Eniten ne valehtelevat suurten kansojen ja jopa maanosien kuvauksessa. Kiinalaiset ja afrikkalaiset ovat kaikki hyvinkin helposti kuvattavissa ja ruotsalaiset nyt tunnetaan kaikki näkemättäkin.

Oman kansamme ja sen heimot kuvasi Topelius Maamme kirjassaan ja edelleenkin se on voimassa. Samaa kuvausta käytti myös urjalalainen duunari kirjoissaan ja etenkin sotaromaanissaan.

Tämän päivän laiska toimittaja on saanut kaikki tärkeimmät tietonsa näitä lukien ja stereotyyppejä rasistisesti viljellen. Poliittinen huijari taas näkee puolueetkin ja niiden äänestäjät stereotyyppeinämme ja Kari Suomalainen osasi piirtääkin ne maan päämediaan, Helsingin Sanomiin. Häntä pidettiin nerona. Neuroottista miestä kynineen.

Ihminen oli niissä työnsä näköinen, porvari ylipainoinen ja demari nälkää näkevän oloinen. Kommunisti oli ylipainoinen hänkin, mutta kyllä hänet Karin kuvaamana papista ja kokoomuslaisesta erotti. Tähtimerkit ovat tätä samaa huijausta.

Ihminen nyt on monella tapaa huijattava ja suorastaan hakee huijatuksi tulemistaan. Kirjailija käyttää siihen tunnesanojamme. Lyyristä kieltä tai proosaa. Itse hän on kesyttänyt sanat eikä niillä ole hänelle ammatti-ihmisenä minkään maailman tunnemerkitystä.

Jos kirjailija on omien sanojensa vietävissä, hän on kuin tiedemies, joka hakee koko ajan itse hautaamiaan luita ja löytää ne yleensä oman tiedeyhteisönsä yhteiseltä hautausmaalta. Sitä kutsutaan dogmaattiseksi tai konventionaaliseksi tavaksi tehdä tiedettä ja tutkimusta sekä menestyä myös siinä, tulla palkituksi dogmien  ylläpitäjänä, pönkittäjänä, puolueensa soturina politiikassa.

Innovatiivinen tiede taas edellyttää eri tiedekuntien rajojen ylittämistä, jolloin rikotaan näiden hautausmaiden rajoja häpeilemättä ja joudutaan myös rikkomaan vanhoja totuuksia. Microsoftin perustajat tekivät tätä työkseen ja toinen heistä kuoli juuri miljardöörinä, mutta myös hyväntekijänä.

Bill Gates sen sijaan jatkaa vielä ja voi hyvin, hänkin varojaan myös hyväntekeväisyyteen käyttäen. Olen hänet joskus tavannutkin. Vaikutti mukavalta ja naurusnaamaiselta mieheltä. Se on hyvin tyypillistä ihmisille, joilla on taipumusta ylitellä rajoja ja löytää myös uutta ihmeteltäväksemme ja kivitettäväksi. Bill Gates sai kermakakun kasvoilleen.

Nykyinen kupliin ahtautunut ihmismassa on taipuvainen juuri tähän aggressiiviseen kivitykseen. Microsoft on osasyyllinen tähän, kiitos netin ja sosiaalisen median ilmiöittemme. Eri kuplissa kun elää mukamas erilaisia stereotyyppejä, joita on varottava ja pidettävä omat uskomukset puhtaina ja tälle tyhmyydelle tukijoitakin.

Mitä sekavampi tilanne, sitä suurempi mahdollisuus on psykopaattien nousu johtajiksemme, jolloin sankareiden haku alkaa juuri sieltä suunnalta kupliamme heitä kouluttaen. Tavallinen ihminen JOUTUU toimimaan, kun taas sankari toimii koko ajan. Siinä on valtava ero.

Jokainen uutta luova ihminen on KOVA. Rohkeus on tyyliä, jota näemme paineissa eläen ja innovoivuus on tehdä sitä, mitä pelkäät. Ei ole rohkeutta eikä rajojen ylittäjää, jos ei ole pelkoa. Kun oman aikamme ahdistus lisääntyy, voi viihde ja tunneteollisuus, humpuuki hyvin.

Ilmastomuutos luo juuri nyt pelkoja ja pelkoa ei ole ilman toivoa. Luovuuteen ja innovointiin liittyy kärsimystä, kiusaamistakin, ja jotkut kärsivät jo siitä mitä pelkäävät. Se mikä pelossa on uuden löytämiselle tärkeintä, on pelon suuret silmät.

Kun suomalainen jalkapalloilija ei edes toivonut voittavansa, hän oli jo hävinnyt. Kun luopuu toivosta, kun koko ajan pelkää tekevänsä erehdyksen, luopuu myös pelosta ja menettää varmasti pelin. Paul Allen ei ollut tällainen ihminen. Bill Gates ei ole tällainen ihminen. Onko suomalainen viikinki löytänyt itsensä jalkapalloilijana?

Kirjallisuudessa Arto Paasilinna edusti sellaista neroutta, johon on vaikea löytää jatkajaa. Nuorin veljeksistä on usein tämä rajat rikkova ja mielikuvitusrikas ”lapsi”, vanhin yrmyilevä Erno Paasilinna ja ”vanhempi”, keskimmäinen taas diplomaatti ja poliitikko, veljessarjan ”aikuinen” pohtija. Kaikki kuitenkin älykkäitä ja vanhempiensa vapaasti kasvattaneita ympäristönsä tuotteita.

Mutta missä viipyvät kirjailijoina naiset humoristeina? Miksi lasta ei päästetä kirjallisuudessamme lainkaan irti silloin, kun naisen on oltava feministinen “yrmy” vanhempi Erno Paasilinnan tapaan kirjoittaen, tai keskimmäinen lapsista, ja siis aikuinen diplomaatti pohtijamme. Onko ongelma syntynyt kustantajiemme tuotteena ja sosiaalisen pääomamme rasitteena?

www.pdf24.org    Send article as PDF   

Leave a Reply