Halloween kaltaista elämää Pohjoismaiden neuvostossa

Home / Uncategorized / Halloween kaltaista elämää Pohjoismaiden neuvostossa

Suomen kieli alkaa saada virallisen aseman Pohjoismaiden neuvostossa. Elämme vuotta 2018. Myös Ahvenanmaan edustaja oli valmis hyväksymään islannin ja suomen kielen liki yhtä tasaveroiseksi norjan, tanskan ja ruotsin kielten kanssa. Mikä tämä tällainen neuvosto oikein on?

Miksi on korkeakouluja, joissa suomesta pyritään luopumaan työkielenämme? Onko heillä ehkä heikko itsetunto vai mikä vaivaa näitä suomalaisia? Ovatko he syntyisin Ahvenanmaalta? Onko taustalla joku hyvin vanha ja pienen, suljetun kulttuurin tuoma ahdistus, elitismin oireilu vallan karatessa kansalle? Otsikko Ilta Lehdessä: “Suomen kielen asema paranee Pohjoismaiden neuvostossa”, on kuin vuosisatoja sitten luettavaksi tarkoitettu uutinen.

Suomen kielen asema Pohjoismaiden neuvostossa herätti runsaasti keskustelua viime vuoden syyskuussa, kun neuvoston ahvenanmaalainen presidentti Britt Lundberg äänesti vastaan aloitetta, joka olisi laajentanut suomen ja islannin kielioikeuksia Pohjoismaiden neuvostossa.
Lundbergin ääni oli ratkaiseva, sillä äänestys päättyi 6–5. Lundbergin äänestyspäätös herätti tyrmistystä. Esimerkiksi Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja Maarit Feld-Ranta (SDP) katsoi Lundbergin pettäneen Suomen eduskunnan.

– Suomen valtuuskunta esitti Lundbergia aikanaan Pohjoismaiden neuvoston presidentiksi. Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen eduskunnan valtuuskunnan aloitetta vastaan, Feldt-Ranta sanoi tuolloin (IL 3.11)

Lundberg perusteli äänestyspäästöstään sillä, että hän äänesti kompromissin puolesta ja valitsi kannan, jolla olisi suurempi todennäköisyys tulla hyväksytyksi neuvoston jokavuotisessa istunnossa marraskuussa.

Onko ruotsalaisten ahdistus ja vaikea poliittinen umpikuja tulosta jostain hyvin vanhasta ja Suomessa vaikeasti ymmärrettävästä menneen maailman vuosisataisesta kuningaskunnan sosiaalisesta pääomasta ja muistista, joka ei oikein istu tämän vuosituhannen maailmaan lainkaan. Onko vaarallista, kun suomalaiset pyrkivät edelleen kopioimaan ikivanhoja  näitä malleja?

Onko kyse ilmiöstä, joka muistuttaa Halloween ajan pelottavia hahmoja, karkkia ja kepposta, joista ei tiedä, itkeäkö vai nauraa?

Kun suomalainen kykenee pakkoruotsinsa avulla ymmärtämään mitä läntisessä naapurissa tapahtuu, joskus liiankin hyvin ja sieltä saatuja vaikutteita plagioiden, ruotsalainen ei vastaavasti ymmärrä suomen kieltä lainkaan. Suomi on jäänyt vieraaksi ja samalla myös koko kansakunnan historia ja kulttuuri, joka avautuu idästä. Jopa sen historia on pyritty ominaan omaksi.

Toinen näkökulma liittyy tapaan käyttää valtaa, taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista, välittäen Suomesta tietoa etenkin mediana, ruotsinkielisenä, jolloin koko rakennelma syntyykin ikivanhan imperialismin tapaan rajata oikeus edustaa suurta itäistä kulttuuria pienen ruotsinkielisen eliitin kautta ja sen valtaa ylläpitäen. Nykyisin käytännössä Ruotsissa muutaman olemattoman ruotsinkielisen median avulla, aiemmin myös puolueen.

Ilmiö on globaalisti tunnettu, ikivanha ja se on purkautunut vasta sosiaalisen median ja internetin kautta, jossa myös ruotsalaiset joutuvat tutustumaan myös itäiseen naapuriinsa sosiaalisen median rikkoessa perinteisen muurin ja vuosisataisen virheellisen kuvan Suomesta, suomalaisuudesta sekä samalla myös maamme asemasta idän ja lännen välissä, sekä hyvin pitkänä sellaisena kulttuurisena jatkumona, jonka historia on irrallaan Ruotsin historiasta, kulttuurista ja kielialueesta.

Suomen historiaa ei voi omia Ruotsin historiaksi, mutta ei myöskään tapaamme toimia tänään myös poliittisena, taloudellisena ja kulttuurisena alueena sekä geopoliittisesti täysin erilaisesta myös historiastamme kumpuavana, kuin mihin ruotsalaiset ovat Suomen asemoineet eliittinsä hoitamana ja itse kieltämme täysin tuntemattomina. Toki sitä on auttanut ja tukenut  Suomen ruotsalaistunut menneen maailman eliittimme. SE on ollut sen elinehto. Hyvin perinteiset emämaan ja alusmaan imperialismista tunnetut toimintamallit rajata alusmaan sisäisiä verkostoja ja kanssakäymistä, hajottaa ja hallita sekä kaventaa sellaisia suhteita, jotka ohjataan emämaan tarkasti rajaamien hierarkkisten suhteitten avulla ja kautta. Suomessa tämä on ollut vuosisatainen ja juurtunut osaksi sosiaalista pääomaa ja sen muistia. Lisäksi sillä on selviä alueellisia, maakunnallisia, eroja. Se selittää paljon nykyistä demokratiaamme, puolueitten toimintaa ja kriisejä mutta myös arvojen  ja normien rapautumista ja niiden ohjautumista käyttäen hyväksi maamme ikivanhaa historiaa, sen haavoittuvuutta, sekä mahdollisuutta rampauttaa hybridivaiheessa elävää talouttamme, sosiaalisia rakenteita, kulttuuria sekä hallinnollisia uudistuksiamme.

Kulkemalla Ruotsissa ja keskustellen heidän kanssaan, käsitys Suomesta on suuren valtaenemmistön ja tavallisen kansan keskuudessa täysin väärä ja liki olematon verrattuna suomalaisten kykyyn hahmottaa Ruotsi ja ruotsalaisuus ruotsin kieltä myös osaavana, siellä myös usein työskennelleenä. Ero näiden kahden kulttuurin välillä on uskomattoman suuri, jopa suurempi kuin tänään verrattaessa sitä Pohjois-Karjalassa rajan takaiseen Venäjään tai kykyymme ymmärtää virolaisia ja baltteja, jopa brittejä ja saksalaisia, jenkkejä ja heidän kahtia jakautunutta asetelmaansa ja osavaltioitaan, niiden tapaa äänestää vaaleissaan.

 

www.pdf24.org    Send article as PDF   

Leave a Reply