Suomalaiset hakevat syviä juuriaan ja historiaansa

Reidarin, Särestöniemen, taulut ovat edelleen arvotavaraa, kertoo Ylen uutiset ja löytää tärkeän aiheen ajastamme. Haastattelin häntä, Reidaria, Ounasjokivarressa ensimmäisen kerran joskus 1970-luvun alkupuolella. Pari neuvoa sain värien tekemisessä luonnosta ne hakien. Myöhemmin on tullut hivenen lisää.. Komposiitit on tehtävä luonnosta, jolloin ne eivät jää jälkipolvien riesaksi veistoksina tai tauluina. Tiede tuli mukaan ja biologinen kierto, kiertotalous, pelko ilmastomuutoksen etenemisestä.  Omalla kohdalla veistoksen, komposiitista tehty, pellavasta, päällystäminen on tiedettä, josta ei kerrota muille. Itse veistos on tietokoneen tuotetta.

Lapin ruska ja sen värit ovat varmasti vaikuttaneet myös omaan tapaani käsitellä värejä ja veistää sekä samalla kirjoittaa. Pohjoisen luonto ja taitelijat, myös kirjailijat, ovat oma lukunsa. Heidän runsas tapaamisensa Lapin tutkimuksia sarjaa kootessani ja jokilaaksoissa vuosia viettäen, talosta taloon syvähaastatellen etenkin 1970-luvulla lappilaisia, saamelaisia. Se on varmaan jättänyt syvän jäljen, kun samaan aikaan ja 1980-luvun puolella ja tähän päivään saakka sitä joutui vertailemaan vastaaviin kulttuureihin Afrikassa, Aasiassa ja etenkin Etelä-Amerikassa ja Meksikossa mutta myös aboriginaalien taiteeseen Australiassa.

Mukaan tuli myös uudet digiajan välineet ja vaikkapa erikoinen tapaaminen Bill Gatesin kanssa aboriginaalien kieltä hakien tiedepuistojen maailmankonferenssi yhteydessä. Haimme samaa asiaa mutta hänellä oli hieman enemmän varallisuutta ja valtaa, duunareita panna töihin mutta samaan aikaan institutionaalinen asema, jossa hän ei voinut liikkua edes vapaana ihmisiä tapaamassa. Se vaikutti surulliselta elämältä ja kohtalolta omaani verraten vapaana liikkumaan ja kadota konferenssista kenenkään huomaamatta kenttätöihin. Työnjako oli siis selvä ja molempia naurattava, koominen.

Taiteilija Reidar Särestöniemen veli Anttu jäi huolehtimaan sukutilastaan ja veljensä ateljeesta Särestöstä Reidarin kuoltua. Anttu myös perusti säätiön, jotta Reidarin taide pääsisi kaikkien nähtäville, sillä “Reidar on tehnyt työnsä kansalle ja ihmisille. Ei se ole niitä tehnyt nurkkaan sullotuiksi.”

Vuonna 1985 tehty minidokumentti vie katsojansa Antun luo Kittilän Kaukoseen. Siellä Lapin luonnon kesäisessä sylissä on helppo nähdä, mistä värien mestarillinen käyttäjä Reidar Särestöniemi sai inspiraationsa.
Anttu pohtii niin veljensä kuin omaakin elämäänsä dokumentissa. Anttu huolehti kodista ja teki tilan rutiinityöt. Reidar keskittyi taiteeseensa.

“Minun mielestäni tämä elämänmuoto on vahingossa sattunut näin menemään. — Mikään ei ole menestynyt millään tavalla menestynyt elämänmuoto täällä. Siksi täällä ovat talot niin tyhjänä täällä. Se on minun sukupolveni aikana”, Anttu pohtii Lapissa asumisen yhteiskunnallisia puolia. Särestö sijaitsee Ounasjoen varrella yli sata kilometriä napapiiriltä pohjoiseen.
Särestön pihat ovat luonnontilassa. Siihen löytyy syy Reidarin taiteesta.

“Ei kannata mitään tuhota, niin kuin näkyy ohdakkeet ja horsmat kasvaa. Värien ihailija oli Reidari”, Anttu kertoo ja jatkaa että Reidar käytti jo lapsena kasveja värjämään paperia.
Luonto on läsnä myös Antun Laika-koiran muodossa, joka seuraa Anttua pitkin Särestön maita ateljeesta uimaan ja puita pilkkomasta kalaa paistamaan. Teksti Antusta on Wikipediasta suoraan lainattua ja mielestäni se vastaa todellista ja kokemaani. Juhani Säilynojan terävää havainnointia.

Anttu kuvaa hyvin tuon Ounasjokilaakson elämän muutoksen ja sen vaiheet, jolloin mikään ei näytä menestyvän. Sompion allasevakkojen kuvauksessa mukana oli myös se syvä suru, joka syntyy kun ihminen menettää juurensa pysyvästi, paluuta takaisin Rieston, Korvasen, Mutenian, Pillirannan, Lokan, Madetkosken jne. kyliin ei ollut. Ne oli haudattuna veden alle ikuisesti.

Samalla kun syvä surutyö oli tehty, vuosikymmenien jälkeen, piilotajunnasta kumpusi esille sellaisia pienpiirteisiä yksityiskohtia, joita normaalin muuton yhteydessä ihminen ei tunnista tai löydä. Sama ilmiö kuin lapsella, joka menettää vanhempansa kuoleman kautta ja samalla alkaa vihata häntä aluksi, hylätyksi tulemistaan.

Karjalan evakoilla oli samoja syvältä piilotajunnasta nousevia kertomuksia, joiden kuulijoita oli vähän. Syntyi käsite “spatiaalinen identiteetti” erona myöhemmin syntyneelle ja sepitteelliselle paikkaleimautumiselle, opituille juurillemme. Neekeriorjien kohtaloita kuvannut Alex Haley kiinnostui samasta ilmiöstä kirjassaan “Juuret”. Samalla suomalaiset alkoivat selvittää omia sukujuuriaan ja se jatkuu edelleen saaden sille tieteellistä tukea ja oma historiamme kirjoitetaan nyt uskottavammin, ei enää sepitteellisinä ja usein vielä ruotsalaisten kirjoittamina tarinoinamme.

Anttu ymmärsi tämän ja Reidarin kyvyn hakea saamelaista syväpsykologista “spatiaalista identiteettiä” ja sen värien kieltä ja yhteyttä luontoon. Käsite “Cluster art” oli kuitenkin vieras.  Samaa tapasi Karjalan evakoissa, herkemmissä, ja usein musiikiksi muutettuna tai runoiksi. Somerolla heitä oli useampiakin tai Somerniemellä mutta toki myös Loimaalla ja Lounais-Hämeessä.

Toki ympäri Suomea, mutta ei niin vieraana koetussa ympäristössä, kuin mitä suljettu maaseutu Hämeessä oli tai teollinen yhdyskunta Forssassa. Tämän uuden haku synnytti kokonaan uuden kulttuurin, jota on tähän päivään saakka vieroksuttu. Tärkein on ikään kuin vielä rakentamatta, kertomatta.

Se jäi hybridivaiheeseen, mutta kyllä se sieltä vielä nousee puhtaaseen kukkaansakin seuraavan sukupolven tuotteena. Nyt sille vain rakennetaan siltoja, klusterirakenteita ja verkostoja sekä hyväksyttävä tähän tehtävään myös oman aikamme tiede, tutkimus ja innovaatiopolitiikan klustereista valmistuneet tutkimukset, myös väitöskirjamme.

Ne on rohjettava lukea ja ottaa käyttöön myös medioittemme toimesta, toimittajan työnä. Niitä ei pidä vältellä, saati vähätellä, ja pitää ulkona siitä maailmasta, jossa mediayhteiskunta on tärkein yhdistäjä myös vakavasti otettavan ja vaikeamman tieteen käytön kouluttajana ja esittelijä muun humpuukin ja viihteen, päivän uutisten rinnalla.

 

 

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts