Luin tarkkaan, mitä suomalaiset mediat kirjoittavat tänään toimittajineen Matti Nykäsestä. Median tapa surra poismennyttä on pohtia, mikä oli Matti Nykäsen merkitys kansakunnan itsetunnon vahvistajana ja tirkistelyluukkuna, jossa mukana oli suuria tunteita, ihailua, huolestuneita ja sääliviä päivittelyjä ja jopa inhoa.
Nykänen ei medioittemme mukaan jättänyt ketään kylmäksi. Hänestä saattoi puhua pelkällä etunimellä eikä minunkaan ollut syytä säikähtää, ketä tarkoitettiin. Olin suojassa Nykäsen selän takana kantaen tätä suomalaisen miehen aiemmin yleisnimenäkin kulkenutta erisnimeäni. Uskalsin kuitenkin kirjoittaa sen hänenkin rinnallaan suurella alkukirjaimella, tosin empien.
Hurjimpaan liitoon yltää kuitenkin maan päälehti (HS 5.2) joka kuvaa Nykäsen olleen yhtenäiskulttuurimme viimeisen ikonin. Hän oli sisukas mutta maailman samalla murjoma kansakuntamme. Hän saattoi olla samaan aikaan sankari ja showhahmo, mutta roolin alla myös pieni ihminen, runoilee Saska Saarikoski kirjoituksessaan Pentti Saarikosken poikana.
Hän ei osannut olla hetkeäkään paikallaan, oli luonnonlapsi, josta tehtiin opinnäytteitä tutkimuksinakin ja havaittiin miehellä olevan poikkeavat lentäjän kyvyt myös Oslon ja Holmenkollenin hernerokkasumussa. Piuhat olivat oudosti kytketyt mutta suomalaisille lentäjälle sopivat oli keli mikä tahansa.
Kohuja oli tultava, ihmissuhteet rempallaan, ryyppyreissut ja kommellukset saivat aina jatkosarjan. Mokailua saattoi katsoa myös ylhäältä ja lähibaarin viihdyttäjäksi vajonnut muistutti amerikkalaista tarinaa mustasta nyrkkeilijästä tai Stallonen näyttelemää jenkkityylistä satua rakastaen italialaisena orhina. Joka sarjassa rapakuntoisen oli voitettava mestaruutensa aina uudelleen ja lopulta idän ja lännen välisessä vuoropuhelussakin, kylmän sodan voittajana.
Nykänen antautui toimittajien apuun vaikkei millään ehtinytkään juopotella niin paljon kuin olisi vaadittu ja yksitoista kultamitalia alkoi olla jo enemmän kuin mihin arvokisoissa voi yltää. Monelle yksikin on jo mahdoton paikka ja pronssisenakin olympialaisista palaten ainut maan voittama. Nykäsen kohdalla näit mitaleja ei edes laskettu. Mitä nyt syyksi tappioon ja juopotteluun.
Elämä on laiffii ja bon voyage -tunnetta, mutta tästä huolimatta harva ajatteli, miltä mahtaa meistä muista mateista tuntua, joiden nimi kirjoitetaan miehen yleisnimenä pienellä. Tai mitä Matista itsestään tuntui. Hänestä, jonka nimi kirjoitettiin lööpeissä suurella.
Siis meistä, joiden kohdalla elämä oli normaalia arkea ja joku oli jopa raitiskin. Ja pelkäsi kerto siitä muille suomalaisen reilun jätkän mainetta hakeneille ja myös naisten silmissä hyväksytyksi havaittaville, alkamatta näytellä Jasper Pääkkösen tapaan sellaisia vahvuuksia, joita joku pitäisi heikkouksinakin.
Eilisen vuorokauden luetuin artikkelini, blogi ja essee, oli pääsiäiseltä vuodelta 2008. Se osuu siis Nykäsen kuolinpäivään ja kertoo ehkä enemmän kuin mikään muu, miksi Matti Nykänen on meillä Suomessa, mutta myös muualla maailmalla, se kaikkein messiaanisin ilmestys.
Se kun on kerrottu juuri tuossa kirjoituksessani ja sieltä myös löydetty, robottien metsästämä ja lukijoilleen tarjoama. Minulla ei olen sen kanssa osaa eikä arpaa. Kirjotin sen ajattelematta lainkaan Matti Nykästä maaliskuussa yli vuosikymmen takaperin. Mutta kyllä se meistä suomalaisista kertoo. Olen pahoillani. Syy ei ole minun vaan robottien ja algoritmien, oman aikamme ja sen valintojen. Nyt ne valitsevat toisin kuin Matti Nykäsen 1980-luvulla. Sille vuosikymmenelle ei ole enää paluuta.
keskiviikko, maaliskuu 19, 2008
Suomalainen kyrsimysnäytelmä
Milliä vaille orgasmi – suomalainen kyrsimysnäytelmä
Minna Canthin päivänä suomalainen nainen on toiminut presidenttinä, pääministerinä, pappina, professorina. Ei ole sellaista paikkaa, mihin hän ei olisi ehtinyt. Hän on jopa paremmin koulutettu kuin miehensä ja usein tienaa paremmin. Elää yksin tai toisen naisen parina, elättävät yhdessä tai yksin perheensä. Naiset kirjoittavat hävyttömiä kirjoja ja piirtelevät tuhmia, juovat tolkuttomasti ja kertovat kuinka Mannerheim oli oikeasti homo mieheksi, Tom of Finland. Satuhahmoisena nukkena lasten katsottavaksi. Joku vie lapsipornosta itsensä käräjille Hannu Salaman tapaan kunnostautuen.
Oleellista on aloittaa tyhjästä ja pyörittää siitä kertomus, joka paisuu pääministeri Matti Vanhasen tapaan ruususjutusta kohti oikeudenkäynnin periaatteellisia kysymyksiä, sananvapauden suuria arvoja, oikeudenkäytön itsenäisyyttä suhteessa muihin valtiomahteihin, lautamiesjärjestelmästä luopumista jne. jne. Tämän kaiken naiset jo osaavatkin siinä missä aiemmin miehet shamaaneina tai nuotiotuleen tuijottajina, värin ja sanan käyttäjinä petoksen petosta peittäen, musiikista uutta luoden. Jyrki Hämäläinen osasi tämän tarinan tallentamisen ennen muita suomalaisia, ja tänään vietämme hänen poismenonsa hetkeä, samalla kun liputamme Minnalle.
Ja samaan aikaan samat naiset pyrkivät toivottomasti yhdistämään perheen ja työn, uranaisen ja ruumiinsa tähän omituiseen unelmaan. Suorittaja, ylivertainen uranainen seurailee median lööppejä, hakee ekstriimiä ammattia, kantaa oidipaalista kaksoistaakkaa ruumiinsa sisällä ja sitä käyttäen, tolkuttomasti huolta nähden. Siinä missä miehet touhuavat viettiensä viemänä ja kännyköittään hakien, nuoret naiset juoksevat äitiensä kanssa kilpaa kauneusleikkauksissa.
Kun tuon kauneuden kansanedustaja sitten havaitsee, hän saa siitä huomautuksen medioissa ahdistelijana. Omituista peliä kansalta, joka hakee lähestymiskieltoja, mutta kaipaa kuitenkin pikemminkin lähestymislupaa ja jotkut jopa vaatimusta tai pakkoa.
Suomalainen kulkee itään päästäkseen länteen ja peilikuva kertoo lopulta totuuden. Eroottisen tanssi nainen pahoittelee yhdessä taiteilianaisen kanssa aloittamaansa kohua ja haluaa lisää viestejä. Jäikö jotain ehkä kertomatta, taulu myymättä, Minna Canthin tytärten poliittista keskusteluako? Ehkä Kanerva ei olekaan niin lapsellinen kuin on kerrottu tai luultu? Keski-ikäiset miehet nyt tahtovat aina olla akkamaisen kateellisia…
Juha Mieto hävisi sadasosan ruotsalaiselle hiihtäjälle. Miehelle, joka sattui olemaan sairastelunsa vuoksi poikkeuksellisen huonossa kunnossa juuri tuolla hetkellä voittaakseen reilummin. Se oli kuin millin päähän jäänyt orgastinen kokemus. Sellaisesta suomalainen jussi kärsii lopulta aina.
Siintävä vuori ja sateenkaaren pää pakenevat ja muistutamme arjalaisten ikivanhoja rigveda runoja, hindulaisten veda -oppeja. Uusliberalismi ja egoismi, hedonistiset harjoituksemme syntyvät tästä ilmiöstä. Ei oidipaalista ilmiötä suotta kutsuttu paksujalkaiseksi tai meillä paksupäiseksi. Ei Freud ja hänen lainaamansa kertomus ollut suinkaan sattuman oikku ja Freudin tuotantoa, vaan paljon vanhempi kreikkalainen löydös. Harvoin se vain näyttäytyy näin tekopyhänä lynkkausmielialana. Matti Nykänen otti sen iskut vastaan 1980-luvun voitoillaan.
Professori Matti Turtola ei jätä virolaista heimokansaamme rauhaan. Tuskin hän ehti saada edellisen kirjansa aiheuttamat tappouhkaukset kunnon kirjurin tapaan järjestykseen, kun syntyi jo uusia paljastuksia. Konstantin Pätsin jälkeen vuoroon tuli Manneheimia vastaavan Viron vapaussodan sankarin Johan Laidonerin vuoro. Moskova -keskeinen turvallisuusjärjestelmä ja vehkeily Stalinin kanssa olivat Turtolan uusia paljastuksia virolaisten toimista vuosina 1938-39.
Virolaiset ovat eläneet samojen myyttien suojassa kuten aiemmin suomalaiset. Sen huomaaminen kyrsii ja kokemus on kaukana orgastisesta ilottelusta. Turtolan tekemät havainnot ovat arvokkaampia suomalaisille kuin virolaisille. Talvisotamme ei ollut turha uhraus, spekuloi asiaa nyt miten tahansa. Sen tuloksena kun sinä ja minä synnyimme. Historialla kun ei sovi spekuloida tätä ymmärtämättä. Syntymättä jääneet eivät spekuloi eikä kukaan sotaan lähde palatakseen sankarivainajana.
Neuvostoliittoon Virossa alettiin turvautua jo ennen talvisotaa ja tämän myös suomalaiset olivat urkkineet tietoonsa. Siihen katosi yhteistyö ja orgastinen onni jäi taas millin päähän toteutumisestaan. Vallan ahneus sokaisi Konstantin Pätsin ja Johan Laidonerin, kertoo historioitsija Turtola. Se on paljon enemmän kuin suomalaisen naisen nukkeanimaatio Mannerheimista. Televisiossa sitä seurasi vain runsas 400 000 suomalaista parhaaseen katseluaikaan ja valtaisan kohun saattelemana. Puutarhaunelmassa veistoksiani katsoi kaksinkertainen määrä ja iltapäivän kiireisimpänä hetkenä kesähelteillä.
Suomessa ihmisiä kiinnostaa puutarha ja sinne asetettu taide, ei 1970-luvun vallankumouslaulut Tampereelta. Huomiotaloudessa on osattava laskea oikea hetki ja aika, jolloin media luo ilmiön, jota ihmiset ovat valmiina ylläpitämään. Orgastinen ilmiö ei synny raiskaten eikä miestä voi raiskata. Tämän Minna Canth oivalsi hyvin ja jätti työmiehen vaimossa turhan kuvaamisen pois ja meni suoraan yhteiskunnan ytimeen, asiaan. Suuret yhteiskunnalliset ongelmat eivät tulleet vahingossa esille, kuten pääministeri Vanhasen ruususjutun yhteydessä ja ulkoministerin naisseikkailuja seuraten median hallitessa ja käyttäen valtaa. Matti Nykänen oli tässä pyörityksessä yksin.
Nuoret skinhedit ovat osa median luomaa ilmiötä. Skini-ilmiö vaatii tuekseen julkisuutta. Media ei vain kirjoita ja kuvaa, vaan se samalla luo ilmiönsä. Ministeri Kanerva on taitava median käyttäjä ja kokoomus ratsastaa nyt ohi keskustan mediajulkisuudessa. Orgastinen sadasosa on uusmediassa pienestä kiinni. Puheenjohtaja Kataiselle myytiin median käyttöön lanseerattu uusi käsite ”kyrsii”.
Sen fallossymbolinen merkitys on yhtä selvä kuin Minna Canthin tapa provosoida lukijoitaan ja kuulijoitaan, mutta mennen yhteiskunnan sisälle ja kuvaten juuri nyt ja omassa ajassamme hyvinvointipuheen vieraantumista todellisuudesta, masennusalttiista ruumiista mitaten modernisaatiokehitystä turhauttavassa vaurastumisessa ja tasa-arvoistumisessa.
Naisesta tuli näin hengen ja ruumiin kyttääjä, siinä missä aiemmin miehestä kieroutuneessa ruumiin vaihtoarvopelissä. Ei sellaisessa vaihdossa synny rakkautta saati orgastista kokemusta. Kysykää vaikka Matti Nykäseltä. Hän sen tietää vaikka hernerokkasumussa lentäen Holmenkollenilla.
Turun Tuomasmessussa ristiä kantaa Ilkka ”Ike” Kanerva. Messussa saarnaa toinen eroottisesti latautunut poliitikko ja entinen piispa Ilkka Kantola. Kanerva kantaa ristiä yhdessä turkulaisen mallialan yrittäjän Marjo Sjöroosin kanssa. Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoisen mukaan anteeksiantamus on kirkon ydinsanoma.
Turkulaiset ovat päässet sadasosan päähän kirkkonsa sanoman orgastista huippua. Moni kokee sen koomisena näytelmänä ja olettaa päivän olevan huhtikuun ensimmäisen. Moni loukkaantuu syvemmin kun Mannerheimin nukkeanimaatiosta. Pääosa pitää näytelmää yhdentekevänä. Moni kiroaa koko Matti Nykäsen mitaleineen.
Kirjailija ja kolumnisti Jari Tervo vaatii Kanervaa eroamaan. Tervo on kolumnissaan jyrkän puhdasoppinen ja nimittelee nettilehden blogissa Kanervaa häntäheikiksi. On vaikea kuvitella, että tässä kolumnissa puhuu todellakin kirjailija ja TV –hahmo, koominen irvileuka Jari Tervo. Niin roisia ja rosoista tekstiä ja pyhistä arvoista vähät välittävää kun miehen kirjoitukset muuten ovat ja sanat sinkoilevat arvaamattomasti.
Miksi juuri Tervo moralisoi Kanervaa? Miksi Ilta-Sanomien kolumnisti Aarne ”Loka” Laitinen on alkanut puolustaa kansanedustajia ja haukkuu mediaa? Kansanedustajista on aiemman lokaajan mielestä tullut ”kusitolppia” . Laitisen mielestä he tekevät arvokasta työtä, jota vain hän saa loata. Kuka saa kirjoittaa Matti Nykäsestä?
Entisestä prostituoidusta tulee ikääntyessä uskovainen. Hyvä niin. Pyhimykset syntyvät juuri noin ja tässä järjestyksessä. Eksynyt on löytänyt taas laumansa ja on sen ärhäkkä puolustaja. On toki ollut sitä aina.
Eniten pienestä omaisuudestaan pitävät ääntä kommunistit ja matka ateistista tunnustukselliseen uskovaan on kovin lyhyt. Prostituoidut puhuvat Jumalasta ja papit seksistä ja erotiikasta. Siitä puhe mistä puute. Matti Nykäsestä tuli tämän oivalluksen avaajana hankala henkilönäkin.
Alan ymmärtää miksi Tervon blogeja kommentoi vain noin 30 suomalaista, kun vastaava määrä kansanedustaja Jyrki Kasvilla on omassa blogissaan, ja ilman miljonäärin rahoitusta yli kymmenkertainen. Häntä luetaan enemmän kuin Suomen Kuvalehden verkkolehteä yhteensä.
Kasvi on päässyt lähemmäs orgastista tavoitettaan, kun taas Tervo on siitä etääntynyt. Se ei lupaa hyvää entisen WSOY:n koipionnin taidon toki hyvin osaavalle tiimille. Rukousmyllystä on vaikea kirjoittaa koomisesti, jos ei ole itse ikinä rukoillut, ja venäläiseltä kirjailijalta tehdyt varkaudet eivät suju suomalaisessa agenttitarinassa. Kun koko idea varastetaan, syntyy tosi kehno kertomus.
Pakinoitsija Ilkka Kononen käyttää Forssan Lehdessä kolumnistin ensioton oikeuttaan ja hakee orgastista huippua hänkin, pyytäen Kanervan tapaan anteeksi forssalaisten kömpelyyttä naapurikuntiensa suuntaan kuntayhteistyössä. Anteeksi pyydetään niin Ypäjän ylpeiltä, Tammelan tanakonttisilta, Jokioisten hirmuvaltiailta kuin Humppilan hulluiltakin.
Tällaiseen monien ilkkojen yhteiseen ilotteluun ja eroottiseen menoon on helppo yhtyä. Kuntayhteistyön syvempi luonne selviää tämän jälkeen kaikille paremmin. Poliitikkona Ilkka Joenpalo on laajan yhteistyön vankin puolestapuhuja.
Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokas Barack Obama joutuu huolehtimaan jopa oman vihkipappinsa ja lapset kastaneen papin puheista. Yhdysvalloissa moraali ja eetinen näkökulma on meitä paljon tärkeämpi, uskonto paivana asia.
Pastori Jeromiah Wright on erehtynyt lausunnoissaan liian rasistiseksi värillisten puolesta puhuessaan. Wright puhuu valkoisesta rodusta hieman samaan tapaan kuin Minna Canth aikanaan miehistä. Näin esitellen tulos on aina millin päässä orgasmista ja Juha Miedon painajainen jatkuu. Se on hyvin feministinen ominaisuus sen puhtaimmassa muodossa. Eniten siitä kärsivät naiset itse. Yhdysvalloissa ilmiö on kokonaan toinen kuin Suomessa.
Millin päässä totuudesta oleva luonnonlaki on täysin väärä. Induktiivinen tapa hakea totuutta yrityksen ja erehdyksen kautta on vaihdettava puhtaaseen deduktioon uskoen Einsteinin ja alunperin Rene Descartesin oppeja ja filosofiaa. Tässä Minna Canth ei ollut erityisen oikeaoppinen.
Katolinen kirkko on uudistanut (lue päivittänyt) luettelon synneistämme. Kuolemansynnitkin ovat saaneet uutta sisältöä. Toki kohtuuton ahneus ja hedonismi luetaan edelleen synniksi. Optiomiljonäärin on yhä edelleen vaikea päästä taivasten valtakuntaan. Temppu on edelleen yhtä vaikea kuin kamelin matka neulansilmän läpi. Kuvatiin neulansilmä sitten miten tahansa.
Tosin monelle aikamme optioahneelle käsite kamelista ja neulansilmästä voi olla virheellinen. Aivan niin olematon tuo neula ei ole, jota itse joskus optiomiljonääreinä käytämme. Kyseessä oli toki ihan kunnon portti miehen kulkea, mutta ahdas joka tapauksessa etenkin nyt, kun nobelistitkin jo ennustavat laman olevan syvemmän kuin 30-luvulla kokemamme. Optiomiljonäärille helvetti on jo tässä maallisessa ajassamme.
Esikoiskirjani ”Arctic Babylon 2011” lukeneet ovat huomauttaneet, kuinka kirjassa tapahtuva uskonpuhdistus on osa jo käynnissä olevaa prosessia. Kovin kalvinistisesta ja samalla hindujen sekä juutalaisten oppeihin rakentuvasta vanhasta arjalaisesta rigvedasta on kuitenkin vaikea irtautua. Se on kuin taakka naisen harteilla kaksoisroolin toteuttajana. Siitä irtautuminen vaatii ikään kuin Jumalan vaihtoa tai rukousmyllyn muuttamista uudeksi ja energiaa säästäväksi, saasteettomaksi.
Oikeastaan se tapahtuikin jo kerran, mutta sen muistaminen on pääsiäisenä vaikeaa. Onneksi Tommy Tabermann sentään on tehnyt lakialoitteen viikosta, joka olisi rakkaudelle tarkoitettu. Varmaan pääsiäisviikko oli alunperin sellaiseksi aiottukin ja Kanerva sekä Kantola ristin kantajina siten aivan oikeita henkilöitä. Eduskuntaa taas saa sylkykuppina pitää toki muutkin, kuin omaa oikeuttaan tähän tehtävään Ilta Sanomissa ankarasti puolusteleva Loka Laitinen.
Laitinen on tekemässä samaa lehmän käännöstä kuin Jari Tervo. Aina on oltava enemmistön kanssa eri mieltä tai tultava uskoon. Sen tuottama orgasmi on kaikkein työläin ja kalastaja Pentti Linkola osaa sen Suomessa parhaiten masokistisella varmuudella. Sellaista messiaanista uhrimieltä meiltä ei toki vaadita edes naiseksi syntyneenä. Tekopyhyys ja lynkkausmieliala ovat usein seurausta liian masokistiseksi äityneestä menosta. Sellainen kyrsii jo ketä tahansa ulkopuolista ihmettelijääkin.
Hyvää Pääsiäistä.
posted by Matti Luostarinen # 3:32 PM