Fibula, fabula, fact – elämä on laiffii

Otsikko on lainattu Joonas Aholan toimittamasta kirjasta, jossa käsitellään Suomen viikinkiaikaista historiaa ( The Vikin Age in Finland ) sekä edesmenneen Matti Nykäsen ikimuistoiseksi jäävää lausahdusta. Matissa kun oli jotain hyvin suomalaista ja suomalaisuus näkyy juuri tuossa menneitä aikoja kuvaavassa upeassa kirjassakin. Näitä kahta asiaa on mahdotonta erottaa toisistaan.

Eilen luetuinta tekstiä kotisivullani olivat kysymykset, joita olin asetellut liki tarkalleen vuosikymmen takaperin lukijoilleni. Olin lähdössä esitelmämatkalle ja toivon lukijoiltani kommentteja näyttäen tekstejäni ja sen pääotsikkoja etukäteen. Kysyin lähinnä sitä, ovatko ne oikein painottuvia, voisivatko ne ulottua vuosikymmenten taakse ja kannatella kuulijoitaan yli tulevien haasteittemme Suomessa. Viikinkien jälkeläisinä ja monen eläessä myös tavalla, jossa on yhteistä Matti Nykäsen kokemuksiinkin.

Nyt kysyn samaa. Oliko nämä otsikot oikein laadittuja ja osuivatko ne lainkaan siihen Suomeen ja Eurooppaan, jossa tänään elämme? Tuolloinen työnantajani ei tähän oikein lämmöllä vastannut ja pohdin nyt, mistä se voisi johtua? Oliko siinä jotain nykäsmäistä tai ehkä liiankin kaukana kaimani elämästä? Minulta kun kiellettiin kyseisten asioitten pohdinta ja tutkimus sekä tehtiin kantelu virkamieslautakunnalle. Tuo lautakunta on sittemmin lakkautettu. Työnantajani hallinto siirretty Jokisista ja Hämeestä Helsinkiin ja maataloustutkimuksen rinnalle tuotu myös metsät ja riista, koko luontomme tutkimus ja sen avainlaitoksemme. Aikanaan syntyneen ”pakomuuton” tuomia ongelmia purettu ja avattu niitä psykososiaalisia ongelmia, jotka ovat tuttuja niin monelle oman aikamme työnantajalle myös vaikkapa vanhusten hoidossa, myöhemmin koulusurmissamme, ongelmissa hoitaa maaseutua ja luonnonvarojamme täysin muuttuvassa yhdyskuntarakenteessa ja sen uusia välineitä myös luontevasti käyttäen. Varautuen ajoissa tähän valtavaan muutokseen myös poliittisesti. Nekin rakenteet kun muuttuvat rinnan medioittemme mukana.

Ensin kuitenkin lyhyt blogi samalta päivältä, jossa kirjoitan ko. ajan tapahtumista Eduskunnasamme. Se kun helpottaa palauttamaan mieliin, mitä aikaa tuolloin elettiin ja miksi se oli niin merkittävä myös oman aikamme lukijalle avata tekstejäni vuosikymmen takaperin niitä kirjoittaen. Silloinkin kun vaalit puhuttivat mutta aihe oli toinen kuin tänään. Se ravisteli meitä ja muistutti, kuinka vaaliavustusten penkominen toi lisää ikäviä ilmiöitä politiikkamme sisäpiirin elämästä. Se oli pitkä askel kohti populistisen liikkeen synnylle samalla. Sitä ei vain nyt tahdota enää muistaa saati muistella. Kansan poliittinen muisti kun on tunnetusti lyhyt.

Version:1.0 StartHTML:000000212 EndHTML:000063175 StartFragment:000002533 EndFragment:000063137 StartSelection:000002575 EndSelection:000063127 SourceURL:https://www.clusterart.org/2008_06_01_archive.html Journal: 06/01/2008 – 07/01/2008

tiistai, kesäkuu 03, 2008

Arkadianmäen kesäteatteri

Kyrsimysnäytelmien porvarihallitus

Helsingin Sanomat (3.5) kertoo pääkirjoituksessaan kuinka poliitikkojen vaaliavustusten penkominen muistuttaa tunkiota. Mitä syvemmälle siinä pääsee, sitä pahempi on löyhkä.

Uusia vaaleja lehti ei kuitenkaan pidä hyvänä vaihtoehtona. Kun aiemmin samaa asiaa perusteltiin lopputuloksella (samat kasvot jatkavat), vaalien protestiluonteella ja todennäköisesti heikolla äänestysaktiviteetilla, nyt vaaleja pidettiin kalliina niin puolueille kuin yhteiskunnalle ylipäätään. Toki jatkuva äänestäminen käy kalliiksi myös niille yrittäjille, joiden toimesta syntyi KSM-yhdistys. Tai kenen toimesta se sitten lopulta syntyikin.

Jossain yhteydessä poliitikkojen ja yhdistyksen yhteyttä ja syntyä on perusteltu verkottumisen tarpeella. Jos näin on, miksi tätä ei ole hoidettu jo aiemmin ja käyttäen siihen tarkoitettuja sähköisiä välineitä. Ne osataan toki jo maaseudullakin. Näihin sähköisiin verkostoihin voi mukaan tulla myös kaikki kymmenettuhannet yrittäjät tukineen ja tarvittaessa joko nimellä tai nimettömänä. Kaikki olisi hyvin läpivalaistua ja reilua. Kaikilla olisi mahdollisuus osallistua isänmaallisiin tekoihin eikä vain muutamalla hassulla yrittäjällä. Vai epäilisikö joku ettei tällainen teko yrittäjiä kiinnosta? On oltava pienempi joukko ja salatut suhteet? Muuten ei rahaa ehkä tulekaan kymmeniä tuhansia suomalaisilta yrittäjiltä? Kun salataan täytyy kai olla jotain salattavaa?

Suomen Kuvalehti näkee asian kansanedustajien tohelontina. Kun tehdään löperö laki syntyy ikään kuin itse viritetty ansa. Kysymys kai kuuluukin miksi haluttiin tehdä löperö laki? Monen mielestä lakia kun ei olisi tarvittu lainkaan. Nyt syntyy kuva epärehellisestä poliitikosta. Ilman tätä lakia kuva olisi puhtoinen. Ei Suomessa voi olla korruptiota, on vain väärin tehty laki. Tai media, jonka täytyy myydä sensaatioita, tehdä skandaaleja. Koska Hesari ja Suomen Kuvalehti, Yleisradio muuttuivat tällaisiksi tunkion penkojiksi.

Kun ensimmäinen naispääministeri Anneli Jäätteenmäki erosi, syynä oli lähinnä astuminen Paavo Lipposen liikavarpaille. Olisiko nyt astuttu kansan liikavarpaille? Mikä niiden hinta mahtaisi olla demokratian ja puoluelaitoksen kriisissä? Tutkimusten mukaan ”vain” 40 % on menettänyt luottamustaan poliitikkoihin. Oliko loput luottanut koskaan? Tyhjästä on vaikea menettää mitään.

Kun avioliittolaista poistettiin syylliset ja sanktiot, aviorikosta ei enää ollut. Oli vain eronneita ihmisiä ja joukko omituisissa oloissa eläviä lapsia. Kun rikosta ei seuraa rangaistus ja rikollista ei viedä tuomiolle, syntyy omituisia tunkioita, joita media saa penkoa kuukausitolkulla. Sellainen ei ole miellyttävää seurata kesää odotellessa.

Britit ovat lisänneet sanktioita vanhemmille koskien lasten tolkutonta juopottelua. Kyse ei ole uusmoralismista vaan ikävästä ilmiöstä, joka on saatava jotenkin kuriin ja järjestykseen. Meillä on sama edessä. Kansanedustajan moraali ei saa olla paljoa kehnompi kuin normaalin perheen isän tai äidin. Pelurin sielulla varustettuja moraalittomia ihmisiä sosiologit tietävän olevan noin 20 % kansasta. Kansanedustajissa heillä on oltava oma edustuksensa. Se tekee noin 40 miestä ja naista. Koko porukkaa tämä joukko ei saa leimata. Tuskin poliitikoiksi valikoituu vain opportunisteja pelureita. Jos niin olisi, demokratia olisi kallis ja vaarallinen järjestelmä. Sen voisi korvata verkostodemokratialla. Pääosin näin on toki jo tapahtunutkin. Seuraamme vain viihdettä Arkadianmäeltä. Jos se on hyvää siitä voi vähän maksaakin.

Oppositio ei tule jättämään välikysymystä. Kyseessä ei ole hallitukselle esitettävä epäluottamus vaan kokonaan toisen luokan ongelma. Kertoi pian virkansa puheenjohtajana jättävä Eero Heinäluoma. Heinäluomaa harmittanee liian löperö tapa jättää puolueen puheenjohtajuus. Politiikassa asiat kun tahtovat vaihtua yhtä vikkelään kuin formulakisoissa. Täytyy olla Räikkösen luonne ja luottamus. Viime syksynä sillä luonteella ja tuurilla tuli maailmanmestaruus. Onnella ne laivatkin seilaa. Moni poliitikko luottaa kyllä liiaksi hyvään onneensa. Politiikka ei taida kiinnostaa kansakunnan parhaimmistoa?

Presidentin valtaoikeuksia kavennettiin. Ilman tätä nyt olisi mahdollisuus odottaa presidentin puuttuvan peliin kun hallituksen työskentely jatkuu saman asian ympärillä kesälomiin saakka. Kuntavaaleihin tällaisen teeman tuominen ei ole kenenkään etu. Nyt siitä ei päästä irti ja Paras-hanke jää kaavoitusasioiden varjoon. Kukaan ei olisi voinut ennakoida sitä alkukeväästä. Meillä on suuria asioita kuntasektorilla hoidettavana ja vaalit lähestyvät. Valtakunnan politiikan sotkujen ei kuulunut niitä hämmentää entisestään. Keskusta on vielä erityisen vahva kuntapuolue. Maaseudulla on nyt syvästi pettyneitä entisiä maalaisliittolaisia ja heidän lapsiaan.
posted by Matti Luostarinen  # 7:40 PM

Strategiapäivät, Uusmedia, kommenttipyyntö

Kiitos runsaasta palautteesta eiliseen tekstiini
Maaseudun määrittelyyn ja Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR) työhö voi tutustua sivulta www.maaseutupolitiikka.fi. Kyseessä on eurooppalaisittainkin ajatellen ainutlaatuinen yhteistyöfoorumi ylittäen julkishallinnon kaikki sektorirajat.

Maaseutua koskevaa tutkimusta Suomessa tehdään miltei kaikissa yliopistoissa ja lukuisissa ammattikorkeakouluissamme. Samoin tutkimuslaitoksissa, joista vanhin ja kattavin tutkimusaloittain on MTT. Kahdeksassa yliopistossa on maaseutuprofessorin virka.

Seuraava samaan strategiapäivään liittyvä esitelmärunko kommentoitavaksi. Kyseessä on jällee laaja aihe. ”Uusmedia ja se käyttö”. Ohessa siis muutamia otsikkoja ja tekstiä aihetta lähestyen ja kommentteja hakien. Mieluiten maaseudun näkökulmasta. Sikäli kun maaseutu nyt eroaa kaupunkiympäristöstä uusmedian käyttäjänä.

Jälleen kiitos kommenteista jo etukäteen!

STRATEGIAPÄIVÄT, ELE-TIIMI 2008 5-6.6 PERNIÖ

Matti Luostarinen

UUSMEDIAN KÄYTTÖ

Mikä on uusmedia?

1) 1990-luvulla syntynyt retrofuturistinen nimike vuorovaikutteiselle medialle

2) Ei viittaa mihinkään erityisen median muotoon, vaan kaikkiin medioihin digitaalisen median sisällä

3) Tyypillisiä ovat verkkosivut, verkkopalvelut, multimedia, mobiilipalvelut, vuorovaikutteiset tietokoneohjelmistot, tietokonepelit ja mediataide, blogit ja blogosfääri

4) Pyrkimyksenä on tehdä ero perinteisen painettuun sanaan ja sähköiseen mediaan (=sanomalehdet, radio, televisio)

5) Uusmedia on tutkimus- ja opetusala sekä suuri teollisuuden haara. Sellaisena monialainen ja koko ajan muuttuva.

6) Kuuluu läheisesti viestintätieteisiin, mutta myös taiteen ja teknologian piiriin. Oikeammin se on monitieteinen kattaen kaikki tieteenalat.

Uusmedian eritysluonne

1) Muuttuva viestinnän väline, innovatiivisuus ja reaaliaikaisuus

2) Vuorovaikutteisuus verkottuneessa todellisuudessa.

3) Virtuaalisen ”keskustelun” myötä vaikuttaa identiteetin muotoutumiseen mutta muuttaa myös koko innovaatiokentän tai organisaatioiden (alueiden, yhdyskuntien, yhteisöjen) tavan työskennellä. Suurin yhteiskunnan muuttaja.

4) Synnyttää kokonaan uuden talousmallin (-teorian) muuttaen vanhat sijaintiteoriat tai talousmallit, mutta myös sosiaaliset tai psykologiset rakenteet. Luo uutta yhteisöllisyyttä (myös virtuaaliyhteisöt)

5) Ehkä eniten onkin puhuttu aiheen yhteydessä mediapsykologiasta -sosiologiasta tai -taloudesta. Ei niinkään taiteesta tai teknologiasta.

6) Uusmedian viestinnällisiä pirteitä ovat multimediaalisuus, hypelinkitys, personointi, monikanavaisuus, paikkariippumattomuus ja -herkkyys, laajentunut aikajänne, maailmanlaajuisuus, vuorovaikutteisuus

7) Vaatii uudenlaista lukutaitoa johtuen mm. multimediasta (tekstin, äänen, liikkuva kuvan ja grafiikan yhdistäminen sekä hyperlinkitys (=tietoesitysten linkitys toisiinsa siten, että jokin kohta esityksessä toimii porttina toiseen esitykseen lisäten kerronnan syvyyttä jne.).

8) Mobiiliviestintä ja navigointijärjestelmät (=sijaintikohtaan liittyvää informaatiota ja tietolähteiden käyttöä paikasta riippumatta)

9) Vuorovaikutteisuus ja virtuaalisuus (mahdollisuus valita reitit, sisällöt, manipuloida kuvaa ja tekstiä, pelata, vaihtaa ajatuksia koko ajan, luoda kuvitteellinen todellisuus, simuloida tilanteita ja ympäristöjä, kuvitteellisen identiteetin luominen, multimodaalisuus, multisensorimotorisuus)

10) Psykologisesti illuusio samassa tilassa tai paikassa olemisesta, jaettu läsnäolon tunne, reaaliaikainen vuorovaikutus ja kommunikointi.

11) Sosiologisesti (psykologisesti) mahdollistaa voimakkaamman eläytymisen mediasisältöihin (IMMERSIO= sulautuminen tai uppoaminen mediamaisemaan, TELEPRESENCE/PRESENCE, koettu läsnäolo virtuaalitodellisuudessa, yhdistetään useita aisteja vuorovaikutteiseen stimulaatioon ja näyttöjen dynaamisuuteen)

MIHIN TULISI KIINNITTÄÄ HUOMIOTA?

1) Maaseudulla markkinointi vähäistä, koulutus ja teknologia kirjavaa

2) Yritysverkostot ja niiden riippuvuus toisistaan, asiakasryhmät

3) Internetin integrointi liiketoimintaprosesseihin, työvoiman saatavuus

4) Vanhusväestön palvelut ja uusmedian mahdollisuudet valtaisat

5) Teknologiapainotteisista tuotteista kokonaisvaltaisiin tuotteisiin

6) Uusmedian uudet talouden lainalaisuudet tunnettava sekä kuluttajina että yrittäjinä ja organisaatioina

7) Digitaalisen median läheiset toimialat yhdistettävä (klusterit = laitevalmistajat, tietoliikenneoperaattorit, AV-tuottajat, perinteiset mediayritykset, ohjelmisto- ja järjestelmätuottajat, mainostoimistot ja konsultointiyritykset)

8) Käyttäjäkokemuksen lisääminen (mitä käyttäjä tekee, mitä saavuttaa, miltä käyttäjästä tuntuu, maalla usein vanhusväestöä ja pelkäävät uusmediaa)

9) Uusmediaan suhteudutaan kuin toiseen ihmiseen (tietokone ikään kuin ihminen)

10) Tunnetiloja tunnistavat tai tunteita ilmaisevat mediat (tietokoneet) (tunteelliset elektroniset ”lelut”, tunnetilan huomioivat kuuntelijat, tunteita ilmaisevat tietokoneopettajat (terapeutti)

11) Vanhusten hyvinvoinnin kohentaja, tehokas kuntoutuskeino, parantuva avaruuden hahmottamisen kyky, virtuaaliterapia, EDUTAINMENT (education + entertainment), vuorovaikutteiset opetusmultimediat

12) Myös kielteiset vaikutukset (riippuvuudet, mediaväkivalta ?, turtuminen (desensitaatio) ja elämyskierre, samaistuminen (väkivalta?), passivoituminen, sosiaalisen oppimisen mallit (faktan ja fiktio rajat)

Blogi ja blogosfääri

1) Uusmedian yksi osa, jonka avainsanoja vuorovaikutteisuus ja verkostoituminen

2) Blogi oli alunperin päiväkirja, josta irtautui suuri määrä ismejä, käyttömuotoja ja -tapoja.

3) Blogaaja seuraa kaiken aikaa muiden kirjoittajien blogeja, laatii sähköisiä artikkeleja, mutta myös johdonmukaisia ”tutkielmia”, jossa mukana viitteet ja artikkelit. Blogaaminen on reaaliaikainen ja vuorovaikutteinen globaali prosessi.

4) Blogien kirjottajien yhteisöä kutsutaan blogistaniksi tai blogosfääriksi (eng. blogosphere)

5) Yhtä hyvin voisi kutsua innovaatioympäristöksi ja sen diffuusiota kuvaavaksi prosessiksi uusmedian sisällä. Valtava yhteiskuntaa muuttava tietotekniikan käyttäjien aktiivisimman osan yhteinen globaali prosessi.

6) Kirjoittajien määrä kasvaa joka päivä 10-20000 (nykyisin ylitetty jo 100 miljoonan blogaajan raja)

7) Prosessi on monitieteinen, webympäristön vallankumouksellisin muuttaja. Muutokset koskevat sekä yhteiskunnallisia, taloudellisia, sosiaalisia, psykologisia, mutta luonnollisesti myös teknisiä prosesseja. Mukana on miljoonia insinöörejä. Mutta myös lääkäreitä, kirjailijoita, filosofeja, poliitikkoja kaikkia elämän osa-alueita ja kulttuureja edustavia prosessoijia, tiedon tuottajia ja käyttäjiä iästä ja sukupuolesta riippumatta.

8) Suomessa noin 3-4 % tietokoneen käyttäjistä pitää blogia, esim. Ranskassa taso oli yli 10 % jo vuonna 2006.

9) Bogi työkaluna ei vaadi minkään työkalun tai palvelun käyttöä. Suurin osa ylläpidetään blogipalvelun tai itse asennetun ohjelmisto kautta.

10) Yritysblogit ja suurten mediatalojen blogit eroavat yksityisten pitämistä ja kuuluvat lähinnä perinteisempään osaan mediapalveluja. Toimittaja blogaajana ei poikkea paljoakaan mistä tahansa kolumnistista. Sähköinen lehti toimittajineen ei ole sama kuin uusmedian blogosfääri.

Webympäristöstä innovaatioita ja taloutta sekä yhteiskuntaa ja organisaatioita muuttavana prosessina katso tutkimus www.mtt.fi/met/pdf/met102 yhteenvetosivut 360-447 ( English Summary 448-481).

Kirjassa Matti Luostarinen 2007. ”Webympäristön blogit ja innovaatioprosessit. Webympäristö tutkimuksen ja tiedottamisen haasteena”, aineistona käytetty globaalia blogosfääriä ja delfitekniikan sovelluksia. Aineisto käsitelty faktoripisteitä klusteroiden, joista ryhmistä delfiblogaajat luokiteltu ja valittu uusmedian välinein (vrt. tietokoneagentti = ohjelmallinen automaatio, joka suorittaa erilaisia tehtäviä isäntänsä puolesta tehden ihminen-kone vuorovaikutuksesta esim. miellyttävämmän ja tuotteliaamman)
posted by Matti Luostarinen  # 6:19 PM

maanantai, kesäkuu 02, 2008

Strategiapäivät

Oheinen teksti liittyy tiimin strategiapäivään. Yhtenä sen kymmenistä esitelmistä. Oheinen tekstirunko liittyy aiheeseen ”Maatalouden tulevaisuus ja maaseudun kehittäminen”. Pyytäisin kommenteja aiheeseen, jossa minulla on käytettävissä 30 minuuttia.

Lämmin kiitos jo etukäteen.

Maatalouden tulevaisuus ja maaseudun kehittäminen

Ele-tiimin STRATEGIAPÄIVÄT 2008 5-6.6 Perniö

Matti Luostarinen

Maatalouden tulevaisuus luonnonvarojen tuottajana jakautuu

1) Rakenteellisiin muutoksiin

2) Pysyvimpiin ja globaaleihin muutoksiin

Rakenteelliset muutokset etenevät politiikkamuutoksina ja niihin kuuluvat mm. maatalouden tukipolitiikka.

Rakenteellisiin kuuluvat myös vaikkapa kilpailu pellon käytöstä energian ja ravinnon tuotossa.

Rakenteellisia muutoksia on syytä tutkia koska

1) Perinteinen poliittinen luottamus on muuttumassa.

Aiemmin poliittiseen rakenteeseen on luotettu eikä tutkimusta ole juurikaan edes aina käytetty. Politiikka ja demokratia ovat kriisissä, samoin politiikan teon välineet, puoluelaitos.

2) Ympäristölainsääntö ja ruoan tuotanto sekä pellon käyttö ovat myös Suomessa muuttumassa osaksi vapaita markkinoita.

Aiemmin kaikki ohjautui joko voimakkaan kunnallisen itsehallinnon kautta tai kolmikannassa (MTK).

Kun kaava oli kunnassa tehty (kaavamonopoli), loppu oli lobbareille Helsingissä helppoa tai

kun MTK oli sopinut talonpojan tuotteen hinnasta loppu oli.työnantajan ja tekijän välillä helppoa KUN ruoka pysyi halpana

Ulkomailla ihmeteltiin miksi meillä hankkeet menivät niin helposti läpi!

Syy oli kuntasektorin käden vääntö ja siellä saavutettu voitto riitti (David ja Goljat)

Yhteiskunnallista keskustelua ei käyty valtakunnallisesti, käytiin vain paikallinen keskustelu.

Ympäristökysymyksissä omituinen kuulemiskäytäntö, jossa hankkeita ei juurikaan koskaan muutettu (Pekka Hokkasen väitöskirja)

3) Teknologinen hybridis.

Aiempi usko valtioon ja asiaintuntijoihin. Samasta tuutista saatu raha ja yhteinen konsensus.

Jatkossa kriittisyys kasvaa, mukaan tulee myös poikkipuoleisia ajatuksia. Innovaatioaste nousee aidosti ja toisinajattelua aletaan hyväksyä ja jopa suosia myös maaseudulla.

4) Psykologinen ja moraalinen eetos

Aiemmin maatalous kollektiivisen kokemuksen historiaa. Kovista kokemuksista syntyvää jääräpäisyyttä ja samojen mallien toistoa. Tärkeintä on ollut kokemuksen siirto (innovaation diffuusio). On toistettu omavaraisuutta, puhtautta, suomalaisuutta, raivaajahenkeä, teknologiauskoa, villin luonnon voittamista, suota kuokkaa ja Jussia.

On oletettu että meillä on rohkeutta, vaadittavaa osaamista ja vakautta niin peruskalliossa kuin politiikassa.

Jatkossa nämä seireenilaulut ja myytit, uskomukset suomalaiseen osaamiseen ja poliitikkojen eriomaisuuteen joutuvat valinkauhaan. Urhea ja asiantuntijoihin luottava kansa ei toimi kuten ennen vaan mukaan tulee kolme uutta määrittäjää järjestyksessä

1) Uusmoraali ja eettisyys, läpinäkyvyys kaikessa

2) Yksilöllisyys ja kritiikki, asiaintuntemus, joka hankitaan myös itse ja vuorovaikutuksessa uusmedian kanssa

3) Asia tulee vasta kolmantena. Samoin politiikka ja asiantuntijan mielipide, osaaminen. SE on tärkeä mutta ei enää kärjessä.

Tästä kaikesta seuraa maaseudulla

1) Ruoan hinnan nousu on sekä katastrofi että helpotus

Ruoan hinnan nousu on pysyvänä ilmiönä katastrofi maailman köyhille ja näkyy myös Suomessa. Kun aiemmin kyse oli ylituotannosta ja varastoista, jatkossa maaseutu on pohtimassa koko tuotantonsa suuntaamista oikeisiin tuotteisiin kuluttajan arvonäkökohtia kunnioittaen

2) Kumpi tuhoutuu ensin, maapallo vai ihminen?

Maapallon globaalit muutokset näkyvät muussakin kuin ilmastomuutoksen biologisissa prosesseissa. Kun aiemmin pohdittiin ihmistä luonnon käyttäjänä ja haettiin siihen teknisiä ratkaisuja (innovaatioita, luonnon kesytystä) jatkossa vanhat myytit katoavat kokonaan (environmentalismi, determinismi)

Maaseudun kulttuurit pohtivat yhteisiä juuria ihmisen ja luonnon välisessä suhteessa ja syntyy uusia ammatteja ja elämäntapoja (possiblisitisia, osin romanttisia kuvitelmia)

Monet vanhat oppisuunnat kokevat renesanssin.

(ks. julkaisut ekologisesta yrittäjyydestä, yrittäjä- ja kuluttajaryhmien jakaumasta Suomessa: turistit, kuljeskelijat, kulkurit, pelurit, flaneeraajat ja telecity -ryhmät pääryhminä sekä yrittäjistä konventionaaliset yrittäjät, monialayrittäjät ja tuotechampionit, itselliset yrittäjät ja vapaamatkustajat sekä innovaatioryhmät www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf tai www.mtt.fi/met/pdf/met102.pdf

Valistusajan myytit hylätään ja ne korvautuvat uusilla. Maaseudulla rakennetaan uuden valituksen projektia, jonka sisältö on usein kulttuurin tuotteistamisessa. Numeron ja rahan tilalle on kuitenkin vaikea tuoda mitään uutta ja positiivista ilman, että uusi myytti ilmestyisi kehiin. Edellä esiteltyjen yrittäjien välisten klustereiden rakenne auttaa, jolloin mukana ovat sekä verkoston kokemusvälittäjät, organisoiva järjestelmä, toiminnan suuntaajat ja promoottorijärjestelmä sekä välttämätön systeemin innovaatiojärjestelmä. Niiden puuttuminen osittainkin vie vain vanhan järjestelmän korvautumiseen uudella kopiolla (=Mukan kaikki imitointiin liittyvät epäkohdat)

Ongelmana maaseudulla koetaan se, kuinka vanhat instituutiot, johon elämä ja yhteisöllisyys perustettiin (kirkko, sanomalehdet, koulutus jne.) ovat tehneet ajatuksista tavaroita ja kielestä mainontaa. Tätä vastaan syntyy liikkeitä, joissa vanhan teollisen valistuksen kaavoja kierretään. Syntyy kevyttä hyppelyä, joissa ihmiset etsivät asioiden yhteyksiä itse netissä surffaillen. Itse .lukeminen ja opiskelu on edelleen raskasta. Syntyy maaseudun pintakulttuureja ja saarekkeita, joiden yhteydet eivät ole vanhaan traditioon, vaan joskus hyvinkin kaukaa hankittuja globaaleja lainoja. Syntyy kulttuurisesti holistisia lainailmiöitä. Matkailu hyödyntää niitä eniten (ks. edellä mainituista julkaisuista kuluttajaryhmien tyypitys ja luonne).

3) Vanhushoitajien ja -tieteen työsarkaa ja keskittämistä

Jo vuonna 2015 meiltä puuttuu noin 450 000 työntekijää ja pääosin juuri maaseudulta. Monilla suuralueilla mediaani-ikä ylittää reilusti 65 vuotta ja hoitotyö on rakennettava uudelta pohjalta. Sama koskee koulututusta alkaen peruskoulusta ja lukiosta sekä jatkuen ammattikorkeakouluun. Kaikkea verkotetaan. Porterismi kirotaan vääränä oppina, jollainen se uusliberalistisena oppina olikin väärin ymmärretty (ks. julkaisu www.mtt.fi/met/pdf/met102.pdf lopuussa yhteenveto klusterin toiminnan todellisesta luonteesta sekä erot porterismin teoriaan)

Kuntien lukumäärä muuttuu ja tehtävät vaihtuvat radikaalisti aluehallinnon talouden ylläpitoon ja kilpailuttamiseen (Paras-hanke etenee substanssitasolle). Alle 50 000 asukkaan kuntaorganisaatiot katoavat tai muuttuvat keskusalueiden ylijäämäalueiksi. Läänit katoavat kokonaan ja 20 maakunnasta tulee yhdeksän palvelualuetta. Verkosto rakenne ei ole enää ”porterilainen”.

Maaseutu luonnonvara-alueena katoaa ja muuttuu asumismaaseuduksi ja hyvin moninaisen toimeliaisuuden ydinmaaseuduksi. Vastakohtana miltei täysin autioituva erämaa-alue kansallispuistoineen. Näiden alueiden ylläpito, taaten kaikki hyvinvointi yhteiskunnan palvelut, ei ole mahdollista. Kyse ei ole enää rahasta vaan palvelujen tuottajien katoamisesta. Vaikka joku koululainen tai opiskelija olisikin, ei ole enää koulua tain opettajaa kouluun, vanhusten hoitajaa kiertämään erämaa-alueita.

Luonnonvarojen käyttöä näiltä alueilta väestön keskittyminen maakuntakeskuksiin ei mitenkään vaikeuta. Ne otettiin sieltä silloinkin, kun tiet miltei puuttuivat ja työvoima oli haettava siirtotyöläisinä tukin uittoon Lapin jokien latvoille ja Koillismaan kairoille.

4) Uuden kulttuurin tuotteet

Vaikka maaseutu monin paikoin autioituukin, täysi asumattomiksi ne eivät jää. Jo nyt huomattava osa Pohjois- ja Etelä-Karjalaa on venäläisten omistamaa. Sama liike vauhdittuu ekokatastrofin edetessä ja haettaessa hoitotyövoimaa myös Aasista. Maapallolle ei toki jää asumattomia kolkkia, jotka ovat maapallon rikkaimpia maita asua. Maaseudun kulttuuri muuttuminen monikansalliseksi vauhdittuu.

5) Ilmastomuutos ei odota

Jatkossa ei ole yhdentekevää, miten paljon maaseudulla vähennetään

hiilidioksidipäästöjä. Tavaran tuotanto ja siirto ohjaavat sijaintiteorioita (lokalisaatioteoriat). Se on kokonaan toinen kuin perinteinen, jossa haettiin taloudellisesti parasta paikkaa tehtaalle (optimia/ työvoima, raaka-aine ja energia). Ilmakehällä ei ole kansallisia rajoja.

Maaseudulla joudutaan ottamaan käyttöön Mips-tyyppiset yksiköt (Material Input Per Service unit). Ekologinen selkäreppu ratkaisee sijoittumisen ja samalla haetaan suljettuja systeemejä maatiloilla ja yhdyskuntarakenteita tiivistäen.

Nykyisin omista mipseistämme (40 tonnia/ asukas) 17 tonnia tulee liikenteestä ja asumisesta 11 tonnia. Ei ole yhdentekevä miten maalla asutaan ja liikutaan! Tämä on paljon tärkeämpi kuin se, mitä pelloilla tai metsissä tuotetaan. Ei ole maaseutua vailla vuorovaikutusta taajamiin ja keskittämiseen palveluja sieltä tarjoten.

Vähäpäästöisen auton takakontissa on jo valmiina odottamassa 25 tonnia auton valmistuksesta syntyneitä mipsejä (syntynyttä hiilidioksidia)

6) Sivusta katsojasta ja marginaalista takaisin keskiöön

Luonnonvara-alueena, asumispaikkana ja liikenteen ohjailijana, energian ja ruoan tuottajana maaseutu nousee kaikessa keskustelussa takaisin politiikan agendan keskiöön sekä globaalisti että Suomessa. Muutos on tapahtunut jo nyt. Oleellista on pitää omat verkostot toimivina myös päätöksenteossa. Maaseutu ei saa umpioitua ja jäädä saarekkeiksi tai ajopuuksi, kun sen asioista päätetään uusissa keskuksissamme.

On varottava ratkaisuja, jotka ovat byrokrattisia ja monimutkaisia, eivätkä houkuttele ketään.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts