Paskojärvellä syntynyt haamuhoitaja

Kun on tutkinut suomalaista paikkaleimautumista ja alueellista identiteettiämme, ei voi sivuuttaa tämän päivän medioittemme tapaa käsitellä paikannimiä ja oikeusoppineitten pohdintoja siitä, miten tulisi asennoitua rötöksiin, jotka syntyvät petosta muistuttavalla tavalla ja ovat osa suomalaista vastuunkantoa vanhuksistamme käyttäen siihen sekä heidän omia varojaan että verovarojamme.


Miksi rääväsuisimmat ja rivot paikannimet osuvat Lappiin, Koillismaalle ja Kainuuseen? Paska, kusi, vittu ja mulkku esiintyy Kuusamossa 103 kertaa, Rovaniemellä 60 kertaa, Suomussalmella 59 kertaa. Kisassa menestyvät myös Kuhmo (46), Sotkamo (46) ja Kittilä (44). Ovatko pohjoisen asukkaat törkyisempiä suustaan, kysyy Hesari (12.2) tänään ja esittelee kartoillaan toinen toistaa hävyttömämpiä paikannimiä.

Tänään näitä käsitteitä käytetään niin ikään enemmän kuin aiemmin ja se syntyy taas nykypäivän puberteettisesta ilmastostamme ja sukupuolielimiin viittaavaa kieltä viljellään hihitellen tai tarkoituksena herättää pahennusta, sosiaalisen median kohdalla mahtailuakin.

Ovatko nämä ihmiset kasvaneet paskakorvessa, mulkkuvuoren kupeessa, ajelleet puberteetti-iässä ulos hevosenperseenmutkassa perseniemellä tai pörsänmäellä, kusipään ja kullirovan tietämissä, uineet hevonvittujärvessä, käyneet koulunsa persesilmässä ja tavanneet puolisonsakin panopenkalla, vihitty jääränmulkkusaarella ja tehneet häämatkansa kärpänkusisuolle.

Nämä kaikki vielä erisniminä suurella kirjoittaen ja Hesarista lainaten. Nyt niitä on vain Suomessa kymmenittäin ja muistuttavat liki yleisnimeä suolle, järvelle, mäelle tai mille tahansa kartalla nimeä hakeneelle suomussalmelaiselle tai kuusamolaiselle, Koillismaan luonnonmaantieteelliselle salmelle, niemelle tai notkelmalle. Siis niille paikoille, jossa lapsena kasvoimme ja paikkaleimautumisemme tapahtui. Oliko kielemme vain näillä paikoin poikkeuksellisen rikasta symbolirakenteitten synnylle? Miksi niitä oli sadoittain?

Vai olisiko niin, ettei meillä muita sanoja ole oikein löytynytkään, kun oli oikein vahvalla tavalla paikka nimettävä tai kartanpiirtäjälle sen nimi kerrottava, kieli poskella niitä säveltäen.

Kun on pohjoista kiertänyt, talo talolta ihmisiä haastatellut tuhatmäärin ja vuosikymmenet, hypoteesi lappilaisesta ja Koillismaan tai Kuusamon ronskimmasta kielenkäytöstä saa tukeni. Koulutus ja kasvatus on sitä hiven siistinyt mutta samalla menneen maailman kirjallisuus ja mediamme pitänyt yllä sekä osana sosiaalista pääomaamme ja sen arvoja, normeja mutta myös moraalia.

Samoin nykyisin sosiaalinen median ja aikamme lapsellinen elämä, vastuuta pakoileva ja vanhuksia sekä lapsia heitteille jättävä tapa hankkia etuuksia, jossa mukana on myös petoksen maku, kirjoittaa taas Hesari haastatellen rikosoikeuden professoria Matti Tolvasta ja valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaista. Se että mukaan saisi vielä poliisinkin, edellyttää hänen syntymistään muualla kuin Perseniemen Paskakorvessa tai Kusipään Hevonvittujärvellä. Jokainen arvaa varmaan syyn, sitä sen enempää avaamatta ympäristöpsykologian suuntaan.

Lapsi kun kokee maailman nyt olevan sellaisen, jollaisena se lähiympäristössämme avautuu ja näyttäytyy. Slummissa se tahtoo olla erilainen kuin yliopiston kampusalueellamme, olkoonkin että sosiaalisen median käyttäjinä eivät voi lapsemme Vituranniemellä tietää, kummasta ympäristöstä viestejä sinkoilee ja missä tarkoituksessa ne on lähetetty.

Näissä ilmiöissä ei kiinnosta, Hesarin tapaan niiden synnyn syitten pohdita, vaan seuraukset ilmiöstä, joka on jo olemassa, nimet käytössä vuosisatoja. Miten tällainen ilmiö vaikuttaa lapseen ja hänen kieleensä, tapaan ajatella ja nähdä unensakin. Onko eroa syntyä slummissa tai yliopiston kampusalueella? Miksi nämä käsitteet eivät siirtyneet myös sinne?

Kieli kun on se, jolla me myös ajattelemme ja tunnekielenämme myös tunnemme, teemme surutyömme tai iloitsemme jne. jne. Se kertoo myös kuinka elämme ja menestymme myöhemmin. Olemme verbaalinen eläin ja filosofisesti sitä kautta myös kuvattu, oli tapamme lähestyä tätä millainen tahansa. Kieli yhdistää meidät lajina ja on meille tunnusomainen piirre.


Kieltä paljon käyttävä on tunnesanat kesyttänyt eikä siellä ole hyviä tai pahoja sanoja. Toimittaja leikkii näillä ja saa aikaan jutun, tarinan, narratiivisen kertomuksen ja huomenna on uusi tuloillaan. Samalla hänkin on kuitenkin sanojensa vankina.

Forssan Lehti (12.2) on tehnyt oman tulkintansa samasta oikeusoppineitten haastattelusta, josta myös Helsingin Sanomat. Työläiskaupungin toimittaja on löytänyt kohdan, jossa syyteharkinta ja rikoksesta tuomitseminen on helpompaa julkisen kohdalla kuin yksityisen. Tätä Helsingin Sanomat toimittajineen ei ole haastatteluissa havainnut.

Demari ja vasemman puolen kulkija havaitsee sellaista, joka on hänelle tarkoituksenmukaista kirjoittaa mediassaan. Etenkin näin vaaleihin valmistautuen. Aivan riippumatta siitä, sanoiko professori niin vai jättikö sanomatta. Jokainen valikoi sanomansa ja mediansa sekä tätä kautta syntyvät yhdyskuntarakenteet, niiden menestyksen tai taantuman ja rajana ovat taatusti sanat, käsitteet, symbolijärjestelmämme.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts