Kateus vie kalatkin järvestä

Suomen vapaa-ajan kalastajat (SVK) ja eläinsuojeluyhdistys Anemalia käyvät sekä toistensa kanssa että keskenään, avannon ympärillä, ilmiriitaa siitä, miten menetellä avannosta nousseiden sinttiensä kanssa. Hetikö olisi tapettava vai ehkä vähän samaan tapaan kuin kutuahventa haettaessa kesällä katiskalla tai ammattimaisemmin siikaa ja silakkaa nuotaten mereltä. Miksi nämä käytännöt vaihtelisivat vuodenajan ja kalastustavan mukaan aihetta pohtien? Lainaan Iltasanomien juttua tämän päivän (23.2) tekstistä otsikolla, jossa korostetaan aiheen suurta merkitystä ja ilmiriidan aihetta alan harrastajien keskuudessa, mestaruudesta Kemissä kilpaillen:

“SVK:n johdossa on nimekkäitä valtakunnantason poliitikkoja. Hallituksen puheenjohtaja on kansanedustaja Ville Skinnari (sdp). Varapuheenjohtajat ovat kansanedustajat Saara-Sofia Sirén (kok) ja Emma Kari (vihr).

Kemissä pykälä on muodossa ”saaliiksi saatu kala suositellaan lopetettavaksi välittömästi ennen talteenottoa”. Pykälä palautettiin ennalleen, määräyksestä suositukseksi, SVK:n vuosikokouksessa, joka pidettiin marraskuun lopulla Viking Mariellalla. Kokoussalissa myrskysi enemmän kuin merellä.

Laivalla ei pilkitty, vaan väiteltiin kiivaasti.

Meri ei ollut jäässä.

Vuoden kalamieheksi vuonna 2015 valittu Raine Kortet edusti kokouksessa SVK:n kilpailutoimikuntaa ja välitti kilpailevan jäsenistön viestiä siitä, että tappamisen pakollisuudesta pitää luopua ja palata vapaaehtoiseen tappamiseen. Kortet on ammatiltaan Itä-Suomen yliopiston vesiekologian professori.

Kortet tunnetaan kovana pilkki- ja onkimiehenä, joka nimi löytyy usein tuloslistan yläpäästä. Enemmistö oli hänen kanssaan samaa mieltä. IS pyysi Kortetilta perusteluja.

Hän mainitsi kalan ruoka-arvon heikkenevän, mikäli se murjotaan pahasti, minkä lisäksi niskat murrettuna kala ei mene läpi perkuukoneesta.

Monet kalalajit on Kortetin mukaan vaikea tappaa ”siististi”, erityisesti särkikalat, joiden suolet ja päät ja ulosteet voivat saalispussissa sotkea ahvensaaliin.

Kyse on myös kalastajien turvallisuudesta, Kortet huomauttaa. Piikikkäitä kaloja tapettaessa tulee sormiin haavoja, ja koska huomattava osa ikääntyvistä pilkkijöistä on sokeritautisia tai marevan-lääkityksessä, infektio voi aiheuttaa kuoleman.

Kiisken piikin pisto voi aiheuttaa verenmyrkytyksen.

Jos kilpailussa olisi runsaasti sormistaan verta vuotavia osanottajia, kalat ja kalapussit kontaminoituisivat kilpailijoiden verestä. Tämä asettaisi tuomariston ja punnitsijat vaaraan, ”koska ihmisen veri on aina riski toiselle ihmiselle, koska veri voi levittää sairauksia, kuten hepatiittia”.

Kyse on myös kisaetiikasta. Jos kalaa ei heti tapeta, se on tuoreempi, eikä sillä voi niin helposti huijata.”

Itse olen kalastanut lapsesta saakka ja seurannut myös politiikanteon arkea. Tänään etenkin vaalien alla kiirehdittävää ja noin 15 vuotta haudottua ja sotesopaksi kutsuttua keitostamme. Varottaisin pilkkijöitämme riitelemästä ja viemästä sitä lainsäätäjämme käsittelyyn puberteetti-ikäiseksi muuttuneen mediayhteiskuntamme ja sen myös sosiaalisen median elämää tutkineena.

Talonpoikaisjärjellä aihetta lähestyen, ja muuttaen se vielä metropolien katujenkin tasolla ymmärrettäväksi, kysyisin itseltäni ensin,
miksi säännöt olisivat pilkillä jotain muuta kuin kutuahventen pyynti katiskalla tai kesällä verkolla kalastaen? Ammatikseen kalastavat eivät taida pikkusiikojaan ja silakoita tappaa ensitöikseen niitä merestä nostaessaan.

Pilkkijöillä on omituisia riidan aiheitakin. Kuten nyt suomalaisilla muutenkin. Eivät aina muista, kuinka kateus vie kalatkin järvestä. Entäpä jos muuttaisi nämä riidat myös koko globaalia maailmaa halaavaksi ja hakisi apua myös EU:n suunnalta? Siellähän pilkkiminen on kaikille tuttua etenkin välimereisillä alueilla ja Kreikan saaristossa. EU voisi hyvinkin ohjeistaa meitä? Sitäkö tässä haetaankin? Seuraavien vaalien herkullisinta aihetta Suomessa asuen ja ilmastomuutosta torjuen?

Olisiko sittenkin parempi sopia pilkkijöiden ajoissa, kun katua myöhemmin riidan tuomaa perustuslakikiistaa ja mediakohua, ympäristöliikkeiden ja eri puolueittemme tapaa hankkia ääniä etenkin vaalien alla. Ja aina jotkut vaalit ovat tulossa. Ja tämä aihe jos mikä on poliittisesti kansaa koskettava ja se myös ymmärtää aiheesta jotakin, on mielipide aiheesta. Vaikkei itse koskaan olisi pilkkinytkään. Ja etenkin juuri silloin.

Kun pilkkijöitten harrastus joutuu koko kansan ja sosiaalisen mediamme arvioitavaksi, mediamyllytykseen ja myös poliitikkojen mielenkiinnon kohteeksi, silloin ovat myös alan asiantuntijat ja kaiken maailman dosentit sekä perustuslakitalibanit mielipiteineen kertomassa, kuka käskee ja ketä. Eniten äänessä ovat nämä, joita asia vähiten koskee, ja jotka eivät ole ikinä jäällä käyneetkään kairaa sinne kantaen.

Kun pieni pilkkijöiden porukka alkaa riidellä keskenään, silloin on piru merrassa, ja sen onkijoita maassa varmasti riittää. Varokaa pilkkijät sitä, pirua pilkkijäillänne, siinä missä heikkoja jäitäkin. Tai teidän harrastus on pian entinen harrastuksenne. Ihan vain varoituksena näin vaalikiiman aikaan ja galluppeja seuraten. Vakavasti tehdyllä työllä ja ohjelmilla syntyy yhteisesti tulosta, jota voi myöhemmin myös käyttää toteuttaessaan lupauksiaan sekä hankkia maine, jossa ei ole syytä tehdä koko ajan kompromisseja. Tieteissä, luonnontieteessä tai ihmistieteissä, ei voi tehdä kompromisseja. Se veisi meidät pilkkijöiden maailmaan, jossa kalan kuolema on tuloksena tavasta nostaa se ylös vetisestä elementistään. Jos kala halutaan pitää kuitenkin hengissä, pilkkiminen on lopetettava.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts