Paluu vuoteen 1957

Kerroin aiemmin matkastani vuonna 1957 Lapinlahdelle kuusi vuotiaana. Mitä olisin kirjoittanut matkastani ja vuodesta 1957, jos olisin ollut aikuinen ja käytössä olisi tämä nykyteknologiamme? Mistä olisin silloin kirjoittanut blogini ja blogikirjani? Mietitäänpä? Matkastani olisin varmasti vaiennut. Oma elämä ja sen tapahtumat eivät kiinnosta nyt ja vielä vähemmän vuonna 1957, jolloin kertojia oli suurten ikäluokkien äänekkäät sukupolvemme. Oma elämäni ja siinä hankitut kokemukset ja koetut tapahtumat ovat omiani. Mutta mitä muuta maassa ja maailmalla mahtoi tapahtua sellaista, josta kirjoittaa tuon ajan Juhani Ahon kaltaiset lastut, tämän päivän esseet ja blogimme. Kokeillaan blogia vuodelta 1957. Miten se muistuttaisi oman aikamme narratiivista kerrontaa tai esseetä?

Suezin kriisin pitkittyminen ja Harold Macmillanin nimitys Yhdistyneen kuningaskunnan johtoon sekä K.A. Fagerholmin matka Neuvostoliittoon eivät olisi jääneet minulta huomaamatta, eikä varmasti myöskään New Yorkin ”pommittaja” George P. Metesky. Ranskan ja Algerian suhteita olisin niin ikään pohdiskellut sekä Raoul Wallenbergin katoamisesta Budapestissa jo vuonna 1945 ja hänen ilmoitetusta kuolemasta vankilassa Moskovassa juuri alkuvuodesta 1957.

Koska historiasta ei saa spekuloida, en ala tehdä sitä nytkään. Niinpä turvallisinta olisi kerto nyt kirjoittaneensa vuonna 1957 Kuopion 175 -vuotisjuhlasta kiertäen kaupunki kaukaa muuttamatta osallistumisellaan kansakunnan tai kaupungin tulevaa kehitystä.

Sen sijaan vaaratta olisin voinut kirjoittaa tuon ajan Suomessa eurovision laulukilpailusta Frankfurt am Mainissa Saksassa. Povaamalla Suomelle menestystä, en olisi järkyttänyt tulevaakaan menestystämme näissä kisoissamme. Vaatimattomampaa se ei voisi olla vaikka olisin ollut kirjoittamassa silloin vuonna 1957 mitä tahansa. Saati antamassa tuon ajan ja tuleville musiikin tekijöille ohjeitani oman aikani 2019 tiedoilla. Ei niitä olisi luettu saati noudatettu. Päinvastoin, minut olisi suljettu monen muun kirjailijamme tapaan mieleltään häiriintyneitten joukkoon Aleksis Kiven, Mika Waltarin ja nobelistimme Sillanpään seuraan.

Tuohon aikaan vuonna 1957 Ruotsin ja Neuvostoliiton välit olivat viileät ja Neuvostoliitto epäili ruotsalaisten perustaneen vakoiluorganisaation maahansa. Siis vuonna 1957. Kuten nyt tänään Venäjän epäillään osallistuneen ties mihin etenkin Yhdysvalloissa. Tässä ei ole tapahtunut kehitystä mihinkään suuntaan.

Ruotsi piti epäilyä vuonna 1957 alkutalvesta naurettavana. Trump ei jaksa enää edes nauraa ja Putinin naurua kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. Maailman suuret muutokset ovat lopulta pieniä. Rooman sopimus oli kuitenkin alku EEC:n synnylle. Se mihin tämä myöhemmin johtaisi, meillä ja muualla, jäi tuolloin minulta kirjoittamatta. Siitä kirjoittaminen kun olisi ollut juuri matka kohti mielisairaalaa.

Tästä olisin varmasti kirjoittanut, visionäärin ongelmista Suomessa ja Savossa, Pohjanmaalla tai Hämeessä eläen. Siihen olisi rohkeuteni varmasti silloin aikuisuuttani eläen riittänyt ja Forssan Lehdessä se olisi mainittu tavakseni nähdä ympärilläni salaliittoja.

Tosin Forssan Lehteen en olisi juttuani edes tarjonnut. Neuvostoliitto nyt kuitenkin varoitti alkuvuodesta 1957 Tanskaa ja Norjaa vieraiden maitten ydinaseista ja niiden tukikohdista. Se oli kaukaa viisas varoitus, vaikkei Yhdysvallat ollutkaan vielä saanut omaa sateliittiaan edes ulkoavaruuteen.

Laika koira sen sijan lensi sinne loppuvuodesta. Jenkkien vastaava yritys päättyi jo laukaisualustalle räjähdykseen kuudes joulukuuta 1957. Toki epäonnea oli Neuvostoliitossakin. Majak-jälleenkäsittelylaitos Tseljabiskissa räjähti, ja se luonnollisesti salattiin, mutta samalla 800 neliökilometriä rajattiin käyttökieltoon tuntemattomaksi ajaksi.

Näistä aiheista en olisi voinut olla kirjoittamatta sekä pohtimatta, missä mennään ja miten se vaikuttaa tulevaan energiapolitiikkaan, kylmään sotaan ja sen punavihreisiin puolueisiimme vuonna 2019. Tortran ohjelmointikielestä olisin niin ikään varmasti kirjoittanut sekä Väinö Tannerista ja Kaarlo Pitsingistä. Skogilaisia en olisi voinut jättää yhden trollauksen varaan, enkä vaieta myöskään kuurosokean kirjailija Helen Kellerin käynnistä maassamme.

Samoin Mihail Solohovin vierailun olisin huomannut, siinä missä K.A. Fagerholmin hallituksen kompuroinnit ja V.J. Sukselaisen työnnäytteet. Silja Linen perustamisesta olisin ennakoinut uuden ajan alkuna, mutta mille, sen olisin jättänyt kertomatta. Miksi pilata ihmisten juhlaa jo etukäteen joululahjat jakaen?

Suomi juhli tuona vuonna myös yksikamarista eduskuntaansa. Ikää sille tuli, kuten osaamme laskea, 50-vuotta. Tästä olisin tehnyt myös kirjan, kuten sata vuotta täyttävästä maastamme vuonna 2017. Kekkosen Suomessa sen vastanotto olisi ollut toinen kuin Niinistön Suomessa. Niinistön Suomessa sitä ei mediamme havainnut. Sen sijaan toimittajien omia hengentöitä kaikkialla alkoi tulvia. Samoin jääkiekkovalmentajien ohjeita ratkoa yhteiskunnallisia ja yhteisöllisiä ongelmiamme.

Kekkonen arvosti kulttuuria, kirjallisuuta ja myös tiedettä. Hänen rouvansa, Sylvi Kekkonen, vielä syvällisemmin. Molemmat olisivat kirjoittaneet blogeja ja sosiaalinen mediamme olisi varmasti täyttynyt Urhon kanssa kilpaillen myllykirjeitäkin vikkelämmin.

Toki olisin kirjoittanut SAK:n 50-vutisjuhlistamme ja Nikita Hrustsovin sekä Nikolai Bulganin vierailusta maassamme siinä missä Intian pääministerin vierailustakin. Olisin myös itse vieraillut molemmissa maissa, kuten nytkin olen toki vieraillut muutenkin kuin turistina.

Sen sijaan mahdollisuus luennoida konferensseissa yli sadassa valtiossa olisi ollut tuolloin mahdotonta. Suomen palloliiton 50-vuotisjuhlaturnausta olisin seurannut tiiviisti ja kuvat siirtyneet medioihimme. Sen sijan tieto siitä, että presidenttimme kesäasuntoa kohti ammuttiin kesäkuun 21. päivänä, olisi pysynyt salassa aivan riippumatta kyvystämme käyttää internettiä vuonna 1957.

Kirjailijaliiton 60-vuotijuhlaan Savonlinnassa olisin varmasti osallistunut jo Itä-Savon mediankin edustajana ja sukuni puolesta. Kaikki luostarilaitokselle veroja maksaneet lampuoidit eivät hukkuneet vuonna 1850 juhannuspäivän kirkkoveneen mukana. Verottaja vaihtui ja samalla tapa ansaita toimeentulonsakin. Valtava maatila jaettiin pienviljelijöillemme ja hyvä niin. Kunta kaavoitti sinne teitä ja kirkon paikankin, kouluja lapsille ja vanhainkodin. Nyt sitten kisailevat sotensa kanssa. Onnea ja menestystä.

Oletan nyt kuitenkin, että olisimme digiajassa jo vuonna 1957. Etelä-Savo maakuntalehtenä, sukuni omituksessa oli sitä kuitenkin jo 1980-luvulla, digiajassa ja internetin maailmassa. Toki siis oikeastikin ensimmäisenä medianamme Suomessa. Oletusarvo mennyttä maailmaa hieman korjaillen Savonlinnassa ei ole siten suuren suuri, vain yhden soten valmistelun vaativa aika muualla Suomessa ja etenkin Arkadianmäellä eläen. Paljon ennen Helsingin Sanomia.

Media koko ei ratkaise vaan sen laatu ja omistajat. Olisin kirjoittanut vuonna 1957 Hilja Haahdesta ja Ilmari Kiannosta, ottanut kuvia samalla tapahtuman juhlakaluista kirjailijaliiton juhlahumussa. Nyt sinne ei ole mitään asiaa, vaikka itse kustannettuja tai yliopistojen olisi satamäärin ja osa väitöskirjojakin. Niin on rautaista tämä nykypolven kirjoilijoittemme tuottama hengenlento.

Kansanedustaja Leo Suonpään (SKDL) poistaminen asiattomia puhumasta K.A. Fagerholmin toimesta, eduskunnan puhemiehen ominaisuudessa, olisi saanut myös minulta osakseen huomiota. Minusta lapsilisälain kohdalla lapsellinen keskustelu kuuluukin kansanedustajan höpinöihin ja heittäisin viitauksen futurologiaan, tuleviin sote keskusteluihimme seuraavalla vuosituhannella. Ei niistä pidä pahastua, saati kantaa edustajaa ulos salista Veikko Vennamon tapaan kohdellen.

Sen sijaan RKP:n ministereitten vaihtaminen maalaisliittolaisiin Ahti Karjalaiseen ja Kustaa Tiituun sekä kansanpuolueen Pekka Maliseen ei olisi herättänyt blogeissani sen suurempaa huomiota keväällä 1957.

Sen sijaan Neuvostoliitossa erotetut pitkän linjan kommunistit Molotov, Malenkov ja Kaganovits olisivat mukana blogieni luettelossa. Marsalkka Zukov nimitti heitä hirviöiksi.

Heinäkuun lopulla 1957 Imatralla ja koko Itä-Suomessa oli todellinen rajuilma. Siitä olisin toki kirjoittanut ja varoittanut tulevista ilmastomuutosten myrskyistämme. Tätä aikalaiset eivät olisi oikein ottaneet todesta. Eivät ota kaikki vieläkään. Taas olisin liikkunut lähellä sitä rajaa, jossa hämäläiset sulkevat innovaattorinsa mielisairaalaan.

Kansainvälistä atomienergiajärjestöä ja sen syntymää olisin kiitellyt siinä missä varoittanut ydinvoiman käyttöä muuhun kuin rauhanomaiseen tarkoitukseen. Se olisi ollut mahdollista jopa mainosten kera, sillä MTV käynnisti toimintansa Suomessa juuri tuolloin elokuun 13. päivänä.

Urho Kekkonen Sylvinsä kanssa vieraili sekä Islannissa että myöhemmin syksyllä vielä Tanskassa. Islannin matkan kohdalla olisi vihjannut jotain piiloviestinä presidentillemme Satujen Saarten välttelystä, kun ikääkin kertyy ja muistikin alkaa pätkiä.

Suomi devalvoi ja samalla ihan reippaalla kädellä markkansa, 39 %. Seuraavalla viikolla suuri purjekoululaiva Pamir hukkui Atlantilla ja moni epäili näiden liittyvän jotenkin toisiinsa.

West Side Story musikaalina Brodwayllä oli kuitenkin tuon syksyn muistetuin uutinen, siinä missä Vlateslav Molotovin siirtäminen suurlähettilääksi Mongoliaan ja Sibeliuksen hautajaiset Ainolassa.

Eniten olisin kuitenkin kirjoittanut Sputnik I matkasta kiertoradalleen, sen tulevaisuuden näkymistä sekä Marita Lindahlin Miss Maailma tittelistä osana tulevaa metoo -liikettä joskus tulevina vuosisatoinamme.

Kukaan ei olisi uskonut, jos olisi kertonut naisten olevan lähitulevaisuudessa pappeina ja piispoina, armeijamme näkyvin vahvistus, akateemikkoina ja professoreina miehiä opettaen ja tiedettä tehden sekä kisaillen mäkihypyssä yli sadan metrin lennoilla. Taas olisi laitokseen sulkeminen uhannut blogin kirjoittajaa vuonna 1957.

Sen sijaan tuskin olisin huomannut kirjoittaa kokoomuslaisten välikysymyksestä ja väitteistä, joissa maalaisliittolaiset epäilivät IKL:n tyyppisestä toiminnasta kokoomuksen suojissa. Sama peli kun jatkuisi vuosisadasta seuraavaan, kun kyse on suomalaisesta politiikasta ja sen harrastajistamme. Ei sellaiseen kannata aikaansa uhrata. Suomalainen ilkeämielinen elämä politiikassa ei ole yhdenkään blogin arvoinen.

Rintamamiesten asutusliitosta sen sijaan olisin varmasti kirjoittanut tulevana Suomen sotaveteraaniliittonamme. Dag Hammarskjöldin saama jatkokausi YK:n pääsihteerinä ei sen sijaan olisi suomalaisia erityisemmin kiinnostanut. Suomi kun äänesti siellä aina tyhjää. Tyhjän uskoo tonkimattakin.

Sisäministeri Teuvo Aura totesi, kuinka Suomessa ei ole havaittavissa kumouksellista toimintaa ja Sukselaisen hallitus sai vasemmalta (SKDL, SDP) epäluottamuslauseen äänin 75-74. Tuohon aikaan hallitukset vaihtuivat Suomessa tiuhaan, eikä niistä riittänyt oikein uutisen aiheeksi.

Laika koira muistetaan 3.11. 1957 alkaneesta viimeisestä matkastaan ja 6.12. 1957 Yhdysvallat suoritti ensimmäisen sateliittikokeilunsa, joka päättyi räjähdykseen lähtöalustalla. Boeing 707 suoritti kuitenkin onnistuneen ensilentonsa 20. 12. 1957.

Tuona kohtalon vuonna 1957 syntyi mm. Osama bin Laden, Atik Ismail, Monacon Caroline, Erkka Westerlund, Nisa Soraya, Kari Hotakainen, Ilkka Kantola, Frank Miller, Mona Sahlin ja ”Spike Lee” sekä satoja miljoonia muita, jotka kaikki ansaitsevat oman bloginsa ja pitävät nyt niitä itse meidän kaikkien iloksi.

Suomessa meitä syntyi liki kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2019. Siitä olisin toki kirjoittanut ja huomauttanut kuinka Malthusin väestöennusteet ovat oikeita ja meitä on pian enemmän kuin tähtiä taivaalla. Ja jokainen meistä tahtoisi itselleen oman tähtensä. Olla oman onnensa seppä ja muutenkin maailman ainut merkittävä ja historiaan jäävä Jumalan luomus. Se ei lupaa hyvää silloin, kun eväät loppuvat ja luonnontieteitten kanssa ei voi neuvotella, kuten ihmistieteissämme on tapana.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts