Kirjoitin vuosikymmen takaperin ”narskujen ajasta”, omasta ajastamme tänään. Narsismin häiriöt näkyvät kaikkialla ja jokainen etsii vaalien alla omaa puoluettaan ja edustaa sielläkin itseään. Kaikki minulle tässä ja nyt. Elämä on ihmisen parasta aikaa mutta ei nyt jokainen päivä kuin päättömän kanan elämää. Yhteiset asiat ensin ja jos hyvin käy jakajan käteen jää luu. Luusta voi tehdä vaikka luusoppaa.
Individualismin aika ei ole nuorten ja lasten keksimä vaan oman aikamme aikuisten ja nykyisten johtajiemme ja johdettavien. Syntyi ahne välisukupolvi mittaamaan ulos edellisten sukupolvien tekemän työn ja sotesotkusta tuli loputon perustuslakiemme kanssa taiteileva arvojemme ja normiston sekä moraalin rapauttaja.
Jos taustalla olisi ollut kaiken aikaa perustuslakia tuntevat edustajamme ja kansa, lapsena opitut läksyt jo äidin maidossa, perustuslakituomioistuin sanomassa viimeisen sanan, olisimme säästyneen monelta pahalta ja vihanpidoltamme. Nyt poliittinen lautakunta oli pukkina kaalimaan vartijana.
Rehellisyys maan perii edelleen ja aina joukossamme on myös ihmisiä, joille sosiaalinen muisti ja pääoma ovat arvoissa ensimmäisiä. Sen havaitsemalla moni on voittanut taloustieteen Nobelin. Ei lehmänkauppoja tehden ja niitä poliitikoillemme suositellen.
maanantai, joulukuu 10, 2007
Narskujen aikaan
Narsismi myy hyvin
Narsismi on muodissa. Narskut kiittelevät medioissa uusia narsismia käsitteleviä julkaisujaan, narskut kertovat ponnisteluistaan poliitikkoina mediassa menoistaan, narskut metelöivät kansallisoopperassa ja joku haluaa herooiseksi sankariksi teatraalisten elkeitten lisäksi lisäten mukaan anarkiaa ja keitokseen ikivanhoja kreikkalaisia jumalhahmoja. Sankariksi voi päästä eroamalla puolisostaan ja perheestään, maajussina morsianta hakien. Narsku on kaikkea ympärillään haukkuva, epävakaa ja ailahteleva, moraaliton peluri, viihteen, urheilun ja nyt kaiken työelämän lapsen sielulla varustettu anarkistinen ”Peter Pan” tai ”Pikku Prinsessa”. Narsku on yhtäällä säälittävä teatraalinen hysteerikko ja toisaalla kaiken markkinoinnin ja myynnin kasvun tärkein avainhenkilö.
Narskua ei pidä sotkea innovaattoreihin, oppositiohenkisiin toisinajattelijoihin, taiteilijasieluihin, hiljaista työtään tekeviin erakkoihin. Innovaatiot tai kirjan kirjoittaminen, taulun maalaaminen, tieteen epävarmuus ja toistettavuus, kritiikin sieto, vaativat lahjakuutta ja älyä, pitkäjänteistä työtä, elinikäistä koulutusta. Innovaattori suorastaan välttelee julkisuutta ja varoo joutumasta medioitten riepoteltavaksi toisin kuin narsisti, jonka on saatava kaikki tässä ja nyt. Narsku elää medioitten kautta ja hakee huomiota tyhjästä. Huomion keskipisteenä oleminen ei edellytä siltä sisällöllistä laatua. Huomio voi olla joko positiivista tai negatiivista. Oleellista on näkyvillä oleminen. Narsku tekee itsestään tuotteen, myyntitavaran, huutaa ja mekastaa kansallisoopperassa sekä vaalien alla turuilla ja toreillamme. Vaalien jälkeen katoaa lupauksineen omille teilleen.
Jotkut ammatit vaativat narsistista persoonallisuutta, näkyvillä olemista ja teatraalista luonnetta. Tällaisten ammattien määrä on kasvussa ja niitä arvostetaan. Tai oikeammin arvostajana on perinteinen media ja sen ajautuminen kriisiin. Ihmiset itse arvostavat tutkimusten mukaan perinteisiä ammatteja. Narskun heikkoa itsetuntoa perinteiset ammatit eivät palkitse. Tunnevammainen persoonallisuus hakee korvikkeita ja ihmiset ovat hänelle osa lohdutonta peliä. Elämä on lohdutonta viekastelua, sotatannerta ja konfliktien maailmaa. Pelin säännöt narsisti määrittelee itse ja sulkee ulkopuolelle koulukiusaajana tai työpaikan sadistina hänen maailmankuvansa rikkojat. Hyytävä viha kohdistuu vanhuksiin ja heikkoihin. Omat heikkoudet ja pelot projisoidaan ympäristöön. Johtajana tällainen tunnevammainen on hierarkkisessa organisaatiossa todella ongelmallinen ja saa aikaan psykososiaalisia onnettomuuksia. Joku niistä päättyy lopulta fataaliin tekoon ja katastrofiin, puolueen kohdalla hajoamiseen, hillittömään juopottelun.
Forssan Lehti kertoo kuinka julmasta narskusta on päästävä eroon eroamalla puolisosta, vaihdettava työpaikkaa, paettava maailman tuskaa. Ei onnistu. Syntyy lisää kaupallisen markkinatalouden vaatimaa individualistista hedonistista harhaa. Narskuja esittelevät kirjat ovat narskujen itsensä tekemiä ja ohjeet kaukana Freudin opeista. Hakemalla syitä yhteiskunnan muutoksista, puolisosta, koulusta ja opettajista, työpaikalta, palataan noidankehän silmään. Pahuutta on uskallettava lähestyä ja katsottava suoraan sen pimeään ytimeen. Meissä kaikissa on myös tämä puoli eikä sitä pidä kieltää saati pelätä. Elämän kova koulu ja koulutuksemme ovat samaa asiaa hakevia mutta toinen vain nopeammin ja tieteen keinoin. Se tekee sivistysvaltiosta uskottavan korkeakulttuurin tuotteen. Luonnon lait eivät ole ihmisen keksimiä ja tutkainta vastaa on turha potkia.
Freud ei tarkoittanut aikanaan narsismilla kaikkia mahdollisia ihmisen käyttäytymisen itsekkäitä piirteitä. Neuroosit eivät nekään ole kaikkien riesana ja hysteriat tai paniikki kaikkea muuta kuin mediaseksikkäitä elämysmarkkinoiden tuotteita. Ihmisen persoonallisuus ei ole hänen neuroosiensa summa ja narsismi on oikeasti vaikea luonnevamma. Markkinoiden huumaa ja hullutuksia ei pitäisi sotkea vaikeisiin sairauksiin ja niiden hoitoon. Alkoholisimi ja masennus ovat usein oireita narsistisesta häiriöstä.
Jos narsismi määriteltäisiin heikoksi itsetunnoksi ja tavaksi kritisoida ympäristöään, kaikki suomalaiset olisivat narsisteja ja suljettava laitosiin. Ei jokainen varauksettoman rakkauden ulkopuolelle jäänyt lapsi, jolle ei ole samalla ja varhain asetettuja rajoja, kasva narsistiksi. Ei Freud ja hänen koulukuntansa näin löysiä puhunut. Eivät tämän päivän ihmistieteet tuota sellaista horoskooppeihin verrattavaa huuhaata, jota alan kioskikirjallisuus ja naistenlehden tarjoilevat. Kun nuorena kirjoitin sekä miesten että naistenlehtiin maakuntamedioittemme rinnalla, kieli oli valittava lukijan mukaan. Lyyrinen kieli oli toki proosaa helpompaa. Ihminen on verbaalinen, kielen kautta syntynyt olento. Se erottaa meidät musta luonnosta, symbolirakenteemme. Oma onomatopoeettinen ja luontoa matkiva kielemme on arvokas säilytettävä, korvaamaton. Se on syvintä itseämme ja ajattelemme sillä, näemme unemme ja vain tiede siirtyy siitä ulos. Tieteen siirto luonnontieteenä ei ole mahdotonta onomatopoeettiselle kielellemmekin tunnekielenämme.
Ihmistieteet ovat lähestyneet käyttäytymisemme tutkimuksessa luonnontieteitä. Ihmisen käyttäytymistä tunnetaan yhä paremmin ja sen taustalla olevia biologisia ja kemiallisia ärsykkeitä. Sama koskee yhteiskunta- ja taloustieteitä, jopa historia- ja aluetieteitä. Menetelmät ovat tulleet poikkitieteisiksi ja etääntyvät yhä kauemmas fiktiivisestä kerrontateollisuudesta, ihmissuhdemarkkinoista ja pintamediasta. Tätä ilmiötä on jatkunut jo kauan. Oikea tieto etääntyy pintatiedosta. Elämme hybridissä joka hämmentää välisukupolven käyttäytymistä.
Median ja välisukupolven kriisi ei ole toki koko yhteiskunnan kriisi. Sama koskee vaikkapa politiikkaa ja sen toimintatapoja, siirtymää kohti verkostodemokratiaa tai evolutionaarista webympäristömme kehitystä, digiajan klustereita, klusteritaidetta tai taiteen klustereitamme. Se on levinnyt Suomesta jo miljardien käyttöön. Olkoonkin ettei likimainkaan kaikki suomalaiset ymmärrä missä nyt mennään ja mistä manifestissani oli kysymys. Blogosfääri mediaympäristönä toimii omalakisesti ja eroaa oleellisesti vanhasta mediasta ja sen tavasta tavoittaa oma asiakaskuntansa. Reaaliaikainen vuorovaikutteinen prosessi tekee elämän ja uutisen itse, ei ole sitä myöhemmin erittelevää historiankirjoitusta tai taustoittamista. Perinteinen media oli ja on kiinni vanhassa kielessään, paradigmainen loikka on jäänyt ottamatta.
Virtuaalitodellisuutta on se ”todellisuus”, jossa ikääntyvät ihmiset arvailevat mitä ennen on ehkä tapahtunut mytologioitten harhauttamassa historiassa ja mitä tänään mahdollisesti uusmedioissa tapahtuu webyhteisöjen heille vieraassa maailmassa, sähköisessä digikielessämme. Sen ymmärtäminen vaatii virtuaalista mielikuvitusta, teatraalista näyttelyä ja vallankäytön esittelyä, neuroottista tapaa pyrkiä jarruttamaan osoitellen narsisteiksi kaikkea ympärillä liikkuvaa muutosta peläten. Siinä oman asian pönkittäminen ja tukijoiden hakeminen, itse piilotettujen luiden kaivaminen haudoista, on narsismia sen oikeassa merkityksessään.