Kari Huhtala (HS 26.3) kirjoittaa populismista ikään kuin se olisi synonyymi käsitteelle, perkele, paholainen, viettelys, kirous, jumalattomuus, perisynti ja syntiin lankeemus vastakohtanaan demokraattinen liberalismi, joka on taas sama kuin armo, pelastus, hyvyys, anteeksianto ja armahdus. Siis helppoja vastauksia tähän aikaan ja historian pitkään jälkeen sekä pohtien mitä tapahtuu pahassa maailmassa, kun jumalaton meno loppuu, krokotiili (EU) kulkee eteenpäin ja syö sinne tänne pomppivan pupujussin (populistit).
Trump sai kuitenkin vaaleihin yhden erävoiton, kuvaa saman Laura Saarikoski (HS 26.3) mutta mitä tahansa voi vielä tapahtua ja Yhdysvalloissa kaksi vuotta on ikuisuus etenkin twiittailevalle Trumpille sekä demokraateille, olkoonkin että istuva presidentti on etulyöntiasemassa ja hänen on entistä helpompi syyttää mitä tahansa häneen kohdistuvaa ajojahdiksi.
Pääkirjoituksessa (HS) todetaan, kuinka vanha aika ei palaa USA:n politiikkaan eikä taida palata Suomenkaan ja EU:lla ei sellaista vanhaa aikaa ole edes historiassaan. Suomella sellainen voisi olla, jos tulkitaan ilmiötä jääkaudesta alkaen. Edeltäjillä jääkausina oli taipumusta padota muutosta myös jääkausia tutkaillen ja vuorijonojen syntyä, mutta lyhyemmällä perspektiivillä näin taitaa käydä myös sotiemme kohdalla ja nyt jo pitkähköllä rauhan ajalla Euroopassa. Tuijottelu yhteen mieheen ja Trumpiin, Putiniin ja Kiinan keisareihin, on stereotyyppien siirtämistä valtavina kansakuntina monikansallisine rajoineen vain entistäkin naiivimpaan suuntaan ja helpommin kirjoitettavaksi viihteelliseen mediaamme. Sellaisen lukeminen vuonna 2019 ei ole enää uskottavaa.
Sitä jos mitä kutsutaan populismiksi, ei sen selittelyä tätä mutkikkaammalla tavalla narratiivisen kertomuksensa päivittäin näin lehteensä laatien ja populismin uudelleen määritellen uudessa ympäristössä elämöiden. Ei Yhdysvallat toimi mitenkään uudella tavalla eivätkä eurooppalaiset ole hekään mitenkään uusia ja outoja. Päinvastoin. He ovat outoja vain siinä, että heidän käyttäytymistään voi nyt tulkita ja algoritmien avulla ohjeillakin haluttuun suuntaan suurina massoinakin. SE on uutta ajassamme. Kyberturvallisuus ja hybridivaikuttaminen ovat nekin uusia käsitteitä ja ikävä kyllä toimiviakin. Vaalien alla sitä käytetään enemmän kuin koskaan aiemmin ja olet todennäköisesti sen uhri osallistumalla demokraattisiin prosesseihimme. SE on surullista mutta sitä on siedettävä.
Tällaista aikaa ei ole ennen ollut eikä tulevaisuus ole yhtään sen oudompaan kuin ennenkään. Ihmiseksi syntyminen on samalla edelleen samalla kuolemantuomio ja sen hyväksyminen voi helpottaa eri sukupolvien tekemiä virheitä tulkittaessa. Aina tälle lyhyelle ajalle ei ole tosin osattu antaa sitä arvoa, jonka nyt kykenemme antamaan ja toisiamme ihmisinä arvostamaankin. Ihmiset kun eivät eläneet näin iäkkäiksi kun mitä nyt elävät. Heille ei voinut kumuloitua niin paljon tietoa kuin mitä nyt on mahdollista. Jotkut vanhukset ovat nykyisin koko ajan opiskelleina todella viisaita. Heitä on syytä seurata ja kuunnella tarkalla korvalla nuorempien. Nyt on jäämässä yksi sukupolvi väliin ja samalla heitteille. Ihan vain siksi etteivät kuluta samoin kuin nuoremmat ja räplää kännykkäänsä väärään aikaan ja vielä väärässä paikassakin.
Asetelma ei siitä muutu valittiin Suomessa pääministeriksi kuka tahansa tai Yhdysvalloissa presidentiksi. Tämän Helsingin Sanomien päätoimittaja sentään on havainnut ja se on askel kohti parempaa tiedottamista ja syvenevää pohdintaa ilman kovin arvolatautunutta ja paradigmaista, maailmankuvat uusiksi muuttavaa kirjoittelua stereotyyppisten mannerten seurannassa politiikasta kirjoitettaessa.
Se onnistuu jääkausien ja vuorijonojen syntyä tutkittaessa mutta ei nyt oikein reaaliaikaisessa globaalissa tai kansallisessa politiikassa (politics) tai sen poliittisten liikkeitten vaaliasetelmissa (policy). Aika on siinä ihmisen keksinnöistä se kehnoin, eikä taatusti palaa vanhana eikä uutena, kuten lehti ja päätoimittaja olettaa. Loimijoki on ja pysyy, meanderoi ja muuttaa kulkuaan vuosituhansien kuluessa, mutta aina siellä virtaavat eri vedet. Astuit sinne onkinesi milloin tahansa pyytäen himoitsemaasi saalista. Rannalta seuraten kaikki näyttää toiselta kuin veneestä.
Näin Einstein sen aikanaan oivalsi ja myöhemmin otimme myös käyttöön luonnontieteissämme, joita ihmistieteet joutuvat vähin erin myös medioissamme hyväksymään, varoen psykologisoimasta sosiologiaa ja kansantaloutta, mikrotaloutta sotkemasta makrotalouteen.
Se kun on valemediaa pahimmillaan mutta viihteenä kiehtovaa ja sitä lehden lukija kaipaa. Hyvää tarinan kertojaa, oli se totta tai vain narratiivista tarinaa, uutta näkökulmaa hakevaa mediaviihdettämme.
Mutkikkaampi kertomus uutisten lukijan romaanissa yksityisetsivä Kärpän elämää tutkaillen on luovempaa työtä kuin tylsä päivän tapahtumien kertaus televisiossamme ja psykologisoiva näkökulma on individualismiin pyrkivässä viestinnässä aina kiehtovampaa kuin tylsänä pidettävä totuus asiantuntijoineen. Kärpästä kirjoittava toimittaja kertoo, kuinka uutisten lukijan ja kerääjän työ on puoliluovaa verrattuna kirjailijan työhön. Se on hyvin kuvattu oman työn kautta sen oivaltaen. Olen samaa mieltä kun takana on jo yli sata kirjaa ja joku väitöskirjakin. Väitöskirja on ihan eri kirja kuin viihteellinen romaani. Toimittajan työ eri asia kuin tiedemiehen. Toinen tietää yhä enemmän yhä vähemmästä, toinen yhä vähemmän yhä enemmästä. Kun ne yhdistää syntyy paradigmainen maailmankuva.
Siellä, perustieteissämme, ei tapahdu päivittäin dramaattisia muutoksia aina lainkaan. Luonnontieteet nyt ovat ilmastomuutoksen tutkijalle tällainen ilmiö. Hitaasti etenevä. Jokaiselle päivälle ei löydy uutta katastrofia ilman etteikö ihminen ole sitä aiheuttamassa pelkkää pahuuttaan, ahneuttaan. Ja se ei ole luonnontiedettä lainkaan.
Pikemminkin sen osaamattomuutta ja totuuden välttelyä. Ikävän asian kieltämistä politiikassamme. Ikävän asian kertojalta voi ottaa rahat pois ja päädytään vain kivoihin ja viihdyttäviin uutisiin sekä niiden kertojaan. Hyviä uutisia taas ei ole olemassakaan. Näin maailmalla leviävä ”populismi” on aina oltava huono uutinen ollakseen uutinen ensinkään. Näin tiedemiehen sitä tutkiessa on siedettävä epämiellyttävää ja varottava viihteellistämästä tosiasioita rinnan ilmastomuutoksen kanssa eläessään.