Syntymässä punavihreä sosialistihallitus

Suomeen on syntymässä uusi hallitus. Sen nimeä haetaan kohta menneen maailman muistoilla totuutta piilotellen ja ikääntyviä huijaten.

Nimitys ”punamulta” on menneen talven lumia. Kyse on talousvasemmistosta, myös sen radikaalisimmasta punavihreästä metropolipuolueiden sosialismista, jolloin oppositioon jäisi talousoikeisto ja sen myös konservatiivisin sekä perinteisiä arvoja ylläpitävä, Suomen laajaa maaseutua edustavat, luonnonvaroista ELÄVÄT yrittäjät. Ei vain niiden metropolialueiden suojelijat.

Perussuomalaisten synty on ollut kaiken aikaa osa tätä kahtia jaettua Suomea. Timo Soini vain käytti tätä ilmiötä hyväkseen ja vesitti sen hetkeksi. Keskusta liikkeenä menetti paikkansa sen jälkeen, kun se EU:n kautta siirtyi Brysseliin sen liberaalisimpaan ryhmään. Kokoomus sen sijaan jäi suureen eurooppalaiseen konservatiiviseen oikeistoon.

Keskusta on nyt mukana hallituksessa VAIN valtapuolueena, opportunistisena jatkokappaleena ja pakollisena pahana, jolloin myös parlamentaarinen enemmistö saadaan syntymään. Edellisen hallituksen aikana se maksoi perinteisen maalaisliiton alkiolaisen taustansa hylkäämisestä ja se näkyi veret seisauttavana vaalitappiona. Sen sanominen ääneen oli puolueessa kielletty. Ikääntyneet konkarit jäivät samalla viisaasti eläkkeelle. He ymmärsivät missä mennään ja mitä tästä seuraa.

Nyt puoluetta uhkaa lopullinen katoaminen poliittiselta kartaltamme ja syynä on myös Suomessa siirtymä kahden blogin asetelmaan, jossa teemme valinnat samaan tapaan kuin Ruotsissa ja vielä selvemmin meille niin läheisessä Yhdysvalloissa. Sitähän nuoret ja vähän iäkkäämmätkin seuraavat päivittäin ja Yhdysvaltain tapahtumat kulttuureineen siirtyvät viihteen kautta Suomeen reaaliajassa.

Trump ja hänen varjonsa, Yhdysvallat ja sen paikka globaalissa todellisuudessamme, näkyivät vahvana myös Rovaniemellä ja Timo Soinin sininen varjo katosi kaamoksen yöhön.

Elämme uutta vaihetta, jossa sidos agraarin ja varhaisteollisen vaiheen Suomeen on kadonnut ja se katoaa nyt myös 1900-luvun poliittisista liikkeistämme. Median poliittiset toimittajat ovat siinä kuin urheilutoimittajat, eksyksissä, hakien vanhaa tapaa hypätä mäkeä tai hiihtää diagonaalia.

Se on hyväksyttävä, annettava heille tämä punavihreä hetkensä, ja muistettava kuinka ihmiset käyttäytyvät 2000-luvulla ja hieman ennen syntyneinä uudella tavalla. He asennoituvat poliittisiin liikkeisiimme kuten mihin tahansa netistä hankittavaan tuotteeseen, jossa tuotetta vaihdetaan myös vaaleista toiseen ja gallupdemokratia kertoo kuukausittain, ketkä ovat OIKEASTI vallassa ja mihin suuntaan valintamme ja mieltymykset ovat menossa Euroopassa ja myös Suomessa seuraavan kuukauden aikana. Toimittajan tehtävänä on siirtää se 1900-luvun alun maailmaan, sen käsitteitä käyttäen. Ilmiö on luonnollisesti tahattoman koominen.

Siinä ainut pysyvä on muutoksen pysyvyys ja yllätykset, joissa ihmiset tekevät itsenäisiä päätöksiä myös poliitikkoinamme. Viiden puolueen hallitus on kokonaan muuta kuin kahden puolueen oppositio. Ulos jätettiin myös odotetusti kristilliset. Myös nämä arvot ovat kaukana vasemmistoliberaalien sosialistien maailmankuvasta ja arvomaailmasta. Niitä ylläpitää oikeistokonservatiivit sekä talousoikeistomme. Nelikenttää ei enää tarvita.

Ympäristöarvoista ja sivistysvaltiosta, koulutuksesta olemme varmaan kaikki yksimielisiä hallituksessa istuen, siinä missä urheilusta ja liikunnasta sekä kulttuuristamme. Tosi suomalaista kulttuuria konservatiivinen oikeisto ylläpitää liki vimmatusti, kun sen sijaan metropoliemme liberaali vasemmisto on mielestään moderni sekä koomisen multikulttuurinen, ja siis meille muualta siirtyvän kulttuurin tukijana tunnettu. Siinä on huikean suuri ero kumpaa suuntaa hallitukset Suomessa ja maailmalla tukevat.

Omaa innovaatiota ja innovaatiopolitiikkaako, sen syntyä omassa maassamme ja sen kulttuurissa, vaiko siirtyvää ja diffuusista, muualta meille istutettavaa innovaatiota. Tuo jälkimmäinen oli Suomelle ominaista ennen itsenäistymistämme. Meitähän ei ollut silloin olemassakaan kansakuntana ja valtiona. Se oli meidän itse tehtävä.

Ei sen hävittäminen ja hämärtäminen ole hallituksemme tehtävistä ensimmäisiä. Sen symbolit ovat vain merkkejä, sepitteellistä sisältöä, sisäsyntyinen on kokonaan muuta. Sen oivaltaminen vaatii taas koulutusta. Se ei ole myötäsyntyinen tapahtuma. Niinpä se voidaan tärvellä myös hetkessä. Edellinen halituksemme oli siinä poikkeuksellisen taitava.

Nyt raja kulkee tässä selvästi hallituksen ja opposition välillä kohti punavihreistä perussuomalaisten suuntaan. Näin vaaleissa joudut valitseman, kumman joukoissa seisot ja kenen lippua kannat. Kuten Yhdysvalloissa on ollut aina. Sen me ymmärrämme. Yhdysvaltain itäisimpänä osavaltiona. Sitä kautta se on myös meille viestitettävä.

Niinpä agraarin ajan puolueitamme ei ole enää olemassakaan ja vasemmisto katosi teollisen työn ja robottien, internetin myötä sekin. Kaikkihan me duunareita olemme omalla tavallamme. Arvot vain ovat nyt vain normistoon ja lopulta lakeihin sidottuja. Tällöin moraali on kansakunnan pääomasta ainut arvokas osa eikä sekään ole periytyvää ilman koulutusta ja kasvatustamme.

Sekin kyetään rapauttamaan hetkessä. Siinä ja sen synnyssä on eroja oletko vasemmalla vaiko oikealla. Kari Suomalaisen tapaan pilaillen suomalaisille, joko ei-sosialisti tai ei-porvari. Nyt valtaan pyrkivät vaaleissa hävinneet ei-porvarit. Ei-sosialistit ovat oppositiossa ja heitä on Suomessa todella paljon, kun ikää tulee lisää ja idealismista tulee realismia, joillakin inhorealismia.

Se että nuori ei ole hieman idealisti, pikemminkin enemmänkin kyyninen, on surullinen ilmiö. Se että vanha ihminen on idealisti, on taas koominen ilmiönä. Ja nyt kansakunta on koko ajan joko hupaisan koominen vanhuksineen tai ottaa lopultakin asiat hoitoonsa myös eläkkeellä vanheten.

Nyt Ikääntyneetkin elävät ikään kuin toista nuoruuttamme, idealisteina ja vastuuttomasti. Meille on syntymässä ikääntyvän kansakunnan koomisin hallituksemme, jossa maalaisliitto on katoamassa maailman kartalta. Keskustalle ja opportunismille kun ei ole siinä tilaa lainkaan. Maailmalta kadonneet kommunistit ja sosialistit, Marxin opit, vain oli haettava uudelleen sekä puettava koomisiin punavihreisiin asuihin. Luotava hysteriaa sekä joutilaan ihmisen hupsuja aivoituksiamme. Vanhukset alkoivat sinä menossa kuolla koteihinsa ilman hoitoa ja lapset jäädä heitteille tai kokonaan tekemättä.

Luonnontieteet ja biologia unohtui ja korvautui tieteellä, joka oli koomista ja itse keksittyä. Kun emme valitse vanhempiamme, emme kieltä ja kulttuuria, johon synnymme, emme ulkona odottavaa pakkasta tai hellettä, tie valitsi meidät, emme me tietämme.

Siihen oli sopeuduttava hyväksyen luonnon armottomat lait muun luonnon tapaan eläen. Nyt se kiellettiin ja jokainen alkoi olla oman onnensa seppä ja tiensä valitseva jonglööri.

Onnea matkaan viiden puolueen hallitus. Kyllä se tie löytyy viimeistään ennen seuraavia vaalejamme. Seuraava jytkyä, joka tulee tsunamina. Ei sitä voi käskeä kansakunnan kaapin päältä nurkkaan häpeämään ja demokratiaa näin kiusaamalla loukaten.

Se oli kouluaikojen tapa elää kiusaamiskulttuurissamme, mutta ei nyt parlamentissa ja siellä toisianne kiusaten ja loukaten.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts