Mitä kuuluu Loimijoelle 2019?

Vedin Loimijokiohjelmaa vuodesta 1990 alkaen ja kohti EU:n jäsenyyttämme, agropolis-strategiaa sekä agronetin kautta internettiin alueella siirtyen. “European River Network” (ERNIE) oli Euroopan jokivesistöt yhdistävä ja sen koordinointi kuului meille Suomessa, Loimijokilaaksossa. Vastuu tuli meille, koska meillä oli myös verkostot ja netti, jota käyttää globaalistikin. Se levisi myöhemmin myös Kiinaan (Susdev China). Edelleen johdollamme.

Kävimme läpi jokaisen talouden kahteen kertaan Loimijoen Kanta-Hämeen puolella varmistaen, että sanoma oli mennyt perille ja korjaukset tehty tai kuormituksen synty ymmärretty. Viljelijöiden asenne ja arvot olivat muuttuneet radikaalisti sen jälkeen, kun he tiesivät, mistä joen ravinnekuorma syntyi ja miten siihen pääsisi käsiksi. Tiede ja tutkimus oli mukana sekä kouluttajat, hallinto muotoutumassa sekin.

Tämä kirjoitus on vuodelta 2008 alkutalvesta. Silloin ohjelmasta oli kulunut jo vuosikymmen ja tätä kirjoitusta oli luettu runsaasti kotisivultani vuonna 2019, kesäkuun alussa.

Mikä siinä mahtaisi kiinnostaa oman aikamme lukijoita? Entä sen jälkeen tulevaa esseetä ja blogia demokratiamme syvästä kriisistä alkutalvella 2008? Eikö ymmärretty, että populismin siemen oli kylvetty jo tuolloin?

Se on syytä lukea sivuiltani www.clusterart.org. Moni tänään äänestävä punavihreä ei varmaan tiedä, tai edes arvaa, mitä kirjoitettiin silloin, kun hän oli vielä vaippaikäinen, netissä ja kotisivullani kävivät hänen vanhempansa. Osa heistä oppi tämän käytännön rinnan tutkimusohjelmiemme kanssa. Ne liittyivät ympäristöön ja sen hoitoon. MTT ja Luke olivat mukana tässä ohjelmassani. EU rahoitti sitä. Se oli ensimmäinen EU:n palkittu LIFE -ohjelma Suomessa. Miten Suomi mahtaa menestyä näissä ohjelmissa tänään vuonna 2019?

maanantai, tammikuu 28, 2008

Internet demokratiaan Loimijoella

Pro Loimijoki -liike

On kirjoja jotka pysyvät hengissä ja sitten niitä jotka pitävät hengissä. Kai Linnilä kertoo viestillään vankilasaarelta jälkimmäisestä (FL 26.1). Mika Waltarin Sinuhe oli Fidel Castron Raamattu Isla de Pinosin vankilasaarella.

Kirkko ei ole tänään tarpeeksi ”cool” kertovat nuoret haastatellut Helsingin Sanomissa (HS 26. 1) jotta siellä voisi käydä tai maksaa sinne veronsa. Uskosta ei tarvitse maksaa, mutta ei toki myöskään enää kirjasta joka pitää hengissä. Sen saa netistä. Suomi on kuitenkin nettikaupan viimeisiä Euroopassa. Vankilasaaret on suljettu ja Castro työnsä tehnyt vanhus, jenkkituristien ylläpitämä Joulupukki. On osattava luopua ajoissa eikä jäätävä demokratian rapauttavaksi ongelmajätteeksi. Vallasta on vaikea luopua.

Haastateltujen mukaan kirkko tuo mukanaan erilaisia arvoja ja inhimillisyyttä, opettaa jakamaan muiden kanssa, mutta usko maistuu puulta. Yhteisön hyväksyntä uskolleen ei ole kirkollisveron väärtti, kertovat nuorukaiset. On kiva tehdä ”ripparia” muille nuorille mutta uskossa nykymaailma on todistelujen maailmaa. Usko koetaan turhaksi ja tiede on coolimpi todistaja. Halutaan vapaampaa keskustelua, ulos vanhempien arvoista, pois tylsästä tilaisuudesta, jossa kertomus ei pidäkään enää hengissä. Se muistuttaa puoluelaitosta, joka se oikeasti hallinnoltaan onkin. Valtiokirkon näennäisdemokratia rapautti kirkon opin. Kaikkien ystävä ei ole kenenkään ystävä. Sellainen kirja elää, mutta ei pidä elossa. Joulukirkko ja vaalit ovat rituaaleja, joiden merkitys on enää traditiossa.

Puoluelaitoksen tehtävänä on varmistaa kansalaisten verkkohallintavalmiudet, valtion ja kuntien tarjoamat verkkopalvelut ja niiden saatavuus sekä kansalaisten vaikuttamismahdollisuudet internetissä. Suomi on YK:n vertailussa näissä perusdemokratian toteutuksissa sijaluvulla 45 ja verkkopalvelujen saatavuudessa sijaluvulla 25. Ruotsi on ensimmäinen, Tanska toinen, Norja kolmas ja Yhdysvallat neljäs. Miksi Suomi tulee lounaishämäläisten kuntien imagon tapaan kaukana muun Euroopan jälkivaunussa ja edelle menevät myös entiset idän kehitysmaat? Digikuilu demokratian toteutuksessa ammottaa ja sen jopa vastuuvirkamiehet Helsingissä (HS 27.1) myöntävät. Käsite internet-demokratiasta on useimmille Lounais-Hämeen kuntien päättäjistä kokonaan vieras käsite. Suomi on pudonnut tai pudotettu sivistysvaltioiden kelkasta Imivaaraksi. Toki sen ymmärtää miksi näin on Humppilassa, Ypäjällä tai Forssan johtamassa digiajassa ja kuntaliitoksissa. Mutta että koko maa on taantunut alemmas kuin ikuinen traumamme jalkapallojoukkueena? Samoille sijaluvuille demokratian toteuttajina kuin jalkapallon osaajina. Onko näillä ehkä jopa jotain yhteistä? Emmekö osaa demokratiaa vanhana alusmaana ja eristäytyneenä kulttuurina?

Suomessa on enää kolme teesiä ja yksi yritys Nokia sekä yksi vallanpitäjä. Vallanpitäjä on Björn Wahlroos ja hänen teesinsä: 1) Toimi tehokkaasti osakkeenomistajan kannalta. 2) Julkinen sektori hoitaa laskut. 3) Verojen lasku on aina tehokas lääke. Ne maksavat kunnat, joita ei oikeasti enää ole suurinakaan yksikköinä. Mutta kuka hoitaa modernin ajan palvelut, kun julkishallinnolta puuttuvat rahat ja osaajat? Kansanedustajat kuluttavat aikaansa käpälöiden toisiaan tai puhuen ruokottomuuksia muun puuhan puutteessa. Enso ja Nokia ryöstöviljelevät yhteiskunnan edut ja veromarkkojen tuomat hyödyt, yhteisesti hyväksytyt pelisäännöt, sekä jättävät taakseen rauniot syöden jopa kapitalismin pyhät periaatteet. Niiden mukaa Enso Gutzeitilta poistettiin kansainvälisen kilpailun turvaamiseksi sosiaaliset ja taloudelliset vastuut työntekijöitään kohtaan koulutuksessa ja terveydenhuollossa. Me hoidamme ne veromarkoillamme. Enson tehtävänä oli jalostaa luonnonvaramme ja antaa töitä paikkakunnalle. Jos Nokia rikkoo nämä säännöt Saksassa, saksalainen vaatii maksetut veromarkat takaisin korkoineen.

Hävityt vaalit veivät valtiota hoitaneen puolueen kriisiin. Demarit olivat kriisissä myös 1990-luvun alussa. Sen tausta oli toki jo vanhempi, jolloin vanha kertomus ei enää pitänyt hengissä. Kun Lenin patsaat kaatuivat Venäjällä Suomessa valmistui kolmas osa ”Lenin ja Suomi” suurteoksesta. Suomettumisesta oli tullut kansallinen hyve eikä sitä ajoissa havaittu. Lenin kirjat vietiin piiloon ullakon kätköihin häveten uuden ajan sarastusta. Uuden tarinan uudistajiksi löytyi sellaisia nimiä kuten oululaiset Liisa Jaakonsaari ja Matti Ahde, savolainen Lasse Lehtinen, Pertti Paasio Turusta ja nuoremmasta päästä Eero Heinäluoma, Tarja Filatov sekä tietysti ikinuori Erkki Tuomioja.

Kaikki huipentui keskusteluun siitä olisiko järjestettävä neuvoa antava kansanäänestys presidenttiehdokkaasta. Tuomioja puhui kauniisti demokratian laajentamisesta. Helsingin Sanomain toimittajakolumnisti Unto Hämäläisen mukaan tarkoitus oli kuitenkin kaataa Kalevi Sorsan presidenttitie (HS 26.1). Lopulta puolueen sisäinen kriisi katkaistiin siten, että kaikki suomalaiset saivat äänestää Kalevi Sorsan ja Martti Ahtisaaren välillä. Ahtisaari oli Lasse Lehtisen löydös, kertoi kaikessa vaatimaton tietovisailija Lasse Lehtinen. Ilmiö loukkasi demokratiamme hyvä veli akselia.

Ahtisaari sai yli 60 % kaikista äänistä. Joskus demokratia voi yllättää ja on vallalla olevalle dogmille riski. Nämä tapahtumat ovat karvas muisto joidenkin demokratiaa vieroksuvien mielessä nyt kun puhutaan jälleen puheenjohtajien äänestyksestä puolueissa. Venäjällä Putin ei sellaista riskiä halua. Ehkä hän on seurannut suomalaista demokratiaa? Alkavatko kohta lääppiä toisiaan ja puhua ruokottomuuksia, miehekkään haanpääläistä WSOY:n tuottamaa kieltä? Haanpään haju on suomalaisen miehen 1960-luvun tuote ja kiteytyi Veikko Ennalan pakinoissa Hymy Lehdessä ja WSOY:n kokoamana kirjana. Ei sitä pidä sietää. Ei pidä suomettua uudelleen vaikka poliittinen eliitti sen tekisikin vanhan traditionsa toistona kuten kirkko rukousmyllynsä rakentaa. Sellainen oppi ei pidä hengissä.

Demokratia on kuin kirja joka pitää hengissä. Siitä puhuminen ilman sen käyttöön liittyvää vallanpitäjään kohdistuvaa riskiä on taas dogmi vailla kirjan tuomaa sisältöä, kirkon rukousmyllyt ilman uskoa. Tarkoitus säilyttää vain valta peläten demokratiaa, ajattelevia ihmisiä kirkossa tai puoluekoneistossa. Puolueissa päätöksen tekevät vain muutamat aktivistit. Kun puolueella on 50 000 jäsentä näistä 90 % tyytyy vain maksamaan jäsenmaksunsa. Sellainen demokratia ei tietenkään toimi enää internet aikana, ja se pidetään Suomessa kehitysmaan tasolla tarkoituksella. Internetissä demokratiaa ja äänivaltaa ei tarvitse ostaa ja vaikuttaa voi välittömästi. Sellainen on uhka suomalaiselle medialle ja demokratialle, jossa viisi kunnallista tai seurakunnallista ilmoitusta paikallisen median omistajalle on enemmän kuin yksi ja ne maksaa veronmaksaja. Internetissä kukaan ei sensuroi toimittajan tai blogistin tekstiä, markkinavoimat eivät ohjaile uusmediaa tai nettinuorison luovinta, innovatiivisinta osaajien joukkoa. Demokratia on saanut haastajan, joka ei ole muutaman keski-ikäisen painajaismainen uutinen Yhtiönkadun jatkeesta virtuaalisena vuosikymmenten terapiatyönä. Media hajottaa ja hallitsee, kuten vuosikymmenet Forssan kaupungin syntyajoista alkaen, valitsee mieluisat poliitikot, omistajan kytkös toimittamiseen on suora ja peittelemätön. Se on Suomen tarina emämaan sivistymättömänä ja pääomattomana alusmaana. Siitä on aika päästä irti lopullisesti alkaen Ydin-Suomen alueelta Etelä-Hämeessä kuten Impivaarassa Aleksis Kiven aikoihin taistellen.

Ketkä käyvät demarikeskustelua demokratiasta vuonna 2008? Samat nimet kuin 1980-luvun lopulla ja Tuomiojan käynnistämänä nyt eläkeikäisenä vaarina. Kun äänestäjistä yli puolet ei ollut edes syntynyt heidän aloittaessaan äänekkään demokratian uudistuksensa saati 60-luvun mielenosoitukset, missä he ovat nyt vallankumouksen uutena aamuna? Työntelevät rollaattoreja? Eivät sellaiset tee vallankumousta saati uudista internetkeskustelua blogeissamme, uudista internet -demokratiaamme. Se ei palvele heidän etuaan valtion hallinnossa. Vastaavasti kunnissa sellaiset kuntapuolueen nerot eivät ohjaile yhdyskuntia, joissa vastuu on miljoonista ihmisistä ja heidän taloudestaan, ympäristöstään, kulttuurista, koulutuksen ja terveyden hoidosta myös vuosikymmeniksi eteenpäin uusissa seutukunnissamme. Suurkunnissa, joissa verkostot, klusterit ovat tämän ja huomisen uutta teknologiaa sekä kaiken aikaa uudistuen. Olemme nyt sijaluvulla 45 jalkapalonerojemme kanssa omassa demokratiassamme. Sen pitäisi herättää kansakunta unestaan.

Forssan Lehti (26.1) kertoo kuinka Loimijoen vesi on kohentunut, ravinteita on vähemmän, happitilanne parantunut. Lehti liioittelee. Loimijoki vaatii huolenpitoa ja parannettuja toimia niin maataloudessa kuin teollisuudessa, yhdyskuntien jätevesien puhdistuksessa. Nokia tapauksesta opimme kuinka puhdistettu vesi on ihmiselle myrkkyä Kokemäenjokeen laskettaessa mukamas puhdistettuna. Siinä on bakteereja, jotka ovat ulosteista syntyneitä. Ne on puhdistettava niin, että vesi on juomakelpoista myös pintavesissämme ja lapsemme voivat niitä pelkäämättä käyttää.

Suomalaiseen traditioon kuuluu valehdella hiihtäjä Kaisa Variksen tavoin. Se on myönnettävä ja siitä on päästävä irti myös kuntapuolueissamme demokratian uudistumisen tietä ja internet ajassa nyt tumpelointiamme häveten. Tyhjästä ja osaamattomasta työstä ei pidä verottaa. Pienkunnan päättäjä ei kykene hoitamaan 100 000 asukkaan yhdyskuntaa saati huolehtimaan digiajan vaatimuksista. Tätäkö kunnissa nyt pelätään? Vastuuta ja sen kantamista, lisääntyvää työmäärää?

Työmäärä tunnetusti vähenee kun se osataan tehdä oikein ja oikeilla välineillä, ei päällekkäin tumpeloiden. Meitä jää nyt eläkkeelle 80 000 vuosittain ja korvaavia nuoria tulee työelämään vain runsas puolet. On otettava järki käteen myös pienkunnissa vaikka nykyinen henkilökohtainen ajankäytön malli puoluepukarina tai virkamiesjohdossa ei sitä sallisikaan. Suhteellisuuden taju, kyky uudistua, muuttua lukijansa mukana, on elävänä pitävän kirjan tärkein oppi. Median ja demokratian, yhdyskuntarakenteittemme valtaisa murros on otettava nyt vakavasti ja uutena oppina. Ei sovi panna päätä pensaaseen hokien vanhoja dogmeja. Ne eivät päde enää.

Loimijoen varressa on kuntia, joiden tarkoitus on hoitaa asukkaittensa palvelut kehdosta hautaan. Heitä on liki 100 000 ja vastuu palveluista kuuluu meille kaikille yhteisesti. Ei kuntapuolueille tai demokratialle, joka ei toimi nyt yhdessäkään kuntapuolueen puolueista digiajasta ja internet -demokratiasta nyt puhumattakaan. Eihän kuntapuolue ole siitä edes kuullut, eivätkä ihmiset erota miltä luukulta palvelut pitäisi portaaleina edes saada tai kuka niitä tarjoaa? Tärkeintä näyttäisi olevan tavoite pysyä itsenäisenä Impivaarana.

On kuntia, joissa on oikeasti vain kolme päättäjää. Kuntapuolueilla kun ei ole jäseniä eikä väkeä, jotka voisivat hoitaa niin vaativia tehtäviä, joita kuntapuolueelta nyt vaadittaisiin suomalaisittain liki maakuntakaupungin kokoisessa pääkaupungissa, mutta samalla paljon vaativammassa talous- ja elinkeinorakenteessa, jossa internet on välttämätön demokratian väline. Sosiaalinen ja kulttuurinen elämä Loimijokilaaksossa on paljon rikkaampi ja vivahteikkaampi kuin Turun tai Tampereen kaupungeissamme yhteensä ja etäisyydet maaseudulla pitkiä. Ei näihin tosiasioihin pidä sotkea 1960-luvun puoluelaitosta, mennyttä elämää, Leninin tai Fidel Castron haamuja, kansalaissodan aikoihin taantuen, Yhtiönkadun jatkeesta puhuen kuin kanalintu maata kuopien oheistoimintana, kun ei tiedä hyökätäkö vai puolustaa omassa osaamattomuudessaan. Ulkopuolisissa sellainen herättää vain säälin sekaisia tuntoja ja imago valuu maan hännänhuipuksi. Sen verran Suomessakin internet toimii, että Forssan talousalue sentään tunnetaan, ja sen ongelmat on oivallettu ja läpivalaistu muuallakin kuin Helsingissä.

Nyt vaaditaan pro Loimijoki -liike ja ”puolue”, jossa on edustettuna kaikkien vastuuta kantavien tahojen edustajat kuntapuolueista (puoluelaitoksesta) riippumatta. Mukana on oltava talouden, median, kulttuurin ja koulutuksen sekä tutkimuksen edustajat, hallinnon ja politiikan ammattilaisia. Se on nyt ainut keino hoitaa demokraattisesti valittu päättäjien joukko aluetalouden ja ympäristön yhteiseksi vastuunkantajaksi ja internet ajan sekä demokratian käynnistäjäksi. Muutaman tuhannen asukkaan kylät eivät saa jokia kuntoon, eivät hoida vanhuksiaan yliopistollisiin keskussairaaloihin eivätkä rakenna moottoriteitä, lentokenttiä tai vastaa lastemme matkasta ala-asteelta kohti korkeakouluja ja omia yliopistojamme, johda talousaluettamme internet -demokratiaan ja palveluiden käyttäjiksi. Meistä ei kanna vastuuta ketkään muut kuin me itse yhteisenä jokilaakson kulttuurina, sosiaalisena ja taloudellisena, ympäristönsä hoitavana yhteisönä ja yhdyskuntana Paikalliset laitokset ja kirkot hautausmaineen, mentaaliset alueemme säilyvät taatusti siellä missä ennenkin. Tämä vanhemman väen pelko on turha ja sillä pelottelu on vastuutonta.

Matti Luostarinen 28.1.08

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts