Minna Canthia juhlien Eino Leinon päivänä

Hän kulkevi kuin yli kukkien, hän käy kuni sävelten siivin, niin norjana notkuvi varsi sen, kun vastahan vaiti mä hiivin. Ja kunis mun voimani kukoistaa ja soi minun soittoni täällä, sinis laulujen laineilla käydä hän saa ja kulkea kukkien päällä!

Kun vietämme runo ja suven päivää, eikös eniten luettu kirjoitukseni ole yli vuosikymen sitten kirjoitettu kertomus Minna Canthin ajasta. Miksi meillä suomalaisilla on taipumusta kääntää kertomukset päälaelleen? Sven Dufvan tapaan valita väärä puoli äkseerauksen aikana ja tehdä toisin kuin neuvotaan, sotkea vasen ja oikea politiikassakin. Kun tulisi juhlia miehistä miestä ja Eino Leinoa, alammekin juhlia Minna Canthia.

Raekuurot ja ukkosmyrkyt koettelevat maata ja ihmiset käyttäytyvät muutenkin oudon raivokkaasti, ovat toki tehneet sitä ennenkin. Se on maailman onnellisimman maan tavaramerkeistä tunnetuin.

Meiltä puuttuu vielä urheilun ja liikunnan riemun Matti Nykäsen päivä. Minna ja Eino kaipaavat Matin seurakseen. Matti ja Eino eivät lasiin sylkäisseet.

Oma syntymäpäiväni on sentään samalla klusteritaiteen manifestin (Manifest of Cluster art, art of clusters) päivänä, joskin silloin syntyi myös Helene Schjerfbeck. Kuinka moni muistaa hänet? Hautapaikkakin oli päivän nimeäjiltä unohtunut ja ruohottunut. Cluster art ja Art of clusters ei maailmalta taatusti unohdu. Googlaa ja varmista. Se on ensimmäinen almanakkamme muistopäivä, joka on samalla taatusti globaali.

keskiviikko, maaliskuu 19, 2008

Suomalainen kyrsimysnäytelmä

Milliä vaille orgasmi – suomalainen kyrsimysnäytelmä

Minna Canthin päivänä suomalainen nainen on toiminut presidenttinä, pääministerinä, pappina, professorina. Ei ole sellaista paikkaa mihin hän ei olisi ehtinyt. Hän on jopa paremmin koulutettu kuin miehensä ja usein tienaa paremmin. Elää yksin tai toisen naisen parina, elättävät yhdessä tai yksin perheensä. Naiset kirjoittavat hävyttömiä kirjoja ja piirtelevät tuhmia, juovat tolkuttomasti ja kertovat kuinka Mannerheim oli oikeasti homo mieheksi, Tom of Finland. Satuhahmoisena nukkena lasten katsottavaksi. Joku vie lapsipornosta itsensä käräjille Hannu Salaman tapaan kunnostautuen.

Oleellista on aloittaa tyhjästä ja pyörittää siitä kertomus, joka paisuu pääministeri Matti Vanhasen tapaan ruususjutusta kohti oikeudenkäynnin periaatteellisia kysymyksiä, sananvapauden suuria arvoja, oikeudenkäytön itsenäisyyttä suhteessa muihin valtiomahteihin, lautamiesjärjestelmästä luopumista jne. jne. Tämän kaiken naiset jo osaavatkin siinä missä aiemmin miehet shamaaneina tai nuotiotuleen tuijottajina, värin ja sanan käyttäjinä petoksen petosta peittäen, musiikista uutta luoden. Jyrki Hämäläinen osasi tämän tarinan tallentamisen ennen muita suomalaisia, ja tänään vietämme hänen poismenonsa hetkeä samalla kun liputamme Minnalle.

Ja samaan aikaan samat naiset pyrkivät toivottomasti yhdistämään perheen ja työn, uranaisen ja ruumiinsa tähän omituiseen unelmaan. Suorittaja, ylivertainen uranainen seurailee median lööppejä, hakee ekstriimiä ammattia, kantaa oidipaalista kaksoistaakkaa ruumiinsa sisällä ja sitä käyttäen, tolkuttomasti huolta nähden. Siinä missä miehet touhuavat viettiensä viemänä ja kännyköittään hakien, nuoret naiset juoksevat äitiensä kanssa kilpaa kauneusleikkauksissa. Kun tuon kauneuden kansanedustaja sitten havaitsee, hän saa siitä huomautuksen medioissa ahdistelijana. Omituista peliä kansalta, joka hakee lähestymiskieltoja, mutta kaipaa kuitenkin pikemminkin lähestymislupaa ja jotkut jopa vaatimusta tai pakkoa. Suomalainen kulkee itään päästäkseen länteen ja peilikuva kertoo lopulta totuuden. Eroottisen tanssi nainen pahoittelee yhdessä taiteilianaisen kanssa aloittamaansa kohua ja haluaa lisää viestejä. Jäikö jotain ehkä kertomatta, taulu myymättä, Minna Canthin tytärten poliittista keskusteluako? Ehkä Kanerva ei olekaan niin lapsellinen kuin on kerrottu tai luultu? Keski-ikäiset miehet nyt tahtovat aina olla akkamaisen kateellisia…

Juha Mieto hävisi sadasosan ruotsalaiselle hiihtäjälle. Se oli kuin millin päähän jäänyt orgastinen kokemus. Sellaisesta suomalainen jussi kärsii lopulta aina. Siintävä vuori ja sateenkaaren pää pakenevat ja muistutamme arjalaisten ikivanhoja rigveda runoja, hindulaisten veda -oppeja. Uusliberalismi ja egoismi, hedonistiset harjoituksemme syntyvät tästä ilmiöstä. Ei oidipaalista ilmiötä suotta kutsuttu paksujalkaiseksi tai meillä paksupäiseksi. Ei Freud ja hänen lainaamansa kertomus ollut suinkaan sattuman oikku ja Freudin tuotantoa, vaan paljon vanhempi kreikkalainen löydös. Harvoin se vain näyttäytyy näin tekopyhänä lynkkausmielialana.

Professori Matti Turtola ei jätä virolaista heimokansaamme rauhaan. Tuskin hän ehti saada edellisen kirjansa aiheuttamat tappouhkaukset kunnon kirjurin tapaan järjestykseen, kun syntyi jo uusia paljastuksia. Konstantin Pätsin jälkeen vuoroon tuli Manneheimia vastaavan Viron vapaussodan sankarin Johan Laidonerin vuoro. Moskova -keskeinen turvallisuusjärjestelmä ja vehkeily Stalinin kanssa olivat Turtolan uusia paljastuksia virolaisten toimista vuosina 1938-39. Virolaiset ovat eläneet samojen myyttien suojassa kuten aiemmin suomalaiset. Sen huomaaminen kyrsii ja kokemus on kaukana orgastista ilottelua. Turtolan tekemät havainnot ovat arvokkaampia suomalaisille kuin virolaisille. Talvisotamme ei ollut turha uhraus spekuloi asiaa nyt miten tahansa.

Neuvostoliittoon Virossa alettiin turvautua jo ennen talvisotaa ja tämän myös suomalaiset olivat urkkineet tietoonsa. Siihen katosi yhteistyö ja orgastinen onni jäi taas millin päähän toteutumisestaan. Vallan ahneus sokaisi Konstantin Pätsin ja Johan Laidonerin, kertoo historioitsija Turtola. Se on paljon enemmän kuin suomalaisen naisen nukkeanimaatio Mannerheimista. Televisiossa sitä seurasi vain runsas 400 000 suomalaista parhaaseen katseluaikaan ja valtaisan kohun saattelemana. Puutarhaunelmassa veistoksiani katsoi kaksinkertainen määrä ja iltapäivän kiireisimpänä hetkenä kesähelteillä.

Suomessa ihmisiä kiinnostaa puutarha ja sinne asetettu taide, ei 1970-luvun vallankumouslaulut Tampereelta. Huomiotaloudessa on osattava laskea oikea hetki ja aika, jolloin media luo ilmiön, jota ihmiset ovat valmiina ylläpitämään. Orgastinen ilmiö ei synny raiskaten eikä miestä voi raiskata. Tämän Minna Canth oivalsi hyvin ja jätti työmiehen vaimossa turhan kuvaamisen pois ja meni suoraan yhteiskunnan ytimeen, asiaan. Suuret yhteiskunnalliset ongelmat eivät tulleet vahingossa esille, kuten pääministeri Vanhasen ruususjutun yhteydessä ja ulkoministerin naisseikkailuja seuraten median hallitessa ja käyttäen valtaa.

Nuoret skinhedit ovat osa median luomaa ilmiötä. Skini-ilmiö vaatii tuekseen julkisuutta. Media ei vain kirjoita ja kuvaa, vaan se samalla luo ilmiönsä. Ministeri Kanerva on taitava median käyttäjä ja kokoomus ratsastaa nyt ohi keskustan mediajulkisuudessa. Orgastinen sadasosa on uusmediassa pienestä kiinni. Puheenjohtaja Kataiselle myytiin median käyttöön lanseerattu uusi käsite ”kyrsii”. Sen fallossymbolinen merkitys on yhtä selvä kuin Minna Canthin tapa provosoida lukijoitaan ja kuulijoitaan, mutta mennen yhteiskunnan sisälle ja kuvaten juuri nyt ja omassa ajassamme hyvinvointipuheen vieraantumista todellisuudesta, masennusalttiista ruumiista mitaten modernisaatiokehitystä turhauttavassa vaurastumisessa ja tasa-arvoistumisessa. Naisesta tuli näin hengen ja ruumiin kyttääjä, siinä missä aiemmin miehestä kieroutuneessa ruumiin vaihtoarvopelissä. Ei sellaisessa vaihdossa synny rakkautta saati orgastista kokemusta.

Turun Tuomasmessussa ristiä kantaa Ilkka ”Ike” Kanerva. Messussa saarnaa toinen eroottisesti latautunut poliitikko ja entinen piispa Ilkka Kantola. Kanerva kantaa ristiä yhdessä turkulaisen mallialan yrittäjän Marjo Sjöroosin kanssa. Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoisen mukaan anteeksiantamus on kirkon ydinsanoma. Turkulaiset ovat päässet sadasosan päähän kirkkonsa sanoman orgastista huippua. Moni kokee sen koomisena näytelmänä ja olettaa päivän olevan huhtikuun ensimmäisen. Moni loukkaantuu syvemmin kun Mannerheimin nukkeanimaatiosta. Pääosa pitää näytelmää yhdentekevänä.

Kirjailija ja kolumnisti Jari Tervo vaatii Kanervaa eroamaan. Tervo on kolumnissaan jyrkän puhdasoppinen ja nimittelee nettilehden blogissa Kanervaa häntäheikiksi. On vaikea kuvitella, että tässä kolumnissa puhuu todellakin kirjailija ja TV –hahmo, koominen irvileuka Jari Tervo. Niin roisia ja rosoista tekstiä ja pyhistä arvoista vähät välittävää kun miehen kirjoitukset muuten ovat ja sanat sinkoilevat arvaamattomasti. Miksi juuri Tervo moralisoi Kanervaa? Miksi Ilta-Sanomien kolumnisti Aarne ”Loka” Laitinen on alkanut puolustaa kansanedustajia ja haukkuu mediaa? Kansanedustajista on aiemman lokaajan mielestä tullut ”kusitolppia” . Laitisen mielestä he tekevät arvokasta työtä, jota vain hän saa loata.

Entisestä prostituoidusta tulee ikääntyessä uskovainen. Hyvä niin. Pyhimykset syntyvät juuri noin ja tässä järjestyksessä. Eksynyt on löytänyt taas laumansa ja on sen ärhäkkä puolustaja. On toki ollut sitä aina. Eniten pienestä omaisuudestaan pitävät ääntä kommunistit ja matka ateistista tunnustukselliseen uskovaan on kovin lyhyt. Prostituoidut puhuvat Jumalasta ja papit seksistä ja erotiikasta. Siitä puhe mistä puute.

Alan ymmärtää miksi Tervon blogeja kommentoi vain noin 30 suomalaista, kun vastaava määrä kansanedustaja Jyrki Kasvilla on omassa blogissaan, ja ilman miljonäärin rahoitusta yli kymmenkertainen. Häntä luetaan enemmän kuin Suomen Kuvalehden verkkolehteä yhteensä. Kasvi on päässyt lähemmäs orgastista tavoitettaan, kun taas Tervo on siitä etääntynyt. Se ei lupaa hyvää entisen WSOY:n koipionnin taidon toki hyvin osaavalle tiimille. Rukousmyllystä on vaikea kirjoittaa koomisesti, jos ei ole itse ikinä rukoillut, ja venäläiseltä kirjailijalta tehdyt varkaudet eivät suju suomalaisessa agenttitarinassa. Kun koko idea varastetaan, syntyy tosi kehno kertomus.

Pakinoitsija Ilkka Kononen käyttää Forssan Lehdessä kolumnistin ensioton oikeuttaan ja hakee orgastista huippua hänkin pyytäen Kanervan tapaan anteeksi forssalaisten kömpelyyttä naapurikuntiensa suuntaan kuntayhteistyössä. Anteeksi pyydetään niin Ypäjän ylpeiltä, Tammelan tanakonttisilta, Jokioisten hirmuvaltiailta kuin Humppilan hulluiltakin. Tällaiseen monien ilkkojen yhteiseen ilotteluun ja eroottiseen menoon on helppo yhtyä. Kuntayhteistyön syvempi luonne selviää tämän jälkeen kaikille paremmin. Ilkka Joenpalo on laajan yhteistyön vankin puolestapuhuja.

Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokas Barack Obama joutuu huolehtimaan jopa oman vihkipappinsa ja lapset kastaneen papin puheista. Yhdysvalloissa moraali ja eetinen näkökulma on meitä paljon tärkeämpi, uskonto paivana asia. Pastori Jeromiah Wright on erehtynyt lausunnoissaan liian rasistiseksi värillisten puolesta puhuessaan. Wright puhuu valkoisesta rodusta hieman samaan tapaan kuin Minna Canth aikanaan miehistä. Näin esitellen tulos on aina millin päässä orgasmista ja Juha Miedon painajainen jatkuu. Se on hyvin feministinen ominaisuus sen puhtaimmassa muodossa. Eniten siitä kärsivät naiset itse.

Millin päässä totuudesta oleva luonnonlaki on täysin väärä. Induktiivinen tapa hakea totuutta yrityksen ja erehdyksen kautta on vaihdettava puhtaaseen deduktioon uskoen Einsteinin ja alun perin Rene Descartesin oppeja ja filosofiaa. Tässä Minna Canth ei ollut erityisen oikeaoppinen.

Katolinen kirkko on uudistanut (lue päivittänyt) luettelon synneistämme. Kuolemansynnitkin ovat saaneet uutta sisältöä. Toki kohtuuton ahneus ja hedonismi luetaan edelleen synniksi. Optiomiljonäärin on yhä edelleen vaikea päästä taivasten valtakuntaan. Temppu on edelleen yhtä vaikea kuin kamelin matka neulansilmän läpi.

Tosin monelle aikamme optioahneelle käsite kamelista ja neulansilmästä voi olla virheellinen. Aivan niin olematon tuo neula ei ole, jota itse joskus optiomiljonääreinä käytämme. Kyseessä oli toki ihan kunnon portti miehen kulkea, mutta ahdas joka tapauksessa etenkin nyt, kun nobelistitkin jo ennustavat laman olevan syvemmän kuin 30-luvulla kokemamme. Optiomiljonäärille helvetti on jo tässä maallisessa ajassamme.

Esikoiskirjani ”Arctic Babylon 2011” lukeneet ovat huomauttaneet kuinka kirjassa tapahtuva uskonpuhdistus on osa jo käynnissä olevaa prosessia. Kovin kalvinistisesta ja samalla hindujen sekä juutalaisten oppeihin rakentuvasta vanhasta arjalaisesta rigvedasta on kuitenkin vaikea irtautua. Se on kuin taakka naisen harteilla kaksoisroolin toteuttajana. Siitä irtautuminen vaatii ikään kuin Jumalan vaihtoa tai rukousmyllyn muuttamista uudeksi.

Oikeastaan se tapahtuikin jo kerran, mutta sen muistaminen on pääsiäisenä vaikeaa. Onneksi Tommy Tabermann sentään on tehnyt lakialoitteen viikosta, joka olisi rakkaudelle tarkoitettu. Varmaan pääsiäisviikko oli alun perin sellaiseksi aiottukin ja Kanerva sekä Kantola ristin kantajina siten aivan oikeita henkilöitä. Eduskuntaa taas saa sylkykuppina pitää toki muutkin kuin omaa oikeuttaan tähän tehtävään Ilta Sanomissa ankarasti puolusteleva Loka Laitinen.

Laitinen on tekemässä samaa lehmän käännöstä kuin Jari Tervo. Aina on oltava enemmistön kanssa eri mieltä. Sen tuottama orgasmi on kaikkein työläin ja kalastaja Pentti Linkola osaa sen Suomessa parhaiten masokistisella varmuudella. Sellaista messiaanista uhrimieltä meiltä ei toki vaadita edes naiseksi syntyneenä. Tekopyhyys ja lynkkausmieliala ovat usein seurausta liian masokistiseksi äityneestä menosta. Sellainen kyrsii jo ketä tahansa ulkopuolista ihmettelijääkin.

Hyvää Pääsiäistä.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts