Yksilön vastuu yhteisöstään

Historialliseksi kerrottu päivä on puolissa ja neuvottelut käynnissä. On analysoitu myös mennyttä ja pohdittu sen merkitystä nykyiseen. Toimitus ainakin television puolella on asiansa osaavaa. Miten täytät ne tunnit, jolloin ei tapahdu yhtään mitään. Paitsi katsoen kättelyssä käsien asentoa ja esitellen lehdistökeskusta, retorisia lauseita pohtien, kyber- ja hybridisotaa meille avaten, mustien autojen letkaa näyttäen aina teltan sisään saakka ne sulkien. Näin kirjotin vuosi takaperin Trumpin ja Putinin tapaamisesta Suomessa.

1500 median edustajaa odottaa iltakymmeneen jahka jotain syntyisikin. Suomen rooli tapahtumissa on sulkea kaupunki ja katsoa miten maailmanpolitiikan mannerlaatat liikkuvat. Tärkein on Yhdysvaltain ja Venäjän kahdenkeskisen tapaamisen alku. Kyse ei ole perinteisestä tapaamisesta. Tämä on uutta normaalia. Maailma muuttui reaaliaikaiseksi, kahdenkeskeisiä diilejä tehdään ja rikotaan vanhoja käytäntöjä. Vanhat suurvaltapolitiikan rajatkin ovat kadonneet, jolloin myös suurvaltapolitiikan johto käyttäytyy oudosti, poikkeavasti.

Olemme ison ”kummallisen” ääressä reaaliaikaisessa todellisuudessa. Mayakansan kalenteri loppui vuoteen 2012 ja alkoi uusi aikakausi, uusi maailmanjärjestys. Ei enää etukäteen sovita ja päätetä, mutta jotain kuitenkin. Reagan oli outo lintu hänkin, toisen luokan näyttelijä mutta ensimmäisen luokan presidentti. Aika on ollut aina arvaamaton ja epäjärjestys on osa uutta järjestystä. Mitä meille mahtaa kuulua vuoden kuluttua tästä tapaamisesta?

Nyt tästä tapahtumasta on täsmälleen vuosi. Mitä jäi käteen? Trumpin lausunto Kalifornian tulipaloissa. Ilmastomuutos vaatii yksilötasoisia suoritteitamme. Suomessa ovat haravoimassa metsiään. Hyvä havainto. Tehkää samoin ja muuttukaa ihmisinä, yhteisönä. Presidentti ei voi muuttua miksikään. Aktivismi alkaa kun koti palaa ja ihminen on vailla menneen maailman tarjoamaa turvaa. Titanicin kannella lainehtii jääkylmä vesi. Olisiko jotain voinut tehdä ehkä toisin? Kuluva kesä ei ole sama kuin edeltäjänsä edes ilmastoltaan. Helteitä saa odottaa. Sateita ei.

Ei päivää ilman Trumpia. Nyt hän kehottaa neljää kongressiedustajaa palaamaan kotimaihinsa korjaamaan siellä löytyviä epäkohtia. Tasan vuosi takaperin Trump opiskeli Suomessa metsien haravointia. Helsingin Sanomien (16.7. 2019) analyysissä Trump pyrkii politiikallan kärjistämään tarkoituksella maan jakautumista kahtia. Vaaleihin on aikaa runsas vuosi. Trumpin kannatus omien keskuudessa on edelleen yli 90 % ja liikkuvien joukossakin kolmannes. Vastapuolen äänistä olisi luvassa noin 5 %. Kun omat pitää ja edellisten vaalien osavaltiot, voitto on selvä.

Kahden puolueen mittelössä kahtiajako on järkevää politiikkaa. Monipuoluejärjestelmässä odotetaan sielläkin joko tahi vastaamista. Perusteita voi olla puolesta ja vastaan määrättömästi, mutta lopulta painat vain joko punaista tai vihreää nappia. Usein radikaalein ja kärjekkäin asiansa esittäjä saa eniten mediahumiota ja se hänelle riittääkin. Mediayhteiskunta ei ole oikein pohtivan politiikan aikaa ja tieto korvataan dogmeilla sekä retorisella demagogikalla. Hyvä puhuja on huono puhuja, jos odotat asiantuntijuutta samalla. Muodot ja tunne ratkaisevat, tuntemukset vaaleissamme. Politiikka on pinnallinen ilmiö.

Analyysi Hesarissa Trumpista on Minttu Mikkosen tekemä ja sen lukeminen on paikallaan kenelle tahansa myös oman maan, kunnan sekä ydinperheen, kyläyhteisön ja Euroopan politiikkaa seuraavalle. Paikallisen politiikan seuraaminen on kiitollisin tapa ymmärtää myös kansainvälistä politikkaa ja se käsitteistöämme medioissamme.

Suomalaiset ovat perinteisesti ahkeria lukijoita ja ymmärtävät poliittista käsitteistöä kiitettävästi. Se on toimivan demokraattisen yhteiskunnan ja median tunnusmerkkejämme. Lehden pääkirjoitus (HS 16.7. 1019) kun on tehty tuoreesta kyselytutkimuksesta koskien suomalaisia äänestäjiä vuosina 2003-2019. Se on politiikan tutkijalle rohkaisevaa luettavaa.

Lähes kaikki suomalaiset pitävät äänestämistä velvollisuutenamme. Politiikka puhututtaa eniten 35-54 vuotiaita. Noin 40 % puhuu politiikkaa päivittäin. Ja sen huomaa myös tällä sivustollamme. Vuonna 2003 se oli vain 20 %.

Syy on varmasti pääosin sosiaalisen median ja sen asiaa esittelevien sivustojemme. Sosiaalisen median moittimisen soisi jo vähin erin laantuvan perinteisten medioittemme sisällä. Sehän on juuri näiden korkeitten lukujen takana. Mahdollisuus osallistua itse keskusteluun ja joskus myös kärjekkäästi. Puolustaa omaa sanomisen vapauttaa samalla. Trollit ja ylilyönnit ovat oman aikamme ilmiönä odotettuja ja teknisen kehityksen tuotteitamme. Sähköiset laitteet tarjoavat töitä myös kriminaaleille.

Trump nyt on presidenttinä tässä kiinnostava oman aikamme tuote hänkin. Ei päivää ilman politiikkaa ja Trumpin omia avauksia. Poliittisia kysymyksiä pohtivat passiivisimmin yllättäen yli 55 -vuotiaat varttuneet ikäluokat ja alle 34 -vuotiaat äänestysikäiset nuoret. Nuorten keskuudessa tapa vaihtaa puoluetta on sekin yleisintä. Liikkuvia äänestäjiä on siellä 66 % kun vanhimmassa ikäluokassa vain 31 %.

Nyt on meidän iäkkäämpien ponnisteltava ettei kiinnostus politiikkaan rapaudu nuorten kohdalla. Vaalilupauksia ja hallitusohjelmia on osattava seurata ja tehdä tutuksi myös sosiaalisessa mediassamme. Usko politiikkaan ei saa kadota. Puheetkin sanan vapaudesta ja sen rajoittamisesta ovat pelottavia. Käytämme tunnesanojamme ja kaikilla ei ole samoja tunteita ensinkään. Joku käyttää muutamaa tuhatta sanaa, toinen kymmenkertaista määrä. Kumman sanat ovat tunteensa kadottaneet jo aikapäiviä? Ikääntyessä tuntee haalistuvat nekin. Paluu lapsuuden sanoihin on käynnistynyt. Uudet sanatkin unohtuvat. Niillä ei ole samaa tunnesisältöä kuin lapselle. On varottava loukkaamasta lasta uusilla tunnesanoillamme. Pelon lietsonta politiikan välineistössä on tuomittava sekin. Ilmastomuutos ei ole lapsen tekemä rikos ensinkään. Se on menneitten sukupolvien rötöksistä se pahin. Tosin sekin vain oire, josta emme ole edes yksimielisiä. Mistä me olisimme politiikassa yksimielisiä?

Yhdysvalloissa ilmastomuutos tuli ja poltti kodit Kaliforniassa. Presidentti tarttui tähän heti Suomesta palattuaan. Ympäristökatastrofista puhuttiin jo omassa lapsuudessani ja se oli myös taustalla hakiessani opiskelemaan biotieteitä ja sen tukiaineita yliopistoon. Ne vain eivät riittäneet. Luonnontieteet ja niiden totuus ei olekaan koko totuus ihmisen rakentamassa maailmassa. Puoli totuutta ei johda mihinkään. Ihmistieteet (human science) eivät ole luonnontieteitä (natural science) ensinkään.

Ihmistieteet ovat kokonaan oma tapansa lähestyä luontoa ja sen lakejamme. Realismi ei enää riitä, kirjoittaa Anna-Sofia Berner ja puuttuu tähän samaan ongelmaan (HS 16.7) etusivun ”merkintöjä” artikkelissaan. Lehti on omistettu kokonaan samalle suurelle aiheelle. Punainen lanka on vain kadoksissa.

Kun näkee kotinsa palavan savuna ilmaan, tarve osallistua poliittiseenkin keskusteluun alkaa saada vauhtia. Yhdysvalloissa vain yksilön omat valinnat ja toimenpiteet eivät ole niin merkittävä aihe kuin meillä Pohjolassa on aina ollut tapana. Sillä on pitkä sosiaalisen pääoman mukanaan tuoma paradigmainen taustansa. Jotkut puolustavat sitä ankarasti. Se on ymmärrettävää ja hyväksyttävä maailman onnellisimman maan kansalaisena. Ilmiön syntyyn kun ovat historialliset juurensa. Niitä juuriaan puolustava uskoo olevansa oikealla asialla. Tässä luonnontieteet ja ihmistieteet antavat saman vastauksenkin. Toinen vain jaaritellen ja ilman ehdotonta totuutta, jonka kanssa ei voi neuvotella kompromissia.

Haravat käteen, puutarha tuottamaan happea ja hiilinieluksi, lihan syönti ja lentäminen pannaan, autoilua vähennetään sitäkin. Myös paikallinen Forssan Lehti puuttuu aiheeseen. Nuorten mielenosoitus teurastamon tuntumassa on samalla jonkun kokemana työpaikkakiusaamistakin. Syntipukkien hakeminen näin toimien ei ole sekään oikea tie onneen. Olemme ihmiskeskeinen, mutta myös yksilökeskeinen demokratia, jossa yksilön vastuu politiikassa on osa yhteisön onnistumista ja poliittinen puoluekin valitaan pohtien, miten tämä toteuttaa uskottavasti yksilön omia päämääriä ja kykyä pitää myös kiinni lupauksistaan.

Vappusatanen on ihan hyvä poliittinen täky, mutta onko se nyt varmasti miljoonineen se paras mahdollinen keino yhdistää mutkikkaita sosiaalisia ja taloudellisia ongelmiamme ja uskottavia vaihtoehtoja politiikkaan, josta olemme käymässä yhteistä keskustelua sosiaalisen median sivuillamme.

Sehän on vain poliittinen laastari, jonka merkitys ei näy yhtään missään pohtiessamme ongelmiemme kokonaiskuvaa ja muita uskottavampia vaihtoehtojamme noillekin miljoonille. Suomalaiset muka haravoimassa metsiään? Kaikkea se Trump esittääkin. Muistuttaa suomalaista poliitikkoamme ja medioitamme.

Me todellakin löydämme Yhdysvalloista sellaista, josta ottaa oppia. Kirjoitin tästä ja menneestä vuodesta kaksi kirjaa otsikolla ”Suomi – maailman onnellisimman maan oppikirja I ja II.” Jotenkin aavistaen, että palaamme tähän aiheeseen vuoden kuluttua heinäkuun 16. päivänä. Olinko oikeassa? Joskus on surullista olla oikeassa. Ennustaa sellaista, jonka ei soisi tapahtuvaksi.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts