Otsikko on suoraan tämän päivän (17.8) Helsingin Sanomien pääuutisesta. Siihen käytetään tilaa useita sivuja ja kirjoitetaan muistelmia. Vieressä kulkee 120 vuotta viivadiagrammia kuvaten puolueen kannatuksen kultaisia vuosikymmeniä ja tätä päivää. Välillä kannatus oli liki 50 % ja edustajia puolet parlamentistamme. Silloin käytettiin valtaa joka ulottuu tähän hetkeen saakka. Kukaan ei tätä ay-puoluetta ollut kampittamassa.
Ykkönen puolue oli myös viime vaaleissa mutta vain 17 %:n kannatuksella ja yhden edustajan voimin. Perussuomalaisille vaalit tulivat viikon liian aikaisin. Jo viikkoa myöhemmin pääministeripuolue olisi vaihtunut. Nyt sitten odotellaan muutama hetki ja kansa saa sanoa uudelleen mielipiteensä hallituksen kokoonpanostamme. Vuosi pari 120 vuoden rinnalla ei ole aika eikä mikään hioa politiikkansa terävimpään kärkeen. Seuraten samalla maailman menoa ja kuinka viimeinenkin sininen on puolueensa jättänyt.
Forssassa muistellaan Forssan kokousta ja kuinka puoluetta äänesti liki joka toinen suomalainen. No ei äänestä enää. Unohtakaa sellainen historia johon ei ole paluuta. Puheet juurille menosta ja oman kaupungin rakentamisesta noilla eväillä vie viimeisenkin nuoren kaupungistanne. Eletään väärää vuosituhatta eikä havaita, kuinka yli 60 % forssalaisista ei ole täällä edes syntynyt. Historia on arvokas asia mutta ei nyt kaiken aikaa siellä eläen. Museaalista maisemaa on muuallakin kuin Forssassa ja paljon vanhempana turistien tuijoteltavaksi. Harva nuori museoon haluaisi muuttaa perheineen.
Heikki Aittokosken pohdita kolumnissaan (HS 17.8), kuinka tarve historialle on kasvanut, on oikea havainto, mutta sen esittely ei osu kohdalleen kritisoitaessa nuorten valintoja opiskeluaineitaan ja ammattiaan näin valiten. Yleissivistys ja realismi ovat kaksi eri asiaa ja opiskella voi toki koko elämänsä sekä täydentää näin aiemmin pragmaattisella tavalla elantonsa ja ammattinsa ensin valiten. Valtaosa meistä toki joutuukin käymään läpi kymmenkunta ammattia ennen eläköitymistään. Ei humanismi ole mihinkään katoamassa ja lukutaitokin tulee säilymään ja jopa lisääntymäänkin.
Niin paljon me luemme ja kirjoitamme sosiaalisen median sivuille ja sähköiseen muotoon päivittäin. Moninkertaisen määrän takavuosiin verrattuna. Itse kirjoitin muutaman liuskan päivässä ja sain pari faksia. Nyt lukijoita on miljoonia ja palautetta tulee tuhatmäärin. Yritän vastata mahdollisimman monelle valikoiden siten aiheet joita käsittelen.
Yksi sellainen voisi olla Olli Rehn ja hänen Euroopan Keskuspankkia koskeva elvytysohjelma synkkien talousuutisten jälkeen. Tai nuoren esikoisromaanin kirjoittajan kuvaus piinastaan koulun käytävillä kiusattuna.
Olen sen itsekin kokenut ja se helvetti varmaan jätti jälkensä. Sen minä varmasti tunnen. Elimistö ei toivu siitä ikinä vaikka kykenisitkin käsittelemään sen korviesi välissä ja unohtamaan, antamaan anteeksi. Kiertämään tuo aika kaukaa ja katsoen sitä silmiin alan oppikirjat lukeneenakin.
Herää syvä myötätunto kirjan kirjoittajaa kohtaan. Samoin kuin tieto kuinka kirjailija Kaari Utrio päättää uransa romaanikirjailijana. Olen sivistänyt itseäni liki kaikilla hänen yli 30 kirjallaan. Hän on loistava etenkin naisen historian oivaltava taitaja ja sen tallentaja.
Maalaisliitto-keskusta on toinen aisapari menneen maailman punamullassa rypien. Se aika on takana ja media taas on tulen tapaan hyvä renki mutta hirvittävän huono isäntä. Kun se pääsi valtaan, demareitten ja keskustan valta alkoi valua muille. Niistä tuli perinnepuolueitamme eikä meillä ole varaa ylläpitää sellaista sosiaalisen pääomamme historiaa taakkaamme.
Valta on nyt kansallismielisillä oman aikamme puolueilla sekä vihreillä lapsillamme. Toinen nuolee mediaa, toinen ei nuole. Toinen on realisti, toinen surrealisti. Idealismi on eri asia. Lokalisti ja globalisti eivät nekään ole vastakohtia toisilleen. Digikauden ja internetin myötä aika- ja paikkatieteet kokivat paradigmaisen muutoksen ja ovat toki siihen yliopistoissamme jo aikoja sitten sopeutuneetkin. Puolueet ja media eivät vain ole sopeutuneet.
Teoriat ja mallit on laitettu uuteen kuosiin. Tosin yliopistojemme uudet aiheet ovat oudon marginaalisia. Suuret aiheet kierretään. Toimittaja medioineen tulee kaukana perässä mutta kahlaten näissä megaluokan teemoissamme pinnalta niitä raapaisten tai vain ne kuvaten. Tällainen deskriptiivinen tieto ei ole minkään arvoista, päinvastoin. Se pilaa myös tutkijan työn ja vie viihteen puolelle. Toimittaja haluaa pitää hänkin vallastaan kiinni ja se alkaa muistuttaa jo vainoharhaisen ihmisen oireita.
Ei valtaa hakevalla puolueella ole aikaa ja varaa heitä odotella, toimittajia kumarrella. Tässä suomalaisten silmät avattiin nopeammin kuin sellaisten jättien, joita ohjaillaan Kiinassa, Intiassa, Yhdysvalloissa tai Venäjällä. Levottomuudet Hongkongissa ja Venäjällä, Yhdysvalloissa, ovat oman aikamme oireina pelottavia. Suuri laiva kääntyy hitaasti ja kyllä siinä joku saa kosketuksen jäävuoreenkin. Ikävä kyllä. Emme me voi sitä muuksi muuttaa seuraten uutisia, miten Titanicin kannella ei kaikki ole kohdallaan. Uusien ydinaseiden kokeilut ja epäonniset räjähdykset ovat oman aikamme ilmiöinä historiaan jääviä merkkejä jostain paljon pahemmasta.
Valta on aina vain lainassa mutta siitä me kilpailemme. Sosialismi ja kapitalismi ovat nekin ihan hyviä renkejä mutta isännäksi päästessään tuli on irti ja käy kuten suomalaisten taksiuudistukselle. Kyllä se korjautuu kun avuksi saadaan taas normit, siis lainsäädäntö jota asetuksineen noudatetaan.
Meidän on turha mennä neuvomaan unkarilaisia tai puolalaisia sellaisella historiallisella ja geopoliittisella taustalla, joka suomalaisilla on tukenaan. Ensin omat asiat kuntoon ja jos EU on siinä tukena ja apuna asiat ovat siltä osin kunnossa. Nyt ei ole alkuunkaan. Brexit on sekin vasta kunnolla käynnistymässä ja joku pyrkii jäseneksikin odottaen parempaa tulevaisuutta. Tervetuloa ja tervemenoa samalla. Suomi on isäntämaa ja hoitaa Puolan ja Unkarin järjestykseen. On näet Hungaroringissä käyty ja sarvihattu päässä siniristilippua heilutettukin. Kyllä nämä asiat tunnetaan.
Jos näin ei kuitenkaan ole, kansallismielisten on aika saada valtaa. Maailmoja halaava puolue ja sen pyrkimykset parantaa muiden asioita ovat Jäämeren rannalla ja Venäjän luoteiskulmassa asuvalle kansalle sellaisia utopioita, joita voi elätellä vain istuen joutomiehenä kirjastossa tai toimittajana kirjoitellen mukavia. Maine teoriaherrana ei auta sekään koulukiusattua nuorta tai naisia oman uransa alussa miesvaltaisen kulttuurin jyrätessä hänet jo lapsena.
Sokeat taluttajaa tarvitsevat, eivät näkevät. Jos kaikkia näkeviä alkaa vaivata sama harmaakaihdin, muisti pettää ja palailee vain hetkittäin menneitä muistellen, silloin on aika vaihtaa mieluiten koko puolue kuin vain paikkailla sen pahimpia vaivoja mukamas nuorempana korjaillen. Se kun tulee tunnetusti todella kalliiksi.