Kirjoitin kaksi kirjaa otsikolla, Suomi – maailman onnellisimman maan oppikirja I ja II. Niitä et saa ilmaiseksi vaan joudut ostamaan. Samalla huomaat kuinka suomalainen onni liittyy sekä käden taitoihin, lasin puhaltamiseen että samalla poikkitieteiseen osaamiseen. Onnea ei metsästetä erikostumalla jo lapsena yhteen ja kapeaan alaan ja osaamiseen vaan hakien onnen avaimet runsauden hedelmistämme. Samalla on muistettava kuinka lapsia ei voi kasvattaa, he kasvattavat vanhempiaan ja elävät geeniensä kautta meistä muista piittaamatta.
Se että tämä on myös tutkittu ja oikeaksi havaittu, ei auta yhtään sinua lukijana. Jos et kykene toimimaan kuten geenisi edellyttävät ja yhdistämään toisiinsa hyvinkin kaukana toisistaan olevia löydöksiä. Se vie aikaa mutta sitä sinulla on riittävästi ennen kuolemaasi, jos elät viisaan elämän ja sinulla on onnea matkassa.
Se että olet näin pitkällä, luet tätä tekstiä, on osa tätä onneksi kutsuttua elämääsi. Onneton sellainen ihminen, joka ei jaksa lukea muutamaa riviä enempää tai hankkia kotiinsa kirjahyllyä.
Jos haluamme vakavissamme vaikuttaa globaaliin ilmastomuutokseen, se tapahtuu tavalla, jossa tyhjän puhuminen loppuu ja teot alkavat puhua. Pragmaattisen kansakunnan tapa hoitaa asiansa on kieltäen ensin ITSE lihan tuonnin, jolloin muiden kohdalla kyse on heidän moraalistaan, ei enää meidän. Brasilia polttamassa maailman keuhkoja voisi olla ensimmäinen kohde, josta lihan tulo loppuu.
Jos ja kun tarvitsemme edelleen lihaa, meillä on kyllä omia tuottajiamme. He eivät polta metsiään. He haravoivat ne, kuten amerikkalainen miljardööri ja presidentti oli havainnut. Ei pidä neuvoa saarnaamalla vaan omilla teoillamme. Emme taatusti köyhdy tässä kaupassa vaan vaurastumme. Ensimmäinen innovaattori rakennemuutoksessa on se, joka kerää hedelmät. Jatkossa meitä myös kiitellään.
Kissa kiitoksella elää. Maailman onnellisin maa on sitä vain onnensa kätkien. Pragmaatikon elämä ei ole juosta hunajan perässä. Saat varmasti myös varautua mehiläisenpistoihinkin. Miehet pelaavat siinä pelin ja naiset näkevät tuloksen. Paras näistä miehistä on sellainen, joka ei pidä vallasta lainkaan. Näin meitä neuvotaan ja niitä yhdistäen, monen kulttuurin tuotteena, syntyy myös lopulta oivallus.
Olemme Brasilialle erittäin tärkeä yhteistyökumppani jo kohta vuosisadan ajalta. Tunnen tämän, kun olen siellä paljon kiertänyt ja ollut juhlapuhujana jättivaltion vuosijuhlassa. Suomessa minua ei tunne kukaan. Ja se on minun onneani. Olisi omituista liikkua kaduilla ihmisten vihaamana ja kadehtimana sekä onnen onkijoitten harmina. Onnellinen elämä kun on Suomessa kätketty aarre. Se on monen tekijän summa ja sellaisena uskottavakin.
Vain venäläinen onni piilee onnen tavoittelussa Dostojevskia siellä tavaten. Suomalainen ihminen on onnellinen tietämättä sitä lainkaan. Suomalainen, joka ei pidä kenestäkään, on onnettomampi kuin sellainen suomalainen, josta kukaan ei pidä. Jos pidät hiven kaikista olet todella onnellinen.
Tshehovia lukevat venäläiset taas pitävät onnellisia ihmisiä ikävinä ja väsyttävinä. Seuratkaa Putinia ja hänen käyttäytymistään ja tapaatte miehen, joka on lukenut niin Anton Tshehovia kuin myös Feodor Dostojevskia. Tolstoi on jäänyt pois muodista. Se näkyy venäläisessä käyttäytymisessä. He rakastavat lukemista. Kehon kieltä on mahdoton peitellä. Ikääntyessä siitä tulee ilmeikästä huomaamattamme.
Suomessa onni on monelle kiitollisuutta ja kreikkalaisia lukien onni suosii meillä mukamas rohkeaa. Onni tekee hyvää suomalaisen ruumiille, mutta suru kehittää suomalaisen sielua ja saunassa sen pesten, avannossa huuhtoen. Geenit ne siinä pelaavat ja hormonit. Se on vain puettava myös sanoiksi, tunnesanoiksi ja onomatopoeettisella kielellämme luontoa matkien. Se on maailman kaunein sana.
Taas kreikkalaisia lukien, onnea ei etsitä ulkopuolelta vaan itseensä käpertyen ja kutsuen sitä joko umpimielisyydeksi tai eritysherkkyydeksi. Tanskalaiset oppivat kuinka Sören Kirkegaardin onni avautuu vain ulospäin. Meitä rakastetaan itsemme tähden, tai oikeammin Victor Hugon havaitsemana, siitä huolimatta. Amerikkalainen onni on Hemingwayn kuvaamaa, hyvä terveys ja huono muisti. Menestymättömyydestään ihminen ei ole kenellekään mitään velkaa. Se on monen onnena kestävä.
Suomessa ei pidä ketään julistaa onnelliseksi ennen kuolemaansa. Onnea kun ei ole olemassakaan, jos sitä kaikista kulmista katsotaan. Onnen kun oivaltaakin paljon hitaammin kuin epäonnen. Ilo olemassaolosta on meidän suurin onnemme. Onni kun on paljon muutakin kuin ettei ole onneton. Tämän sinä osaatkin mutta olet vain unohtanut. Sekin on onnea. Ikääntyminen ja unohtaminen. Kyky antaa itselleen anteeksi.
Aleksis Kiveä lukeneet suomalaiset pitävät onnea virvatulena. Se sinkoilee puolelta toiselle ja lopulta meidät nielaisee musta loka. Tässä kafkamaisessa onnessa ihminen on onnellinen ollessaan lohduttoman onneton.
Olemme orwellimaisen onnellisia vain silloin, kun olemme ulkona koko käsitteestä, emmekä näe onnea lainkaan tavoittelemisen arvoisena osana elämää. Moni on taas Mark Twainin tapaan kirjansa oppinut kyynikko; hyvät ystävät ja kirjat, unelias omatunto riittävät. Ja vähän yksinkertainen mielenlaatukin, hidas hämäläinen järjenjuoksu ovat takuu onnestamme.
Meiltä puuttuu William Shakespearen tapa kuvata onni parfyyminä, jota voisi roiskia muitten päälle saaden jonkun pisaran myös omille rinnuksilleen. Sen sijaan sen kääntöpuoli, venäläinen Ivan Turgenevin kuvaama, onni toisten ihmisten epäonnesta, on hyvin suomalainen sekin.
Vain oppineet ja kreikkalaisia lukeneet vaalivat yksinkertaisia perusarvoja ja elävät vain tätä hetkeä ja päivän kerrallaan. Pehmeä mukautuminen muutoksiin on brittiläistä perintöä ja sosialistit oppivat William Shakespearelta onnen, joka on portto, ei anna mitään köyhille.
Arvio Ylppö oli löytänyt nämä viisaudet ja kertoi olevansa onnellinen unohtaessaan kaiken sen, mitä ei voinut muuttaa. Häntä pidettiinkin hyvin suomalaisena onnen onkijana ja arvostettiin kansan keskuudessa.
Bernard Russel oli lapsuuteni ajan kouluttaja ja hän taas uskoi maailman muuttuvan paratiisiksi, jos täällä olisi edes hivenen ihmisiä, jotka toivoisivat enemmän omaa onneaan kuin toisten epäonnea.
Kiinalaisten mukana aloimme oppia, kuinka vihreän oksan pitäminen toisen sydämellä toi varmasti myös laulavan linnun. Aivan liian vaikea suomalaisen käyttöön. Tällaisella onnella kun on pistin pyrstössään. Siinä kun on jo riittävästi suomalaiselle onnettomuutta, että on ollut kerran onnellinen.