Ihminen on tänään oma päämääränsä

Kirjoitin vuosikymmen sitten oikeasta ja kuvitteellisesta yhteiskuntamme kriisistä puolueineen ja medioineen, instituutioineen. Tuota helmikuussa 2008 kirjoitettua blogiani tai esseetä oli luettu eilen runsaasti. Se kun liittyi niihin ilmiöihin, joita joudumme seuramaan brittien epätoivoisessa ja farssiksi muuttuneessa Brexit kamppailussa, mutta myös samalla ympäri Eurooppaa ja Aasiassa kohtaamiimme ilmiöihin.

Tämä paradigmainen, maailmankuvamme muuttanut ja vanhoja rakenteita, meillä perinnepuolueitamme ja instituutioitamme, ravisteleva ilmiö on syntytavaltaan yhteinen. On vain nähtävä metsä puilta ja hoidettava metsäämme.

Osaamme sen kyllä, kunhan ensin pysähdymme ja avaamme silmämme. Kun puhumme ja kirjoitamme ilmastomuutoksesta, meidän on erotettava yhteiskunnallinen ilmiö ja meitä ihmisiä ravisteleva muutos luonnossa raivoavasta muutoksesta. Ihminen ja ihmistieteet kun ovat kokonaan eri asua kuin luonto ja sen lait.

keskiviikko, helmikuu 27, 2008

Demokratian kriisikö?

Oikea ja yhteiskunnallinen ilmastonmuutos ovat eri asia

Aluksi lämmin kiitos runsaasta palautteesta. Niitä voi jättää myös suoraan omalle verkkosivulleni ja sen postiosoitteeseen, kuten useimmat toki lähettävätkin www.mattiluostarinen.fi tai www.clusterart.org. Kirjoittajien määrä on vain lisääntynyt ja vuosikymmenen aikana moninkertaiseksi. Palataan siis vuoteen 2008 ja sen helmikuuhun ja aamuyön tunteihin. Kirjoitin silloin aasialaisille. Olemme heistä hivenen jäljessä. Toki jo silloin olisimme voineet tehdä demareina ja keskustalaisina paljon sellaista, joka on nyt auttamatta myöhässä. Perinnepuolueemme ovat matkalla historiaan.

Oikeusministeri Tuija Brax käytti yllättävän dramaattisen puheenvuoron Aamulehdessä (AL 23.2. 2008) suomalaisen demokratian kriisistä. Brax viittaa puheenvuorossaan heikkoon äänestysaktiivisuuteen, nuorten kokemaan voimattomuuteen mutta uskoon vielä omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa, samalla kuitenkin päivitellen kansakunnan yhteenkuuluvuuden rapistumista sekä julistaa demokratiassa elämisen kokemisen tärkeyttä etenkin mielipidemittauksissa.

Mielipiteet ovat vain eri asia kuin elämä itse. Suomalaiset väheksyvät mielipiteissään omaa demokratiaansa. Sellainen on hälytysmerkkinä viimeinen ja tauti on jatkunut jo kauan. Poliitikko on hänkin työssään juuri niin suuri ja merkittävä kuin ne asiat, joiden hän antaa häiritä itseään. Brax puuttui suurimpaan asiaan, joka häntä häiritsi.

Mittausten mukaan olemme monissa näissä merkittävissä asioissa Euroopan hännillä, usein jopa viimeisenä. Viittasin tähän itse omassa kirjoituksessani lainaten samalla Suomen Kuvalehden kirjoitusta SDP:n kriisin yhteydessä (SK 15.2. 2008). Sen jälkeen havaitsin, kuinka kirjoitukseni oli vierasta kieltä: kaikki demarit ja keskustalaiset äänsivät sitä väärin. Oli koulutettava heidät, jotka oppivat kielen ja äänsivät sitä myös oikein. Syntyi perussuomalainen puolue muille kiusaksi.

Ensimmäisenä kriisin oli torjumassa tänään Helsingin Sanomat (HS 27.2. 2008) pääkirjoituksessaan. Lehti vähättelee kriisiä ja pitää Braxin puheenvuoroa satunnaisten tietojen poimintana. Lopuksi lehti kertoo kuinka nuorten kiinnostus politiikasta on harhaa. Nettiviestinnän aikana nuorten osallistuminen on vain saanut uudet muodot.

Tässä lainasin eilen kirjoituksessani Timo Tuikan artikkelia (HS 25.2) ja samalla omaa julkaisuani vuodelta 2007. Demokratia on saanut uudet kasvot nettiympäristössä. Tämä koskee toki myös mediaa ja koko yhteiskunnallista toimijoiden näkyvyyttä. Tähän Brax tuskin halusikaan puheenvuorollaan puuttua, vaan perinteiseen demokratiaamme ja sen kriisiin. Oli syntynyt suomalainen väärinkäsitys ja metsää ei nähty puilta.

Ikävä kyllä Brax (vihr.) oikeusministerinä on oikeassa ja Helsingin Sanomat nyt väärässä. Brax on samalla huolissaan poliittisen epävakauden tuomasta rikollisuudesta juuri Suomessa. Elämisen taito, älykkyytemme, ei vain tahdo lisääntyä syömällä lahjakkaita lapsiamme. Meillä on väärä käsitys globaalista ja lokaalista toiminnastakin.

Eduskunnasta on tullut kansan retuperä pienoiskoossa. Konsultit ahdistelevat sitä virkakunnan talouden ja hallinnon hoidossa. Samaan tilaan ovat joutuneet monet pienet kunnat ja niiden oma virkamieskoneisto. Ne eivät halua tai uskalla ottaa enää konsultteja nurkkiinsa.

Seppo Tiitisen tavoin kunnanjohtaja voi kertoa, kuinka ongelmia ei ole, eikä hänen aikanaan tulekaan. Vastuun voi kaataa Paras-hankkeelle ja sen veturi-kunnalle, maakuntahallinnolle ja sote sopalle. Kun näin tehdään Sisäministeriö on vastuuviranomaisista viimeinen.

Kuntia ei voi jättää kuitenkaan heitteille, vaikka työt on viime vuodelta jätetty kokonaan tekemättä. Kunnallinen demokratia ei voi olla yhdessäkään pienpitäjissä mielivaltaa, anarkiaa ja elämä peliä, jossa kaikki lopulta häviävät.

Joskus kuitenkin joudutaan mahdottomiin tilanteisiin, ja silloin tarvitaan muiden apua. Ei se auta, että seminaareissa ajatellaan suurpiirteisiä visioita ja yleisluontoisia missioita, mutta elämme samaan aikaan näperrelleen, kuten vuosikymmenet ennenkin.

Sdp:n kannattajat eivät halua muutosta puolueensa linjaan, toimintatapoihin tai julkikuvaan. Kaikki on nyt niin kuin pitää eikä piiruakaan muuteta tutkimuksen mukaan. Se on kuin Helsingin Sanomista lukisi.

Toki puolueen puheenjohtaja saisi olla kokenut, luotettava, esiintymiskykyinen ja vakuuttava, kuten Eero Heinäluoma tai Tarja Filatov. Kun Heinäluoma ei ole käytettävissä, valittakoon eilisen päivän lämmitettyä kaalikeittoa ja Filatov tai joku entinen ay-johtaja, keskustalle yrittäjä insinöörinä. Jos johtajalle ei ole luonnetta, hänen on hankittava elämänohjeita.

Apu -lehden Yrjö Raution mukaan SDP:llä olisi nyt ainutlaatuinen mahdollisuus uudistua ja hankkia itselleen kadottamansa yhteiskunnallisen uudistajan, aloitteentekijän rooli. Se, joka sillä on joskus ollut, ennen vallan ja kuoleman suudelmaa.

Yhteiskunnallinen ilmastonmuutos etenee nyt kuitenkin joka päivä ja etsikkoaika alkaa käydä puolueella vähiin. Keskustalla maalasiliitona se meni jo ohi. Saattohoitopuolueen kuva on rasite, josta ei virkamieskoneisto päästä puoluetta pihdeistään, olivat nämä sitten valtion tai kunnan leivissä, ammattiyhdistysliikkeen järjestötoiminnassa.

Työväenliike ei pysty marketissaan taistelulauluaan päivittämään. Ei tämän ilmiön ymmärtäminen sen kummallisempaa tiedettä vaadi kenen tahansa oivallettavaksi. Perinnepuolue on samalla saattohoitopuolue.

Pienet Lounais-Hämeen kunnat antoivat odotetut lausuntonsa sisäministeriölle ja Forssa omansa. Ministeriössä niitä ei lueta. Aluetaloudessa Forssa kantaa nyt veturin vastuun ja pienet vikisevät vierellä pelaten kaksilla korteilla.

Yhteinen vihollinen yhdistää hetkeksi. Hallituspolitiikassa ja sen ohjelman laadinnassa sellainen on mahdollista aina välikysymykseen saakka. Sitten vikinä loppuu. Uudet puolueet ovat medioittemme haukkumia, populistisia ja siis kansan äänestämiä. Eikö se ole demokratiassa tarkoituskin?

Sama poliitikko ei voi olla hakemassa tukea Loimaan suunnalta, hajottaa Hämeen yhteistyötä Hämeenlinnan suunnalla ja tukea sekä veturia että sen vaunuja hajottaen ja näin halliten. Se muistuttaa brittien Brexit kamppailua. Sellainen havaitaan ja siihen reagoidaan.

Nyt veturin on vedettävä välittämättä siitä, mitä aluetaloudesta vastuuta kantamattomat sanovat viimeisessä vaunussa. Näin joutuu tekemään myös Helsinki kohta pääkaupunkina ja Hämeenlinna maakuntakeskuksena. Aluetalouden hoitoon kun tarvitaan pääomia ja riihikuivaa rahaa, ei retoriikka ja imagotutkimuksia. Emme me kaikki elä keltaisessa sukellusveneessä. Se aika oli ja meni 1970-luvulla.

Oppositiopolitiikkaan ja suomalaiseen luonteeseen kuuluu haukkua veturi aina ja joka paikassa vauhdin puutteesta tai liian ärhäkästä menosta. Siinä on jotain samaa kuin Kaari Utrion kirjoittamassa mainiossa kolumnikokoelmassa, jossa kiilusilmä feministi tekee aina kaiken väärin ja jää lopulta junasta kokonaan pois. Kukaan ei ole niin sukkela, että ehtisi nauttia elämästä. Ei edes punavihreä feministi medioineen.

Poliittinen peluri ja eläin saa tuosta ristiriidasta omat äänensä vuoroin sytyttämällä ja vuoroin sammuttamalla itse pyromaanina ja ylimpänä pelastajana puuhastellen. Se on taitavana pidetyn poliitikon tai johtajan narsistisen luonteen manipuloivaa mesomista.

Oikeassa ilmastomuutoksessa luonnon lait eivät tottele tällaisten ihmisten poukkoilevaa ja moraalitonta menoa, politiikan ja demokratian kriisiä. Demoninen meno ei ole luovaa ja innovatiivista. Se on vain hulluutta. Näille hulluille maksetaan miljoonien palkkaa tekemättömästä työstä. Siinä jaetaan hulluille puuroa.

Nyt se on yhteinen suuri ongelmamme, josta nuoret kantavat jatkossa vastuun ja elävät sen kanssa päivittäin etenevässä oikeassa ilmastomuutoksessa, tulevassa katastrofissa.

Ei pidä sotkea dramaattisesti ja käyttää kriisiä ja katastrofia käsitteinä väärissä asiayhteyksissä, oli poliitikko siten vihreä tai hieman punertava. Parempi olla muuttumatta kuin muuttua väärässä paikassa väärän väriseksi.

Jos SDP kokee tulleensa tiensä päähän, yhdessä keskustan kanssa, punamultaa muistellen, se katoaa yhteiskunnallisena liikkeenä työnsä tehneenä, ja antaa tilaa uusille innovatiivisille liikkeille.
posted by Matti Luostarinen  # 6:29 PM

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts