Erkki Tuomiojalla on nyt ongelma. Ikääntyessä hän kohtaa globaalin maailman, jossa on vain ongelmia ja niiden ytimessä omituinen Eurooppa Aasian niemimaana. Miten tämä maailmansodat ja palot, kansasurmat käynyt Euroopan ydin ja imperialisti on nyt jotain sellaista, jota tulisi kiitellä ikääntyessään? Ja samaan aikaan moittia ja haukkua sellaista, jota nuorempana piti arvossa. Vain muutama vuosikymmen takaperin.
Kirjoitin edellisen viikon alussa otsikolla ”Kapitalismi, sosialismi ja altruismi”. Varoin käyttämästä omia määritelmiä. Lainasin Wikipediaa. Oman aikamme Ensyklopediaamme. Johonkin on luotettava, olkoonkin että on monen sortin sosialisteja jos on kapitalistejakin. Pohjustin kirjotuksellani nobelviikon alkua. Se oli tarkoitukseen hankittu tyhjä kangas ennen taiteilijan saapumista öljyväreineen. Nyt on sitten kehysten aika ja viikko on hoidettu pakettiin. Kehykset on kehyksen tekijälle tärkeämpi asia kuin itse maalaus. Se ei saisi kuitenkaan viedä kokonaan huomiota itse taiteilijan työstä. Kankaan ja kehysten valinta on kuitenkin tarkkaa työtä sekin. Ammattilaisten osaamista.
Onko Eurooppa ja sen ydin sitten yhtenäinen sisältä? Ovatko demarit yhtenäisiä Suomessa? Entä vasemmisto ylipäätään? Forssassa näyttäisi jakautuneen suosiolla. Porvareita yhdistää näiden hillitty charmi. Jos potkitaan, niin peiton alla. Ulospäin se ei saa näkyä.
Skandaalien jäljiltä kirjallisuuden Nobel jaettiin kahdelle hyvin erilaiselle kirjailijalle. Se oli viisas ratkaisu mutta samalla myös odotettu. Talouden Nobel taas tutkijoille, joiden työ on teoreettisesti harvinaisen omaperäinen ja vaikeasti hahmotettava. Kunhan nyt ovat jotain kentällä tehneet ja köyhyyttä korjailleet, vertailleet kokonaan hoitamatta jätettyihin kohteisiin. Tutkijan puoliso voi samalla naisena hoitaa naisten asemaakin matkoilla miehensä mukana kulkien.
Rauhan Nobelin voi jakaa senkin henkilölle, jolla on ainakin jotain näyttöä väsymisestä ainaiseen sotaan ja konflikteihin. Keihäänheittäjälle mitalin voi jakaa kunhan mittanauha on varmasti oikeissa käsissä, mutta miljoonille tutkijoillemme mitalin jako on jo hankalampaa yhtä monessa yliopistossamme. Sotien jälkeen niitä on lakkautettu tuhatmäärin. Uusia käynnistetty. Jotkut vain ovat muita pitkäikäisempiäkin. Nobelit on turvallista jakaa heille.
Sama pätee poliitikkojen maailmaan ja arvioiden heidän motiivejaan rauhan rakentajinamme. Monessa roolissa esiintyvät ovat oma lukunsa, jolloin et voi aina arvioida, onko kyseessä yhteiskunnallinen ilmiö ja sen kohdalla kehnosti hoidettu talous, vaiko viihteenä ja taiteena hoidettava mediamme sen rinnalla. Kehno toisen luokan koomikko ja näyttelijä voi olla ensimmäisen luokan presidentti Ronald Reaganin tapaan eläen.
Oma nobelistimme Martti Ahtisaari oli rauhan rakentaja, presidentti ja kansakoulun opettaja Viipurista. Kuten myös samasta koulusta Johannes Virolainen tai Veikko Vennamo. Evakkona tiet erkanivat matkan varrella Suomessa ja Oulu oli onnistunut paikka Ahtisaarelle siirtyä Yhdysvaltoihin. Oikein valittu puoliso matkalaukun pakkaajana ja kantajana on usein miehen paras valinta menestykseen. Viipurissa kohtalo olisi ollut kokonaan toinen.
Mediayhteiskunnan sytyttämät tulipalot ovat Trumpin kaltaisen poliitikon ja Ukrainan presidentin osaamisaluetta, mutta ei Turkin johto ole siinä yhtään sen kehnompi. Venäjällä shakin peluu sujuu sielläkin ja Vladimir Putin on siinä taitava, Kiinassa riittää tieto siitä, että aurinko laskee länteen ja lännessä johtajat vaihtuvat tiuhaan. Kun maltat odottaa riittävän monta auringonnousua, vastassa ja käteltävänä ovat uudet johtajat.
Kun kulttuuri ja maailmankuva on kiinalainen, aikaa on vuosituhansia ja se lasketaankin eri tavalla kuin lännessä. Sama pätee Japaniin. Suomea on kutsuttu Euroopan Japaniksi. Kiinan muuria kunnostetaan ja pidetään pystyssä edelleen. Se jos mikä kertoo kiinalaisista paljon enemmän kuin reaaliaikainen mediamme sekä sen tempoilevat ja naruun sidotut pässit laitumellaan.
Liekanarun pituus ratkaisee siinä lopulta vihaisenkin pukin tempoilevat laukat. Ne päätyvät lopulta kuperkeikkaan ja eikös vaan kohta sama ryntäily toistu uuteen ilmansuutaan. Pukki kaalimaan vartijana ja Suomen jalkapallomaineen pelastajana on oma tarinansa. Jalkapallo ei ole sittenkään sama asia kuin maailmanpolitiikan arki.
Niin pitkälle kun narua riittää, sen kiertyessä lopulta tukiraudan ympärille, pässi voi jatkaa poukkoiluaan. Elämä opettaa ja matkat lyhenevät. Sitä seuratessa lopputuloksen voi aina kirjata etukäteen, mutta samalla pitää yllä jännitystä niin pitkään, kun toistuvat ilmiöt ovat ihmiskuntaa ruokkineet aina uusiin ponnisteluihin.
Ärhäkin pässi houkuttelee siinä ympärilleen eniten seuraajia ja mediayhteiskuntamme ystäviä. On järkevämpää olla jakamassa Nobeleja kuin niitä hakemassa tai unohtaa koko kilpailu- ja kulutusyhteiskunta, kapitalismi ja sosialismi, muiden hoidettavaksi. Nuttu nurinpäin käännettynä ei tee siitä yhtään sen lämpimämpää.