Matti Ahde on kuollut

Suren Matin kuolemaa kuin oman veljeni poismenoa. Niin läheinen hänestä tulia ja niin vaikeaan aikaan Oulussa ja pohjoisen jokilaaksoissa liikkuen. Joka savun haastatellen ja vielä useampaan kertaankin. Ahde oli syntyisin Iijokilaaksosta. Pohjoisen koskia tavoitteli altaineen kaksi suurta ja muutama pienempi sekä valtava joukko niiden varrella asuvia. Yksityinen pääoma ja julkinen sekä bulvaanit edustajineen. Ahde edusti jokilaakson pientä ihmistäkin jo syntyperältäänkin.

  • Kun et tee mitään niin et tee virkavirhettäkään. Joskus vain edessä on kokonaan uusi vaihe, rakennemuutos, jolloin on PAKKO tehdä. Silläkin uhallakin että syntyy virheitä. Matti Ahteen osaksi tuli tällainen vaihe maamme historiassa.
  • Hänellä oli uskollinen ja tukea antava vaimo, kesti tuulet ja tuiskut. Osanotto sinne, vaikka poismeno ei varmasti ollut yllätys.
  • Perhe on osa poliitikon elämää. Niin myös Matti Ahteen. Matin vaimo työskenteli samassa laitoksessa kuin vaimoni. Se mitä poliitikon vaimo tekee on sitten kokonaan oma kertomus ja siitä usein vaietaan. Se on suuri rooli ja mediayhteiskunnassa mahdotonta pitää kokonaan piilossa.
  • Oulu oli hurjalla vauhdilla kasvava kaupunki ja syntyi valtakunnan toinen pääkeskus. Siellä työskentely opetti paljon yliopistossa opettajana ja tutkijana, hallintomiehenäkin. Siitä opista jokainen meistä maksoi myös veronsa.
  • Elämme nyt uutta hybridivaihetta ja Jyväskylää esitetään pääkaupungiksi. Ei se niin onnistu. Kyse on evoluutiosta, jossa Helsingin ongelmat ja maaseudun maakuntien tarpeet on nähtävä asuen riittävän lähellä ja samalla kaukana Helsingin herroista ja rouvista. Oulussa sen oppi.
  • Varmasti Helsinki joutuu ottamaan vakavasti tämän haasteen hoitaa SUOMEN pääkaupungin asemansa ajautumatta yhdeksi Keski-Euroopan keskuksista ja ulos pääkaupungin tehtävästään. Nyt Helsinki on ongelmineen rasite muulle Suomelle. Tukea on haettava muualta kuin Turusta ja Tampereelta. Haaste on vielä vaativampi kuin 1970-luvun puolen Suomen koskisotiemme ratkaisu ja Lapin ohjaaminen kohti matkailua ja sen vaatimuksia.
  • Jouduin tekemisiin Matin kanssa paljon. Etenkin koskisotien aikaan ja koskiensuojelulakien yhteydessä sekä hänen nimityksensä kautta ensimmäiseksi ympäristöministeriksemme. Edessä kun oli iso urakka ja kokonaan uusi hallinnollinen elin sekä sen rakenteen syntyvaiheet.
  • Se oli Ahteen elämän tuulisin hetki myös Oulussa ja Iijokilaaksossa eläen. Hän selvisi siitä hyvin mutta ei ilman kolhuja. Muistan kuinka hän ihmetteli minulle ministeriössään, miten kaikki ovat sotkeutuneet ja osallisina jokilaakson rakentamisessa ja suojelussa.
  • Suomalaiset kun sattuvat asumaan ja elämään jokilaaksoissa ja niiden suvantoaltailla, koskipaikoilla ja omistavat näitä myös ulkopuolisetkin. Ei vain jokien rakentajat. Jotkut jopa bulvaanien kautta koskiosuuksia itselleen hankkien.
  • Kuusamossa se oli täysin villiä aikaa. Ounasjoki ja Kemijoki maan suurimpana jokenamme oli sitten oma kokonaisuutensa. Iijoelta syntynyt orpo poika ja sähköinsinööri oli kovan paikan edessä poliitikkona, mutta myöhemmin myös muissa elämän vaiheissaan.
  • Suomi kun eli kokonaan uutta vaihetta 1970-luvulta siirryttäessä seuraavalle vuosikymmenelle. Niin elää nytkin, kun takana on menetetty vuosikymmen ja meillä ei ole varaa vastaavaan koko ajan vuosikymmeniä haaskaten. Poliitikon paikka on Suomessa tuulinen paikka uuden ministeriön johdossa. Siitä kun ei oltu likimainkaan yksimielisiä. Ei olla vieläkään.
  • Matti Ahteen ura leikkasi liki kaikessa mahdollisessa Suomen lähihistoriamme tuulisimpia paikkoja ja tavalla, jossa joku nimitteli häntä Matti Ahneeksi.
  • Ei hän sitä ollut. Eivät ole nykyisetkään ministerimme. He elävät vain hetkeä, hektistä elämää, johon kukaan ei ole heitä mitenkään valmistanut saati valmentanut.
  • Se pätee myös vaikkapa nykyhallitukseen ja sen kokeneimpaan ministeriin ulkoministerinämme. Hän on myrskyn silmässä. Ei kilpailijoitten ilkeyttä ja pahuutta van epäiltynä virheestä. Kun et tee mitään, et tee virheitäkään. Nyt on pakko tehdäkin. Ottakaa oppia Matti Ahteesta, hänen urastaan.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts