Uuden vuosikymmenen alkaessa.

Helsingin Sanomien (31.12) elinkeinoelämän valtuuskunnan raportti vuodelta 2009 hämmästyttää. Johdannon tuohon raporttiin kirjoitti Risto E.J. Penttilä ja mukana oli mm. Arto Kaunonen ja Martti Alahuhta. Toki jokainen vuosikymmen sitten ymmärsi Kiinan nousun ja kapitalisimin, lännen teknologiat, mutta lännen romahdus oli toki pahasti liioiteltua siinä missä Venäjän ja Euroopan yhteistyön kuviot. Niitä kun ei syntynyt, päinvastoin.

Opportunistit toki pärjäävät ennustajina, mutta eivät aavistaneet lainkaan muutaman hetken kuluttua käynnistyvää arabikevättä lainkaan. Vaikka kirjoitin siitä kirjankin ja hybridiyhteiskunnastamme. Lähi-itä unohtui kokonaan sekin siinä missä sosiaalinen media, Google, Amazon ja Facebook sekä perussuomalainen puolue, demareitten ja keskusta syvä kriisi.

Itse kirjoitin samaan aikaan kirjan ”Social media economy and strategy”. Ei ihme että näillä eväillä ei Suomi saavuttanut menestystä ja Nokia katosi horisonttiin sekin. Edessä oli menetetty vuosikymmen, seitsemän hallitustamme ja kolme niistä kuluvan vuoden aikana. Innovaatiopolitiikka ja ekologinen klusteri unohtuivat nekin rinnakkain ja sisäkkäin hoidettuna, toisen väitöskirjani nimi vuodelta 2004. Jäikö Turussa tuotettu ja Oulussa opittu Helsingissä lukematta?

Omituista kun itse kirjoitti sinne, sosiaaliseen mediaan, koko ajan ja Amazon hoiti levityksen rinnan Facebookin kanssa. Google oli koko ajan käytössä sekin. Mitä tekivät herrat Helsingissä?

Ilmastomuutosta ei mainita sitäkään, vaikka se oli aikanaan 1970-luvun alussa syy valita yliopistokin ja sen ainelaitokset. Mikä näitä asiantuntijoitamme on vaivannut vuonna 2009?

Veikattiin aiheen unohtuva kokonaan 2020-luvulle tultaessa. EU ja Brexit olivat kokonaan outoja siinä missä Donald Trump. Vaikka itse esittelin hänen kuvaansa ja kehotin seuraamaan, mitä jatkossa mies tekisi.

Vuosi ja vuosikymmen vaihtuvat hetken kuluttua ja oli esittelemässä kirjaani ”Menetetty vuosikymmen”. Mukana ei ollut suomalaisia asiantuntijoitamme. He lukevat nyt nobelistejamme. Tai ovat pohtimassa Jari Tervon tapaan, kuka kaatoi ja kenet demaripresidenttien ottaessa maassa vallan ja Urho Kekkosen voimien uupuessa ja sairauden myötä tilaa tuli myös liki kenelle tahansa tuolloin ministerinä istuneelle vastustajalle. Sai olla vaikka kuinka saamaton tumpelo, kunhan pysyi virassaan ja esiintyi television viihdeohjelmassa.

Oikein hyvää alkavaa uutta vuotta ja vuosituhannen kolmatta vuosikymmentä. Muistutan lopuksi tämän vuosikymmenen alusta ottamalla vuoden viimeiseen blogiini eilen runsaasti luetut esseet helmikuulta vuodelta 2008. Siis vuotta aiemmin kuin elinkeinoelämän valtuuskunnan tietäjien kirjotukset ja ennustukset tulvalle vuosikymmenelle, nyt eletylle ja täysin epäonniselle oman taantumamme alkaessa ja sote sotkujen jatkuessa läpi koko menetetyn vuosikymmenen.

Kuka tahansa poliittisessa johdossamme olisi kyennyt parempaan. Sen kummempaa selitystä ei kaivata pohdittaessa, miksi punamulta tai kansanrintama ei enää vaaleissa kiinnosta ja mikä tahansa puolue tarjoaisi nyt uskottavamman vaihtoehdon näille vallankäyttäjillemme.

keskiviikko, helmikuu 27, 2008

Demokratian kriisikö?

Oikea ja yhteiskunnallinen ilmastonmuutos ovat eri asia

Aluksi lämmin kiitos runsaasta palautteesta. Niitä voi jättää myös suoraan omalle verkkosivulleni ja sen postiosoitteeseen, kuten useimmat toki lähettävätkin www.mattiluostarinen.fi tai www.clusterart.org.

Oikeusministeri Tuija Brax käytti yllättävän dramaattisen puheenvuoron Aamulehdessä (AL 23.2) suomalaisen demokratian kriisistä. Brax viittaa puheenvuorossaan heikkoon äänestysaktiivisuuteen, nuorten kokemaan voimattomuuteen ja uskoon omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa, kansakunnan yhteenkuuluvuuden rapistumiseen ja yleensä demokratiassa elämisen kokemisen tärkeyteen mielipidemittauksissa. Suomalaiset väheksyvät niissä omaa demokratiaansa.

Mittausten mukaan olemme monissa näissä asioissa Euroopan hännillä, usein jopa viimeisenä. Viittasin tähän itse omassa kirjoituksessani lainaten samalla Suomen Kuvalehden kirjoitusta SDP:n kriisin yhteydessä (SK 15.2).

Ensimmäisenä kriisin oli torjumassa tänään Helsingin Sanomat (HS 27.2) pääkirjoituksessaan. Lehti vähättelee kriisiä ja pitää Braxin puheenvuoroa satunnaisten tietojen poimintana. Lopuksi lehti kertoo, kuinka nuorten kiinnostus politiikasta on harhaa. Nettiviestinnän aikana nuorten osallistuminen on vain saanut uudet muodot.

Tässä lainasin eilen kirjoituksessani Timo Tuikan artikkelia (HS 25.2) ja samalla omaa julkaisuani vuodelta 2007. Demokratia on saanut uudet kasvot nettiympäristössä. Tämä koskee toki myös mediaa ja koko yhteiskunnallista toimijoiden näkyvyyttä. Tähän Brax tuskin halusikaan puheenvuorollaan puuttua, vaan perinteiseen demokratiaamme ja sen kriisiin.

Ikävä kyllä Brax (vihr.) oikeusministerinä on oikeassa ja Helsingin Sanomat nyt väärässä. Brax on samalla huolissaan poliittisen epävakauden tuomasta rikollisuudesta juuri Suomessa.

Eduskunnasta on tullut kansan retuperä pienoiskoossa. Konsultit ahdistelevat sitä virkakunnan talouden ja hallinnon hoidossa. Samaan tilaan ovat joutuneet monet pienet kunnat ja niiden oma virkamieskoneisto. Ne eivät halua tai uskalla ottaa enää konsultteja nurkkiinsa.

Seppo Tiitisen tavoin kunnanjohtaja voi kertoa, kuinka ongelmia ei ole eikä hänen aikanaan tulekaan. Vastuun voi kaataa Paras-hankkeelle ja sen veturi-kunnalle. Kun näin tehdään Sisäministeriö on vastuuviranomaisista viimeinen. Kuntia ei voi jättää heitteille, vaikka työt on viime vuodelta jätetty tekemättä. Kunnallinen demokratia ei voi olla yhdessäkään pienpitäjissä mielivaltaa, anarkiaa. Joskus kuitenkin joudutaan mahdottomiin tilanteisiin, ja silloin tarvitaan muiden apua.

Sdp:n kannattajat eivät halua muutosta puolueensa linjaan, toimintatapoihin tai julkikuvaan. Kaikki on nyt niin kuin pitää, eikä piiruakaan muuteta tutkimuksen mukaan. Se on kuin Helsingin Sanomista lukisi. Toki puolueen puheenjohtaja saisi olla kokenut, luotettava, esiintymiskykyinen ja vakuuttava, kuten Eero Heinäluoma tai Tarja Filatov. Kun Heinäluoma ei ole käytettävissä, valittakoon eilisen päivän lämmitettyä kaalikeittoa ja Filatov.

Apu -lehden Yrjö Raution mukaan SDP:llä olisi nyt ainutlaatuinen mahdollisuus uudistua ja hankkia itselleen kadottamansa yhteiskunnallisen uudistajan, aloitteentekijän rooli. Se joka sillä on joskus ollut ennen vallan ja kuoleman suudelmaa.

Yhteiskunnallinen ilmastonmuutos etenee nyt kuitenkin joka päivä ja etsikkoaika alkaa käydä puolueella vähiin. Saattohoitopuolueen kuva on rasite, josta ei virkamieskoneisto päästä puoluetta pihdeistään, olivat nämä sitten valtion tai kunnan leivissä, ammattiyhdistysliikkeen järjestötoiminnassa. Työväenliike ei pysty marketissaan taistelulauluaan päivittämään.

Pienet Lounais-Hämeen kunnat antoivat odotetut lausuntonsa sisäministeriölle ja Forssa omansa. Ministeriössä niitä ei lueta. Aluetaloudessa Forssa kantaa nyt veturin vastuun ja pienet vikisevät vierellä pelaten kaksilla korteilla. Yhteinen vihollinen yhdistää hetkeksi. Hallituspolitiikassa ja sen ohjelman laadinnassa sellainen on mahdollista aina välikysymykseen saakka. Sitten vikinä loppuu.

Raha ja sen puute on ainut uskottava konsultti Lounais-Hämeessä, siinä missä muidenkin pienten kaupunkikuntiemme rakennemuutoksessa seutukuntansa palveluja järjestellen. Aika hoitaa ja se on poissa maaseudun hyvinvoinnistamme seuraavan vuosikymmenen kuluessa. Maaltapako kun syvenee entisestään.

Sama poliitikko ei voi olla hakemassa tukea Loimaan suunnalta, hajottaa Hämeen yhteistyötä Hämeenlinnan suunnalla ja tukea sekä veturia että sen vaunuja hajottaen ja näin halliten. Sellainen havaitaan ja siihen reagoidaan, mutta aina liian myöhään.

Nyt veturin on vedettävä välittämättä siitä, mitä aluetaloudesta vastuuta kantamattomat sanovat viimeisessä vaunussa. Näin joutuu tekemään myös Helsinki kohta pääkaupunkina ja Hämeenlinna maakuntakeskuksena. Aluetalouden hoitoon kun tarvitaan pääomia ja riihikuivaa rahaa, ei retoriikka ja imagotutkimuksia.

Oppositiopolitiikkaan ja suomalaiseen luonteeseen kuuluu haukkua veturi aina ja joka paikassa vauhdin puutteesta tai liian ärhäkästä menosta. Siinä on jotain samaa kuin Kaari Utrion kirjoittamassa mainiossa kolumnikokoelmassa, jossa kiilusilmä feministi tekee aina kaiken väärin ja jää lopulta junasta kokonaan pois.

Poliittinen peluri ja eläin saa tuosta ristiriidasta omat äänensä vuoroin sytyttämällä ja vuoroin sammuttamalla itse pyromaanina ja ylimpänä pelastajana puuhastellen. Se on taitavana pidetyn poliitikon tai johtajan narsistisen luonteen manipuloivaa mesomista. Oikeassa ilmastomuutoksessa luonnon lait eivät tottele tällaisten ihmisten poukkoilevaa ja moraalitonta menoa, politiikan ja demokratian kriisiä. Demoninen meno ei ole luovaa ja innovatiivista. Se on vain hulluutta.

Nyt se on yhteinen suuri ongelmamme, josta nuoret kantavat jatkossa vastuun ja elävät sen kanssa päivittäin etenevässä oikeassa ilmastomuutoksessa, tulevassa katastrofissa.

Ei pidä sotkea dramaattisesti ja käyttää kriisiä ja katastrofia käsitteinä väärissä asiayhteyksissä oli poliitikko siten vihreä tai hieman punertava. Parempi olla muuttumatta kuin muuttua väärässä paikassa väärän väriseksi. Jos SDP kokee tulleensa tiensä päähän, se katoaa yhteiskunnallisena liikkeenä työnsä tehneenä, ja antaa tilaa uusille innovatiivisille liikkeille rinnan opportunistisen keskustaliikkeen kanssa perinteisenä punamultapuolueenamme.
posted by Matti Luostarinen  # 6:29 PM

tiistai, helmikuu 26, 2008

Ensin oppi ja vasta sitten oikut

Lainattuja viisauksia

Esko Aho ja John C. Kornblum kirjoittavat Helsingin Sanomissa (22.2) kuinka vanha teollisuusyhteiskunta on tullut tiensä päähän. Kirjoittajien mukaan poliitikot ja heidän äänestäjänsä eivät tätä valtaisaa globaalia muutosta ymmärrä, tai eivät osaa viestittää toisilleen liike-elämän johtajien edellyttämällä tavalla. Kyseessä on radikaali muutos, joka muistuttaa 150-vuotta aiemmin koettua teollista myllerrystä.

Kirjoittajien lääkkeet ovat uusissa innovaatioissa ja työpakoissa, ei vanhojen rakenteiden ylläpidossa, massatuotannossa. Lissabonissa jo vuonna 2000 Euroopan tuli sitoutua investoimaan tieteeseen, teknologiaan ja innovaatioihin.

Yksi politiikan tekijä ovat nuoret. Samassa lehdessä (HS 25.2) Timo Tuikka kertoo, kuinka nykynuoret toki tekevät politiikkaa, mutta puolueista piittamatta. Kirjoittajan mukaan kovin yhtenäistä ja yhteen näkökulmaan jämähtänyttä puoluelaitosta äänestävät ovat pikemminkin epäpoliittinen ilmiö. ”Oikea politiikka” on siten passiivista puolueisiin sitoutumista ja käyntiä äänestämässä muutaman kerran vuosikymmenessä. Kirjoittaja määrittelee tällaisen osallistumisen passiivisuudeksi.

Demokratiataidossa vaaditaan tänään teknistä osaamista ja aktiivisuutta joskus päivittäin ja reaaliajassa eläen. Se on ahkeran ihmisen elämää.

Ajankohtaiset poliittiset asiat ovat siirtyneet internetin sisälle ja niitä käsitellään alan julkaisuissa, kuten Mikrobitti tai Tietokone-lehdet. Usein nämä kyseenalaistavat tietoyhteiskunnan poliitikkojen ”vouhotukset”. On syntynyt kuilu perinteisen demokratian ja sen puoluelaitoksen tai kansalaisyhteiskunnan sekä aktiivisen demokratian välille.

Poliitikot eivät edes huomaa, kuinka tietoyhteiskunnan tarvittavat tiedot ovat olleet silmien edessä, ja että kansalaiset tietävät mitä tarvitsevat. Tätä kansalaisten käymää poliittista keskustelua on helppo seurata päivittäin ja reaaliaikaisesti internetissä. Se on lopulta asiantuntijakeskustelua ja siihen osallistuvat alan innovaattorit. Kyse ei ole kuplasta ensinkään. Samalla isoveli valvoo robotteineen ja algoritmit on syytä opetella suomalaisenkin asiantuntijan sekä samalla niiden käyttökin.

Samalla kun teollinen yhteiskunta on tullut tiensä päähän, sama näyttäisi koskevan myös sen rakentanutta perinteistä poliittista instituutiota. Tietoyhteiskunta ei pelaa samoilla säännöillä kuin vanhahtava punaisen viivan vetänyt demokratia ja sen edustuksellisuus. Perinteinen demokratia kaventaa verkostodemokratiaa ja internetin sisällä toimivaa innovatiivista rakennetta ja sen tapaa muuttaa toimintaympäristöämme. Tämä toimintaympäristö on tunnettava ja koulutuksen oltava koko elinkaaren mittaistakin.

Ehkä tämä on eräs syy siihen miksi vaikkapa ikääntyneet kuntapuolueet ovat kiinni pääsääntöisesti vanhusten sosiaali- ja terveydenhoidon menoissa ja kantava huolta kokonaan muusta kuin uuden yhteiskunnan ja aluetalouden ylläpidosta, nuorten tulevaisuudesta. Se ei kiinnosta ikääntyviä, eivätkä poliittiset pisteet tule enää nuorilta äänestäjiltä. Ehkäpä Esko Aho ja Timo Tuikka puhuvat toistensa ohi, mutta samasta asiasta huolta kantaen. Aktiivista kansalaisuutta ei harjoiteta hakemalla kymmenientuhansien lainat eduskuntavaalien mainontaan nuorena perheen perustajana. Yhä suurempi osa meistä jää yksin asujaksi ja käsite perheestä on muuttunut kaiken aikaa. Se miten käytämme aikaa on ajattomassa maailmassa oma ilmiönsä ja viihteeltä vaaditaan siltäkin muutakin kuin menneen maailman mieltymyksiämme.

Forssan lehdessä nimimerkki ”nuori itsenäisyyspuolueesta” on havainnut kuinka vastenmielistä on kuunnella sellaista vallankäyttöä, jossa puheet menevät kaiken aikaa väistämättömään ja yhteen totuuteen. Kirjoittajan mukaan juuri näillä ”totuuksilla” on ajettu läpi ydinvoima, lopetettu liki maatalous, muutettu luonto tuotantohyödykkeeksi, yritykset lähtevät globalisaation seurauksena ulkomaille. Järki, tunne ja moraali on ohitettu kovilla arvoilla todistelemalla yhtä vaihtoehtoa ja totuutta. Uudet sosiaaliset ja kulttuuriset, organisatoriset innovaatiot on jätetty käyttämättä ja turvauduttu hyvin yksinkertaisiin yhteiskuntamalleihin.

Ehkäpä ”nuori itsenäisyyspuolueesta”, Aho ja Tuikka hakevat samaa totuutta, mutta puhuvat toistensa ohi lainaamatta toistensa ajatuksia, kirjaamatta niitä ylös ja yhdistäen. Paljon puhuvat lukevat yleensä vähemmän. Luetun ja puhutun ymmärtäminen ovat eri asioita etenkin kirjojen kohdalla. Samoin kuuntelu ja asioiden yhdistely, kokonaisuuden hahmottaminen lainaamalla muiden osaamista poikkitieteisesti. Pöytäkirjan pitäjästä kasvaa usein viisaampi ihminen kuin puheenjohtajasta nuijan varressa. Kirja ei vanhene käsitteenä äänikirjojen myötä, päinvastoin.

Kirjailija Ilkka Remestä moititaan Ilta Sanomissa useampaan otteeseen (22.-24.2) monen sivun aukeamilla kirjailija Viktor Suharovin ilmiselvistä varkauksista ja plagioinneista. Suharov aikoo nostaa kanteen, kustantaja ja Harri Haanpää sen edustajana ymmärtää Remeksen toiminnan. Niin tekee myös WSOY:n omistama lehtitalo, mutta hieman arkaillen toimittaja Antti Majanderin (HS 22.2) näkökulmasta.

On outoa kuinka iltalehtien on paljastettava Sanomayhtiön kirjailijoiden rötöksiä. Ketä uskoa eettisesti jatkossa? Vielä oudompaa on kokeneen ja Suomen luetuimman kirjailijan tapa kopioida suoraan runsaasti luetun venäläisen kirjailijan suomeksi käännettyjä tekstejä. Vielä tuomittavampaa on varastaa käsikirjoitusten ideoita ja esitellä ne ominaan.

Siinä on samaa kuin tieteessä Darwinin teorioiden siirto aikanaan toisten löytämiksi julkaisuhetkellä, Einsteinin suhteellisuusteorian siirtyminen muille julkaisijoille. Suomen Kuvalehden pakinoitsija on löytänyt kiintoisan näkökulman suomalaisten viimeaikaisista rötöstelyistä ja niiden ohittamisen ongelmista mediajulkisuudessa. Ihan pienellä ei enää pärjää.

Kustantajat saavat joka vuosi tuhansia käsikirjoituksia, joita ei julkaista. Oikeastaan julkaistaan vain promillen verran. Järkevintä on tuottaa samoilla kirjailijanimillä kevääksi ja jouluksi markkinoille bulkkituotteita välittämättä tuon taivaallista niiden tuotantotavasta tai laadusta. Sitä ostetaan mitä myydään ja on tarjolla. Kansa tyhmenee ja kirjat muuttuvat harvojen herkuksi.

Kustantajan, Mediatalon kriisi ulottuu näin myös luovaan työhön, innovaatioon ja sen syntyyn. Ahon esittelemä ongelma ei ole vain teollisuusjohtajien ongelma. Tästä innovaatioista puhuvat eivät juurikaan jaksa mainita. Alkuperäinen innovaattori, valon sytyttänyt globaalin yhteisön jäsen, jää palkitsematta ja palkinto annetaan valossa työskenteleville tyhjän toimittajille. Bulkista maksetaan, ei alkuperäisestä demosta. Se ei ole koskaan oikein istunut suomalaiseen kulttuuriin. Meillä innovaatio on korvautunut aina sen leviämisellä, diffuusiolla. Siitä on palkittu, varkaudesta.

Kohta ei palkita ja Ahon huoli on oikeasta asiasta. Vanhusväestölle riittää omien asemien säilyttäminen, siinä missä perinteiselle vanhalle medialle, kustantamolle, joka on vain kirjapaino, sekä koko luovalle prosessille innovaation plagioijana. Palkinto tulee äänestäjältä, joka todellakin on passiivinen osallistuja uudessa mediassa ja todellisessa innovaatioyhteiskunnassa. Mutta omistaa tuotantovälineet, pääomat ja käyttää valtaa itseään vastaan ja vahingoksi. Tässä poliittinen järjestelmä ei enää toimi. Emme huomaa kuinka pääomat kasautuvat Googlen, Amazonin, Facebookin jne. kautta niiden omistajille.

Olen tarkoituksella lainannut kolmea julkaisua ja neljää kirjoittajaa. Ulkopuolelle jää vielä Ilta-Sanomien toimittajan nimi Arja Paananen Moskovasta. Tieteessä lähdeviitteissä ollaan tarkkoja. Tiedettä rakennetaan muiden tekemien havaintojen pohjalta ja ne on syytä hakea aina alkuperäisinä. Se on välttämättömyys ja luetaan toki lainaajalle pelkäksi ansioksi. Se kertoo perehtyneisyydestä aiheeseen. Syytä on mainita myös omat julkaisut silloin, kun niihin viitataan, toisin kuin takavuosina Jörn Donner neuvoi tyyliin: ”Itseään voi lainata mainitsematta” . Ehkä näin kaunokirjallisuudessa mutta ei tieteessä.

Kaunokirjallisuudessa on vähän vaikea pysyä tyylissä ja käyttää lähteitä niistä kertoen. Kokemuksesta toki tiedän, miten tieteen popularisoinnissa, faktan ja fiktion yhdistämisessä, omaa tiedettä ei ole olemassakaan. Jopa kieli jota käytät on muiden rakentamaa, omia sanoja ei ole lainkaan, ja tulos, joka lukemalla syntyy, on lopulta lukijan tulkinta, eikä vastaa likimainkaan omaa tarkoitustasi kirjoittajana. Kuvataiteessa tämä on vielä ilmeisempää.

Tauluun tai veistokseen ei voi kirjoittaa, mitä värit ja muodot viestittävät. Kirjan maalaaminen tai veistäminen ei taas ole innovatiivista lainkaan. Surrealistit syyllistyivät tähän ehkä voimakkaimmin unien tulkinnassaan. Rautalankamalli Freudin teoriasta oli miltei koominen ensisilmäyksellä. Taide ja kirjallisuus eivät ole terapeuttisia vaan ammatti-ihmisten työtä, siinä missä tiede ja tutkimus sekä monitieteisyys, poikkitieteisyys ja -taiteisuus. Niiden kohdalla ei tunneta oikoteitä.

Lukijan voi vain saatella mukaan matkalle ja opastaa hieman tarinan kulun tulkinnassa, joko hieman hämäten ja harhauttaen, tai tuoden esille uusia näkökulmia vanhojen luutuneiden asenteiden mittaamiseksi. Tutkijana vanhoja luettuja kirjoja palauttaa mielellään muistista koukuttaen niiden kautta lukijan elämyksiä. Jos tässä työssä oma mielikuvitus ei riitä, on nöyrästi lainattava muita ja kerrottava se tavalla, jossa kunnia siirtyy sinne minne se kuuluukin. Ei siinä Suomen luetuimman kirjailijan ja häntä tukevan rikkaimman kustantajan tai lehtitalon maine kärsi, päinvastoin.

Kustantajien kriisiksi kutsutusta syntyy kilpailun seurauksen vain entistä parempaa kirjallisuutta, uusia ideoita ja innovaatioita, kuten Helsingin Sanomien raati toteaa lehdessään (HS 22.2). Kilpailu panee kustantamojen voimavarat lujille, mutta pelin on toki oltava silti rehellistä, vaikka taloudelliset ja taiteelliset arvot ovat helposti törmäyskurssilla.

Aina löytyy niitä, jotka ostavat mieluummin oikein tehdyttä taidetta ja hyvää kirjallisuutta, perustiedettä, kuin täyttä roskaa. Kirjailijoita on koulutettava ammattiinsa siinä missä tutkijoita, jossa mukana ovat myös eettiset arvot ja kuvataiteilijalla teknistä osaamista ennen kuin alkaa sellainen ”remeltäminen”, jonka tuloksena on oman elämänkokemuksen, oppimistapahtumien, tuskan ja vaivan siirtäminen muidenkin tulkittavaksi. Oikoteitä siinä ei ole, eikä neroudesta pidä pienessä maassa puhua joka asian yhteydessä. Urheilu on toki oma lukunsa. Ensin oppi ja vasta sitten oikut.
posted by Matti Luostarinen  # 8:13 PM

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts