Olisiko oikea hetki korjata mittakaavavirheet?

Maitopaniikin yhteydessä kuvittelin, että ilmastonmuutoksen suhteen on kuultu kaikki mahdollinen. Leukoja ei voi enää loksauttaa mikään. Sitten takavasemmalta kaarsi paikalle Hengitysliitto ja tiedotti: “Astmalääkityksen lopettaminen ei ole ilmastoteko.”
– Suihkeena annosteltavat inhalaattorit sisältävät ponnekaasuja, jotka kuormittavat ympäristöä. Lääkityksen lopettaminen ei kuitenkaan ole ilmastoteko, sillä se johtaa astman hoitotasapainon heikentymiseen ja pahimmillaan sairaalahoitojaksoihin.

Päättelette aivan oikein. Inhalaattoreissa on ilmastolle haitallisia kaasuja, ja Hengitysliitossa on havaittu, että osaltaan se tieto on saanut jotkut lopettamaan oman astmalääkkeensä käytön. Liitto tiedottaa, että älkää nyt herranjestas

Tämä on oppikirjaesimerkki laukalle lähteneestä ilmastohysteriasta ja totaalisesta mittakaavaharhasta.
Suomen päästöt ovat koko maailman päästöistä 0,14%. Helsinkiläisten kasvihuonepäästöt ovat puolet pienemmät kuin vuonna 1990. Kun maailmalla vietetään ylikulutuspäivää, Suomessa vietetään alikulutuspäivää.

Kiinan päästöt kasvoivat viime vuonna 4,7% ja ovat koko maailman päästöistä lähes 30%. Kiinan päästöt ovat kasvaneet jatkuvasti 1990-luvun alusta lähtien ja kasvavat myös jatkossa. Tällä hetkellä Kiinaan on rakenteilla saman verran hiilivoimaa kuin koko EU:n kapasiteetti on yhteensä.

Totuus on, että vaikka Suomi katoaisi maailmankartalta kokonaan, ilmastonmuutoksen ennustamaan “katastrofiin” se ei vaikuttaisi mitenkään. Jos katastrofi tulee, se tulee.

Ivan Puopolon kolumnin myötä on syytä palata oikeaan arkeen ja pragmaattiseen suomalaiseen maailmankuvaan, sen hoitamiseen. Meillä on globalisteille töitä vaikkapa seuraten Lähi-idän tapahtumia Iranin, Irakin, Syyrian ja Yhdysvaltain suunnalla, Palestiinan arkeen paneutuen ja vanhemmat voivat muistella Korean ja Vietnamin kriisejä ja sotia, jos omamme eivät näinä globalismin aikoina riitä.

Parin pakolaislapsen siirto Suomeen ei paljoa auta isisi leirejä purettaessa. Uusia varmaan syntyy jatkossakin. Poikamme rauhanturvajoukoissa ovat hekin kovin vaatimaton osa tätä globaalin maailman pysyvää helvetin Babylonia ja oma arktinen Babylonimme on meidän huolemme vanhenevine kansalaisinemme ja kuihtuvine kouluineen, meni sitten minne tahansa suuntaan maatamme tämän päivän Hesaria lukien.

On edettävä tulevaisuuteen oikeat asiat edellä ja jätettävä meille kuulumattomat asiat muiden hoidettaviksi. Hyttysen ääni kun ei kuulu taivaisiin vaikka kuinka hallituksessamme olisi ihastuttavia naisia ministereinämme. Parrakkaat miehet ja terroristit ohjuksineen pelaavat omaa peliään ja se on mahdottoman rumaa seurattavaksi harva se päivä ruumiita laskien.

Ketä palvelee mielettömän paniikin ja hysterian luominen pienessä maassa ja sen vielä pienemmissä tyhjenevissä maaseutupitäjissä ja seutukunnissamme? Hesarin jutun mukaan yli 90 % kunnistamme menettää kahden vuosikymmenen aikana valtaosan lukiolaisistaan. Miten sellaiset muutaman vanhuksen kunnat maailmaa pelastavat lääkkeitään napostellen ja rollaattoreitaan työnnellen?? Kuka tai ketkä tekevät tällaisia käsittämättömiä mittakaavavirheitä luettavaksemme medioihimme? Mihin he pyrkivät, mikä on motiivina?

Miksi mediamme eivät keskity oleelliseen ja vallitsevaan maailmankuvaan, tilastoihin ja tieteeseen sekä siihen kuinka selviämme seuraavat vuosikymmenet suurten, sota-aikana syntyneitten ja nyt ikääntyneitten vanhusten kanssa maata hoitaen. Miten suojelemme luontomme ja vanhuksemme maailmalla tapahtuvien mullistusten vyöryessä SUOMEEN. Ei päinvastoin aina vaan mesoen ja vääristellen näin totuutta, riitoja synnyttäen sosiaalisen median sisälle. Eikö presidenttimme tästä meitä jo huomautellutkin ties monennenko kerran, tolkun ihmisen arjestamme?

Nuoria naisia lähetellään maailmalle ruotsalaisten tapaan susien syötäväksi. Ei hyvältä näytä. Heitä nämä miljardöörit ja terroristit, ohjuksillaan pullistelevat varmaan kuuntelevat ja ihailevat kuin Armi Kuuselaa ikään osoittaen silloin aikalaisilleen, kuinka suomalaiset ovat myös kauniita, eikä meillä ole ruotsalaisten pilkkaamaa mongolipoimua silmissämme.

Olemme maailman kaunein ja onnellisin maana ja kansana, mutta mahdottoman syrjässä, ilmasto vaihtelee suuresti, elimme vain hetki sitten liki luontaistaloudessakin ja nyt sitten olemme parantamassa pahaa maailmaa, jossa väkiluku nousi hetkessä liki kymmenen miljardin kokoon ja ihminen tavallaan tuli vasta silloin Telluksen pinnalle sen ilmakehää, maaperää, biosfääriä ja vesistöjä kuormittamaan.

Oma lukumäärämme kuitenkin pikemminkin väheni ja olemme nyt globaalin median ja omamme ahdistuksen tuloksena lisäämässä jopa itsemurhalukujammekin. Ei sellainen oli sivistysvaltion elämää ensikään. Jarrut päälle tälle hysteeriselle kehitykselle ja keskitytään nyt oman kansakuntamme ja sen tuhansien järvien ja jokien, pienten kuntiemme ja seutukuntiemme hoitoon vanhuksineen.

Kyllä siinä meille työtä riittää ilman Suomen Akatemian rahoittaman holokaustitutkijan töihin hukuttautumista. Tutkija keskittyköön hänkin uuden rahoituksen hakuun ja jatkamaan tutkijan töitään. Varmaan uusia kiinnostavia kohteita löytyy vaikkapa saamelaisten kohtaloita selvittäen.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts