Ihminen on itsensä pahin vihollinen

Ihminen on itsensä pahin vihollinen

Olin ideoimassa 1980-luvun puolella Iin kuntaan ympäristöinstituuttia. Se tapahtui ideakilpailun vastauksena ja vaiheessa, jolloin Iijoen rakentamista haluttiin jatkaa sen vielä vapaisiin koskiin keski- ja yläjuoksulla. Oikeammin halutiin lisää allastilavuutta ja Siuruan tai Kollajan allasta.

Yhdistin tuolloin ympäristöinstituuttiin kaikki ympäristötieteet ja tohtoreittemme jatkokoulutuksen ympäristöbiologian lisäksi ympäristölääketieteessä, ympäristötaloudessa, ympäristösosiologiassa, ympäristöpsykologiassa, ympäristöjuridiikassa, ympäristöteknologiassa, ympäristömaantieteessä jne.

Se sai kannatusta ja voitti myös ideakilpailunkin ”Piste Iin päälle”. Kokosin voimat yliopistoltamme ja hankimme kaikkien tiedekuntien toiveet ja tarpeet tällaiselle uudelle laitokselle. Kaikki olivat vahvasti mukana ja vain rehtori Markku Mannerkoski epäili hanketta. Hänen pohdinnoissa Ii kuntana oli sopimaton. Se ei ollut hengeltään tähän hankkeeseen sopiva ja kaukana Oulun yliopiston kampusalueelta. Instituuttia hän ei vastustanut, päinvastoin.

Ii jäi ilman instituuttiaan, vaikka ensimmäinen ympäristöministerikin oli juuri silloin Iijoen varresta syntyisin oleva Matti Ahde. Kunta ajoi uusia voimalaitoksia ja altaita, Ahde taas jokiemme suojelua ja uutta ympäristöministeriötämme. Sukset menivät näin ristiin.

Ahde muutti pois Iistä ja sai uuden virankin Veikkauksen johdosta. Instituutti unohtui eikä sellaista ole syntynyt muuallekaan. Sellaista kuitenkin tarvitaan. Nyt vain enemmän kuin koskaan aiemmin. Sen keskiöön on vain siirrettävä ihmisen parantaminen.

Johannes Virolainen oli aikanaan Matti Ahteen kaltainen puuhakas poliitikkomme ja pyrki kehittämään Suomea muualtakin kuin metropoleista käsin maailmaa parantaen.

Yliopistomme hajasijoitettiin mutta pääkaupunkiseudun laitoksista vain Maatalouden tutkimuskeskus suostui muuttamaan Lounais-Hämeeseen ja Jokioisten kuntaan, vanhan kartanon maille ja komeaan Loimijokilaakson miljööseen.  

Muutto ei ollut helppo ja sen vaiheista tehtiin myöhemmin myös kaksi tutkimustakin. Toinen tutkimuksista eteni väitöskirjaksi saakka, syntyi jokioislainen tohtori, nuori nainen. Hän oli ensimmäinen tämän alan ”lääkäri” ja kykeni ymmärtämään, millaista on muuttaa suurehkona joukkona, ”akateemikkoina”, sydänmaaseudulle Jokiosiin Forssan talousalueelle. Tutkimus piilotettiin.

Suurena joukkona siirryttäessä on mahdollista säilyttää oma kulttuuri ja myös hallinto mallina Helsingin yliopiston tsaristinen rakennelma. Syntyi umpio, joka muistuttaa oman aikamme kertomuksia sosiaalisen median kuplistamme. Tosin tämä kupla oli pyritty puhkaisemaan kouluttamalla sinne duunareita Forssasta.  Syntyi psykososiaalisia ongelmia johtamistaidon puuttuessa. Tutkija johtajana on usein kehno ratkaisu. Ellei hän ala tutkia johtajuutta.

Kovin hyvin hämäläinen maaseutu ei kuitenkaan onnistunut kotouttamaan tohtoreitaan ja lyhin matka maailmalle oli nyt Vantaa ja sen lentokenttä. Tiede ja sen sovellukset pysyivät maaseudulla kansainvälisen kärjen tuntumassa ja ensimmäiset koulukuntaiset tohtorit vihittiin Helsingin yliopistossa, vaikka heidät kyllä koulutettiin Jokioisissa. Jopa ajanmukaisemmissa laboratorioissa kuin mihin yliopistomme kykenivät. Soveltava tiede kun sai paremmin rahoitusta kuin perustieteet pienine laitoksineen. Soveltava tiede otetaan Suomessa vakavammin kuin perustutkimus. Näin lähde tahtoo joskus myös kuivua. Jokioisten olisi myös koulutettava omat tohtorinsa perustutkijoinamme. Ero on muutakin kuin veteen piirretty viiva. Tämä Jokioisissa jätettiin hoitamatta.

Forssalaiset opiskelivat hekin kuntayhteistyötä 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. Olin itse tutustunut suomalaiseen vastaavaan työskentelyyn vetäen sellaista hanketta hetken Pohjois-Karjalassa, Kiteen talousalueella, mutta samalla myös seuraten Neuvostoliiton tapahtumia ja hajoamista. Jos aluesuunnittelija, tutkija ja kouluttaja lääkärinä ei jalkauta itseään ongelmien keskelle, hän on turhake. Yhteiskunnan yhteiset varamme ovat hänen kohdallaan menneet hukkaan.

Hämäläiset järjestivät oman yhteistyönsä puitteissa hekin ideakilpailun, johon vastasin kirjalla ”Agropolis strategia” kääntäen sen myös englanniksi ja levittäen oululaisena tutuille tiedepuistojen maailmanjärjestön (IASP, AURP) jäsenille ympäri maailmaa. Se levisikin etenkin Etelä-Amerikkaan ja Aasiaan, mutta toki myös Eurooppaan. Hämeessä se kiinnosti etenkin alan yrityksiä ja Hämeen ulkopuolella noin sataa kuntaa. Mukana oli myös Euroopan suurimpia elintarvikejättejäkin.

Tästä pelästyneenä Helsingin yliopisto kiirehti tuolloin oman alan keskuksensa vuosia jatkuneen riidan ratkaisua ja myöhemmin sisäministeriö käytti tuota kirjaa osaamiskeskusohjelmassaan. Aluehallinnon hoito tuli siirtää lääneiltä maakunnille vaiheessa, jolloin aluekehitysvastuu EU -rahoineen siirtyi paikalliseen demokratiaan Suomessakin. Näin kirjastani oli apua monella suunnalla, mutta ei juurikaan Lounais-Hämeessä, jonne perustettiin Agropolis niminen kehitysyhtiö. Se ei ollut rakenteellinen ratkaisu ensinkään.

Tänään kunnat ovat samassa suossa kuin tuolloin ja saamelaisten kansallispäivänä (6.2.) Helsingin Sanomat esittelee, kuinka valtaosa kunnistamme on luvattoman kehnossa kunnossa etenkin maaseudulla ja seutukaupunkiemme ympäristössä. Oikeastaan vain Helsinki on nyt uskottavalla tavalla kunnossa ja suuremmatkin kaupungit taloutensa kanssa vaikeuksissa. Tästä ei voi syyttää vain väestön ikääntymistä ja muuttoliikettä maaseudulta taajamiin. On tehty virheitä, jotka olisi myös voitu välttää. Ne virheet ovat rakenteellisia.

Forssa ja Lounais-Häme on keskellä Suomen vaurainta maaseutua ja Jokiosissa on nyt maatalouden rinnalla metsätalouden sekä riista- ja kalatalouden huipputohtorit töissä. Tästä huolimatta Forssa ja sen lehti vaikertaa, Hämeenlinnassa toimittaen, kuinka alueelta puuttuvat tohtorit ja osaajat sekä yöpäivystys on lopetettava, sairaala ajettava alas Forssassa. Entäpä mitä sanotaan tähän Jokioisissa ja LUKEN sisällä?

Samaan aikaan Euroopan alan johtavat tohtorit työskentelevät Jokioisissa ja viihtyvät alueella ja laboratorioissaan hyvin. Edes yhteys Vantaalle ei ole ongelma, päinvastoin. Lentokenttää ei ole tarvis rakentaa Humppilaan. Nettiyhteydet tulivat varmasti agronetin aikana hoidettua ensimmäisenä Suomessa nekin. Ettei koko maapallolla? Lehmät käyttivät agronettia jo varhain 1980-luvun puolella.

Kartanoalue on Suomen komeinta ja EU rahoitti myös sinne rakennetun tieteen esittelypuistonkin. Olin tuota rahoitusta aikanaan hakemassa. Se oli ensimmäinen Suomen saama Life -rahaston tuntuva avustus ja kuntoon saatiin myös maan suurin komea kivinavettakin.

Mitä nyt sitten on tapahtunut, ettei Euroopan ainut uskottavat kouluttaja ja tutkija, tohtorit ja lääkärit kaikilta elämän aloilta, onnistu hoitamaan oman taloutensa ympäristölääketieteen paikallista keskittymää jopa globaalin tason kärkisairaalaksemme? Vai eikö sellaiselle ole tänään tilausta? Ympäristöasiat Telluksella paremmassa kunnossa kuin koskaan?

Lääketieteen toimialaa on vain reippaasti laajennettava, koulutettavat ja hoidettavat otettava vakavasti mukaan sellaiseen sairaalaan, jonka kohdalla ympäristö ja sen tutkijat ovat varmasti myös ihmistä tuntien geeneineen ja DNA rakenteineen maailman huippua. Vai epäileekö joku, että nämä alan perustieteen tutkinnon suorittaneet tohtorimme kasvien ja eläinten jalostajinamme ovat jotenkin kehnommin koulutettuja kuin lääkärit, joita itsekin olen suurina massoina ollut kouluttamassa.

Ihmisen sokeus on joskus uskomatonta ja kyky nähdä lähelle paljon  vaikeampaa kuin tuijotellen taivaalle ja kuvitellen olevansa maailman napa poliitikkoinamme. Taivaan kansi kun on juuri sillä kohden korkeimmillaan, oman päälaen kohdalla.   

Vai onko esteenä se, että ympäristö ja sen tila on maailmalla liian hyvässä kunnossa tällaista laitosta ja sairaalaa varten? Viruksia ei liiku, tai jos liikkuukin, ne eivät uhkaa Kiinasta Sumea ja Hämettä. Ilmastomuutos ja metsämme, peltomme ja vesistömme ei olekaan osa ihmisen terveyttä? Näinkö kapeaksi on mennyt lääketieteen osaaminen ja ymmärrys ihmisen elinympäristöstämme?

Pannaanpas se sairaala viimeinkin pystyyn niin että heilahtaa. Mennään suon kautta metsään ja Loimijokilaaksoon tohtorit mukana labroineen. Jokioisten Kartano on kuin kouluttajia varten rakennettukin. Eihän se siihen edes riitä. Heitähän tarvitaan jatkossa paljon enemmän ja monipuolisemman maailmankuvan hankkineinakin. Osaamistahan ei varmasti ole tällä alueella koskaan liikkaa, tohtoreitten määrässä ja laadussa, yhteistyössä.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts