Pandemia ja sen uudet käytännöt eivät jätä rauhaan ketään, ei edes mediayhteiskunnan valtaan päässyttä toimittajaa, journalistia ja lehtiemme kolumnisteja ja päätoimittajia. Myös he joutuivat osaksi samaa hetkessä uudelleen muotoutuvaa pandemiayhteiskunnan myllytystä. Tässä muutoksessa nopeat syövät, jälleen kerran, hitaat mediamme muiden instituutioiden tapaan. Jo aikoja sitten kriisiytyneet instituutiomme ovat nyt tosi paikan edessä viivyteltyään ja jarruteltuaan muutosta vuosikymmenet.
Perinteinen media ja sen narratiivinen kerronta ei sovi nyt käytävään reaaliaikaiseen tiedonvaihtoon pandemiasta ja sen käsittelystä, eikä samalla vaikutuksista globaalissa, mutta saman aikaan myös hyvin erilaisissa kulttuureissa Aasiassa, Afrikassa, Amerikassa ja Euroopan toisistaan hyvin poikkeavissa ympäristöissämme ja myös paikallisissa selviytymistarinnoissamme.
Mediayhteiskunnat ympäri maailmaa joutuivat nekin etätyöhön ja ovat raportoinneissaan yhä enemmän riippuvia sosiaalisen median ja sinne kirjoittavien asiatuntijoiden keskinäisestä tiedonvaihdosta, josta perinteinen raportointi, journalistinen tapa käsitellä moniäänistä yhteiskuntaamme, on nyt mahdotonta. Kun sitä peilaa huomiseen historian tulkintaan omasta ajastamme, kyse on narratiivisten valheiden tulkinnasta.
Ennen pandemiaa näitä kanavia, sosiaalisen median jättejäkin, käytettiin lähinnä vain perinteisen median täytteenä. Nyt ne ovat monelle meistä päälähde ja muutos on tapahtunut myös keskushallintomme tiedottamisessa, joskin odotetun hitaasti. Se mitä presidentti sanaili rinnan pääministerin kanssa on sivulauseenakin liioiteltu osana tämän ajan kuvauksestamme tulvaisuudessa.
Eilisen päivän tiedoilla ei niilläkään ole juuri käyttöä takavuosien kolumnistien ja pääkirjoitus sivujen hitaana analyysinä sellaisesta ilmiöstä, jonka prosessointi on käyty yhteisesti jo aiemmin sosiaalisen median sisällä ja osana nyt räjähdysmäisesti kasvanutta työskentelyä suljetussa ympäristössä etätyössä sekä etäkoulutuksessa.
Myös opettajat ovat oppineet uuden työskentelytavan sekä sen monet edut aiempaan oppimisympäristöön verrattuna. Nuoret, uusi kasvava sukupolvi, otti muutoksen vastaan osana luonnollista kasvuympäristöään. Iäkkäämmät olettavat palaavansa pandemian jälkeen takaisin perinteiseen työympäristöönsä. Tällainen ajattelu on suurten muutosten yhteydessä hyvin tyypillistä innovaatiorakenteiden muuttaessa toimintaympäristöjämme ja myös paradigmaisesti maailmankuviammekin.
Journalistin ja toimittajan on vaikeampi sopeutua sellaiseen ympäristöön, jossa käsite raportoinnista on vierasta Jumalan sanan julistamista pääkirjoitussivuilla. Toimittajan työ kun on ollut juuri ylläpitää perinteistä siitä raportoidenkin osana sosiaalisen pääoman ja muistin traditiotamme. Politiikan toimittaja tai urheilutoimittaja ovat tästä tyyppiesimerkkejämme silloinkin, kun urheilutapahtumia ei enää ole lainkaan. Näytettäköön vanhoja kisalähetyksiämme. Olympialaisia voi niitäkin siirtää hamaan tulevaisuuteen. Luonnonvaroja hoitava maanviljelijä ei toki voi siirtää peltojensa viljelyä pandemian surauksena tuleville kesille. Olkoonkin ettei maanviljelijän ammattia voi pitää erityisen innovatiivisena sitäkään.
Me emme kirjoita jo pitkän tradition hankkineen sosiaalisen median sisällä menneen maailman raportteja tai analysoi kolumnisteina muiden kirjoituksia, ikään kuin viralta pantu Jumala päätoimittajinamme tai mielipiteitä lehtiin kirjoitellen. Sellainen media olisi puuduttavaa seurattavaa päivästä toiseen siihen osallistuen nyt jo yli vuosikymmenen ajan, sitä myös tutkien ja siitä raportoiden. Sen synty ja kehitys muistuttaa viruksen leviämistä ja kaaosteorian mallejamme. Ilmiö on pelkästään teknisenä ja kulttuurisena, sosiaalisena prosessina poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Elämme siinä maailmanhistorian mielenkiintoisinta vaihetta. Sen kehitystä on vain jarruttanut hybridi, perinteisen dieselmoottorin vauhti sähköiseen verrattuna samalla ilmastoa pilaten.
Se aika on nyt viimeinkin ohi. Perinteisen median narratiivinen uutinen kun on kuin aprillipäivän pila, jota kukaan meistä ei erota pilaksi muiden valeuutisten rinnalla. Mediayhteiskuntamme joutui toki murrokseen jo paljon ennen pandemiaa, siinä missä demokraattinen yhteiskuntamme ja puoluelaitoksemme, mutta vasta pandemia muutti niiden paradigmaisen, maailmankuvallisen rakenteemme ja samalla myös talousmallimme selviytyä näistä kriiseistämme, joiden hoitoon osallistuu nyt liki 8000 miljoonaa ihmistä. Maailmansotiimme joutui aikanaan sopeutumaan tästä vain murto-osa, mutta maailma muuttui silti sotien jälkeen dramaattisella tavalla. Nyt muutos on pandemian aikana ja jälkeen kokonaan muuta kuin sotiemme jälkeiset muutokset.