Hybridiyhteiskunnan kouristelua

Otsikko on kirjastani, jonka kirjoitin liki kaksi vuosikymmentä sitten heti sen jälkeen kun toinen väitöskirjani oli tiedekunnassa siunattu ja sitä seurasi luetuin kirjani ”Social media economy and strategy”. Olimme siirtyneet paradigmaisesti ja maailmankuvallisesti uuteen yhteiskuntavaiheeseen, mutta ei toki kaikki heti ja samaan aikaan.

Osa jäi hybridiyhteiskunnan ikivanhaan vaiheeseen ja osa uskaltautui, tai oli pakko, uida sisään hybridiyhteiskuntaamme. Eurooppa ja globaali maailma oli täynnä ”populistiseksi” kutsuttuja ja median haukkumia poliittisia liikeitämme. Käsite oli kehno mutta parempaankaan vasemmalta raportoivat toimittajat ja kriisiytyneet mediamme eivät kyennyt.

Tie ulos hybridivaiheesta oli käynnistynyt kun ihmisiä oli liki kymmenen miljardia. Muuta vaihtoehtoa kun ei ollut ja asuminen rinnan eläinten kanssa toi mukanaan myös ahtaan paikan taudit yhteisine viruksineen. Ei korona toki ainut ole metropoliemme kirouksena.

Toki niitä tulee kaiken aikaa lisää ja seuraavana Amazonin alueelta sitä poltettaessa ja kaskettaessa ihmisen käyttöön. Uudet virukset tulevat nekin kokonaan uusilta eläimiltä siellä. Tuhkarokko naudoilta saatuna tuhat vuotta sitten on kesytetty myös harvaan asutussa Suomessa.

Käsite ”hybridi” tuli jäädäkseen ja kertoo yhteiskuntamme tilasta myös nyt Suomen pääministerin sitä kuvaillessa. Oikeammin hybridi toki syntyi jo kauan sitten ja osana mediayhteiskunnan syvää kriisiämme. Pandemia taas pysäytti meidät täysin ja nyt tuosta hybridistä olisi päästävä irti vaiheeseen, joka on myös meillä edessä ennemmin tai myöhemmin. Ruotsi on meitä monella tavalla edellä ja toteuttaa hybridistä poikkeavaa talousoppiaan.

Korona ja pandemia ei ole pysyvä ilmiö vaan meille tarjottu mahdollisuus rakentaa kriisiin ajautunut yhteiskuntamallimme rauhanomaisesti kokonaan uuteen vaiheeseen. Siis tähän ajattomaan ja paikattomaan, reaaliaikaiseen, mutta myös paikattomaan elämäntapaamme. Meillä on toki yksittäisiä yrityksiä, jotka ovat tämän toki oivaltaneetkin. On aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Muutos on paradigmainen, maailmankuvat vaihtava, eikä noudata aiemmin kokemiamme muutoksia ensinkään. Osa meistä on toki siihen jo siirtynyt aikapäiviä myös yritystemme ulkopuolelta muutosta seuraten. Hehän lukevatkin kokonaan eri kirjoja kuin Kalevalaa. Ovat siis osa oman aikamme digitaalista ympäristöä ja mega datojen käyttöä.

Briteillä on toki heilläkin ylähuoneensa ja ruotsalaisilla kuninkaansa, mutta eihän heillä ole muuta kuin historiallinen merkityksensä siinä missä talonpojan pellolla on nähtävissä tuhatvuotisia kerrostumia historiastamme, mutta myös oman aikamme viimeisin viljelytekniikka. Ne kulkevat aina rinnakkain ja sisäkkäin, mutta vain YKSI toiminta toteuttaa sitä yhteiskuntamallia, jossa muutokset eivät ole ”hybridejä”.

Hybridi on kompromissi ja laiskan yhteiskunnan velttoilua. Kunnallinen päätöksenteko, demokratian kriisi parlamentissamme, on taipuvainen kompromisseihin ja hybrideihin. Kouluista tulee niistäkin hybridejä siinä missä työnteosta tehoton hybridi, jos sen vain sallimme tapahtuvaksi.

Sellaiseen ei voi suostua ihminen, jonka päämääränä on luoda ja innovoida uutta, hakea edistystä ja keinoja menestyä myös hyvin suurena populaationamme. Ihmisen geneettinen rakenne ei salli pysähtymistä ja luovuttamista silloinkaan, kun edessä on mittaviakin ongelmia.

Kun ajelet Suomea Helsingistä kohti pohjoista ja lopuksi itään ja rajan taakse, joudut aikakoneeseen. Suurin loikka tapahtuu Tohmajärvellä siirtyen Värtsilässä Venäjän puolelle. Ero on siellä liki puolen vuosisadan mittainen.

Meillä on nyt hallitus joka pyrkii palauttamaan meitä väkisten koronan ja pandemian avulla historian lehdille ja pysyvään taantumaan. Sekä eläkeläisten demarit että kolhuja kokenut keskusta löysivät toisensa palaamalla takaisin aitovarsille ja vappumarsseille menneen maailman punamullasta puhuen.

Forssasta tätä seuraten muutos on ollut todella dramaattinen ja samalla helposti ymmärrettävä. Tutkija ei voisi itselleen parempaa paikkaa löytää kuin siirtyen Oulusta ja Turusta kahden tiedekunnan kautta väitellen kenttätöihin Lapin kautta Pohjois-Karjalaan ja Savoon sekä Lounais-Hämeeseen. Toki välillä myös malleja maailmalta hakien.

Minutkin, monen muun ohella, karkotettiin Jokioisten paratiisista MTT:n tiloista juuri demareitten ja Kainuusta tuotettujen kemppaisten avulla ulos taantuvasta talostaan ja kunnasta. Forssassa ilmiö oli vielä koomisempi. Muutosvastarinta on jatkunut syventyen ja kaupunginjohtajatkin vaihtuva yhtenään tai eivät asu kaupungissa enää lainkaan. Liki 80 % väestöstä on pian yli 75 vuotta täyttäneitä vanhuksiamme. Ei heitä voi sulkea koteihinsa kuolemaan. Sellainen ohjelma on hallitukselta täysin vastuuton ja ihmiskielteinen, monen minulle kuvaamana sadistinenkin.

Korona pandemiana maailmalta saapuen pakotti ensimmäisen kerran etätyöhön laiskimmatkin opettajat ja duunarit, mutta vain hetkeksi. Fiksuin opettajistamme Forssassa laati jopa etätyöhön sopivan välineistönkin rehtorinamme biologeille. Toinen vararehtorina elämänsä unelman Rooman historiasta kirjana. ONNITTELEN. Tervetuloa tänne paradigman ja hybridin jälkeiseen valoisampaan elämään.

Matti Luostarinen

Oikein hyvää vapun aattoa. Vappulukemiseksi kirja mediayhteiskunnan muutoksesta hybridistä pandemiaan voisi olla nyt kohdallaan. Ettei vaan edellinen olisi viimeisimmän kirjani otsikosta. Sähköisenä kirjan saa kotisivultani mutta sieltä otsikolla, jossa Anaxagoras seikkailee Klasomenessa. Syntyi pohja Platonin ja monen muun filosofin työskennellä, siinä missä läntinen talous ja sen valuutta. Kaikki kun käynnistyi sieltä. Kirjan kannessa ovat naisministerimme. Kirjoitan lukutaitoisille. En toimittajille. Lukutaito ei synny ylimielisyydestä eikä toimittajan raportoinnista.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts