Yrittäjänpäivän poliittinen liike

Viikonlopun ja yrittäjän päivään kuuluu perussuomalaisten tapaaminen kantahämäläisessä arjessa. Perussuomalaiset kun on Suomen suurin yrittäjäin puoluekin. Kuvat Facebookissa ovat Forssasta ja sen markettien edustalta tavaten siellä satapäistä kansaa. Kiire oli myös seuraamaan formuloita ja Suomi-Ruotsi maaotteluakin. Hyvin meni maaottelussa, rallipoluilla ja Bottaksen sekä Räikkösen ohjuksilla eikä valittamista ollut Jussi Halla-ahonkaan tavalla vastata kierroksensa lopussa Hämessä forssalaisten kysymyksiin.
Moni otti ja lähti siltä seisomalta mukaaan vaaleihinkin ja hoitamaan kuntansa asioita. Politiikka on mielenkiintoinen ja iloinen asia sekä kuuluu jokaisen kuntalaisen velvollisuuksiin hoitaen yli tuhatta lakia ja asetusta juuri sen kunnan alueella, jossa nyt sattuu asumaan. Usein se tahtoo unohtua tätä velvollisuutta hoitavia medioissamme haukkuessa. Se kun kuuluu meille KAIKILLE yhteisesti. Vapaamatkustajia ei pitäisi sallia.
SE kun rapauttaa yhteiseksi tarkoitetun demokratian ja paikallishallintomme toimivuuden sekä yhteiseksi tarkoitetun asioittemme hoidon. Puolueet ovat vain väline meidän käyttöömme. Perussuomalaiset on tunnetuin toripuolueemme ja siitä pisteet kansan herättelijöille turuilla ja toreillamme. Politiikka on tuotu politiikan sisälle, josta se oli välillä kokonaan unohtuakin. Jos sellainen on populismia (populus=kansa) niin sellainen on erityisen positiivinen ja hyvä asia.
Keskustapuolueella, entisellä maalaisliitolla, oli silläkin kokoontumisensa ja samalla tarkoitus hakea uutta puheenjohtajaa. Oikeammin henkilöä ja ihmettä, joka löytäisi puolueen kadotetun tehtävän suomalaisen kansanliikkeenämme, populistiset juurensa.
Nämä nykyiset perinteiset valtapuolueemme kun ovat kokonaan eri asia kun populistiset kansanpuolueet. Maalaisliitto oli syntyessään hyvinkin populistinen kansanpuolue. Nyt sillä on ollut jo kauan ongelmia, joiden tausta on siirtymä kansanpuolueesta valtapuolueeksi, byrokraattiseksi tavaksi avata ovia sellaiselle pyrkyryydelle, jolla ei ole enää mitään tekemistä puolueen alkuperäisen tehtävänsä kanssa.
Saman kehityksen tahtovat kokea muutkin vanhat puolueet, jolloin samalla niiden alkuperäinen ideologia ja tarkoitus hämärtyy sekä puolue kriisiytyykin. Miten sosialistinen kansanliike, kommunismi, hoitaa ideologiaansa, jos sosialismi on ajanut itsensä karille? Talousvasemmisto ja -oikeisto ovat vaikeita käsitteitä ilman selkeää sisältöä. Konservatiivi ja liberaali ovat jotenkin vielä selitettävissäkin, olettaen käsitteiden liittyvän ihmisen ikään ja idealismin olevan nuorten asia. Kyynisyys nuorella iällä on yhtä surullista kuin idealismi ikä ihmisen esittelemänä koomista kuultavaa.
Vanha puolue, maalailiitto keskustana, ei ole kyennyt uusiutumaan ja muistaen samalla alkuperäisen tehtävänsä demokratian välineenä. Samalla se on muuttunut perinteisten valtapuolueitten tapaan rapauttaen valtapuolueenamme demokratian sekä samalla sen rinnalla myös medoittemme merkityksen vallan vahtikoirina.
Myös se on menettänyt uskottavuutensa ja kriisiytynyt. Utopioista on tullut dystopioitamme. Medioittemme kriisi puoluelaitoksen rinnalla on ollut jopa vaikeampi kuin mihin poliittiset liikkeemme ovat ajautuneet. Eikä sosiaalinen media ole sen suurin syyllinen. Päinvastoin. SE on tuonut esille suoran vaikuttamisen ohi välillisen demokratian ja vuoropuhelun, johon osallistuu nyt koko kansamme. Kaikki vain eivät näytä tätä oikein sietävän.
Demokratiamme ja sanan vapaus, ihmisoikeudet, ovat ne perustat, joille puolueemme joutuvat jatkossakin toimintansa rakentamaan. Lait vain ovat luonnonlakeina kokonaan muuta kuin ihmisen ja ihmistieteittemme esittelemät lait. SE on syytä hyväksyä myös poliittisissa liikkeissämmekin eikä nostaa ihmistä niiden yläpuolelle omine lakeineen. Se on osoittautunut aina vaaralliseksi valinnaksi.
By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts