Monitieteinen haaste poliitikoillemme

Tämän päivän Helsingin Sanomat käynnistää sunnuntainumeronsa (13.9) yllättävällä tavalla. Siellä päätoimittaja ottaa aiheekseen kuvataiteet ja niiden aseman oman aikamme Suomessa. “Taide tarjoaa uhkaa ja lohtua” kirjoittaa lehti ja jatkaa kuten Maasedun Tulevaisuus 1960-luvulla.

Vahvasti politisoitunut aika tuotti silloin ja tuottaa nyt niukasti kestävää taidetta, pohtii toimittaja myös tänään. Taiteesta on tullut väline ilman asiaa ja samalla se on latistunut, arkipäiväistynyt. Anna Tuori saa nimensä näkyviin kertoen kuinka taide on vasemmiston väline ja minkäs teet kun Suomessa elät. Näin se oli myös 1960-luvulla ja sen jälkeenkin. Taidemuseoissa ei ole turhaa tungosta ja ovet voi avata yleisölle oli pandemiaa tai sitten ei. Jääkiekossa on eri juttu ja teatterissa.

Taiteen tulisi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun mutta kenen rahoittamana ja hyväksymänä? Taide taiteen vuoksi ei elätä ketään. Maailmaa sillä ei paranneta; “tiedostamalla”, “osallistumalla” tai hakien siltä uutta “sanomaa”. Poliittinen taide ei elä yli oman aikansa. Olemme politisoineet taiteen jälleen kerran sen pilaten ja samalla käyttäen vain yhden suunnan värejämme, vihervasemmiston hyväksyntää hakien. Onko tuttu juttu menneiltä vuosikymmeniltämme?

Suomalainen unelma ei olekaan taide vaan tasa-arvo, luonto, korkeatasoinen julkinen koulu, päivähoito, perhevapaajärjestelmä, työkulttuuri etätöineen tai lähitöineen, havaitsee taas Anu Ubaud kolumissaan hakien suomalaista unelmaa ja tapaa löytää meille huippuosaajia (HS 13.9). Siis myös taiteeseen, ei vain tieteeseen ja teknologiaan, innovaatioita tuottamaan pelejä rakennellen. Hän ymmärtää, Suomea etäämpää seuraten, mitä on oman aikamme taide ja Suomi sen onnelana. Taide elää mutta ismeiltämme ja medioiltamme piilossa 1960-lukua vältellen. Merkkittävintä osaa ihmisenä olemisen kulttuurissa ei pidä pilata vihervasemmistoamme kumarrellen. Tässä uusille puolueillemme on asetettu rima riittävän korkealle heillekin.

Taide on arkisen näköinen koti täynnä älyä, älyllistä teknologiaa, sekä taidetta, jota löytyy joka nurkasta huomaamattakin, etsimättä. Kertomus taiteiljan elämän epävarmuudesta ja järkytyksestä, josta löytyykin järkeä, on oman aikamme taidetta parhaimmillaan. Ei toki hakien pommin osia ja tehden taiteesta räjähtelevää. Taide ei ole pelkkää viihdettä tai tapa ärsyttää.

Paine kilpailusta ja suorittamisesta poistuu kokonaan kun ammattilainen ottaa siveltimen ja luo taidettaan tänään maailman viimeisenä tukkijätkänä Jesse Nissisen tapaan uittamalla 400 000 kuutiota eli 8000 rekkalastillista tukkejamme vuodessa (HS 13.9). Taide on sitä missä ihminen on mukana luomassa jotain poikkeuksellisen merkittävää. Tukkijätkä ei ole enää romantiiikkaa vaan ammattimiehen duunia siinä missä klusteritaide ja taiteen klusterimmekin.

    • Kun Pohjois-Karjalan ja Kuopion vaalipiirit yhdistyivät, muuttuiko karttakuva? Muuttui. Mieti miksi, äläkä odota minulta vastausta. Sama kun pätee karttakuvaan poliiseista ja heidän kokemastaan väkivallasta (HS 13.9). SE muutuu heti kun Itä-Savo (Savonlinna) yhdistetään Pohjois-Savoon. Sekin kun on monitieteinen  ja vuosisatainen kertomus ja vaatii myös montieteistä osaamistamme journalsmin kärjessäkin. Media kun ei ole sama asia kuin journalismimme ja painokoneet digiajan tuotetta nekin. Itä-Savo medianamme otti tämän teknologian ensimmäisenä käyttöön jo 1980-luvun puolella ja Hesari paljon myöhemmin. Imiö on samalla myös sukujen ja heimojen kertomusta siellä suunnalla liikkuen. Hesari ei ole ainut mediamme.
      Kartta kun on kartalla tehtyä taidettamme, monitieteistä klusteritaidettamme myös kuvattaessa värein poliisin kokemaa väkivaltaa maakunnittain (HS 13.9). Maantieteilijä ymmärtää sen heti, mutta ei ole koko ajan käytettävissäsi taiteiljanamme karttoineen ja niitä selitellen medioillemme, toimittajille. Eikä hänen mediansa ole sosiaalinen media ensinkään, eivät selfie kuvat ja puppusanageneraattorin hengentyöt vasemmalta niitä tyrkyttäen koko kansan luettavaksi.
    • KARTTA VALEHTELEE ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA. Silloin kun kartan käyttäjä ei ole maantieteiljä vaan TOIMITTAJA ja media valehtelee kartan avulla usein tietämättään, on taiteilja siveltimineen karttaa manipuloiden ja väritellen niitä Hesarissa oman aikamme tuotteena, taiteenamme. Tiede ja taide ovat sama asia ja monitieteellinen ilmiönä poikkeuksellisen vaikea ja siten harvojen herkkua poliittisena maantieteenämme. Sillä on pitkä historia myös Italiassa, Saksassa, Venäjällä ja Kiinassa, Yhdysvalloissa jne.
    • Kartta on liian vaikea väline sitä oppimattoman ja osaamattoman käyttöön. Ja samalla HIRVITTÄVÄN kallis väline virheineen ja manipulointeineen. Ennen sotia ja niiden aikana kartta on TÄRKEIN sodan käynnin väline, eivät miehet ja aseet. Kartan psykologiaa opetetaan Suomessa kuitenkin nollan arvoisesti. Neuvostoliitossa maantiede oli tiedekuntana se kysytyin ja vaativin. Geopolitiikka ja sateliitit olivat tuon ajan monitieteisiä ilmiötämme karttoja seuraten. GIS tänään ja joka miehen tapa löytää autollaan kotiinsa oli kunto mikä tahansa.
    • Kuten kaikkialla maailmalla yleensäkin, menneen maailman ymmärtäminen vaatii myös lahjoja oivaltaa taiteen sisintä olemusta monitieteisenä ilmiönä ja maailmankuvien tuottajana kulttuureissamme. Kiinalainen taide on kokonaan muuta kuin oma käsityksemme taiteesta. Sitä ei pidä selittää monitieteisenä, monikulttuurisena, kenellekkään erityisesti, medialle ja poliitikolle kaikkein vähiten.
    • Media ja politiikka kun ovat kriisissä ja manipuloivat hakien näin valtaa toisiaan nokitellen mutta myös toisistaan eläen. Taide on tässä ajassa vain väline ja vaikeasti hävitettävä kilpailijana molemmat samaan aikaan myös haastaen. Kyse on kilpailusta vallasta ja sen välineistämme, jossa monitieteisyys on sama kuin monitaiteellisuuskin. Politiikassa käsite “politics” on sekin eri asia kuin käsite “policy”. Meillä on vain yksi käsite ja usein sitä pidetään “likaisenakin” pelinämme. Näinhän sen ei tulisi olla.
    •  Tänään Hesari kirjoittaa pääkirjoituksensa kuvataiteista kuten 1920-luvulla tai uudelleen 1940-lukua eläen. Tultaessa 1960-luvulle oli hiven jo edistyttykin mutta loikka taakse otettiin NYT. Omana aikanamme. Maailman onnellisin maa onkin taas kerran maailman suurin tunari. Se ei oivalla omaa tilaansa eikä osaa antaa arvoa toisellekin. Urho Kekkosen opit unohtuivat nekin.
    • Kuvia otetaan joka ikisen selfien käyttäjän toimesta ja jokainen uskoo olevansa neroja juuri kuviensa kautta eläen. Median kuvien käyttö on sosiaalisen median tulvaa huonoista kuvistamme, narsistisesta ilmiöstä. Pelkkää roskaa kaikki paikat tulvillaan. Emme osaa enää lukea, mutta vielä vähemmän ottaa kuvia ja lukea niitä. Niiden rinnalla on vielä kauheampia videoita ja kokouksia, joissa kamera kuvaa puhujan partaa tai otsaa, juopunutta jorinaa. Selfie on itsensä korostamista ja kaukana siitä kamerasta, jonka kantaja varoi joutumasta itse kameransa kuvattavaksi. Ja joka oli nero hakiessaan kameransa kohteita, kuvattavia.
      Yksikin sellainen juopuneen jorina ikuistettuna kameroilla on loppu urallesi ja löytyy netistä vielä 3000-luvullakin. ONNEA. Sinut on ikuistettu yhden kokouksen kautta. Häpäisit siinä itsesi. Taidetta sekin on mutta ei erityisen vaativaa stand-up koomikkona itsesi elättäen. Narrin rooli on surkein missä tahansa kulttuurissa.
      Näistä korona pandemiana on luonnontieteinen ilmiö ja sen seuraukset myös ihmistieteitämme koskettavia, ei vähiten aluetaloutta ja sen valtavia muutoksia myös kulttuurisina ja sosiaalisina ilmiöinämme. Ne ovat näitä MONITIETEISIÄ ilmiöitämme. Pelko ja psykososiaaliset ilmiöt ovat nekin mukana kaiken aikaa ja joku niilläkin rikastuu ja käyttää valtaa.
      Näin KAIKKI kunnanjohtajat virkamiehineen kunnissamme joutuivat hekin uudelleen koulutettaviksi. Eivät vain poliitikot. Pelkkä puppusanageneraattori ei auta kun pohjalla on BIOLOGINEN ilmiö (VIRUS) ja sen tunteminen sosiaalisten ja kulttuuristen, taloudellisten ilmiöiden RINNALLA ja ne myös mennen tullen ohittaen pelkkänä pelon maantieteenämme.
      Se jos mikä on oman aikamme taidetta, klustereiden taidetta tai taiteitten klusteria. Kun tuon manifestini kirjoitin vuosikymmenet sitten, varoin puuttumasta sellaiseen, jota ei sovi määritellä etenkään Suomessa eläen ja asuen, opiskellen, sekä yhdistäen samaan aikaan tiedettä ja taidetta maailmalle sen myös markkinoidenkin monitieteisenä prosessina.
By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts