Yhdysvallat ja Suomi vaaleissa

Suomea pidetään usein Yhdysvaltain itäisimpänä osavaltiona etenkin poliittisesti ja syntyen tavastamme seurata jenkkien edesottamuksia. Tällöin stereotypiat on viety niin pitkälle kuin suinkin ja olemme poikkeuksellisen väärässä.

Yhdysvaltain viidenkymmenen osavaltion joukosta toki löytyy muutama hyinkin suomalainen, mutta ei toki poliittisesti, vain luonnonoloiltaan ja hiven myös siirtolaisuuden seurauksena. Sen sijaan suurvaltion vertailu siellä, hakien esimerkkiä Tanskasta tai Ruotsista, Suomesta, Euroopasta ylipäätään, menee harakoille. Sitä on varottava myös meillä Suomessa. Moniko ranskalainen pitää Yhdyvaltoja liki ranskalaisena ja vain koska Quebecissa puhutaan ikivanhaa ranskaa kielenä?

Yhdysvaltain varapresidentit olivat tentissä pääehdokkaiden seuraavaa esiintymistä odoteltaessa. Nämä eroavat toisistaan kuin yö päivästä. Toinen heistä on kristitty ja äärikonservatiivi, jollaista Suomessa ei voi edes tavata edes laestadiolaisesta kylästä. Toinen taas kuuluu värillisiin naisiin ja hänkin on kaukana suomalaisesta naisesta ja kielestämme, joka on suvuton, naiset saivat äänioikeudenkin ensimmäisenä Euroopassa ja tekevät samaa työtä kuin miehet, ovat selvä enemmistö yliopistojemme opiskelijoistammekin.

Vihreä nainen on Suomessa kokonaan muuta kuin Yhdysvalloissa saati viisi naista hallituksemme huipulla edustaen monipuoluejärjestelmäämme ja saaden gallupeissa puolueineen noin kymmenen prosentin osuuksia, jos sitäkään. Ei näitä puolueita ja niiden äänestäjiä pidä mennä vertailemaan Yhdysvaltain demokraatteihin saati republikaaneihin. Ei luterilaista ja protestanttista kirkkoamme amerikkalaiseen menoon mustien kirkossa vertaillen. Mediamme tapa tehdä näitä yleistyksiä on menneen maailman mukanaan tuomaa hömppää viihteenämme.

Se kun houkuttelee vain joitakin nuoria istuksimaan kaduilla Helsingissä suuren maailman tyyliin eläen. Poliisin tekemään tästä vääriä johtapäätöksiään. Sama ilmiö nähtiin vuosikymmeniä sitten Forssan Koijärvellä, kuivatulla suolla,  mutta Lapin soille ja Sompioon heitä ei olisi toimittajineen saanut kukaan pelastamaan viimeiset erämaat ja samalla välttämään ihmisten kohtelu imperialistin ilkeydellä.

Sinne kun olisi ollut aivan liian pitkä ja vaivalloinen matkakin. Siihen vaadittiin median silloin pilkkaamat ”karvalakkilähetystöt”. Ensimmäinen väitöskirjani kuvasi noita tapahtumia ja ilmiötä ennen koskiensuojelulakia ja ympäristöministeriön perustamista. Siitä alkoi oma maanpakoni ja piilottelu Hämeessä.

Lainaan News Weekin kommenttia tuosta kahden varapresidentin tapaamisesta, jolloin se on sillä sivuutettu:

    • In his Wednesday night debate with Senator Kamala Harris, Vice President Mike Pence defended Donald Trump as ably as anyone could, given that the resurgent COVID-19 crisis, which Pence is in charge of handling, meant that the debate had to be conducted with plexiglass dividers.
      Mike Pence, Kamala Harris are posing for a picture: This combination of pictures created on Wednesday shows Vice President Mike Pence and Democratic vice presidential nominee, Senator Kamala Harris during the vice presidential debate in Kingsbury Hall at the University of Utah.© ERIC BARADAT,ROBYN BECK/AFP/Getty This combination of pictures created on Wednesday shows Vice President Mike Pence and Democratic vice presidential nominee, Senator Kamala Harris during the vice presidential debate in Kingsbury Hall at the University of Utah.
      But it’s likely that nothing Pence said threatened former Vice President Joe Biden’s lead. And nothing he did dislodged a determined fly from his head where it landed—and stayed—for nearly two minutes as he championed the Trump administration’s support for law enforcement.
      The fly was the elephant in the room, as it were: a reminder that no matter how strongly Pence portrayed the administration through its accomplishments, it’s impossible to ignore the missteps.
      Harris and Pence’s 90-minute debate at the University of Utah in Salt Lake City was the calm after the storm that was the debate between President Donald Trump and former Vice President Joe Biden. Both wanted more time to address voters during their one and only debate, but they kept the interruptions to a minimum, although they argued over what constituted a ”fact.”
      Suomessa Amerikasta tuotu kaupallinen gallupdemokratia on viety koomisuudessaan todella pitkälle. Kuukausittain tehty ennuste kun tulkitaan, ikään kuin se kertoisi poliittisista tapahtumistamme, keskustassa puoluejohtajan valinnasta kesän vaihtuessa syksyyn.
      Kuka suomalainen sellaista edes seurasi, saati asiantuntijana olettaa median tapaan yhden naisen vaihtamisen jossakin lukuisista puolueistamme vaikuttavan tulevaan poliittiseen ja yhteiskunnalliseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen maailmankuvaamme ja arvoihimmekin, poliittiseen ilmastoomme pandemian raivotessa ruton tapaan maailmalla? Emmehän me edes tiedä sellaisen tapahtuneen lomamme aikana ja pandemiasta hetkeksi kesähelteillä toipuenkin.
      Ei yksi pääsky kesää tee. Puoluekannatus heijastelee muutakin kun puolueen johtoa ja yhtä henkilöä. Vihreiden kannatuksen valuminen kaiken aikaa ja keskustan pysyminen samalla tasolla vihreiden kanssa, on saman hallituksen kovin erilaisten puolueiden epätoivoista punnerrusta turpeesta ja metsistä, luonnonvarojemme käytöstä, ikääntyvän ihmisen elämän järjestelyistä tyhjenevän maaseudun koronaepidemiasta pitäjälehdestään lukien ja sosiaalisessa mediassa vanhentuen.
      Rinnan paikallisten poliitikkojen painiottelun kanssa, hyödyttömän ja voimattoman metropolien tautien, ruton tapaisen, keskellä eläen. Oma osallistuminen on jäänyt arestissa eläjän osaksi, jossa pienen ihmisen  mielikuva Trumpista on poikkeuksellisen  virheellinen ja kuvitelma instituutioista ja niiden toiminnasta median kuvaamana naaivi ja lähellä Spede Pasasen ja Loirin heille tarjoamaa maailmankuvaa.
      Ylen kannatusmittaus: Saarikon valinta ei nostanut keskustaa, eikä talousväittely kokoomusta – SDP jatkaa johdossa
      YLE.FI
      Ylen kannatusmittaus: Saarikon valinta ei nostanut keskustaa, eikä talousväittely kokoomusta – SDP jatkaa johdossa
      Perussuomalaisten etumatka kokoomukseen venyi ja vihreät vajosi keskustan taakse.
      Niinpä myös edellä gallupeja tulkitaan ikään kuin mitään ei olisi keväästä 2020 alkaen tapahtunutkaan. Missä maailmassa gallupien tulkitsijat oikein elävät? Kesä helteineen on takana ja alkaa suomalainen kaamos. Ikävä totuus kun on se, mitä ja mihin suomalainen pakenee talven alkaessa pandemiaa ja kuinka se vaikuttaa hänen ja hänen läheistensä elämään.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts