Monipuolista, pientä ja rikasta, diversiteettiä
“Niityt ja kedot kasvavat umpeen, hiekkarannat ja dyynit kuluvat ja villiintyvät, purot ja lähteiköt häviävät, jalopuulehdot kuusettuvat, suoluonto harvinaistuu, Itämeri rehevöityy, ja tunturiluonto muuttuu” aloittaa Helsingin Sanomat (13.7) pääkirjoituksensa Suomen luonnon köyhtymisestä ja maiseman yksipuolistumisesta.
Toimitimme tutkijakollega Anja Yli-Viikarin kanssa vuonna 1997 maaseudun kulttuurimaisemaa käsittelevän kirjan, jossa eri alojen asiantuntijat kantavat huolta maatalouden biodiversiteetin ja maaseudun kulttuurimaiseman köyhtymisestä. Suurin huoli kohdistui tuolloin viljelytapoihin, tehotuotantoon ja maatalouspolitiikan siihen suuntaan, jossa myös ympäristötuet olivat suuntautumassa puhtaasti tulotueksi. Erityishuolta kannettiin tuolloin perinnebiotooppeista, niittyjen, ketojen ja hakamaiden kasvustoista. Nyt eritystuen kohteina olevia aloja olisi lisättävä merkittävästi, jotta tämä uhanalainen luonto ja kulttuurimaisema säilyisi.
Ötökät ja kedon kukkaset
Lehti mainitsee ötökät ja kedon kukkaset suojeltavina. Monelle nämä kedon ja niityn sekä suoluonnon kasvustot edustavat juuri nimettömiä heiniä, saroja ja ehkä joskus kiusallisiakin ötököitä. Kun liikumme luonnossa yhä vähemmän, tunnistamme vähän lajistoa, niiden poistuminen pysyvästi on vaikeasti perusteltava ilmiö. Maaseutu sisältää paljon sellaista, jonka oivaltaminen on myöhäistä silloin, kun biologinen monimuotoisuus on sukupuuton kautta peruuttamattomasti menetetty. Näin on käynyt jo sadoille lajeille, suurille ja laajoille biotoopeille ympäri maatamme ja samalla kulttuurimaisema kadonnut. Niistä on mahdollista nähdä enää mustavalkeita kuvia maatalousmuseoissa.
Pienten ryhmien ongelmat
Rinnan luonnon köyhtymisen kanssa lehden yliössä kirjoittaa Heta Pukki neurologisesti vammaisten parisuhteista ja siitä miten vaikkapa Aspegrenin oireyhtymää (AS) sairastavaa ei tunnisteta tiedoilla, jotka liittyvät vaikkapa MS-tautiin tai Parkinsonin taudin ymmärtämiseen. AS -oireyhtymää itsekin sairastavana kirjoittaja kuvaa ammattilaisten tiedon tarvetta ja rohkeutta ryhtyä epätavallisiin keskusteluihin sekä omaa taitoa hakea oikeaa tietoa. Ongelmaa käsittelevä kirjallisuus puuttuu liki kokonaan ja aihetta lähestytään vanhoihin huonoihin käytäntöihin perustuvalla ennakkoluuloisella tavalla etenkin työyhteisöissä.
Pienet ryhmät vammoineen tahtovat jäädä huomaamatta. Neurologisista vammoista ylivoimaisesti yleisimmät ovat etanolin (viinan) aiheuttamia ja sitä varten haemme myös sopivat professorit yliopistoihimme. Kirjoittajan mukaan lääkärien asenteet ovat virheellisiä ja korjata kuuluisi siksi lähinnä asiakkaita.
AS-ihminen on autistin tapaan tunneherkkä ja kokee koskettelun epämiellyttävänä. Tällainen mimoosan herkkä ihminen vaatii rauhaa ja yksityisyyttä. Hyvänä keinona hän kertoo karaisevan hieronnan, tunnepohjaisten suhteiden rohkaisemisen, tiedon keruun kasvatusta ja neuvontaa antavien ryhmien käyttöön.
Tätä samaa on korostettu biodiversiteettiä koskevissa tutkimuksissa ja missä tahansa sellaisessa, jossa tieto on pullonkaula suurten ryhmien jyräävälle toiminnalle. Kun kunnioitamme diversiteettiä luonnossa kunnioitamme sitä myös omassa käyttäytymisessämme ja ymmärrämme mitä on olla pienen ryhmän poikkeava yksilö.
Pienten ryhmien meppimme
Suomalaista mepeistä, niistä 13 valitusta, yli puolet (7) valitsi itselleen sellaisen EU parlamenttiryhmän, joka kuuluu pienryhmiin. Satu Hassin ja Heidi Hautalan ryhmään lukeutuu 7 % valituista, Carl Haglundin, Anneli Jäätteenmäen, Riikka Mannerin ja Hannu Takkulan ryhmään lukeutuu 11 % mepeistä ja Timo Soinin ryhmään kuuluu 4 % EU:n vaikuttajista. Pääosa vähistä voimistamme jakautuu siis ryhmiin, joiden yhteinenkin painoarvo on vain noin viidennes koko parlamentin voimasta.
Voisi olettaa että näin voimat jakaen kansallista maaseutu ja maatalouspolitiikkaa hoidetaan lähtien moniarvoisesta ja pienen ryhmän sisäisestä oivalluksesta. Biodiversiteetti ja lajien monimuotoisuus saa suomalaisilta tukensa tulevissa neuvotteluissa, joissa päätetään vaikkapa maataloustukien kohtalosta ja maaseutupolitiikan tehtävistä, ympäristölainsäädännön merkityksestä EU:n sisällä.
Kun pienen kansakunnan muutama meppi valitsee pienimmät ryhmät vallankäyttöön, olemme vaikuttajina varmasti oman voimamme minimoineet. Tiesivätköhän äänestäjät tämän äänestäessään, tai ajattelivatko sitä ensikään. Epäilen vahvasti vaikka aiheesta kirjoitinkin. Hyttysen ääni ei kuulu taivaisiin.
Ihminen on diversiteetin tuote
Ihmisen moninaisuus on mahdollista ymmärtää vain ymmärtämällä ensin luonnon biodiversiteetin juuri tätä ominaisuutta säilyttävä pääoma ja rikkaus. Jos se kadotetaan luonnosta ja olemme sille sokeita, emme tunne ötököitämme ja luonnon tapaa toimia biodiversiteettinsä kautta, menetämme myös kyvyn ymmärtää omaa tapaamme elää ja toimia hyvin erilaisten biologisten prosessien sisällä sekä biologisina että psyykkisinä, sosiaalisina olentoina. Luonnon köyhtyminen on oman biologisen pääomamme ja kulttuurimme sosiaalista ja taloudellista köyhtymistä.
Emme ole menettämässä vain ötököitä, kedon ja niityn kasvustoja vaan koko biologisen kierron kautta tulevan puhtaan ravinnon, elävän maan ja puhtaan veden, maiseman virkistys- ja turvapaikkanamme sekä lopulta koko geneettisen perimämme aikanaan synnyttäneen fyysisen perustamme.
Suomi laiminlyönyt oman osuutensa
Suomi ei ole täyttänyt allekirjoittamaansa tavoitetta YK:n biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen vähentää luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä. Olemme New Econiomics Foundation tutkmusten ja Financial Timesin mukaan vasta 59:nneksi paras maa maailmassa kun mukaan lasketaan ”onnellisuustutkimukseen” kestävä kehitys, ihmisten sosiaaliset siteet ja niiden pysyvyys, keskimääräinen elinikä sekä hiilijalanjälkemme ja tyytyväisyys elämään. Jopa Ruotsi lyö meidät sekä Serbia ja Palestiina. Rikkaista G20 maista Brasilia kohoaa näin laskien korkeimmalle yhdeksänneksi ja kärjessä komeilee Costa Rica maailman parhaana maana elää ja olla onnellinen. Siellä elinikä on korkea, ekologinen jalanjälki oikeassa suhteessa asukaslukuun ja maan kokoon. Kymmenen parhaan maan joukossa on peräti kahdeksan valtiota Etelä- ja Väli-Amerikasta.
Huonoon sijoitukseemme ja sen syihin on syytä kiinnittää erityistä huomiota jatkossa pohdittaessa luonnonvarojemme käyttöä ja maatalouden tukijärjestelmiä sekä panostettava yhä enemmän maaseutupolitiikan niihin tehtäviin, joissa kuluttajia perehdytetään entistäkin tehokkaammin elintarviketuotantomme biologisiin ja taloudellisiin perusteisiin sekä lasten ja nuorten kasvatukseen biologisen luonnon moninaisuuden ymmärtäjinä. Koko luonnovara käsitteistömme on otettava uudelleen tarkasteltavaksi ja osana tätä uutta ekologista globaalia ajattelua ja sen kykyä vaikuttaa myös omaan tulevaisuuteemme ja sijoittumiseemme onnellisuusvertailuissa. Tutkijoiden ääntä olisi syytä kuunnella ja olisi voitu kuunnella jo runsas vuosikymmen takaperin.