Median valta ja vallattomuus

Home / Uncategorized / Median valta ja vallattomuus

Ministeri Ole Norrback käynnisti keskustelun median vallantäyteisyydestä Hufvudstadsbladetissa otsikolla “Kilpailun kiristyminen huonontaa laatua” (Ökad konkurrens sänker kvaliteten). Hän mainitsee kirjoituksessaan kuinka viestimet ovat ottaneet itselleen omituisia uusia rooleja sekä talouden toimijoina, syyttäjinä ja tuomareina kansantribuunista suunsoittajaan. Edelleen hän toteaa kuinka mediaa ei valvo kukaan, lukuun ottamatta niiden itse kokoama harmiton ja jälkijättöinen Julkisen sanan neuvosto ja että viestintä on ainoa ala, jossa kilpailun kiristyminen heikentää laatua. Julkisen sanan neuvosto on taas, kuten kansanedustajien omaksi turvakseen takavuosina laatima löperö laki helpottamaan korruptoitunutta valtaa ja vaalirahoitusta.

Se koira älähtää..

Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen vastaa (HS 8.11) puolustaen JSN:n työtä tulkiten journalistin vanhoja hyviä tapoja ja ohjeita. Samalla hän vakuuttaa kuinka journalismissa voi menestyä vain laadulla. Näitä väitteitä on kuultu jo vuosia ja kuitenkin kaikki eivät tuohon nyt usko. Yhä useampi on odottanut tekoja ja kirjoituksia vallan pitäjältä itseltään, uudelta vallanpitäjältä kaikilla mandaateilla varustettuna.

Jo vuosikausia tutkijat ovat tuoneet esille median viihteellistymisen, toimittajan osana kaupallista viihdettä, joka keltaisen lehdistön ehdoilla hakee samoja asiakkaita ja puolustaa sen sana vapautta, syyttäen samaan aikaan internetiä, joka sanan varsinaisesti vapautti. Toimittaja voi vapaasti valikoida uutisensa ja pidättää hengitystään, jos epäilee olevansa väärässä. Ei pidä esitellä lautakasoja jos ei ole ihan varma. Sellainen on onnetonta journalismia.

Internetissä voi tehdä virheitä

Internetissä hengityksen pidättäminen ei ole tarpeen, jokainen voi sanoa sanottavansa ja puolustaa sitä omilla argumenteillaan reaaliaikaisessa prosessissa. Se kuinka siinä miljoonien viestimien joukossa onnistuu, on todellista kilpailua ja varmistaa laadun jatkuvan kehittymisen, uudet innovaatiot ja niiden leviämisen. Ketään ei ole tarpeen viedä käräjille, jos argumentit ovat puutteellisia. Syntyy jopa luovia ja innovatiivisia vuoropuheluja, joihin monet osallistuvat. Saman aikaan perinteinen media joutuu kilpailemaan asiakkaista, jotka lukevat eilisen päivän lehteä, eilisen uutisvirrasta poimittuja sattumia.

Virhekäyttäytymistä

Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen lehti. Jostakin syystä internetin uutisvirrasta poimittavasta tiedosta ei makseta mitään ja eilisen päivän lehdestä maksetaan. On syntynyt virhekäyttäytymistä, oheistoimintaa, joka on toki korjattavissa. Ongelmatilanteissa ihmiset käyttäytyvät kuten kanalinnut, jotka asfaltilla alkavat kuopia vääränä refleksinä maata ikään kuin ruokaa hakien, kun eivät tiedä hyökätäkkö vai puolustaa ja paeta. Kaksi muuten ehdollistettua refleksiä on muuttunut kolmanneksi. Tätä tapaa myös yhteisöillä ja laumakäyttäytymisenä. Sopuli- ja kalaparvet käyttäytyvät juuri tällaisten yhteisöjä laukaisevien ilmiöiden tuotteina ja joskus ilman megafoniakin.

Oleellinen unohtunut kokonaan

Se mitä Norrback esittää ei ole uutta ja moni allekirjoittaa sen etenkin talouden ja politiikan vallankäytön suunnalla. Suurten mediatalojen kanssa ei kuitenkaan auta riidellä. Prosessit etenevät siellä kuten vaalirahakohun yhteydessä todettiin, kalaparven tapaan käyttäytyen ja äänekkäimmän mekastajan kertoessa kuinka lähin toimittaja seuraa viereisen liikkeitä megafonin pauhussa. Oleellista on, että esittäjä, ministeri Norrback, on varmasti asiansa osaava ja vakavasti otettava hyvin pitkäaikainen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän on selvästi huolissaan jostakin mutta mistä?

Viestimillä on vastuu koko mediakentästä

Se mikä keskustelussa median kriisistä on jäänyt vähemmälle on uuden tiedon luominen ja sen levittäminen sekä maakuntalehdissä alueellisten me-henkien ja alueidentiteetin rakentaminen. Kun osa, etenkin ikääntyneemmät kansalaiset, ovat edelleen sidoksissa yhteen tiedottajaan ja vanhaan paperimediaansa, internetin kautta tietonsa hankkivat, ja reaaliaikaisena hyötyvät, ovat koko ajan heitä edellä ja eri maailmassa. Kuluttajasuojan ja juridiikan näkökulmasta tämä on jatkossa kestämätön ilmiö ja siitä on valitettu monessa yhteydessä, jopa pandemia -rokotusten kohdalla eilen. Kaikilla ei ole internetiä käytettävissä ja he joutuvat luottamaan hetkessä vanhenevaan printtimedian tietoon, eilisen päivän lehteen. Se tieto on liian myöhäistä paniikin sattuessa tai vaadittaessa reaaliaikaista toimintaa. Tässä mediakenttä jakautuu nyt viestimiensä kanssa jyrkästi kahden kerroksen väkeen. Sellaista yhteiskuntaa ei saanut syntyä eikä internet kehittyä mielivaltaisesti siten, että osa on opettajiaan viisaampia ja opettajat elävät oppilaittensa ehdoilla, vanhemmat lastensa.

Internet ei ole media vaan väline, joka ei korjaa itse itseään sen enempää kuin tiet joita liikennöimme, rautatiet tai putkiliikenne. Me vain käytämme ja sovellamme näitä välineitä ja internet on erityisen käyttökelpoinen moneen integroituun ilmiöön, kuten digitekniikan maailma osana sitä, ja media osana digitekniikan sovelluksia. Ei jokainen kameran tai kännykän kanssa liikkuva ja kuvia siirtävä ole journalisti, sosiaalisen “median“ väline. Koko käsite “medioista” on syytä pohtia uudelleen ja jäsennellä oikein. Ei kakki mikä liikkuu ole mediaa.

Meemien ja käsitteiden sekamelska

Tällainen käsitteiden sekamelska olisi lopetettava ja käytettävä sopivia symboleita niin “uusmedialle” kuin sosiaalisen tai kansalaismedian uusille ja kasvaville ilmiöille. Moni väärä käsitys, uusi toimintakulttuuri, näyttäisi lähtevän tästä virheellisten symboleiden käytöstä ja niiden siirrosta perinteiseen journalismiin. Syy on perinteisen viestinnän, joka ei kykene pysymään omassa lestissään. Tätä Norrback ei sano, vaikka sitä varmaan tarkoittikin. Kun uudet symboli-innovaatioiden vaatimat käsitteet puuttuvat, vanhat viestimet levittivät omia “meemejään” (=geenin kulttuurinen vastine) sinne kuin sopuliparvi geenejään, tavoitteena selvitä lamastaan, kriisistä ja hakea valtaa, mandaatteja sieltä, jossa niitä oli vapaana virtaamassa. Näin Norrback puuttui oikeaan asiaan, mutta väärässä ympäristössä, jossa se esiintyy vain lieveilmiönä. Olen tästä kirjoittanut viimeisimmässä tutkimuksessani, joka löytyy sekin netistä ja sen kirjakaupoista ( Uusmedia ja kansalaismedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa )

Tutkijat tekevät työtään, jota valtaa pitävät eivät ehdi lukea. Ei tämäkään ole uusi ilmiönä. Lait korjautuvat hitaasti ja kun kyseessä on näin suurten prosessien saranayhteiskunta, kaikkea ei voida oikaista kerralla. Toisaalla internetin luoma evoluutio on armottoman pragmaattinen, luonnonlakeja noudattava, ettei sen suunnasta voi erehtyä. Viestinnän uudistavat nyt rinnakkain sekä kansalaiset, miljoonat internetin käyttäjät, että mediatalot yhdessä, ei erikseen. Näin viestinnästä ei voi antaa ohjeita tai “lakeja” , jotka koskevat vain perinteistä viestintää. Tässä merkityksessä JSN:n kaltaisen instituution olemassaolo on uudessa internet-yhteiskunnassamme (mediayhteiskunnassa) arveluttava, teki se työnsä vaikka kuinka hyvin.

Kahden kerroksen väki ja uusyhteisöt

Puuttumatta lainkaan Norrbackan esille nostamiin keinotekoisiin artikkeleihin ja turhanaikaisiin manipuloiviin mielipidekyselyihin, paljon vakavampaa on tiedon siirtyminen nyt kahden kerroksen väelle ja siinä tapahtuva viive toimittajien työskennellessä kahdessa tietovirrassa ja valikoidessa reaaliaikaisesta vain tietyt otsikot paperimedian käyttöön, usein vielä vasemmalla kädellä. Samalla yhteisöllisten internet -medioitten valtaisa menestys on muuttanut kokonaan maakunnallisten medioitten alueellisen identifioijan tehtävän, ja se on jopa ristiriidassa sen tavoitteen kanssa, jossa internet hoitaa välineenä uusia sosiaalisia medioita, kansalaismediaa ja globaalia kulttuurien välistä yhteistyötä ohi perinteisen ja tehtäväänsä mustasukkaisesti vaalivan printtimedian. Näin printtimedian yhteiskunnallinenkin tehtävä on hämärtynyt.

Osa suurempaa notkahdusta alaspäin

Tästä meitä on moitittu etenkin innovaatioyhteiskuntamme, tieteen ja tutkimuksen piirissä kahdessakin eri selvityksessä, jotka kertovat juuri heikosta kansainvälisestä verkottumisestamme internet -ajan todella käynnistyessä maailmalla. Innovaatioyhteiskuntana olemme jälkijättöinen, omahyväinen ja itseriittoinen, kansainvälisyyttä välttelevä ja suurten tohtorilaumojemme artikkeleita lainataan vähemmän kuin islantilaisten, norjalaisten tai tanskalaisten, ruotsalaisista nyt puhumattakaan. Olemme pudonneet 15. sijalle muutaman vuoden aikana, jolloin samalla internet teki läpimurtonsa globaalissa maailmassa ja sen tieteessä, informaatioyhteiskunnan vaativimmissa tehtävissä symbolirakenteitten sisällä, ei vain Nokia -ilmiössä ja kännykän valmistuksessa. Meillä on edessä ei vain median kriisi vaan koko innovaatioyhteiskuntamme yhteinen ongelma, jonka syyt ovat mediaa ja poliittista kenttäämme syvemmällä.

www.pdf24.org    Send article as PDF   

One Comment

Leave a Reply