Ingvar S. Melin kuoli liki työhuoneekseen muuttuneessa Rkp:n ryhmähuoneessa Eduskuntatalossa 78 vuoden iässä. Hän ehti toimia kansanedustajana kolme eri kertaa ja presidentin valitsijamiehenä neljä kertaa. Puolustusministerinä Melin toimi Martti Miettusen (kesk) hallituksessa marraskuun lopusta 1975 syyskuun loppupuolella seuraavana vuonna. Edeltäjä oli ollut Erkki Huurtamo ja seuraaja Seppo Westerlund. Paljon ei muutosta päässyt tapahtumaan vaikka hallitukset tuolloin olivat lyhytaikaisia ja kielivät kriisistä. Urho Kekkosen hallitukset olivat kovin erilaisia kuin nyt koottava hallitus ja sen konklaavi. Maanantaina kokoontumisia jatkava kuuden puolueen kolonna siirtyy mahdollisesti Säätytalolta uusia virikkeitä antavaan ympäristöön. Vatikaanin kardinaalit odottavat suomalaisia vieraita, Sikstuksen kappelia kunnostetaan jo.
Ylähuoneen moitteeton Rkp:n virkamies
Ministerinä toimiessaan Ingvar S. Melin oli myös Rkp:n puheenjohtajana. Virkamiesurana hänellä oli taustalla STK:n kansainvälisten asioiden johtajan vakanssi ja pariksi vuodeksi hän matkusti Kansainvälisen työjärjestön (ILO) Euroopan aluejohtajaksi Geneveen vuosina 1984-1986. Poliittinen mandaatti ja virkamiesura kulkivat tuolloin Suomessa käsi kädessä. Ei se toki vierasta ole tänäänkään vaikka nuoria ei enää politiikka osana pätkätöitä kiinnostaisikaan.
Olin itse samaan aikaan kahdenkin yliopiston tukijana ja professorina sekä Suomen Akatemian tutkijana. Mandaattivirkoja nekin olivat ja niihin kohdistui poliittisia odotuksia. Jos tulokset eivät poliitikkoja tyydyttäneet niitä oli muutettava tai poistuttava mandaattivirasta. Joskus odotukset olivat ristiriitaisia, kuten nytkin olisivat kuuden puolueen kohdalla. Vihreillä ja vasemmistolla on virkamiehiltä erilaisia odotuksia kuin porvareilla. Joku odottaa tutkijalta vihreää valoa ja toinen punaista. Sama koskee koko virkamieskoneistoa ja opposition mandaatilta valittu painaa siinä jarrua. Taitava diplomaatti ja virkamies kykenee sukkuloimaan kaikissa hallituksissa ja sitoutumaton on monen ongelman pelastaja, painonsa arvosta kultaa. Huippuvirat poliittisesti sitoutumaton sai jättää takavuosina sitoutuneille kollegoille. Ei tämäkään käytäntö ole miksikään muuttunut ja vihreille virat kelpasivat siinä missä muillekin herrahissin käyttäjille. Uusi puheenjohtaja ei tässä uskottavuutta lisää ellei koko poliittista nimityskäytäntöä muuteta. Ja miksi sitä muutettaisiin?
Melin on helppo muistaa ministerin ajoilta moitteettomana herrasmiehenä, jolle poliitikon ja virkamiehen ura sopi hyvin ikään kuin ylähuoneen lordina Suomessa esiintyen. Sellaisena hänet tunnettiin myös Eduskuntatalon lehtereiltä. Hän seurasi, päivittäin Eduskuntatalolla käyden, kansainvälistä mediaa, printtimediaa. Entisillä kansanedustajille on sinne vapaa pääsy ja Melinille Rkp:n ryhmähuone oli Helsingin Sanomien nekrologin kuvaamana liki kodin veroinen oleskelupaikka.
Talon virkailija kertoo (HS 11.6) kuinka hänen tietojen mukaan talosta ei ole ennen löydetty kuollutta ruumista, mutta varma hän ei ollut. Sen sijaan puolitehoisia organisaatioita ja virkamiestyötä Suomi on nyt tulvillaan hallituskriisinsä seurauksena, väitetään. Maalla on ollut edustajia ja ministereitä, joita ei ole koskaan edes nähty oman ministeriönsä tiloissa. Suuressa salissa äänestyskoneena toimi joko purukumi tai teräväksi vuoltu tulitikku. Sali oli tyhjä mutta äänestystulos kertoi kokonaan muuta.
Värikäs lööppihistoria
Melin tunnettiin julkisuudessa diplomiekonomi Lenita Airiston puolisona kymmenen vuoden ajalta ja tuo aika oli Meliniltä omassa lapsuudessani ja nuoruudessa suomalaisen juorujulkisuuden suurien lööppien aikaa. Kirjoitettiin Kennedyistä suomalaisin painotuksin, köyhän miehen unelmasta. Moni muistaa hänet noista ajoista ja myöhemmin avioliitosta yrittäjä Maria Melinin kanssa. Noina vuosina Rkp sai Melinin kasvot ja Lenita Airiston karisman. Nyt siitä on jäljellä vain muisto. Rkp:n alamäki alkoi samoihin aikoihin kuin koko puolueinstituutiomme rämettyminen. Poliittisen instituutiomme ongelmat eivät ole toki tästä ajasta ja päivästä vaan pitkän prosessin tulosta. Aatteettomuus, sosialismin perikato, kapitalismi kriisi, vei puolueita kohti keskustaa ja jokainen uusi idea ja ohjelma, ideologia, arvojen monikansallinen kirjo, pyrittiin omimaan omaan poliittiseen kotiin ja monipuolistaa rihkaman tarjontaa politiikan marketeissa, puolueinstituutiossa. Kaikki oli kaupan ja soviteltavissa, osa konsensusta, seinät kaukana ja katto korkealla. Rkp kielipuolueena sopi mihin tahansa poliittiseen hallitukseen.
Rouva Melin koulutti suomalaisia miehiä pukeutumaan, jättämään tennissukkansa muiden tennisvarusteiden joukkoon. Televisio teki tuloaan ja yhdenmukaisti kansan ajankäytön ja poliittisen elämän virtuaaliset hahmot tulivat tutuiksi mainoskatkojen välissä. Matka sosiaaliseen mediaan ja internet sukupolveen oli lopulta myöhemmin vaatimaton muutos ja kasvatuksen tulos.
Melinin kuolema tuli uutisena kesken Jyrki Kataisen hallitustunnustelujen viimeisimmän vaiheen. Katainen siirtyi konklaavissaan sen alkuun ja nyt kuusi puoluetta on ristitty kotoisasti sixpackiksi kun Melinin aikaiset nimitykset ovat jäämässä vanhahtavina historiaan. Kansatieteilijöille ja politiikan tutkijoille sixpack kertoo tästä ajastamme paljon enemmän kuin punamulta tai kansanrintama. Ne elävät kuitenkin vielä rinnakkain siinä, missä heinäseipäät ja dinosauruksen munat heinäpelloilla odottamassa niiden muuttumista energiapelloiksi ja EU:n tukien kautta muuttuviksi yhden asian monokulttuureiksi. Sixpack edustaa tätä suomalaista kuuden puolueen yhtä globalisaation tuottamaa mediatalojemme monokulttuuria. Kuusi pulloa, mutta sama olut ja saman panimon tuotteena.
Suomalaisten hiljainen kapina, muualta Euroopasta tuttu luovasti divergoiva ilmiö, perussuomalainen liike ja maalaisliitto-keskusta ovat nyt oppositiossa, keskusta perussuomalaisten painostamana. Toista vaihtoehtoa maalaisliitolla ei ole suomalaisena, talonpoikaisena, alkiolaisena liikeenä. Diplomiekonomi kesytti suomalaisen miehen hajuttomaksi ja mauttomaksi, sukupuolettomaksi olennoksi osana hitaasti maahan saapunutta vihreän feminsmin jälkiaaltoa. Syntyi suomalainen hävinneiden hallitus äijäliikkeen jytkyvoiton jälkimaininkeina ja paluuaaltona takaisin mereen, josta se oli tullutkin.
Parlamentarismin kriisi
Sixpack viittaa suomalaisittain pienempään olutkantamukseen, mutta toki sille löytyy myös vaikkapa bodaajien kielenkäytössä vatsalihaksiin osoittava symboliikkaa. Perussuomalaisilla on yksi tällainen edustaja entisenä kehonrakentajana Turusta. Jo hänen vanhempansa olivat vennamolaisen kansanliikkeen kannattajia ja Turku Pekka Vennamon kotikaupunki.
Veikko Vennamo edusti taas karjalaisia siirtolaisia, oli varakas Fennader ja karjalaisten asuttaja rinnan Johannes Virolaisen kanssa. Virolainen oli raitis maitopoika ja Pekka Vennamon kummisetä. Urho Kekkonen oli kummankin lahjakkaan karjalaispoliitikon tiellä. Suomen jakautuminen kahtia oli alkanut ja se syntyi maalaisliiton ja keskustan poliittisena hajaannuksena alkaen Pohjois-Savosta ja keskeltä ikivanhaa Pähkinäsaaren rajaa.
Susirajan väärälle puolelle jääneet talonpojat jäivät vaille uuden hyvinvointiyhteiskunnan edustajaansa, sosialismi käänsi selkänsä siinä missä vanha maalaisliitto. Ihmiset eivät toki muuttuneet miksikään, vain puolueet haidän allaan turvamattona vetäytyivät vastuusta vedoten silloinkin rakennemuutokseen ja konsensukseen. Vennamo tarjosi ilman poliittista kotia jääneiden alle omaa puoluettaan Maalaisliiton muuttaessa nimensä Keskustapuolueeksi ja pyrkien kaupunkeihin maalta muuttaneiden mukana.
Punamullasta sixpackiin
Punamulta ja kansanrintama edusti taajamien kasvavaa työläisten joukkoa ja heille syntyi toivo paremmasta. Tänään tämä kansan kahtia jakava raja ei ole kartalle piirrettävä, mutta sosiaalisena polttavempi ongelma kuin 1970-luvulla syntynyt kansan jakanut railo. Tätä railoa sixpack pyrkii kuromaan umpeen luottaen nyt Kokoomuksen vetämään vankkuriin, jonka viimeisenä vaununa ovat sosialismin perilliset.
Jos olutmäärää olisi tuosta vielä lisätty keskustan ja perussuomalaisten suuntaan, hallituksen malli olisi ollut mäyräkoiramainen, ja vaikeammin taluteltavissa. Sixpack muistuttaa vielä hyvinkin hallittavaa sylikoiraa, mäyräkoira kunnallishallinnon tapaa täyttää hallituksensa. Elämme selvästi myös parlamentarismin syvää kriisiä, jossa mediakratia on niin ikään osa vallankäyttöä uudessa mediayhteiskunnassamme. Media tuskin on vallastaan luopumassa sixpackin hyväksi. Se kertoo kuinka puolueiden tulisi ryhmittyä Ruotsin mallin tapaan jotta hyvä tulisi. Nyt tuo raja on kuitenkin keinotekoinen ja epäilyttävä kokeilu. Miten se palvelee jo käytyjä vaaleja ja kansalaisten hakemaa poliittisen suunnan muutosta? Sehän oli oloissamme harvinaisen selkeä.
Hallituksen kokoamisesta on tullut medioissamme pilailun kohde ja farssilta se epäilemättä vaikuttaakin. Iäkkäämmät, Melinin kaltaiset poliitikot ja toimittajat, kokevat vanhan konsensuksen kadonneen. Keskusta on kiukkuinen perussuomalaisten katkaistessa sen hallitustien, tilittää Mari Kiviniemi katkerana. Kiviniemen kertomana valtaan olisi tartuttava kun sitä tyrkytetään. Kuka on sanonut, etteikö Timo Soini ole sitä käyttämässä oppositiossa, sekä vakiinnuttaen sen seuraavissa vaaleissamme. Perussuomalaisille tarjottiin vihreitten paikkaa sinipunaisessa hallituksessa nyt mahdollisesti jo maamme suurimpana puolueena. Siinä vaalien tulosta on luettu myös medioissamme oudosti.
Soini on joukon kokenein poliitikko ja puolueen asema on myös vakiinnutettava vallan kammareissa niin kunnissa, kansallisesti kuin meppeinä EU:n byrokratiassa sekä suomalaisessa virkamiehistössä, koko edustuksellisessa demokratiassamme. Se ei tapahdu yhdessä paavin konklaavissa jytkyvoitto mitätöiden. Media kilpailee samasta vallasta ja sekin on hoidettava uuden median ja yhteisömedian suuntaan ja oikeaa teoriaa nyt hyödyntäen. Ilman hyvää teoriaa ei ole hyvää käytäntöä.
Ajopuu ja yleiset syyt
Perussuomalaisten Timo Soinin jättämien pois hallituksesta selittyy Melinin aikalaisille Johannes Virolaisen “yleisillä syillä” ja Soinin vaatimuksella saada oma ohjelma mukaan EU-politiikan suunnan muuttamiseen. Tämän näkökulman ymmärtää, kun kyseessä oli tähän tehtävään kansalta saatu mandaatti. Paavo Väyrynen kokeneena poliitikkona ja EU-vastaisena ideologina reagoi tähän heti keskustan presidenttiehdokkaana. Hän kiitteli Soinin politiikan ja tarjoutui puolueensa ministeriksi ja presidenttiehdokkaaksi etenkin, jos Soini jää vaaleista pois. Soinin äänet olisivat hänelle tulevia, puntaroi Paavo Väyrynen. Näin keskusta jakautuu edelleen, kuten jo 1970-luvulla, vahvasti kahtia ulkosuhteissaan, mutta myös akselilla, jossa se on Suomessa maan liki konservatiivisin puolue ja EU:n meppien maailmassa liberaalien joukossa. Tätä ongelmaa Timo Soinilla ja perussuomalaisilla ei ole eikä sitä tule mysökään jatkossa hankkia.
Jyrki Katainen asennoitui tähän perussuomalaisten kansalta saamaan mandaattiin kuten Kekkonen takavuosina kokoomuksen Kremlille sopimattomaan ”mandaattiin”. Kansalaismedioissa sisäpolitiikkaa tehdään nyt ulkopolitiikan avulla ja vain valtaa hamuten. Siinä demarit uskovat menestyvänsä paremmin kokoomuksen kelkassa kuin joutuen perinteiseen punamultaan perussuomalaisilla tuettuna.
Vasemmiston äärilaidalla valinta on epäilyttävä ja perussuomalaisten pelko on nyt viisauden alku. Vihreällä puolueella on taas riski muuttua ruskeaksi puolueeksi (ks. HS kuukausiliite) ja puheenjohtajan vaihto tapahtui odotetun selvin numeroin. Sixpackissa puhdistautuminen on kuitenkin yhtä ongelmallista kuin Paavo Arhinmäelle Timo Soinin ja Mauri Pekkarisen puristuksessa. Omaleimaisuus katoaa kokoomuksen ja vasemmiston hakiessa konsensusta, jossa vihreä puolue jää medioissa sivujuonteeksi kurkien tanssin alkaessa. Kansalaisten on jatkossa entistä vaikeampi erottaa, kuka on hallituksessa ja kuka oppositiossa. Paitsi kokoomuksen ja perussuomalaisten kohdalla, jotka edustavat selvästi EU-politiikan kahta ääripäätä.
Tätä Timo Soini ei jätä nyt käyttämättä ja se on ongelmana nyt myös toiselle oppositiopuolueelle, keskustalle. Vielä hetken pääministerinä vaikuttavan Mari Kiviniemen purkaus syntyi tästä perusasetelmasta, jossa ainut keskustalainen voittaja on Paavo Väyrynen. Se ei ole paljon ja menee aivan väärille vesille.
Saranayhteiskunta rakoilee
Melinin ajan ja tämän päivän väliin mahtuu paljon sellaista, joka ei mahdu politiikan tutkimuksen perienteiseen konventioon ja sen selityksiin. Kun kaikkialla vanhat koneistot yskivät ja ajautuvat omituisiin valtaleikkeihinsä, se muuttuu liki käsittämättömäksi siinä maailmassa, jollaisena laskevan auringon edustuksellisen demokratian ja puolueinstituutioiden kriisi näyttäytyy sosiaalisen median keväässä. Kansalaismedia on valtamediaa ja välitöntä toimintaa, välitöntä demokratiaa.
Facebook ihmiset ja twitter sirkuttajat päivittävät koko ajan omia reaaliaikaisia analyysejään, antavat uusia selityksiä ja viimeisintä tietoa kansainvälisestä mediasta kapuamatta Eduskunnan portaat Rkp:n ryhmähuoneeseen Ingvar S. Melinin tapaan vanhoja ystäviään ja kaveriporukkaa tervehtimään. Tällainen demokratia ei ole ylipäätään enää relevanttia siinä maailmassa, jossa twitter -vallankumoukset elävät ja wikivuodot raottavat maailmaa menneeseen näennäisdemokratian pölyttyneisiin arkistoihin. Suomen puoluelaitos jäi saranayhteiskunnan väärälle puolelle.
Globalisaation lokaali ongelma
Ongelma ei näytä olevan vain suomalainen vaan koskee nyt kaikkia samalla tavalla ja tyytymättömyys kasvaa. Politiikan ovet on nyt saatava auki, ja jos välttämättä tarvitaan vielä kovin välillisiä “demokratian” vartijoita oman edun tai pienen ryhmäedun valvojiksi, se on hoidettava ”kaksikamarisella” järjestelmällä, jossa vanhan ylähuoneen lordit voivat kokoontua osana muuttuvaa murroskulttuuria ja koskien myös medioitamme. Kriisi kun ei ole vain politiikan tekijöiden ja hallinnon, vaan yhtä lailla myös perinteisen mediamme ja sen marinadin. Molempia on ymmärrettävä ja tulkittava nyt rinnakkain sosiaalisen median käyttäjinä ja sen taloudessa. Molemmat ovat nyt toisistaan riippuvia ja se ei oikein palvele median tehtävää vallan vahtikoirana vahtien mustasukkaisesti omaa valtaansa.
Näin kyse on nyt pikemminkin sosiaalisesta pääomasta, traditiosta, kuin demokratiasta ja sen tulkinnasta. Historian tutkija ja humanisti käyttää tässä konventiossaan eri välineitä kuin vaikkapa yhteiskunta- tai valtiotieteilijä. Luonnontieteen perinteiseen traditioon, empiirisen ja rationaaliseen tutkimukseen, tämän prosessin tulkinta ei sovi lainkaan. Tätä useimmat kuitenkin Suomessa nyt käyttävät sen jälkinokialaisena teknologisena vaiheena. Kaikki tulkitaan osana teknistaloudellista ihmemaan henkistä vararikkoa ja sen positivismia soveltaen. Se juuri vie harhaan uuden sosiaalisen median talouden tulkinnassamme ja kriisiytti myös EU:n oppimme ja vei perussuomalaiset oppositioon.
Väärin toimivat ihmiset
Kun tietokone pieneni käteen mahtuvaksi, kännykkä tuli osaksi sen toimintaa. Nuoret olivat valmiina sen omaksumaan ja kehitys jatkuu tässä tavalla, jonka kuvaaminen kulttuurien yhteentörmäykseksi on osoittautunut vääräksi. Nokian kaltaisia yrityksiä ei ole myöskään syytä enää tukea perinteisen politiikan välinein. Ne vain vaikeuttavat normaalin evoluution kulkua ja innovaatioprosesseja. Tässä yritysten ja talouden tiet menevät omia polkujaan ja poliitikkojen yhteiskunnallinen tehtävä omiaan.
Muutokset myös globaalissa maailmassa sujuvat twitterissä visertäen ja islamilainen maailma sopeutuu muuhun globaaliin kulttuuriin siinä missä Osama bin Ladenin kaltaiset terroristit jäävät ennustuksineen kulttuurien dramaattisista törmäyksistä historian osoittamiksi virhearvioiksi. Tässä lokaali toimita ja globaali työnjako ovat Suomen mahdollisuus, jossa yritykset joutuvat nyt vuorostaan ottamaan sen yhteiskuntavastuun, jonka poliitikkomme ovat jo kadottamassa ja jääneet kiinni väärään yhteiskuntavaiheeseen.
Suomen hallituksen kokoaminen paavin konklaavina ja sen peliteoreettinen rakennelma on tästä kouriintuntuva ja koominen osoitus. Kun ihmiset äänestävät väärin, hallitusta ei enää voi koota puolueinstituutin ja eliitin edellyttämällä tavalla ja sen tarpeita näin tukien. Väärin äänestävät ihmiset ovat Suomessa demokratian uhka ja vaara parlamentarismille ja puolueinstituutiollemme, kirjoittavat vanhat mediamme.