Terrieri Mauri
Me tunnemme hyvin Mauri Pekkarisen, terrierin ja vahvan keskustalaisen vaikuttajan, “pekkaroinnin” nimen aluepolitiikalle antaneen monen hallituksen ministerin, joka istuu puolueensa edun valvojana yhtä sujuvasti niin oppositiossa kuin hallituksessakin. Pekkarinen on moneen sopeutuva, terävä-älyinen puhuja ja havainnoija.
Mutta kuka on tämä Mari Kiviniemi, hänen vastaehdokkaansa keskustan puheenjohtajaksi ja ehkä seuraavaksi pääministeriksemme?
Ehkä paras tapa tulkita meille ventovieraita ihmisiä ja heidän persoonallisuuttaan on turvautua siihen aineistoon, joita uusmediat, perinteiset mediat ja oma tulkintamme niistä antavat meille eväinä ja jättämällä hieman sivumpaan oma persoonallisuutemme ja sen tapa suodattaa tietoa. Pyritään siis olemaan mahdollisimman objektiivisia tai ainakin lähellä ns. tutkivan asiantuntijan, itsenäisen ajattelijan, tapaa tyypitellä ihmisiä ja heidän persoonallisuuttaan. Siinä kahden ihmisen vertailu auttaa etenkin, jos nämä ovat mielestämme kovin erilaisia ihmisinä. Ja nyt ovat, tai ainakin siltä se vaikuttaisi vain yhden kirjaimen erosta huolimatta. Vai onko kyseessä vain näköharha?
Mauri Pekkarinen on neljän aikuisen lapsen isä ja medioitten välittämänä myös melkoisen onnellista perhe-elämää isoisänä viettävä kiireinen vahva vaikuttaja ja ammattipoliitikon alku jo ajalta, jolloin Mari Kiviniemi syntyi vuonna 1968. Lokakuussa 1947 Kinnulassa syntynyt Pekkarinen suoritti lukion jälkeen yhteiskuntatieteen maisterin tutkinnon ja oli 32 -vuotiaana kansanedustaja yli 8000 äänellä. Keskustapuolueen Keski-Suomen piirin toiminnanjohtaja hänestä tuli 27 vuotiaana ja pian sen jälkeen ura jatkui niin Paavo Väyrysen kuin Eino Uusitalon poliittisena sihteerinä. Pekkarisen elämä on ollut politiikan tekoa ja näkyvillä paikoilla, urakeskeistä vahvan vaikuttajan tahtopolitiikkaa. ”Tahtopolitiikka” taas tuli tuon ajan vaikuttajilta, Pekkarisen kouluttajilta. Sen ”poisoppiminen” on vaikeampaa kuin aikanaan sen omaksuminen.
Neljän hallituksen ministeri
Pekkarinen on toiminut ministerinä neljässä hallituksessa; Ahon, Jäätteenmäen sekä Vanhasen kahdessa hallituksessa.
Ei ole epäilystä, etteikö tuntemamme Mauri Pekkarinen olisi samaan aikaan sekä tehokas suorittaja, ihailtava ja aikaansaava menestyjä, että oman alansa huippu. Hän on selvä ekstrovertti, hyvä esiintyjä ja työskentelee uutterasti saavuttaakseen tavoitteensa esiintymisestä ja ihmisistä samalla nauttien. Omiensa joukoissa ja medioitten ristitulessa Pekkarinen kykenee muuntautumaan, hän on luonteva sekä ihmisjoukossa että suoriutuu tehtävistään hämmästyttävän ripeästi.
Sekin on itsestään selvää että Mauri Pekkarinen on itsevarma ja varmasti tehokas, mutta aina myös harkittu ja laskelmoiva, poliittisen pelin taitava ammattilainen ja siinä suomalaista kärkeä. Pekkarisella on vahva tarve olla paras siinä mitä hän tekee ja vain ikä on hieman pehmentänyt kohtuuttomia tavoitteita, eikä elämä kulje enää vain työn ja sen tulosten kautta.
Pekkarinen puhuu nyt myös lapsistaan, oikeammin lastenlapsistaan, ja hän on siinäkin heille esimerkillisen oivaltava isoisä. Kaksi poikaa taisivat jäädä hieman väliin politiikan teon nuoruusvuosina ja tyttäret saivat jo enemmän isän ja nyt isoisän huomiota. Tämä on pelkkä arvaus ja perustuu Pekkarisen tunteikkaaseen puheenvuoroon, jossa hän pohti valintaansa nyt perheen ja mahdollisen pääministerin uran välillä, jällen kerran uhrautumista täysillä työlleen ja uralleen, jossa Raija vaimolla on ollut epäilemättä keskeinen osuus.
Pekkarisen kohdalla ei puhuta naisista kuten vaikkapa Virolaisen, Kekkosen tai Vanhasen yhteydessä. Tähän keskustalaiset ovat jo tottuneet, olkoonkin että nyt odotetaan jo politiikan teon raskaalta sarjalta muutakin kuin hömppää ja vaalirahoitussotkuja.
Taistelija viimeiseen saakka
Parhaimmillaan vahvana vaikuttajana Pekkarinen on vakaa, päättäväinen ja varmasti myös arvovaltainen työympäristössään, omiensa joukossa Keski-Suomessa. Hänen tapa korostaa fyysisiä piirteitä median nostamina ilmiöinä pramille, oli ehkä aluksi hänelle vaikea siedettävä, mutta on nykyisin jo pelkän itseironian ja huumorin lähde, epäilemättä aina sellaisenaan kuitenkin kipeä.
Pekkarinen on harvinaisen tasapainoinen persoonallisuus ja tavoitteena on ollut kasvaa “parhaaksi omaksi itsekseen” ja siinä ura ja puolue ovat hänelle sama asia. Pekkarinen on parhaimmillaan saadessaan puolustaa omaa maakuntaansa, aluepolitiikkaa, työskennellä sellaisten asioiden puolesta, joihin hän uskoo koko suuresta sydämestään.
Nämä ihmiset pitävät omiensa puolta viimeiseen saakka, ja se on sekä etu että ongelma maailmassa, jossa omia on jo vaikea erottaa niin city -suomalaisten keskustalaisten kuin maaseudun ja maaseutukaupunkien taajamien sisältä. Tämä on koko keskustaliikkeen ongelma ja Pekkarinen on leimattu medioissa perinteisemmän pääkaupunkiseudun ulkopuolisen, ei niinkään liberaalin keskustan edunvalvojaksi.
Sopeutuvan diplomaatin sielu
Mari Kiviniemi on syntynyt syyskuussa 1968 perheessä, joka voisi olla likimain Pekkarisen perhe, tai oikeammin hyvin tyypillinen maalaisliittolais-keskustalainen pohjalaisympäristö Seinäjoella. Esko Aho ja Anneli Jäätteenmäki olivat kilpailijoita samoista äänestäjistä ja ensimmäinen avustaja hänellä oli oma isä maanviljelysneuvos Antti Kiviniemi tukiorganisaatioineen. Broilereita kasvattaneessa perheessä, jossa politiikka oli päivittäin mukana myös Marin ja hänen kolmen sisarensa elämässä, isän malli jäi myös Marin malliksi, tulevan diplomaattisesti pohtivan sekä aikaansaavan sopeutuvan rauhanrakentajan elämänohjeeksi.
Kiitettävä kymmenen
Mari Kiviniemi valmistui odotetusti ylioppilaaksi kiitettävin arvosanoin ja maisterin paperit Helsingin yliopiston kansantaloustieteen laitokselta tulivat nekin magnan gradulla aiheena vähän kuivahtavalta vaikuttava patenttijärjestelmien tutkimus teknisen kehityksen, siis innovaatioiden, edistäjänä. Samaan aikaan hän oli jo ehdolla valitsijamieheksi presidentinvaaleissa keskustan ehdokkaan Paavo Väyrysen tukijana.
Tänään Kiviniemen kirjoituksissa vilahtelevat käsitteet verkostotaloudesta, vuorovaikutusverkostoista, maakuntien elinvoimaisuudesta pääkaupunkiseudun rinnalla. Keskittämistä ei siedetä, se on voimavarojen hukkaamista, kirjoittaa Kiviniemi hyvin keskustalaiseen tapaan ja Seppo Kääriäiseen viitaten. Politiikan sisällössä eroja ei Marin ja Maurin välillä löydy eikä sopeutuva rauhanrakentaja sellaiseen ryhtyisikään sondeeraamatta ensin asiantuntijaverkostonsa näkemyksiä. Se erottaa Kiviniemen samalla Matti Vanhasesta, pitkästä yksinäisestä.
Eloisa, aikaansaava ja huumorintajuinen
Ei ole epäilystä etteikö Mari Kiviniemi olisi eloisa, aikaansaava, sopua ja harmoniaa elämäänsä hakeva ihminen. Hän on tuolle persoonallisuudelle tyypillisen uskollinen ja muina piirteinä ovat hyväksyvä, epäitsekäs ja seesteisen vakaa elämä. Turha mennä hakemaan Mari Kiviniemen elämästä sellaisia särmiä tai tulevia skandaaleja, jotka tekisivät hänestä medioitten lemmikin kiitos sellaisen julkisuuden, joita Jungner ja oppositio, blondi SDP:n puheenjohtajana, nyt alkavat tuottaa tavoitteena maan suurimman puolueen paikka hinnalla millä hyvänsä. Tehokkaana suorittajana huumorintajuinen, vaivattomasti sujuva ja tehokas, miellyttävä, sosiaalisesta elämästä nauttiva Kiviniemi on tämän päivän keskustaliikkeelle myös pätkäpääministerinä erityisen sopiva henkilönä.
Kekseliäs, tuottava, etäinen
Sopeutuvan rauhanrakentajan ja tutkivan asiantuntijan persoonallisuus ovat julkikuvana säröttömiä, mutta myös etäisiä hieman Matti Vanhasen tapaan. Kun kokemusta tulee lisää innovatiivinen, kekseliäs ja tuottavalla tavalla oivaltava innovaatiotutkija tuo mukanaan myös omaperäisiä töitä, joiden nostaminen framille taas sujuu yhteistyössä varttuneemman puolison avustamana.
Aviomies Juha Louhivuori on kokenut ja tunnustettu mainosalan ammattilainen ja taustavaikuttaja jo vuosien ajan keskustan kampanjabisneksessä. Tällöin esille nousevat nuoruuden ja naiseuden ohella myös keskustan ikuisuuskysymys päästä vaikuttamaan kaupunkeihimme ja etenkin Helsinkiin, jossa Kiviniemi asuu ja on keskustan ainut kaupunginvaltuutettu, Nuori-Suomi yhdistyksen puheenjohtaja. Kiviniemellä on puolisonsa Louhivuoren kanssa kaksi lasta.
Kahden maailman yhteinen saranavalinta
Kiviniemen ja Pekkarisen erottaa toisistaan etenkin kahden vuosikymmenen ero siinä elämänkokemuksessa, jossa Pekkarinen edustaa eläköityvää Suomea ja sen suuria ikäluokkia, myös omalta elämänkokemukseltaan sen ukkojoukkoa puoluekokouksessa, ja Kiviniemi heidän lapsiaan. Lisäksi tuossa maailmassa, sodan jälkeen eletyssä, tyttären kokemusmaailma poikkeaa melkoisesti poikien kokemasta.
Tätä on korostettu jostakin syystä Suomessa hämmästyttävän vähän. Helsingin Sanomien sunnuntainumeron (30.5) ansiokkaassa artikkelissa “Lähes kympin tyttö” huomaamatta jää, kuinka tutkiva asiantuntija ja tehokas suorittaja on naisena myös poikkeuksellisen huumorintajuinen ja eleettömällä tavalla kujeileva, terävän oivaltava älykkö sopeutuvan rauhanrakentajan persoonallisuutensa ohella. Keskustan lanseeraama “saranayhteiskunta” edellyttää tällaista osaamista.
Uuden mediayhteiskunnan vaalit
Juuri tässä törmäävät Mauri Pekkarisen ja Mari Kiviniemen persoonallisuudet ja tasapainoisen tyyni Kiviniemi kykenee Pekkarista helpommin hyväksymään jatkossa sopua ja harmoniaa vaativat ratkaisut vaalien jälkeenkin näyttämättä mitenkään suuttumustaan tai ärtymystään. Ja juuri sellaista ristiriitatilanteiden käsittelijää, persoonallisuutta, Suomi tarvitsee tulevina vuosina oli hän mistä tahansa puolueesta hallitukseen pyrkimässä, saati sen pääministerinä esiintyen.
Tehokkaita suorittajia ja laadunvalvojia, tutkivia asiantuntijoita ministeriöt ja niiden tutkimuslaitokset ovat täynnä, jolloin näiden taitojen korostaminen ei ole tarpeen nyt, ja se on tässä tapauksessa molempien kohdalla myös vaatimuksena jo itsestään selvyys ja ne taatusti täyttyvät. Kaikki muu ulkoinen edustavuus, vallan käytön välttämätön kielitaito ja monialainen osaaminen, sosiaaliset kyvyt, ovat uuden johtajuuden itsestään selviä vaatimuksia, niitä erikseen edes korostamatta. Vain ihmisen kokonaispersoonallisuus on se, joka jää meidän omaksi arvioitavaksi ja sitä helpottavat sosiaalisten medioitten antamat tiedot, ihmisten läpivalaiseminen uuden median välinein vanhojen rinnalla.
Tätä tarkoittavat monet sosiaalisen median uusyhteisölliset käsitteet, juuri niiden yhteisöllistä luonnetta kuvaavat ja meille entuudestaan tutut piirteet, kykymme hahmottaa reaaliaikaisesti ja vuorovaikutteisesti myös omien poliittisten päättäjiemme todellista persoonallisuutta toisin kuin aiemmin, jolloin välillinen demokratia oli pääsääntöisesti vain perinteisen printtimedian meille luoma illuusio, havaintoharha tai hahmotusvirhe.