Lokakuun 17. päivän mysteeri

Lokakuun 17. päivä on YK:n kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi. Eilinen päivä oli maailman ruokapäivä ja sitä edellinen kansainvälinen maaseudun naisten päivä. Itse järjestön omaa YK:n päivää vietämme 24. lokakuuta ja se päivä on pyhitetty samalla kansainvälisen kehitystiedotuksen päiväksi. Seuraavana tuleekin sitten jo UNESCOn maailman audiovisuaalisen perinnön päivä.

Inflaatio uhkana

Kun jokainen vuodenpäivä on pyhitetty jollekin merkittävälle kansainväliselle päivälle ne alkavat kokea inflaation. Etenkin, kun jokaisella kansakunnalla ja pienemmälläkin maakunnalla ja pitäjällä ovat vielä omat erityispäivänsä ja Holjat -markkinansa. Ja mukaan tulevat vielä yksittäisten ihmisten merkkipäivät, nimi- ja syntymäpäivät ja tähtimerkkien kertomat omat kuvionsa osoittamaan kohtaloamme ja niiden lupaamia merkittäviä paalupaikkoja startata ja lujaa.

Gregoriaaninen kalenteri ei ole sekään ainut maailmassa. Sen mukaan kuitenkin elämme ja vuoden 290. päivä on Saanan ja Sainin päivä, suomenruotsalaisessa kalenterissa Sagan päivä ja ortodoksisessa kalenterissa Antin ja Anteron päivä.

Saamenkielisessä kalenterissa juhlii tänään Duoja sekä vanhemmissa kalentereissa Aleksandra, Antoinetta, Diana, Florentia, Hellin, Lucina, Luukas, Martha, Sveno, Awen ja Vesta. Onnea kaikille, etenkin näille vanhempien aikojen kalentereiden upeille nimille ja niiden kantajille. Olette Suomessa vähemmistönä mielestäni aivan turhaan.

Kyyros marssi Babyloniaan

Ahvenanmaalaisten vaaleissa suurin puolue liberaaleina kärsi murskatappion ja perussuomalaisiahan tuossa ruotsinkielisessä maakunnassa ei taida ollakaan ottamassa jytkyvoittoa, jostakin syystä.

Sen sijaan aiemmin lokakuun 17. päivänä Persian nimekäs kuningas Kyyros marssi Babyloniin ja vapautti juutalaiset 70 vuoden maanpaosta sekä antoi ensimmäisen ihmisoikeuksien julistuksen. Olen tästä kirjoittanut Arctic Babylonissa, jossa tämä päivä niin ikään mainitaan tähtikarttojen tärkeänä Mayakansan ennusteiden solmukohtana ennen joulukuuta joko vuonna 2011 tai 2012. Vuosi voi olla joku muukin, mutta päivä on tärkeämpi reaaliaikaisessa taloudessa.

Johannes Keplerin havainto

Saksalainen tähtitieteilijä Johannes Kepler havaitsi poikkeuksellisen kirkkaan tähden Käärmeenkantajan tähdistössä 17. lokakuuta vuonna 1604. Kyseessä on viimeisin omassa galaksissamme havaittu supernova ja samalla Ranskan kuningas Ludvig XIII kruunattiin 17. lokakuuta Reimsissa kuusi vuotta myöhemmin. Loppu onkin sitten jokaisen muistissa. Käärmeenkantaja puuttuu tähtikartaltamme.

Yhdysvaltain vapaussodassa yhdysvaltain joukot löivät britit lopullisesti Saratogan taistelussa 17. lokakuuta vuonna 1777. Tästä riemastuneena britit järjestivät ensimmäisen Britis Open -golfturnauksen (The Open Championship) lokakuun 17. päivänä vuonna 1860. Selvä merkki sekin kun näkijänä on Gemini.

Lokakuun 17. päivänä vuonna 1912 Bulgaria, Kreikka ja Serbia julistivat sodan Ottomaanien valtakunnalle ja britit pommittivat ensimmäisen kerran saksalaisia samana päivänä viisi vuotta myöhemmin. Omituinen tapaus sattumaksi.

Capitanojen päivä

Al Capone, arpinaama ja kaikkien mafiapomojen Il Capitano ja “Capo” tuomittiin vankeuteen veronkierrosta niin ikään maaliskuun 17. päivänä vuonna 1931 ja samana päivänä Lapuan liikkeen oma capitano Vihtori Kosola vapautettiin Turun lääninvankilasta vain vuotta myöhemmin. Seinäjoen rautatieasemalla Vihtori Kosola sai sankarin vastaanoton. Siitä ei Gemini ihmisenä parane.

Albert Einstein pakeni natseja 17.10. vuonna 1933 Yhdysvaltoihin ja Aku Ankan veljenpojat Tupu, Hupu ja Lupu esiintyivät medioissamme ensimmäisen kerran neljä vuotta myöhemmin, mutta samana päivänä 17.10. Tuon päivän mystisyyttä korostaa myös veljenpoikien tausta ja isättömyys, äidistä puhumattakaan.

Se on edelleen avoin ja ankkojen sukupuolielämään Suomen koululaitos puuttuikin myöhemmin 2000-luvun taitteessa, ja syystäkin. Suotta sille naurettiin maailmalla kuten takauksillemme Kreikalta.

Tänään, 17.10. 2011, ammattikorkeakoulujen opettajia uhataan irtisanomisilla ja lukumäärä on liki sama kuin vähennettävä oppilaspaikkamäärä, eli noin 2000 opettajaa on pian hakemassa uutta ammattia lähihoitajina. Siitä eivät hoitajat parane ja oppia ikä kaikki myös vanhusten elinikäisessä oppimisprosessissa. Moni ehtikin jo unohtaa aapisensa, mutta muistaa toki lukkarin koulun ja näkee jo painajaisia hoitokodissaan. Gemini laskeutuu vielä kerran enkelinä ja jumalten sanansaattajana.

Kaikkien päivien äiti

Josif Stalin vaati 17.10. vuonna 1941 Isoa-Britanniaa julistamaan sodan Suomelle ja samana päivänä saksalainen sukellusvene hyökkäsi ensimmäisen kerran yhdysvaltalaisen laivan kimppuun ja sota laajeni merelle. Siellä se myös ratkaistiin. Saman päivänä neljä vuotta myöhemmin muuan Juan Peron kaappasi vallan Argentiinassa ja tästä jälleen neljä vuotta myöhemmin 17. lokakuuta Kiinan kommunistit valtasivat Kantonin. Matka kohti suurvaltaa käynnistyi.

Postipankkiin hankittiin ensimmäinen komea ja suurikokoinen IBM 650 tietokone 17.10. vuonna 1958 ja enteellisesti Maalasiliitto muutti nimensä Keskustapuolueeksi päivälleen neljä vuotta tästä tapahtumasta 17.10. vuonna 1962. Vain muutama hetki tämän jälkeen Suomen Pientalonpoikien Puolue ja vennamolainen kansanliike muutti nimensä Suomen Maaseudun Puolueeksi ja seuraavissa vaaleissa tuli ensimmäinen “jytky” ja 18 kansanedustajaa. Siitä jytkystä ei  hidas Häme ollut vielä toipunut kun jo iski uuden jytkyn ja kolmannesta Timo Soini pelottelee.

Öljykriisistä olympialaisiin ja Haveliin

Anwar Sadat astui virkaansa lokakuun 17. päivänä vuonna 1970 ja kaksi vuotta myöhemmin samana päivänä 17.10. vuonna 1972  SMP:n eduskuntaryhmä hajosi lopullisesti. Seuraavana vuonna OPEC käynnisti öljysaarron 17. lokakuuta ja alkoi öljykriisi. Jälleen päivälleen seuraavana vuonna nähtiin Black Hawkin ensilento 17. lokakuuta ja kaksi vuotta  tästä 17.10. Suomessa järjestettiin kunnallisvaalit, jossa Kokoomus lisäsi paikkalukuaan liki kolmanneksella. Kyllä tämä Kokoomuksessa muistetaan ja merkit nähdään tähtikartoilla.

Lokakuun 17. päivä vuonna 1977 Prahassa alkoi suljettu oikeudenkäynti, jossa syytettynä oli mm. Vaclav Havel ja samana päivänä, kaksi vuota myöhemmin, Äiti Teresalle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto, Ranskan presidentti vieraili Kiinassa ja lupasi toimittaa sinne kaksi ydinvoimalaa, Suomessa tohtori Teuvo Kallio nimitettiin valtakunnansovittelijaksi 17.10.1980. Ei tällaisia tapahdu aivan sattumalta vaikka Teuvo Kallion unohtaisikin.

Kansainvälinen olympiakomitea myönsi vuoden 1992 talvikisat Ranskan Albertvillelle ja kesäkisat Espanjan Barcelonalle 17.10. 1986. Molemmat kisat suomalaiset muistavat menestyksekkäinä, ei niinkään omiemme suorituksista kuin järjestäjien ja kilpailijoittemme. Moni tietää sanomattakin mitä yhteistä on Barcelonalla ja Albertvillella vaikka ei suomalaista urheilua seuraisikaan. Päivämäärä 17.10 saattoi vain jäädä huomaamatta.

Tsunamivaroituksesta tsaarin Venäjälle

San Franciscossa ja Oaklandissa maa järisi 7,1 richterin asteikon voimasta ja saimme ensimmäiset varoitukset mahdollisesta tsunamista ja Kalifornian vanhojen ydinvoimaloiden kunnosta 17.10. vuonna 1989. Joku mainitsi myös Japanin. Suomen Pohjolan Japanina.

Kuningatar Elisabet II ja Prinssi Philip käynnistivät ensimmäisen valtiovierailunsa Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsijoina sitten tsaarin kaatumisen jälkeen Venäjälle 17.10. vuonna 1994 ja vain hetkeä ennen Suomen liittymistä EU:n jäsenvaltioksi. Tästä kymmenen vuotta myöhemmin Valko-Venäjän Aleksander Lukasenko järjesti omat näytösvaalinsa 17.10. vuonna 2004 jatkaakseen virkakauttaan vääryydellä ja viekkaudella. Gemini lennot oli lopetettu jo aiemmin.

Nimekkäin suomalainen ja Arthur Miller

Vuonna 1979, lokakuu 17. päivänä, syntyi suomalainen formulakuljettaja Kimi Räikkönen, tänään Googlen hakukoneen mukaan ylivoimaisesti tunnetuin suomalainen ennen Jean Sibeliusta. Samana päivänä ovat syntymäpäiviään viettäneet myös vaikkapa italialainen säveltäjä Domenico Zipoli, saksalainen kirjailija ja “Hessenin sanasaattaja” Georg Buhner, kirjailijat  Maila Talvio ja Nathanael West sekä Arthur Miller ja Paavi Johannes Paavali I.

Edelleen tuona päivänä “sattuivat” syntymään näyttelijät Rita Hayworth ja Montgomery Clift, harmonikkataiteilija Esko Könönen, toimittaja Max Rand, huilisti Petri Alanko, HIM yhtyeen kosketinsoittaja Janne Puurtinen sekä urheilijoista vaikkapa saksalainen suurikokoinen jääkiekkoilija Erick Kuhnhackl ja ruotsalainen Miika Wiikman sekä bahrainilainen juoksijaihme John Kipkorir Yego. Jälkimmäisen syntymäaikaa voi epäillä. Afrikassa ja Keniassa syntyneet ovat merkinneet ainakin kaksi erillistä syntymäpäivää omalle kohdalleen suomalaisen keihäänheittälegenda Pauli Nevalan tapaan syntymänsä näin varmistaen. Aina kätilön ja äidin tiedot eivät täsmää toisiinsa.

Bonifatius, Chopin ja Aron

Lokakuun 17. päivä kuolivat puolestaan vaikkapa paavi Bonifatius II, ranskalainen matemaatikko ja fyysikko Rene Antoine Reamur, itävaltalainen säveltäjä Johann Hummel, puolalainen säveltäjänero Frederic Chopin, saksalainen fyysikko Gustav Kirchhoff, venäläinen aikansa radikaali kirjailija ja toimittaja Nikolai Tsernysevski, nobelisti Santiago Cajal, saksalainen sosialismin teoreetikko ja kirjailija Karl Kautsky.

Lokakuun 17. päivä merkittiin kuolinpäiväksi myös suomalaiselle ministerille ja kouluneuvokselle Aino Malkamäelle, Hadamardin matriisin isälle, matemaatikko Jacques  Hadamardille, viimeisen Qing-dynastian Kiinan keisari Pu Yi:lle.

Ehkä nimekkäin aikamme kidnapattu ja  surmattu kanadalainen poliitikko Pierre Laporte murhattiin 17.10, Italian presidentti Giovanni Gronchi, ranskalainen nero, filosofi ja sosiologi, journalisti Raymond Aron kuolivat 17.10 sekä suomalaiset näyttelijä Emmi Jurkka, kirjailija Tuuli Reijonen ja elokuvatuottaja Mauno Mäkelä.

Vaikka listalta poistettaisiinkin suomalaisten kiekkoleijonien painajaiset sekä vielä Petri Alanko ja Janne Puurtinen, nimilista on omituisen monella tapaa vaikuttava ja lisäksi nämä kytkeytyvät toisiinsa historian kulussa monin mytologisin verkoin, jossa sattumalla ei voi olla näin paljon osuutta päivämäärillä leikitellen. Einsteinea lainaten: “Jumalat eivät heitä noppaa“.

Kuluttajien barometrit vai tähtien kertoma?

Kuluttajien luottamus talouteen on edelleen korkealla, kertoo kuluttajabarometri lokakuun lopulta vuodelta 2010. Pääosa suomalaisista uskoo, kuinka Suomen taloustilanne seuraavan vuoden aikana nousee kohisten ja pitää myös lainanottoa kannattavana. Barometrin indeksi on liki 22 pisteen kohdalla.

Talouden huononemiseen uskoo vain vajaa joka kymmenes suomalainen. Kyllä kansa tietää. Työttömyyden odotetaan vähenevän ja aika on otollista myös säästämiselle ja liki 80 % uskoi siihen myös kykenevänsä seuraavan vuoden aikana ennen lokakuun 17. päivää vuonna 2011.

Kestotavaroiden ostoa pidettiin vuosi sitten niin ikään järkevänä investointina tulevan vuoden aikana. Tällaisia hankintoja olivat autot, asunnot ja peruskorjaukset. Näin korkealla luottamus suomalaiseen talouteen, omaan talouteen, ei ole ollut vielä koskaan tällä vuosituhannella. Näkymät olivat hyvin valoisia lokakuun lopussa vuonna 2010. Mitä minä sanoi blogissani lokakuussa 2010 ja ennen kevään vaaleja? Myykää osakkeenne nyt kun muut ostavat. Näkymät kun olivat synkkääkin synkemmät.

Virheellinen tähtikartta

Mitä kuluttajabarometri lupaa lokakuussa 2011? Se on syöksynyt kohti pakkaslukemia oli kyse mistä tahansa sen osaindekseistä. Näin hurjaa syöksyä siellä ei ole nähty sitten vuoden 2008 tai vastaavasti vuosituhannen alkaessa vuonna 2001. Mitä minä neuvon nyt blogissani? Ostakaa osakkeita nyt kun muut myyvät. Tosin kiirettä ei ole. Tämä meno kun jatkuu kauan ja pohjaan ei ole toki vielä katsottu. Kukaan kun ei tiedä mitä kello on lyönyt, ei edes sitä, missä kello voisi olla. Syy löytyy nyt tähtikartastamme. Se on ollut 2000 vuotta väärässä ajassa.

Nimekäs fyysikko ja astronomian professori Parke Kunkle kertoo Aamulehdessä (20.1) kuinka horoskooppi on mennyt uusiksi. Syy tähän on maapallon horjuva akseli, joka ei asetu tähtiä kohden samalla tavalla kuin muinaisten astrologien laatiessa karttojaan.

Professori Kunklen mukaan marras-joulukuun kohdalle olisi lisättävä samalla ns. käärmeenkantajan tähtimerkki eläinkuvioomme. Käärmeenkantajan merkistä muistamme Johannes Keplerin ja hänen löydöksensä lokakuun 17. päivä vuonna 1604 ja paljon muuta myöhemmin Parle Kunklen kertomana tähtitieteilijänä, ei tähdistä ennustajana. Johannes Kepler löysi ns. “Keplerin tähden” käärmeenkantajan tähdistöstä. Mihin se on kadonnut astrologien eläinmerkeistä? Oikeat tähtitieteiljät kyllä sen tunnistavat edelleenkin.

Aamulehti on lainannut kirjoituksensa Star Tribune of Minneapolis -lehdestä, jonka professori Kunklen lainaus taas perustuu tiedelehteen. Se milloin havainto tehtiin, ei käy selville, mutta ehkä se oli lokakuuussa 17. päivänä. Tiedelehtien viiveet ovat kuukausia ja joskus vuosien luokkaa. Reaalitalouteen ne eivät oikein enää sovellu. Ja onhan virhekin jo yli 2000 vuotta vanha.

Kepleriä Kunkle ei yhdistä kirjoitukseensa eikä havaitse päivämääriä. Ne eivät häntä tutkijana kiinnosta. Netin kautta havainnot yhdistyvät ja niille löytyy muutakin käyttöä kuin mihin tarkoitukseen tukija on ne alun perin ajatellut. Muinaiset Inkat ja Mayakansa eivät tuota virhettä astrologeina tehneet.

Keplerin lait

Kepler tunnetaan Keplerin laeista, joista joku on varmaan jäänyt mieleen kouluaikojemme oppitunneilta. Kiintoisaa on, että hän oivalsi ne ilman sellaista välineistöä, kuin geometria sekä integraali- ja differentiaalilaskenta. Vasta Sir Isaac Newton kykeni todistamaan Keplerin lait oikeiksi sata vuotta myöhemmin. Newtonin käytössä oli hänen itsensä kehittämä differentiaalilaskenta ja uusi geometria, kyky integaalien käyttöön toisin kuin Keplerillä omana aikanaan. Mistä Kepler sai tietonsa ja mistä syntyivät näin suuret samanaikaiset eurooppalaisten virheet astronomiassa?

Johannes Keplerin äiti, Katherine, oli aikanaan syytettynä noituudesta ja hänet olisi myös tuomittu ilman Johannes Keplerin mainetta ja tuttavapiiriä, joista ehkä merkittävin oli tanskalainen tiedemies Tyko Brahe. Mikä Katherinen ja hänen sukunsa osuus oli Keplerin löydöksissä on tuntematon. Hieman samoin kuin vaikkapa Einsteinen löydöksissä hänen vaimonsa ja sukujen taustat sekä juutalaisten verkostot tai vaikkapa haettaessa taustoja itse deduktiivisen tieteen teorialle ja sen kehittäjille. Murhasiko Keppler Brahen on sekin avoin kysymys.

Mistä tässä kaikessa on ja oli kyse, sekä kuinka ne liittyvät YK:n päiviin ja juuri viettämäämme kolonialismin hävittämisen vuosikymmeneen, käy selville vaikkapa ko. vuosikymmentä varten kirjoittamastani kirjasta (www.clusterart.org/sisus.pdf)

Kepleristä Einsteinen kautta Kunkleen

Horoskooppimme olisi tullut korjata jo aikapäiviä, tietää professori Kunkle, ja on siinä varmaan oikeassa. Astronomia ja tähtitiede kun ovat eri asioita kuin astrologia, tähdistä ennustaminen. Jälkimmäinen kuitenkin on alun perin perustunut edelliseen.

Kepler oli ensimmäinen oikea tähtitieteilijä ja samalla fyysikko ja matemaatikko, nero ja deduktiivisen päättelyn kummajainen Albert Einsteinen tapaan. Einstein pakeni Yhdysvaltioihin natsivainoja 17.10. vuonna 1933. Einstein oli samalla ainut uskottava henkilö, joka tunsi ydinvoiman merkityksen ja varoitti sen käytöstä Yhdysvaltain presidenttiä.

Kovin uskottavia hänen varoituksensa eivät kuitenkaan olleet, ja on lultavaa, ettei hän tuntenut riittävästi oman löydöksensä merkitystä. Sama koskee epilemättä myös Kepleriä ja deduktion isäksi mainittua Rene Descartesia. Selitykset enkeleistä ja unessa saaduista viesteistä sotatantereella eivät vakuuta tässä ajassa ja maailmankuvassa.

Kunklen mukaan vanha horoskooppijärjestelmä perustuu yli 2000 vuotta vanhaan tietoon. Siinä horoskooppimerkki tarkoittaa paikkaa, jossa aurinko sijaitsi syntymähetkellä. Kun se muuttuu, muuttuvat toki myös tähtikarttamme. Näin epäilemättä onkin ja astrologiset sekä astronomiset tiedot erkaantuivat jossain vaiheessa toisistaan kolonialismin maailmassa ja eurooppalaisten käsissä. Se mikä Etelä-Amerikassa ja Aasiassa oli yhtenäistä ja hallittua hajosi Euroopassa imperialismin ja sotien melskeissä. Sen kokoamiseen perustetut eurooppalaiset tiedeakatemiat aloittivat työnsä varsin myöhään ja riitaisina eikä yhteistä säveltä löydy vielä vuonna 2011.

Tähtikartta meni uusiksi jo 2000 vuotta sitten

Uuden tähtikartan mukaan vaikkapa oma ravun tähtimerkkini onkin nyt kaksosten kohdalla ja näin aiemmin synkkiin mietteisiin vaipuvat ravut ovatkin kaikkea muuta kuin kiven kolossa viihtyviä koti-ihmisiä. Oikeammin heidän on kuulunut olla jo liki kahden vuosituhannen ajan eläinradan hullutteleva Peter-Pan, villi ja vapaa, jumalten sanansaattaja täynnä ikuista ilkikurisuutta ja uteliaisuutta.

Hyvästi vesipedon hidas ja varautunut elämä, tervetuloa Merkuriuksen hallitsema kaksonen, Gemini, armoitettu puhuja ja karismaattinen persoonallisuus. Kaikki mitä kaksonen suustaan päästää muuttuu kullaksi ja mirhamiksi. Siis ravun puhumana ja tulkitsemana täysi potaska, poliitikon narratiivinen satuilu tai johtajaksi itsensä kohottaneen oppimattoman hulluttelut ja hupsut temput, kiusanteko ja osaamattomuus, silkka hysteerinen tai narsistinen käyttäytyminen.

Miksi Geminin sellaista tulisi sietää? Ellei eletä keskiaikaa ja viedä roviolle tai taannuta feodaaliajan hallintoon, uskota vääriä persoonallisuuksia ja lahjattomia typeryksiä, omia poliittisia nimityksiämme liian vaativiin tehtäviin niitä hoitamaan muuttuvassa ja vaativassa globaalissa ympäristössä.

Geminin aikaa medioissamme

Hyvästi ravun kärsivällisyys ja pitkämielisyys. Tervetuloa ideoiva ja älykäs huijari ja hurmuri. Toiselle enkeli, toiselle paholainen. Ihastuttava egoisti ja vihastuttava paholainen samassa kaksosen anarkistisessa lapsen persoonassa, joka ei välitä muiden tunteista kunhan saa vain oman tahtonsa läpi.

Kaksonen rakastaa pohdintoja ja filosofiaa, kaikki tapahtuu hänen oman päänsä sisällä, toisin kuin ravulla, onnettomalla takaperin kulkijalla ja uskollisella moralistilla. Kaksosen kanssa ei kannata edes ryhtyä väittelyyn. Terävä äly ja kieli tekee murhaavaa jälkeä vaikka olisitkin vesi- tai maamerkkinä mielestäsi oikeassa. Todista se argumentein, ei vain autoritaarisen ja väärän tähtikarttasi avulla.

Hurmaavampaa ilmestystä kuin Gemini ei ole olemassakaan. Yhdysvaltain avaruusohjelmakin sai tästä nimensä. Missään ei lueta tähtimerkkejä niin tarkkaan kuin Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Kiina on niiden osaaja ja alkuunpanija, Yhdysvallat niiden kautta maailmaa hallitseva jättiläinen. Kaikki persoonallisuuden merkit ja luokitukset ovat alun perin tähtikartoilta löytyviä ja jokainen Yhdysvaltain presidentti on niitä seurannut. Ei islamilaista tai hindujen hallitsemaa kulttuuria ohjailla protestantin opein tai pragmaatikon maailmankuvalla.

Sitoutuminen vain on tälle aikamme hurmuri egoistille, tähtien kanssa tanssivalle, tuntematon asia toisin kuin tylsälle ravulle, kodin hengettärelle. Tervetuloa Oinaat ja Leijonat, Geminin jyräämät ja rakastamat tähtimerkit, nyt ravuksi ja kalaksi alennetut. Jo oli aikakin kierrättää tähtimerkit uusiksi, saada päällepäsmärit leijonat ja oinaat, kaksoset kuriin ja aisoihin sekä kokeilemaan, mitä on olla maa- tai vesimerkkinä seuraavat 2000 vuotta. Kun jytky tulee se kierrättää tähtimerkit kaikilla tasoilla.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts