Korporativismin kolmas aalto

Ihminen voi tehdä useita erilaisia uria elämänkaarensa aikana. Ilpo Santalan nekrologissa kekseliäs uudistumiskyky on tästä tyyppiesimerkki (HS 25.10). Kun tapasin Santalan ensimmäisen kerran, hän eli toista uraansa Innopoliksen yritysten kasvu-uria etsiskellen ja vei minut lasipalatsinsa saunaan osoittaen sieltä, kuin kotkanpesässä istuen, kuinka Espoo on metsäinen kaupunki ja suomalainen  metropoli omituinen käsite keskellä korpea. Pankkimiehestä, Postipankin johtajasta, oli tullut teknologiajohtaja, yritysten kehittäjä ja kolmannessa vaiheessa Suomen taideteollisuusyhdistyksen toimitusjohtaja.

Oleellisen oivaltaminen

Santalaa kuunnellen ja seuraten minulle syntyi käsitys hyvin perhekeskeisestä ja lämminhenkisestä ihmisestä. Lapin retket ja luonnon rakkaus sekä lapset, lastenlapset olivat miehelle kaikki kaikessa historian harrastuksen ja lukemisen rinnalla. Santalan kanssa oli helppo puhua ja häntä oli vaivatonta seurata, kokemukset kun olivat usein yhteisiä. Pekka Hallbergin kirjoittama nekrologi Ilpo Santalasta on oleellisen löytänyt.

Oleellisen löytäminen on hyvän lehtikirjoituksen vaatimaton tehtävä. Ei niinkään vieminen lukija gonzo -journalismin poluille tai viihteeseen, epäoleellisiin yksityiskohtiin. Tässä Helsingin Sanomat tiivistää oikein myös pääkirjoituksensa kertomalla, kuinka Kreikka menee velkasaneeraukseen, sijoittajat menettävät Kreikka-velkakirjojensa arvon käytännössä kokonaan, pankit pääomitetaan omistajien kukkarosta ja vakausrahastosta puristetaan finanssisektorin turvaverkko.

Korporatiivinen valtio pysyy taustalla ja Suomi sekä Hollanti peesaavat etujensa mukaan Saksaa. Tuon saman Ilpo Santala olisi kertonut jo paljon aikaisemmin ja käyttäen samaa kieltä kuin Jussi Halla-aho saaden aikanaan presidentti Mauno Koiviston kovistelut osakseen. Koiviston oppi ja kieli olivat mutkikkaampia, jossa taustalla oli myös perusfilosofinen pohdinta. Finanssipolitiikka ei saanut rientää ohi reaalipolitiikan. Näin poliitikonkin on lopulta kokeiltava viimeistä keinoa ja puhuttava totta.

Korporativismin syntipukit

Saman toteaa myös Helsingin Sanomat kertomalla lopulta oleellisen lainaten Jean Claude Trichet’tä ja John Maynard Keynesiä. Demokraattiset hallitukset ovat kykenemättömiä tekemään oikeita ja kovia päätöksiä muuten kuin äärimmäisen paineen alla. Sen jälkeen kun on ensin kokeiltu kaikkia muita vaihtoehtoja. Nyt se vei aikaa vain meiltä lähes kaksi vuotta ja jatkuu edelleen. Se on poissa Pohjolan hyvinvoinnista ja kohta myös eläkkeistämme.

Toimittaja Lauri Malkavaara näkee saman omassa kolumnissaan (HS 25.10) ja vertaa Halla-ahoa jääkiekkoilija Jarkko Ruutuun. Molemmat ovat erityisen tarkkailun kohteina ja provosoivat mediaa ja tuomareita, korporativismin voimia ja byrokratian toteuttajia myös silloin, kun siihen ei olisi mitään näkyvää aihetta. Näin Jussi Halla-ahosta on tehty politiikan Jarkko Ruutu tai päinvastoin. Molemmille vihelletään kaiken varalta jäähy muiden vitkastellessa vaihdoissaan.

Vantaan vaihto-oppilas

Kari Nenonen valitaan Vantaan kaupunginjohtajaksi. Kari on oppilaitani Oulun yliopiston opettajanurani ajoilta ja edustaa johtajaa, joka tekee nyt kolmatta uraa Oulun kaupunginjohtajasta ensin kiistellyksi HUS:n johtajaksi ja nyt palaten kunnallisliitosta takaisin kaupunginjohtajaksi pohtien, miten suurkuntaa rakennetaan ja onko työssäkäyntialueet oikea tapa kokea yhdyskuntarakenteen oman aikamme todellisuus. Oulussa liitokset sujuvat kohti odotettua ratkaisua.

Vantaa on saamassa vahvan ja hyvän taustan hankkineen kokeneen kaupunginjohtajan. Täynnä draamaa ollut virantäyttö on nyt löytänyt ainoan oikean ratkaisun ja kaupunkia vetää lämminhenkinen, perhekeskeinen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin entinen johtaja.

Kolmannen linjan uuskorporativismi

Meillä haetaan nyt kolmatta linjaa, jossa vanha sosialismi ja epäonninen kapitalismi etsivät tietä hyläten niin John Locken kuin Hugo Grotiuksen liberalismin keskiaikaisen hengen kuin samalla monet esisosialistiset tai antikapitalistiset, pragmatismista vaikutteita saaneet syndikalistiset liikkeet. Filosofisesti epäyhtenäiset liberalismi tai libertanismi sekä dogmatisoivat aatesuunnat ovat epäsuosiossa. Mensevikkien perilliset eivät saa hekään enää riviään suoraksi ja nousevana isminä kohoaa uuskorporativismi.

Korporativismia ei ole koskaan esitetty minkään yhteiskuntafilosofian muodossa. Sitä ei saa puetuksi jonkin tietyn ajatussuunnan tai ideologian, yhteiskuntafilosofian normatiiviseen teoriaan. Se ei sovi yhteen mihinkään filosofiseen suuntaukseen, ei edes individualistiseen grotiuslaiseen luonnonoikeusperinteeseen eikä myöskään saksalaiseen idealismiin tai naturalismiin. Liberalistis-kommunitaristisen perinteen yhteisöllinen luonne ja sen yhtymäkohdat sosiaaliliberalismiin ovat nekin vieraita ja libertaarit vaikenevat heti, kun kyse on modernista kapitalismista ja  nyt sen kriisistä.
Dogmatisoiva maxismi on sekin sekulaarinen filosofisena järjestelmänä ja muistuttaa liki uskontoa. Kommunismin valtavirtaus torjui sitä aikanaan kuin ruttoa.

Korporatiivinen media

Kun eläkeikäisten on päätettävä, miten menetellä eläke-etujen heiketessä työeläkeyhtiöiden tuottotavoitteiden laskiessa, edessä on medioitten (HS 25.10) mukaan joko eläkkeiden pienentäminen, eläkeiän tuntuva nostaminen tai eläkemaksujen nostaminen.

Kaikki vaihtoehdot ovat nyt kehnoja ja media hoitaa tehtäväänsä esitellen nämä vaihtoehdot ikään kuin dogmeina, joista lopulta jää vain yksi käteen tai poliitikko pyrkii liittämään ne toisiinsa. Korporatiivinen media ja sen propaganda muokkaa mielipiteitä. Tähän tarkoitukseen käytetään käsitteitä, joiden kanssa on mahdoton tai ainakin vaikea riidellä. Sellaisia ovat vaikkapa demokratisointi, vapauttaminen, vastuullinen politiikka, suurempi yhteinen hyvä tai tässä tapauksessa pienin mahdollinen yhteinen paha.

Korporativismi medioissa toteutuu vaikenemalla todellisista päämääristä. Päämäärän esittely sellaisenaan johtaisi sen alistamista julkiseen keskusteluun. Koroporativismissa keskusteluun tuodaan rajattu ja usein näennäinen ongelma ja siihen käytettävät vaihtoehdot. Näennäisdemokratiassa julkisuuskin haetaan henkilöille jotka halutaan päättäjiksi. Näin syntyy vaikutelma yhdestä henkilöstä,
yhdestä vaihtoehdosta ja kolmesta urasta saman puolueen mandaatilla.

Luovuus fraktioissa, virhepoikkeamissa

Filosofialle ominaista luovuutta, innovointia, voi olla vain suurten ideologioiden fraktiossa tai koko kokemamme tradition ulkopuolella, kirjoittaa Timo Andersson blogissaan. Vastaavasti uudessa mediayhteiskunnassa vastaava luovuus löytyy suurten aineistojen ja bogikirjoittajien muutamista harvoista löydöksistä, joita tutkimus voi jäljittää eräänlaisina residuaaleina, “virhepoikkeamina“, suuren massan tuottamasta viihteestä. Muotijulkaisuista, ruokaresepteistä tai juorupalstoilta näitä ei taatusti löydy.

Kun etsimme uuden korporativistisen yhteiskuntamme punaista lankaa, vastausta hakemaamme kysymykseen EU:n lainsäädännöstä tai omasta päätöksentekomme tasoista ja prosesseista, joudumme tekemään sen itse. Hakien työläästi totuutta uutisvirrasta unohtaen myös “mediaeliitti”  ja sen tarjoamat tuotteet, uutiset ja niiden analyysit. Se on pääsääntöisesti omistajansa näköistä ja sen etua ajavaa.

Uudelleen organisoituva yhteiskuntamme hakee nyt tukea sekä idästä että lännestä mutta samalla myös keskiajan ja uuden ajan sääty-yhteiskuntien korporativismista ja tämän yhteydestä vanhaan organistiseen yhteiskuntakäsitykseemme. Syntyy yliorganisoituvia yhdyskuntia, sääty-yhteiskunnan elitismiä ja syrjäytymistä.

Palaamme ikään kuin Ruotsissa ja Suomessa jo elettyyn korporatiiviseen yhteiskuntaan ja haemme vastauksia vaikkapa liki merkantilistisista kauppa- ja talouspolitiikan linjauksistamme. Oikeusfilosofiassa Snellman edusti aikanaan eräänlaista muunnelmaa hegeliläisestä ajattelutavasta, jota myös Urho Kekkonen edusti.

Traumasta ja turhaumasta taantumaan

Olen kirjoittanut tästä yhteiskuntien taantumasta runsaasti jo aiemmin ja Arctic Babylon perustuu juuri tämän taantuman esittelyyn ja osana  tutkimuksiani, jossa on käytetty suuria aineistoja ja delfi -analytiikkaa. Harvardissa julkaisut on esitelty usein  juuri käytetyn analytiikan kehittelynä,  mutta myös teknopolis -strategiana Stratfordin tapaan ne julkaisten ja juuri kuolleen Steven Jobsin  elämänkertakirjan yhteydessä. Hylätty, valittu ja erikoinen Applen perustaja eli hänkin kolmen uran kautta tuottaen samalla meille tulevaisuuden.

Niin Kari Nenonen kuin Ilpo Santala ovat henkilöinä historiallisen viitekehyksen tunnistaneita ja molempia yhdistää joustava tapa arvioida prosessin tulevaisuus korporativismin näkökulmasta. Sen vanhimmat muodot on kyettävä nyt taantumassamme sivuuttamaan ja varoen sellaisia karikoita, jossa suomalainen yhteiskunta ja sen yhdyskuntarakenteet, toisiinsa yhä heikommin luottavat kaupungit, voidaan rakentaa paremmin uuteen korporatistiseen vaiheeseen sopiviksi.

Se ei saa viedä aikaa kohtuuttomasti, eikä sitä pidä tehdä vain pakon edessä, kuten EU:n kohdalla on tapahtumassa koskien Kreikkaa, Italiaa ja muita euroalueen eteläisiä valtioita, myös Ranskaa ja se pankkeja sekä valtion tulevaa luottoluokitusta.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts