Poliittisen semantiikan viikko

Prsidentti Bill Clinton tunnettiin loistavana puhujana ja hän pystyi vakuuttamaan menestyksekkäästi juuri retoriikkansa avulla. Puhetaito ei ole vain kaunopuheisuutta, vaan sisältää myös yleisemmän kyvyn ilmaista itseään ja viestiä toisille taitavasti tarkoituksensa. Alun perin retoriikalla tarkoitettiin nimenomaan oppia poliittisesta puhumisesta.

Kehnon retoriikan maa

Kun seuraa suomalaista poliittista retoriikkaa eduskunnan kyselytunneilla, syntyy epäily, ettei poliitikkoja ole valittu ainakaan kreikkalaisen puhetaidollisen ja korkealentoisen ilmaisun tuotteina. Tärkeintä ei näyttäisi olevan vakuuttavuus, ei edes ensisijaisesti totuus. Toisaalta parhaimmatkin ajatukset ja mielipiteet jäävät häviölle, jos ne esitetään huonosti. Ja suomalaiset poliitikot osaavat pilata hyväkin asian huonolla retoriikalla ja ujostelullaan. Edustajille olisi annettava puhekoulutusta ja lisättävä yhteiskunnan varoin esiintymistaitoja. Se on kansakunnan kohdalla hyvä sijoitus. Suorat lähetykset eduskunnasta ovat arvokas lisä yhteiskuntaoppia. Nyt opettajien välillä on liian suuria eroja ja oppiminen hidasta.

Kreikkalaisilla oli puhujia varten sofistien koulukunta. Tunnettuja kouluttajia olivat vaikkapa Gorgias, Protagoras, Isakoras, Korakes, Teisias mutta ennen muuta Platon ja Aristoteles.

Platon ei pitänyt siitä, että keskityttiin vain väittelyyn. Ei siihen, onko väittämä tosi. Platon retoriikassa oli mukana dialogi, jossa kysymykset ja vastaukset, niiden perustelut, johtivat lopputulokseen. Kuka on suomalaisen politiikan Platon?

Kun seuraa suomalaista eduskuntakyselyä, minuutin puheenvuorot katkaistaan väkivalloin ja niitä kerätään kuin marjoja koriin. Vihaisella vauhdilla ja ilman dialektista vuoropuhelua. Jokainen puhuu omaa asiaansa ja puuta heinää, kokonaisuus on kuin levällään oleva heinähaasia. Se pilaa suoran lähetyksen ja koko esitys on surkeasti ohjattu. Elämme vuotta 2012 emme 1900-luvun alkua. Puhemiesneuovosto voisi miettiä tämän asian tykönään uudelleen eikä pohtia vain ajan ekonomiaa. Siihen keskusteluun voisi ottaa mukaan myös ammattilaisia Pasilasta, jotta jäntevyys alkaisi muistuttaa hyvin  ohjattua draaman kulkua. Kameramiehet osaavat kyllä työnsä.

Edellä sanottua ei ole tarkoitettu kevennyksesi. Ei myöskään eduskunna kyselytuntia rasittavaksi ja kehnosti hoidetuksi vasemman käden puuhasteluksi. Kyseessä on vakavasti otettava demokratian ja yhteiskunnallisen osaallistumisemme yhteinen ongelma.

Kuka poliitikoistamme on suomalainen Aristoteles?

Aristoteles esitteli retoriikan inhimillisenä taitona. Hän jakoi retoriikan poliittiseen, oikeudelliseen ja esittävään taitoon. Niiden ymmärtäminen on suomalaisessa politiikassa tarpeen, jotta  äänestäjä, television katsoja, voi selittää myös ihmisen käyttäytymisen ei-järkiperäisiä puolia. Niin paljon irrationaalista maaliskuu on tuonut politiikkamme kenttään. Irrationaalisuus ja suuret tunteet kuuluvat politiikkaan. Sitä ei pidä hävetä, päinvastoin.

Siis sitä, mitä tulisi tehdä tai jättää tekemättä tulevaisuudessa, totuus toimenpiteistä, jotka on tehty menneisyydessä. Esittävässä retoriikassa voi sitten joko käynnistää henkilön ylistämisen tai syyttämisen nykyisyydessä. Nyt ylistäviä puheenvuoroja ei ole syytä heitellä muuten kuin ironiaansa näin terävöittäen. Maalikuussa suomalainen oppositio on saanut viettää iloista maalijuhlaa. Maata on hallittu oppositiosta käsin. Osa hallituksestakin on siirtynyt opposition leiriin suorissa televisiolähetyksissämme. Se ei kuulu pelin henkeen.

Bill Clinton jäi kiinni retoriikassaan ja alkoi käyttää skandaalinsa selvittelyssä taitavaa semantiikkaa. Retorisesti jo synnynnäisesti taitava ja kuulijansa ottava poliitikko syyllistyy tähän aina, kun hän joutuu kiinni puolitotuudesta tai valheesta.

Clintonin semantiikka liittyi erotiikkaan. Erotiikka ja seksi ovat vaarallisia aiheita käyttää kielellisissä semanttisissa roolileikeissä. Edes Clinton ei siinä onnistunut.

Semanttisten roolien tutkimus on jäänyt kouluissamme lapsen asteelle sen jälkeen, kun aloimme jäsennellä lauseitamme. Näin siitäkin huolimatta, että kielemme on sanoiltaan monimerkityksellinen ja lauseiden sanajärjestys kohtuullisen vapaa. Semanttiset roolit ovat tutkimuksena abstrakti ja vaikea. Se on ehkä eräs syy sen kielitieteellisen tutkimuksen niukkuuteen. Mieli on suomalaisille vaikea asia muutenkin.

Tätä voisi opiskella myös poliittinen retoriikkamme ja ottaa riskejä. Eniten riskejä on ottanut Timo Soini. Se on kannattanut. Kannattaa olla rehellisesti oma itsensä. Vastata toimittajan kysymykseen mediayhteiskunnassamme. Rehellinen totuus heti alkuun on harvinaista herkkua Suomessa etenkin ikävissä asioissa. Eduskunnan kyselytuntia eivät seuraa lapset vaan valveutuneet aikuiset. Nuo hetket on syytä käyttää informatiivisesti oikein retoriikan keinoin, ammattilaisena.

Suomenruotsalaista semantiikkaa

Äidinkielenään ruotsia puhuvalle suomalainen semantiikka on vielä vaikeampaa kuin suomalaisille. Sitä ei tulisi ainakaan käyttää tarkoituksena psykologinen harhautus televisiokameroiden edessä.

Närkästynyt Stefan Wallin oli oman semanttisen retoriikkansa keskellä täysin voimaton. Hän sotki kömpelösti semanttiset roolit ja syntyi kiusallinen ristiriita semanttisen merkitysopin sekä sanojen ja ajatuksen todellisesta merkityksestä. Sellainen ärsyttää ilmiselvässä asiassa kielipuolueen edustajana venkoillen ja jokaisessa hallituksessa istuen juuri tästä syystä.

Rkp:n edustaja on hallituksessa asemassa, joka ei salli sellaista vallankäyttöä yleispolitiikan suurissa linjariidoissa, joihin Wallin syyllistyi. Georg C. Ehrnrootin kasvatti ei huomannut, kuinka suomenkieli ei ole hänen tunnenkielensä ensikään. Konemaisesti kieltä käyttävä ei huomaa semanttisia eroja kuten äidinkielenään suomea puhuva. Sellaisella kielellä anteeksipyyntö on helpompaa.

Sorry, tuli mokattua.

Kun semantiikalle oleellisia ovat ilmaisujen väliset suhteet, kuten autonomia, homonyymia, hyponymia, metonymia, polysemia ja synonymia, Wallin jäi retorisen semantiikkansa sisällä etenkin itäsuomalaisten hampaisiin. Se oli avutonta kielipolitiikkaa puolikieliseltä potilaalta, poliitikolta ohjailemassa muiden selän takana suomalaista sotilasjohtoa.

Eduskunnan edessä tapahtuvat lipsahdukset olivat tämän rinnalla vähemmän kiusallisia. Olemme oppineet ymmärtämään kehnosti argumentoivia ja retorisesti kömpelöitä edustajiamme ja annamme sen heille anteeksi, myös selvät valheet. Sen sijaan sotilasjohtomme joutui tässä temaattisten roolien ja totuusehtojen pelissä ja ohjauksessa kiusalliseen välikäteen. Heiltä on syytä pyytää anteeksi.

Sen sijaan itäsuomalaisen edustajan uhkailu oli jo lähellä työpaikkakiusaamista. Sellainen saa suomalaisen miehen sapen kiehumaan. Tämän draaman kaaren kuvauksessa suomalainen media nukkui vaikka kamerat olivat paikan päällä ikuistamassa tapauksen. Historia kun muistaa sen juuri tästä tapahtumasta. Suomalaisen miehen vihastumisesta tuhatvuotisen herravihan alla.

Roomalaisten oppiin

Roomalaisessa retoriikassa tärkeää oli alku. Anaforalla tarkoitettiin lauseen alun toistoa. Suomalaisessa kansanedustajan puheessa lauseet katkeavat puhemiehen nuijan iskusta kuin kanan lento.

Toinen tärkeä osa puhetta oli antiteesi, tieteestäkin tuttu teesin vastakohta. Kun edustaja rakentaa omassa puheessaan sekä teesin että antiteesin, vastaväitteet vähenevät. Jos mukana on jopa synteesi, edustajassa on ministeriainesta.

Kun puhe alkaa katkeilla, suomalainen edustaja käyttää sidesanoja tai palaa paperille kirjoitettuun tekstiin, hakee kadonnutta taskua kädelleen. Suomalaisella puhujalla on aina yksi ylimääräinen käsi.

Poikkeuksen tekevät Mauri Pekkarisen ja Seppo Kääriäsen, Timo Soinin kädet. Ne puhuvat ja lujaa. Mari Kiviniemikin on alkanut puhua näyttävästi kiitos Pekkarisen ja Väyrysen kanssa käydyn kisailunsa. Senioreiden tehtävänä on kouluttaa nuorempiaan, haastaa heidät vaarattomissa koitipeleissä. Pekkarinen ja Väyrynen eivät ole laiminlyömässä nyt tätä mentorointiaan.

Poliitikon käyttämät sidesanat on syytä karsia pois ja myös pääministeri voisi valmistella puheensa loppulausunnon valmiiksi, ottaa käden pois taskusta. Väsymys näkyy televisiossa ja kädet taskussa puhja vaikuttaa ylimieliseltä, jota mielikuvaa maan hallitusta johtavan olisi välteltävä. Olisi syytä seurata, miten Nokian johto esiintyy esitellessään uutta tuotettaan.

Kädet taskussa syntyy toistettua hyperbolaa, liioittelua. Absoluuttinen totuus on parempi kertoa relatiivisena tai jättää silleen kunnes media vaikenee aiheesta ja edessä on uusi aihe, uusi tiukka vääntö.

Kiasmia ja litoteesia

Suomessa on mahdollista kääntää sanajärjestystä, kiasmia, sekä vastakohdan kieltoa, litoteesia. Niitä voi viljellä runsaastikin, kuten savolaiset näyttävät tekevänkin. Mutta harvemmin eduskunnassa.

Naisetkin muuttuvat siellä miesten oloisiksi. Vai äänestävätkö suomalaiset eduskuntaan miehen oloisia naisia? Toki joukossa on myös äidillisä hahmoja mutta jostakin syystä nämä pysyvät taustalla. Miksi? Sillä voisi olla nyt tilausta. Meppeinä meillä on montakin äidillistä hahmoa.

Seppo Kääriäinen ja Timo Soini hakevat metonymiaa, sanan tai käsitteen korvaamista konkreettisemmalla samaa tarkoittavalla sanalla. Tätä ei kuitenkaan pidä viljellä muiden kuin ammattinsa osaavien puhujien Suomessa. On ensin hankittava kannukset. Jo käden liikkeestä ja vartalon voimasta voi nähdä mitä tällä metonymialla tarkoitetaan. Metonymiat on mitoitettava miehen mittoihin ja etupenkin karjuihin.

Demareissa on kaksikin taitavaa kiertoilmauksen käyttäjää ja Ben Zyskowicz oikoo ne siinä missä monen muun kesken jääneet litoteesit tehden niistä syllepsin, sanan, joka muuttaa kokonaan muiden sanojen merkityksen. Sellainen kielen käyttäjä tyhjentää koko pajatson yhdellä välihuudolla.

Mauri Pekkarinen viljelee usein syllepsia ja samalla myös pleonasmia. Siinä omaa asiaa tehostetaan useilla samaa tarkoittavilla sanoilla. Tämän käytössä on oltava varovainen ellei ole Pekkarisen tasoinen puhuja.

Eduskunnan puhemies osaa valita synekdokeen, jossa kokonaisuutta lyhennetään esittämällä siitä vain osa ja aiemmin presidentti Martti Ahtisaari oli taitava tiivistäjä ja diplomaattisella täsmällisyydellä. Toki hän on sitä varmaan vieläkin mutta nyt uusissa tehtävissä.

Sanan käyttämistä useammassa merkityksessä on harvinaisempaa mutta jokaiseen kyselytuntiin ainakin yksi epäonnistunut kokeilu mahtuu.

Leksikaalinen semantiikka

Rooman vallan romahdettua myös retoriikan harrastus taantui. Vasta kirkollisten ylipistojen myötä se palasi takaisin opetusohjelmaan. Nykyisin retoriikka on erityisen voimissaan, johtuen media-ajan kielenkäytöstä ja sen opiskelusta. Nyt kiinnostaa etenkin retoriikan tutkimus ja leksikaalisen semantiikan perusteet.

Sanan merkitys liittyy yhä useammin johonkin laajempaan taustaan, jota voi nimittää vaikka semanttiseksi kentäksi. Nuoret netin käyttäjät ja sosiaalisen median yleistyminen on lisännyt tätä monikansallista kielen käyttöä. Sen merkitystä on syytä eduskunnassakin pohtia.

Se on osa myös vaikkapa neurofilosofiaa, jossa merkitys perustuu myös kognitiivisen semantiikan kannattamaan neuroverkostojen representaatioon eli esittämiseen. Hermoverkoissa oletetaan tapahtuvan semanttista aktivoitumista; sana aktivoi siinä toista sanaa ja sen syntyä. Siinä lumipalloefekti on palkitsemassa sanan käyttäjää. Ei sillä ole väliä mitä kirjoitat, kunhan kirjoitat.

Kognitiivinen kieli

Kognitiivinen kielen tutkimus  korostaa merkityksen asemaa. Merkitystä tarkastellaan pohtien kuinka maailma ilmenee ihmisen tietoisuudessa ja ymmärryksessä. Kielellisissä ilmauksissamme on aina kyse puhujan näkökulman mukaisista käsitteistyksistä. Tässä edustajien on oltava tarkkana kun television avaa liki miljoona suomalaista suorassa lähetyksessä.

Globaalissa netissä oletamme taas kielellisten intuitioiden ja konventioiden olevan kaikkien ymmärrettävissä, siis oletetusta yhteisymmärryksestä. Eri ihmisten tietoisuuksilla onkin paljon yhteistä, kulttuurista irrallista vastaavuutta. Se on lähellä joskus kirjoittamaani Claude Levi-Sraussin strukturalistista antropologiaa, ihmismielten yhteistä sinfoniaa kulttuurista riippumatta.

Me lähestymme tätä totuutta askel askeleelta. Tänään se ei ole kuitenkaan likimainkaan totta ja reaaliaikaista sosiaalisen median talouttamme.

Jokainen kieli ja kulttuuri sisältää ja ikuistaa kuitenkin tietyn maailmankuvan. Maailman kielet ovat varasto, johon koko mielemme sisältö on puristettavissa. Kun kielessä on eroja, on eroja varmasti myös ajattelussa.

Kieli on aina syysuhteessa koettuun ja meistä poikkeavaan todellisuuteen. Me käytämme sitä kieltä ja sanastoa, jolla on riittävän yleinen ja meille informatiivinen sisältö. Tämä on edustajan ymmärrettävä ja puhuttava asiansa selkokielellä.

Syntyy kognitiivista ekononomiaa, sanojen säästämistä. Samalla syntyy eriytymistä, ryhmiä ja mahdollisesti myös syrjäytymistä. Suhteellisuushypoteesissa kieli ja ajattelu liittyvät toisiinsa. Ohi sanojen, symbolirakenteiden, on hankala ajatella. Olemme siis sanojemme vankina ja ne mittaavat mielemme laajuuden.

Edustaja voi olla kielellisesti lahjakas ja retoorisestikin taitava mutta vaikeasti tulkittava kaikaesta tästä huolimatta ja juuri sen vuoksi. Ministeri Erkki Tuomioja on tyypillinen tällainen edustaja.

Tunnesanat kesytettävä

Vastaavasti tyypillistä on erottaa tunne ja järki toisistaan. Tässä ajattelussa tunteet ovat irrationaalisia ja järjen kontrolloitavissa. Nykyisin tunteita kuitenkin pidetään yhtenä tiedon muotona.

Puhdasta järkeä ilman emootiota löytyy vain tietokoneista ja niiden tavasta kääntää kieltämme. Se mitä tunteet ovat persoonallisuuden piirteinä, mielialana ja luonteena, vihan, surun, rakkauden tai pelon kohteina, ovat universaaleja ja erottuvat selkeästi toisistaan. Näitä edustajien ei pidä pelätä. Wallin jatkaa ministerinä osin tästä syystä.

Tunnetiedon välittäminen on televisiossa paljon helpompaa kuin printtimedian kautta. Näitä ilmaisevat taas tunnesanat, joiden merkitys on koko ajan muuttumassa osana kulttuurien välistä vaihtoa ja internetin psykologisoimatonta ympäristöä. Tässä yhteydessä puhutaan usein prototyypeistä ja komponenttiajattelusta. Tutkimus tästä on vielä kovin vaatimatonta mutta etenee nyt jättiaskelin.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts