Keihäänheittäjien vyöhykkeen suurin ongelma on taas edessä. Oli kisat mitkä tahansa aina heitä on yksi liikaa. Ja yleensä tämä ylimääräinen on Aki Parviaisen valmentama pielavetinen keihäänheittäjä Ruuskanen. Jos Ruuskanen ymmärtäisi tämän, hän vaihtaisi lajia ja Aki Parviainen valmennettavaa. Mutta ei. Keihäänheittäjien vyöhykkeellä keihäs lentää pitkälle juuri tuosta omintakeisesta syystä.
Someron jumalkuvat
Somerolla paljastettiin viikonvaihteessa sateessa Pentti Nikulan patsas. Siinä mies taivuttaa seivästä, joka linkoaa hänet liki viiden metrin korkeuteen. Sitä on alaa harrastamattoman vaikea aavistaa ja symboliikka tuo mieleen turistille vallan muuta. Paikallinen kulttuuri ei ole globaalia kulttuuria ja veistos on aina symboli jostakin.
Kun Nikulan kuvaa näytettiin hänen nuoruutensa kultapäivinä televisiossa piilokameran tapaisessa viihteessä kansalaisillemme, nämä eivät miestä tunteneet. Helsingissä tehty viihdeohjelma ei ollut oikeassa ympäristössään.
Vain yksi noin kymmenestä kuvan nähneestä kykeni tunnistamaan sen ja yhdisti seiväshyppääjään. Hänkin vain kertoi väärän nimen. Veikkasi Risto Ankioksi vai oliko sittenkin Eeles Landströmiksi. Pahin tuli kuitenkin viimeisenä. Siinä tuon ajan perusduunarin oloinen keski-ikäinen mies epäili kuvan esittävän nimekästä murhamiestä. Sen olisi voinut leikata otoksesta pois. Pentti Nikula oli kuvassa komea vaalea nuorukainen, atleetti kreikkalainen jumalhahmo.
Jo tuolloin suomalainen kulttuuritoimittaja ei sietänyt punaista vaatetta, joka syntyi miehen tuomana ja liittyi urheiluun. Sen kieltäminen teki urheilusta monelle salarakkauden Suomessa. Tänään punavihreä nainen on saman taudin kantaja. Hän on oikeassa mutta vain kääntämällä asiansa 180 astetta ja hyväksymällä Narsismin Lähteen ja oidipaaliset kiusaukset kreikkalaisina tuotteina nekin. Miestä ei pidä painostaa itsemurhaan, itsehalveksuntaan ja usein vielä laajennettuna surmatyönä.
Verbaalisesti lahjakkaan naisen olisi ymmärrettävä tämä heti siinä missä hänen kasvattajienkin. Haavoitettua enkeliä on tapana auttaa, ei sysätä alas rinteeltä lapset mukanaan. Itsehalveksunta ja masennus yhdistettynä syvään yksinäsyyteen on hirvittävä yhdistelmä.
Väärin valitut idolit
Suomi eli Nikulan ennätysvuosien aikaan murrosvuosiaan ja maalla oli paljon lapsia. Kun televisio oli tullut ainakin naapurin taloon tai kauppiaan kammariin, sitä seurattiin tuijottaen myös virityskuvat. Jos kanavia olisi ollut useita, vanhin ja sodan aikana syntynyt olisi ohjannut muiden katselutottumuksia ja tulevaa elämää, idoleja ja niiden valintaa.
Ajalle tyypillistä oli sisarkateus ja lääkkeet, jotka olivat Suomessa sotilaiden rintamalta tuomia. Mummon lääkekaapissa oli vahvoja yskänlääkkeitä. Maailmalta niiden käytöstä huomauteltiinkin. Ne olivat kuitenkin halpoja ja helposti saatavissa. Suomi oli maailman johtava heroiinin väärinkäyttäjä. Aiheesta tehty artikkeli ja väitöskirja järkyttivät.
Yhdeltä kanavalta Nikulan näkeminen oli lapselle huikea elämys ja jokaisella pikkupojalla kuului olla oma kuivasta näreestä tai lepästä vuoltu seiväs, jolla hypätä omintakeisella tekniikalla.
Laji levisi siinä missä keihäänheitto ja jalkapallo jäi maaseudulla vähemmälle. Ei olisi jäänyt, jos yleisradio olisi näyttänyt enemmän jalkapalloa ja vähemmän somerolaisten leikkejä, Juha Väätäisen tapaa juosta alastomana aavikoilla ennen voittojaan Helsingissä. Idolit oli väärin valittuja ja niin elämme nyt ikuisesti ilman joukkuelajien menestystä. Syntyi kansalle trauman ainekset ja kuvitelma kyvyttömyydestä pelata yhteen. Se ei ole totta ensikään.
Narsismin lähteille
Lapset oppivat imitoimalla ja Somerolla oli paljon karjalaisia evakkoja. Hämäläiset pitivät Somerniemeä erityisen omalaatuisten ihmisten paikkana ja Rauli Badding Somerjoki, ujo somerolainen nuorukainen, tuli siitä tunnetuksi hänkin. Keihäänheittäjien vyöhykkeellä omituisuus muuttui normaaliksi elämäksi ja etenkin Irwin Goodman tuli tutuksi imitoida pohjalaiset sukujuuret hankkineen Vexi Salmen tuotteita.
Hammarberg oli omalaatuinen suomalainen protestilaulaja, itseeään huonosti tunteva reppana, tuon ajan mediakulttuurin orastuksessa, radikaalin nuorisokulttuurin Suomessa. Hieman aiemmin tango levisi tanssipaikoille ja imitoinnissa auttoi siinäkin Somerolla asuva levoton kiertolainen, Unto Mononen.
Mononen oli lähtöisin Kannaksen Muolaasta ja muistamme hänet Esko Rahkosesta, Henry Theelistä, Satumaasta ja Toivo Kärjen rinnalla tuotteliaimpana tangojen taitajana, kouluttajana. Mutta myös alkoholismista ja todennäköisestä itsemurhasta. Siis lopultakin hyvin tavanomaisesta tavasta elää suomalaista itsetuhoisaa elämää Baddigin tapaan ja kertoen Narsimin Läheestä, josta tein myöhemmin veistoksen. Niin yleinen tämä tauti on Suomessa ja ilmenee aina maaseudullamme samalla tavalla päättyen pitkään juopotellen tehtyyn itsemurhaan, itseinhon suomalaiseen tuotteeseen.
Politiikan tähdet
Politiikassa vaikuttivat keihäänheittäjävyöhykkeeltä näkyvimmin Pielavedeltä, Lepikontorpasta, lähtöisin oleva Urho Kekkonen ja hän sai vastaansa niin ikään Karjalasta syntyneet Veikko Vennamon, alunperin Fennanderin, sekä saman kylä pojan Johannes Virolaisen. Imitoivan kulttuurin kasvatit olivat kaikki lahjakkaita.
Oleellista kuitenkin tarinan kannalta oli tuo ylimääräisen läsnäolo. Tässä tapauksessa ylimääräinen oli Ahti Karjalainen. Kekkosen luottomies, pää- ja ulkoministeri ja tankeroksi nimetty, niin ikään lahjakas tohtoreiden pelin alkoholisoituva ikuinen häviäjä ja Narsismin Lähteestä juova haavoitettu Hugo Simbergin enkeli.
Simbergiä avusti töissään Akeli Gallen-Kallela ja tuohon aikaan vallankumouksen puuhailu oli pelottoman miehen työtä. Kansallisen tunteen herättäminen, sen syvä oivaltaminen, oli omalaatuinen ratkaisu, kun toinen vaihtoehto olisi ollut paljon helpompi. Jotkut ihmiset valitsevat vaikeamman tien ymmärtämättä itsekään miksi. Tuohon aikan se ei toki ollut itsestäänselvyys vaan oman tien kulkemista tietämättä miksi, umpihangessa.
Taide oli symbolinen väline yhteiskunnallisena vaikuttajana, poliittinen viesti ja sellaisena vahva. Gallen-Kallela käytti tätä viestiä ja ohjasi Hugo Simbergiä, huippulahjakasta oppilastaan.
Homeerinen narsismi
Kreikka ja välimereinen maailma poikkeaa Suomesta. Kun oletan pelin siellä ratkenneen, se onkin vasta alkanut, eikä loppua näy alkoholismin tuoman kuoleman kautta tai itsemurhana, synkkänä tapana juoda itsensä hengiltä. Homeerinen kertomus on kokonaan toinen jo rakenteeltaan kuin Aleksis Kiven Nummisuutarit tai kalevalainen perintömme.
Helsingin Sanomat on viimein huomannut sekin mistä on kyse. Kreikan vaalit ei ratkaise mitään. Menee vuosia, ehkä vuosikymmeniä, ennen kuin Kreikka on valmis siihen mihin Suomi nyt (HS 19.6). On parempi hyväksyä tosiasiat, eikä jatkaa matkaa Pultavalta Kaarle XII tapaan Osmannien valtakuntaan ja maksaa sinne vakuudet, jotta pääsee lopulta vapaaksi. Näissä Kreikan vakuuksissa on nyt jotain perin tuttua ja ne ymmärretään välimereisessä kulttuurissa toisin kuin alusmaassa, Suomessa.
Turkissa nänä vakuudet muistetaan vielä tänä päivänä. ”Kiinteä omaisuus -Kaarle” (Demirbras Sarl) käännettiin vain meille väärin ”Rautapääksi”. Niin mahtava kun hän olikin voitettuaan ensin Tanskan, Venäjän ja vielä Puola-Liettuan.
Me muistamme hänet suuresta Pohjan sodasta ja isovihan vuosista. Ne ajat eivät olleet ollenkaan ihania keihäänheittäjien vyöhykkeellä. Helsingissä Kallea muistellaan vielä tänään ihaillen kapakassa Kasarminkatu 40. Se kun sai nimensä hänen mukaansa.
Se mikä sopii Kasarminkadulle Helsingissä, ei sovi isovihan Suomeen ja sen ajan alusmaihin, maakuntiimme. Joku ymmärtää tämän heti, toiset eivät koskaan. Kansakunnan sosiaalinen pääoma on sentään muutaman vuosisadan ikäinen Suomessakin.
Isovihan alainen kansa
EU-suomalaisen on vaikea ymmärtää kulttuureja, joissa imitointi ei tapahdu likimainkaan oman kulttuurimme tapaisissa oloissa. Kun kansakunta on Kreikassa jakautunut kahtia, kuten nyt näyttää, se ei tyydy kohtaloonsa vaan muistuttaa homeerista historiaansa.
Siellä ei aleta potkia käpyjä metsissä, ei taivutella seipäitä eikä heitelle keppejä vaan peli muistuttaa enemmänkin jalkapalloa. Äijäporukat eivät kokoonnu vuodesta toiseen Saarijärvelle ja jatka vuosikymmenestä seuraavaan epätoivoista itsensä kiusaamista.
Yöjuoksu suunnistaen 30 000 ihmisen voimin valojanana toistensa perässä lymyten rastilta toiselle, on sekin hyvin skandinaavinen ilmiö ja sopii suomalaiseen narsismiin, hulluuteen. Jukolan Viesti ja Aleksis Kivi kirjailijana ovat kansallisen narsismimme ylläpitäjinä tyypillisimpiä ilmenemismuotoja. Sitä ei pidä halveksia eikä pilkata. Sen arvokkaampaa ei voi enää olla.
Vain norjalaiset ja ruotsalaiset voivat ymmärtää mistä on kysymys, kun joensuulainen Kalevan Rasti tulee ennen Haldenia maaliin. Roskilden rauha solmittiin Haldenissa ja Kaarle XII kuoli juuri tällä paikalla. Käydessäni ennen presidentivaalejamme läpi kaikki kuninkaamme ja keisarit, liki vuosituhannen ajalta ennen prsidenttejämme, pysähdyin pitkäksi toviksi juuri Kaarle XII kohdalle.
Kerroin luodin reiästä hänen ohimossaan. Kukaan ei ole varma, tuliko se vihollisen vain oman sotilaan aseesta. Se luoti tiesi kuitenkin paikkansa. Ei välittänyt huonosta sydämestä vaan valitsi rautaisen pään.
Euroopan toiseksi vanhin urheilulehti aloitti ilmestymisensä muuten Suomessa 1800-luvun lopulla. Vanhin on tiettävästi italialainen. Suomea itsenäistettiin kansakuntana vahvasti juuri urheilun avulla ja tämän sivuuttaminen on historian vääristelyä. Siihenkin osallistuvat samat tahot, jotka pilkkasivat niin Paavo Nurmea, Pentti Nikulaa kuin tänään keihäänheittäjiämme ja rallikuskejamme, Jäämiestä tunnetuimapana suomalaisena Formulan ratissa. Jos hän ei itse olekaan keihäänheittäjien vyöhykkeeltä, vanhemmat ja isovanhemmat varmasti ovat.
Tässä yhteydessä iisalmelainen Keijo ”Keke” Rosberg lähettäisi varmaan terveiset yhteiselle opettajallemme ja legandaariselle hiihtovalmentajalle, Immo Kuutsalle. Oikeasti meillä on vain yksi puolue. Se, joka on nyt oikeassa. Se on hyvin suomalainen tapa toimia ja tehdä 180 asteen käännöksiä myös suunnistettaessa ja hiihtoladulla. Niin pitkiä suksia ei saa olla etteivät ne käänny ennen Pultavaa.
Euromaiden kärki vaihtui
Kun suomalaiset tippuvat jalkapallossa imitoitavana urheiluna jo karsintavaiheissa eivätkä ikinä pääse likimainkaan maailman huipulle, Portugali, Kreikka, Italia, Espanja ja Irlanti ovat jo siellä. Niin nytkin kun maanosamme pelaa mestaruudesta. Sitä ei tarvinnut nyt edes arvailla. Paitsi Suomessa, joka ei tiedä mistä tässä on kysymys ja on ulkopuolinen.
Ajatusleikki finaalipeleistä, jossa ovat mukana Irlanti, Portugali, Kreikka ja Espanja tai Italia sekä mahdollisesti Saksa, alkaa olla totisinta totta. Se, miten sopivat pelit keskenään, on vain tulosta edellisistä kisoista.
Se, että mukaan tulee myöhemmin Brasilia ja Argentiina, ei muuta kuviota miksikään, päinvastoin. Tämä pallopeli kun osattiin Etelä- ja Väli-Amerikan intiaanikansojen keskuudessa ja korkeakulttuureissa meitä paljon aikaisemmin. Me opimme sen heiltä, ei toki aina 180 astetta muuta todistaen. Sellainen on vain valkoisen miehen tautia, vastaisi nykyinen viisas presidenttimme. Ja jos hän ei ole runoilija, puoliso on sitäkin enemmän.
Salaliittoko?
Pelaavatko nämä ihmiset pallopelejä silloin, kun me protestantit Pohjolassa uurastamme arkipäiväisissä askareissamme? Juoksemme sutta pakoon keppejämme heitellen ja kohtaamme pesältään heräävän karhun, lainaten valtiovarainministerimme sattuvaa kansanviisautta.
Mitä Olli Rehn mahtoi tehdä lapsuudessaan muuta kuin juosta pallon perässä Mikkelin Palloilijoiden junioreissa? Joko silloin oli mielessä EU-ura eikä niinkään rehellinen työ autoliikkeen varaosapalvelussa? Väitöskirjan aihekin panee miettimään savolaisen miehen mietteitä jo varhain EU:n tulipalojen kohta tunnetuimpana korporaatioiden vartijana.
Sain juuri viestin, jossa suomalainen EU-kansalainen kertoi sähköpostinsa temppuilevan ja hän saa takaisin omaa postiaan. Kerroin sen olevan tavanomaista ja kuuluvan ajan henkeen. Tuollaiset viestit katkaisevat oman kirjoituksen ja unohdin kokonaan Olli Rehnin uran vaiheiden pohdinnan. Se on niiden tarkoituskin. Harhauttaa 180 astetta.
Liberaali politiikka oli pieni askel entiselle maalaisliitolle mutta suuri askel tulevalle keskustalle ja sen eurooppalaiselle tulevaisuudelle kokoomuksen viedessä sen paikan konservatiivien riveissä unionissa. Se, mikä sopi Olli Rehnille, ei sopinut Suomen Keskustalle ja sen äänestäjille. Jalkapallosta maksettava hinta on kova keihäänheittäjien vyöhykkeellä syntyneelle suomalaiselle kansanliikkeelle. Jotkut ymmärtävät tämän heti, toiset eivät koskaan.
Narsistinen harha
Juuri nyt EU -suomalaiset saavat yhä enemmän postia itseltään. Reaaliaikainen sosiaalinen mediayhteiskuntamme on vaiheessa, jossa viestit tulevat itse kirjoitettuina ja vastauksetkin niihin ovat omia.
Tässä yksilöt ja kansakunnat eroavat kuitenkin toisistaan. Eurooppa ei avaudu niin helposti kuin sen yksilöt. Eurooppa kun on alueiden, lokalisaation spatiaalista Eurooppaa. Kunnat ovat Suomessa vain osittain maakuntineen samaa asiaa. Ihmisten aliarviointi on suomalainen perisynti ja lokaaliset alueet, kunnat ja maakunnat, ovat osa tätä samaa virhettä. Miksei kukaan kerro sitä kuntaministerillemme? Koska Helsingin Sanomat oikaisee tämänkin virheensä?
Onko tämä vielä tänäänkin, reaalaikaisessa netissä, suomalainen salaliitto vaiko puhdas väärinkäsitys? Jos siihen liittyy vielä tänään vallankäytön valheita, ne ovat kyllä harhaa ja sen illuusion voi jo jättää poliittisesta pelistä pois.
Mediaviihdettä
Mediassa tätä ihmisten ja lokaalisen mailman aliarviointia tapaa paljon. Siellä kysytään ihmisiltä, mitä mieltä nämä ovat ministeri siitä ja siitä sekä millaisen numeron he antaisivat hänen työstään.
Oikeammin yksikään vastaaja ei tunnistaisi ministeriä kuvasta eikä pystyisi kertomaan, kuka henkilö hoitaa ko. ministerin poliittista ohjausta ministeriössä kansliapäälliköstä nyt puhumattakaan. Ja mitä merkitystä tällä tuntemattoman työllä voisi olla vuoden aikana vaikkapa maatalouden, metsätalouden, ympäristön, sosiaalipolitiikan tai kulttuurin aloilla, jotka nekin ovat tuikituntemattomia.
Miten ihminen, joka ei tunne ministereitämme eikä ministeriöitämme, voi antaa sitten numeroita työstä, jota ei tunne eikä sen työntekijöitäkään? Tuhansia ja taas tuhansia valtion hallinnon virkamiehiä. Eikö tällainen tehtävä, numeron anto, ole mieletön?
Miksi sitten tällaisia kysymyksiä maan johtava media esittää? Miksi viihde viedään näin koomiseen suuntaan ja miksi se verhotaan politiikan ja kilpailun ilveilyllä? Onko se ainut tapa myydä lehteä ja pilkata samalla lukijoitaan, näiden harkintakyvyn puutetta? Miksi maan päälehti pilkkaa lukijoitaan? Onko se ironiaa, satiiria, sarkasmia?
Ei sillä ole väliä, ettei uutisella ole mitään asiasisältöä. Media on viihdettä, jossa tunnetaan vaikkapa muutama näkyvin poliitikko ja mielikuva heistä antaa aina samat pinnat, oli hänellä tai hänen puolueellaan hoidettavana mikä tahansa tehtävä missä tahansa ministeriössä.
Aleksanteri, mutta monesko?
Näin kokoomuksen Aleksander Stubb saa aina saman korkaimman numeron, teki hän mitä tahansa ja sama pätee vaikkapa Timo Soiniin oppositiojohtajana. Aivan riippumatta siitä, ovatko he oppositiossa tai hallituksessa.
Näiden mielipiteiden lukeminen ja niiden uskominen on yhtä viisasta kuin vertailla Pentti Nikulasta annettuja mielikuvia kreikkalaisiin jumalhahmoihin antiikin ajalta, jonka taivaalle sinkoava seiväs varmaan ensimmäisenä tuokin mieleen turistille, joka liikkuu Somerolla ja havaitsee seiväshyppääjälegendan näköispatsaan.
Veistoksen tekijä olettaa kuitenkin sen olevan hänen hengentöitään ja kädentaitojaan, josta tunnetaan juuri hänet, ei toki Nikulaa. Kun seiväshyppy lajina on unohtunut, veistoksia tehdään edelleen. Ehkä Nikula tunnetaankin tulevaisuudessa veistoksestaan, sen veistäjänä? Kulttuuri-ihmisten vasemmalla on aivan suotta kantaa huolta turhasta. Oma napa ei ole sama asia kuin myöhempi hiostoriallinen totuus.
Olen tavannut aasialaisia turisteja, joilla on kuvia Sibelius -monumentista. Kertovat sen olevan nimeltään Sibelius. Olettavat sen olevan ehkä samalla monumentin tekijän. Kuvataide ja musiikki ovat lähellä toisiaan. Samaa antropologien strukuturalismin siementä ja ihmiskunnan yhteistä sinfoniaa. Ranskalainen Claude Levi-Strauss oli strukturalismissaan aivan oikeassa. Kun tässä yhteydessä mainitsee nimekkäimmän suomalaisen filosofin urheiluharrastuksen, jo ollaan löytämässä yhteyksiä natsi-Saksaan.
Viesti Narsismin Lähteeltä
Itseltä saatu viesti on taas sen rinnalla kulkeva oman aikamme tarina, jossa jokainen kuuntelee lopulta vain omaa itseään, omaa ääntään ja on rakastunut omaan kuvaansa narsismin lähteellä. Se muistuttaa kykyä juosta lujaa ja tavoittaa lopulta itsensä. Taputella itseään olkapäille ja olla omahyväisyydessään, itseriittoisuudessaan, lopulta ehdottoman omavarainen ja vailla muiden hyväksyntää tai vastenmielisesti annettua apua.
Uusi mediayhteiskuntamme on tuonut mukanaan valheen, jossa narsistisesti itseensä ihastuneet ihmiset voivat ihailla omaa kuvaansa suoraan sosiaalisen median peilistä ja saada viestejä, joita itse ovat itsestään tuottaneet. Ne ovat reaaliaikaisia, jolloin tätä harhaa ei voi edes kohta havaita. Näin vastaus tulee jo ennen kuin kysymys on syntynyt ja se on varmasti oikea. Tätä mediat, markkinoijat ja Google hyödyntävät siinä missä onnistuneen ilmoituksen tekijä tai itseään markkinoiva poliitikko. Ihminen on siinä taatusti oman narsisminsa vanki ja tarvitsee vain koiran jota komennella.
Julkisuudessa paistattelevat ihmiset ovat osa palvontaa, ihailua, hyväksyntää, kehumista, huomiota ja huonovointisuus alkaa aina kun ihailu katoaa. Narsistin kyky toimia muuttuu estyneeksi; alkavat syömishäiriöt, masentuneisuus, mielentilan vaihtelut, tuskalliset raivokohtaukset, alkoholismi ja päihteet. Heidän hoitajansa tuntevat kyllä taudin ja sen kulun. Taudista parantunut ei ole aina toivottu lopputulos kenellekkään.
Kaikki on väkinäistä, keinotekoista puurtamista. Mekaanisuus näkyy ja televisio paljastaa sen heti. Poliitikko ei näyttele enää itseään vaan jotain vallan muuta. Paras poliitikko onkin lopulta ammattinsa osaava näyttelijä, Ronald Reagan tai Arnold Schwarzenegger.
Syvän taantuman merkit
Poliittiset johtajat, ministerit, taiteilijat, esiintyvät muusikot ja alkoholiin hukkuvat Euro-kansalaiset ovat tyyppiesimerkkejä tuskallisesta maailmasta, jossa Narsismin Lähde on kuivumassa. Kun muuta ei enää ole, eurokansalaiset eristäytyvät itseensä, ottavat vastaan viestejä itseltään, sosiaaliset sovinnaisuudet eivät riitä ja kukaan ei ole tarjoamassa vanhaan addiktioon lisää päihdyttävää huumetta. Se, mikä aiemmin oli hymy, on nyt liki irvistys ja aiempi kohteliaisuus on piittaamattomuutta. Kreikassa tämä näytelmä on saanut oman nimensäkin ja se osataan myös Italiassa ja Espanjassa.
Jokainen meistä on tavannut narsistisia ihmisiä, johtajia. Heidät tunnistaa juuri noista elkeistä, jossa suomalainen poikkeaa oleellisesti kreikkalaisesta. Suomalainen Euro -kansalainen alkaa uuvuttavan itseruoskinnan, johon kuuluu itsemurha-ajatukset ja vihreänä puolueena nopeutettu itsemurha myös ikääntyessä. Itseihailu on vaihtunut itsensä halventamiseksi ja lopulta nostalgiaksi, jossa aiemmin kaikki oli vielä toisin, paremmin.
Tämä eurooppalainen taantuma etenee koko ajan ja menneisyys muuttuu ruusuisemmaksi. Ikääntyvä yhteiskunta muuttuu traumaattiseksi, herää traumojensa solmukohdissa. Sen masennus pyritään voittamaan vältellen suoria vainoharhaisia mielikuvia, pelkoja sodista ja niiden merkeistä, fasismista. Uudella mantereella nämä näytelmät kärjistyivät usein karikatyyreikseen ja niitä on joskus mahdotonta sietää. Valmiiksi nauretut pilat olivat aluksi vaikeasti ymmärrettäviä Yhdysvalloista tuotuna komiikkana.
Poliittisten instituutioiden tai perinteisten urheilulajiemme kautta haetaan vanhoja narsismin täyttäneitä lähteitä ja pohditaan traumojen solmukohtia. Salaliitot tulevat tutuiksi ja kaikkialla piilee uusia mytologisia ihmeitä, vaihtoehtoisia Narsismin Lähteitä. Itse itseään tuhoava yhteiskunta, kansakunta, kokee olevansa tätä kautta merkittävämpi. Vanhojen luiden kaluaminen siirtyy lopulta myös tieteisiin, ensimmäisenä lääketieteeseen. Miehille kaupataan potenssilääkkeitä, joiden vaikutus syntyy poistamalla kyvyn ohella myös halut.
Mitätöity ihmisyys
Mitätöity kansalaisuus, mitätöity suomalaisuus, mitätöity maaseutu, mitätöidyt juuret ja mitätöity mentaalinen kartta ja sen merkitys, mitätöity Jumala, ovat osa narsistisen häiriön viimeistä vaihetta kansakuntana. Kun normit katoavat, ei ole enää moraaliakaan. Narsismi kansakunnan lähteenä on lopullisesti kuivunut eikä sitä enää edes tunnisteta.
Kun lokaaliset me-henget on kadotettu, ei ole mitään kohtaa mihin kansakunnan voisi kiinnittää tai ankkuroida. On vain juurettomia pelureita ja uuden ajan nomadeja, kulkureita. Uuden kapitalismin tavoite on saavutettu, takaraivo puhdistettu, aivopesty.
Kreikassa, Portugalissa, Irlannissa nämä kokemukset ovat toisenlaisia kuin Suomessa. Oleellista on, että kansakunta tuntee sen ja se painolasti on ikivanhassa kulttuurissa painovoimaan verrattava fyysinen olotila, ei vain kuvitteellinen ja psykologien kuvaama kliininen oireisto, jota voi ohjailla yksilön kohdalla lääkkeillä.
Kun kyse on paikkaleimautumisesta, spatiaalisesta identiteetistä, lääkkeet eivät auta. Sosiaalinen muisti ja alueelliset henget, niiden yhteinen pääoma, ovat muuta kuin psykologian tai sosiologian tutkimia tuotteita. Talouden tunnusluvut eivät niihin päde.
Kansakunnan narsismin häiriöt
Kun yksilö narsismissaan uskoo aina selviytyvänsä, ja että hänelle annetaan anteeksi, kansakunnat eivät toimi näin. Kun yksilöä voi joko ihailla tai pitää narsismissaan hulluna, hän voi verhoutua omaan kosmiseen jumaluuteensa, olla immuuni pahuudelle, kansakunnat eivät voi piiloutua naiivin lapselliseen uneen ja unohtaa reaalimaailman todellisuus. Narsistinen ihminen ei voi olla samaan aikaan instituutio ja hoitaa kansakuntansa sairastunutta sosiaalisen pääoman kokemaa traumaa.
Kreikka on nyt ajautunut tähän tilaan. Tai oikeammin se on siihen ajettu. Olemme itsekin kokeneet sen sotiemme aikana ja toipuminen jatkuu vieläkin. On varottava taantumaa, joka vie kansakunnan turhaumaan, frustraatioon, ja sen solmukohtiin. Kreikassa tämä tarkoittaa muuta kuin meillä Suomessa.
Yksilö narsistisena persoonallisuutena voi aina olettaa selviävänsä ja että hänelle tapahtuu lopulta aina vain hyviä asioita. Itsensä tunteva narsisti tietää jo kokemuksesta, kuinka hänellä on taipumusta myös tuhota onnensa olemalla masokistisella tavalla itsetuhoisa.
Kansakunta ei menettele näin Kreikassa, Irlannissa, Portugalissa, Espanjassa, Italiassa ja vielä vähemmän Saksassa tai Venäjällä. Kansakunta ja sen poliittiset tai kulttuuriset rakenteet eivät ole likimainkaan sama asia kuin sen ministerit, päämiehet tai ihailemamme urheilijat.
Illuusio yksilöstä on kokonaan eri asia kuin kansakunnat tai alueelliset me-henget. Niitä ei pidä psykologisoida eikä tehdä poliittisesti tai taloudellisesti kohtalokkaita mittakaavavirheitä. Geopolitiikka ja siihen liittyvä “psykologia” ovat eri asia kuin Freud ja hänen vastaanotollaan käyneet hysteeriset naiset.
Elämme aikoja, jossa kansakuntien ikivanhoja narsistisia rakenteita on häiritty ja niitä on pyritty ohjailemaan toisin kuin mitä niiden traditio olisi edellyttänyt. Tämä sama koskee omaa kansakuntaamme, sen kulttuuria, kieltä, itsemääräämisoikeutta ja biologista, geopoliittista historiaamme pohjoisena onomatopoeettista kieltämme käyttävänä kulttuurina.
Tämä koskee myös alueita, lokaalisia pieniä yhteisöjämme ja niiden sosiaalista pääomaamme, kuntia ja historiallisia maakuntiamme. Kreikassa ne vaan ovat paljon vanhempia ja usein meitä arvaamattomampia. Kyproksen saari on tästä hyvä esimerkki.