Olmeekkikulttuurin korkein veisu

“Jos te tosiaan haluatte kuulla siitä, niin ensin te varmaan haluatte tietää, missä minä synnyin ja millainen surkea lapsuus minulla oli ja mitä vanhempani tekivät ennen kuin saivat minut, ynnä muuta sontaa tyyliin Dickensin David Copperfield, mutta totta puhuen minua ei huvita ruveta kaivelemaan niitä juttuja.”

Edellinen on romaanin “Sieppari Ruispellossa” saatesanoista J.D. Salingerin kirjoittamana ja Arto Schroderuksen kääntämänä vuodelta 2004.

Pentti Saarikoski käänsi saman helpohkon virkkeen vuonna 1961 näin.

“Jos teitä tosiaan huvittaa kuulla niin ensimmäinen juttu minkä te varmaan haluatte tietää on, että missä mä synnyin ja millanen oli mun surullinen lapsuuteni, ja mitä mun vanhempani teki ja sillailla ennen kun mä synnyin, ja muuta paskaa ala David Copperfield, mutta siihen mä en ihan totta rupee.”  

Ja jatko menee näin, ensin Schroderuksen käännöksenä:

“Ensinnäkin sellainen on minusta tylsää ja toiseksi vanhempani saisivat varmaan kaksi slaagia per nuppi, jos kertoisin niistä jotain henkilökohtaisempaa. Ne ovat melko herkkänahkaisia kaikelle sellaiselle, varsinkin isä.”

Ja sama helppo käännös Saarikosken näytteenä:

“Ensinnäkin noi jutut musta ne ei ole erityisemmin hauskoja, ja toiseksi, mun vanhemmat saisi ainakin kaks kappaletta halvausta kumpikin jos mä kertoisin niistä jotain henkilökohtaisempaa. Ne on aika herkkiä kaikesta semmoisesta, isä varsinkin.”

Kun teksti muuttuu myöhemmin vaikeammaksi, erot alkavat olla suurempia. Luet ikään kuin kahta eri teosta, jossa toisen kohdalla otetaan enemmän vapauksia ja tekstiä siirretään kielelle, joka on  1960-luvun alun nuorison käyttämää. Toki sitä hakee myös Salinger itse, mutta käyttäen slangia, jonka kääntäminen on ammattinsa osaavan runoilijan työtä.

Oleellista on, että jokainen kulttuuri poimii helpostakin asiasta itselleen sopivamman ja ratkaisevaa on imitoivan kulttuurin kyky muuttaa tekstiä itselleen sopivimpaan muotoon.

Alkuperäistä parempi on taidetta

Saarikoski oli aikansa nero kielen käyttäjänä ja kääntäjänä. Hänen käännöksensä Sallingerin tekstistä on alkuperäistä parempi. Ei J.D. Sallinger noin hyvään tekstiin kyennyt kuin mihin Saarikosken käännös johdattelee suomalaisen lukijan. On ollut siis syytäkin kääntää se uudelleen.

Tässä tapauksessa väite siitä, että viina olisi tuoksunut tekstin läpi, on pelkkää panettelua.

Pentti Saarikoski syntyi Impilahdelle vuonna 1937 ja kuoli Joensuussa vuonna 1983. Sallingerin tekstiä kääntäessään hän oli tuskin 23 vuotta vanhempi. Ei hän toki vielä silloin ollut alkoholisti. Sellainen hänestä tuli vasta vuosikymmen myöhemmin. Jos hän olisi ollut nainen, muutama vuosi olisi riittänyt.

Wahren keskus

Tein kävelylenkin hiljaisessa Forssassa Loimijokilaaksoa noin viiden kilometrin matkan ja torialuetta kiertäen aina Wahrenin puistoon saakka. Juhannuksen jälkeen kaupunki on aina hiljainen. On alkanut hiljainen toipuminen. Puisto on siisti, juhlinta on tapahtunut muualla. Hukkuneita naarataan nyt sama määrä kuin aina ennenkin.

Pysähdyin Wahrenin patsaalle. Hänen rintakuvansa tuo mieleen vanhuksen, ehkä noin 70-80 vuotiaan väsyneen miehen. Takana on taistelut Jokioisissa tehtaan paikasta, kokonaan uuden rakentaminen Tammelan kunnan puolelle, korpeen. Tuhansien työpaikkojen järjestelyt ja uuden yhdyskuntarakenteen luominen tyhjästä. Joen patoaminen on yli 3000 vuotta vanhaa osaamista. Suomeen se saapui paljon myöhemmin.

Kun kuntien rajat syntyvät näin, pihtisynnytysellä, niitä ei hevin muutella. Niiden tausta on vuosituhansien kehityksessä, jossa uuden herääminen vaatii oikean ympäristönsä ja joskus hyvin kaukana alkuperäisestä ydinalueestaan.

Tämä ohella Wahrenin kerrotaan osallistuneen miltei kaikkeen mahdolliseen maan ja taivaan välitä alkaen pankkimaailmasta ja edeten sosiaalipolitiikan saralle, terveydenhuoltoon ja matkoihin maailmalle aikana, jolloin lentokonetta ei ollut ja laivat seilasivat pääosin tuulen kuljettamina. Matkoillaan hän törmäsi jade -veistoksiin museoissa ja oppi uuden tavan ikivanhasta kulttuurista kuljettaa kiviä pitkiäkin matkoja.

Maatalous sai sekin uutta potkua Etelä-Hämeessä ja punatiilen ohella maalejakin alkoi löytyä harmaan maiseman virikkeiksi. Naiset alkoivat tehdä värjäystyötä samalla kun kutoivat ja kehräsivät. Kallis jade muuttui lasiksi ja opit haettiin Pietarista. Hämäläinen lasimestari hakee juuriaan vielä tänä päivä.

Tiet olivat hevospelillä liikuttavia ja maailma kovin vaatimaton valuuttakeinottelulle, euron tai markan kelluttamisella. Mitään ei ollut valmiina, ammattinsa osaavia ihmisiä ei koulutettu ammattioppilaitoksissa. Kaikki oli vielä kovin alussa 1800-luvun Suomessa ja Etelä-Hämeessä. Kestävästä kehityksestä ei puhuttu ja työväenliike saapui sekin vasta hieman myöhemmin Forssan kokoukseen, vihreä liike vielä myöhemmin.

Kolmen vuosikymmenen ihme?

Teollisuuspatruuna syntyi vuonna 1814 ja kuoli vuonna 1885. Forssassa vietetyt vuodet olivat kuitenkin tästä paljon rajallisemmat ja loppuaika oli myös jo sairaalloisen miehen elämää. Muistomerkin mukaan niitä kertyi kuitenkin runsas kolmekymmentä.

Kolmen vuosikymmenen aikana ei luonnollisesti yksi mies kaupunkia perusta ellei sellaiseksi lasketa kuninkaallisia, joiden kohdalla metropolin perustaminen on yhden käynnin yhteydessä suoritettu juhlallinen julistus. Wahren ei ollut kuningas.

Kulttuuriimme kuuluu omalaatuinen tapa siirtää historiaa ja merkittäviä tapahtumia henkilöiden ne ja hakien tätä kautta niille myös omassa ajassamme kiusallista ja usein monella tavalla vinksahtanutta individualistista harhaa.

Kun tämä menee palvonnaksi syntyy narsistisia tautejamme, joista nämä illuusiot kaupunkien rakentajista tai sotiemme johtajista kertovat. Viinan himo tuo narsistiset taudit lähemmäs jokaista kansalaista ihmeiden tekijän neroutena. Moni nero onkin oikeastaan vain alkoholistina tunnettu. Suomessa kun nerous ja luovuus liitettiin jo varhain päihteisiin ja sen myrkytystiloihin, hulluuteen.

Syntyi 180 asteen virhe. Päihteillä kuului karkottaa hulluutta tehtävään valittujen hengenmiesten toimesta, eikä päinvastoin.

Mannerheimin retket

Kun Mannerheim aikanaan palasi Pietarista Suomeen, jo eläkeiän saavuttaneena, hänen valintansa valkoiseksi kenraaliksi ja talvisodan Marskiksi oli monen mutkan takana, eikä hän ollut toki itsestään selvä valinta.

Sotamme olisi toki käyty myös ilman häntäkin ja merkittävin vaikutus hänellä oli ehkä sittenkin vuonna 1944, jolloin juuri hänen taustansa tsaarin ajan kenraalina vaikutti välirauhaan ja vetäytymiseen sodasta. Jos valinta olisi osunut hyvin suomalaiseen kenraaliin, tämä vaihe olisi ehkä ollut meille toiseen lopputulokseen johtava. Luojan kiitos meillä oli Marski.

Kun jalkapalloilijat juoksevat maanosansa mestaruudesta 31 pelin verran, mukana on aina henkilöitä, jotka ovat enemmän kuin muut pelaajat yhteensä. Kun jäljellä on enää mitalipelit, nämä näkyvimmät sankarit ovat vielä löytämättä.

Nyt heidät on etsittävä joko euromenestyksestään kansakuntina synkän maineen saaneista välimereisistä kulttuureista tai vaihtoehtoisesti luottaen vielä Saksan esittelevän meille jotain poikkeuksellista.

Brittien voittokaan ei tuo meille eurokansalaisille nyt oikein uskottavaa herooista sankarikulttia. Espanja ja Portugali pelaavat liian hyvin, jotta ne voitaisiin sivuuttaa lahjattomina ja laiskoina. Stereotyypit eivät nyt toimi ja meidän on ehkä hyväksyttävä taas yksi Alonso lisää sankareittemme joukkoon.

Tuhatvuotinen kultti ja kulttuuri   

Sankarikultilla on oltava jotain yhteistä siihen taustaan, jossa jalkapallo aikanaan syntyi ja jonka tyypillisiä piirteitä olivat valtavat monumentaaliset ihmishahmot ja etenkin niiden päät, liki negroidista rotua esittelevät teokset. Tämän ohella kulttuuriin kuului jade -veistokset ja luonnollisesti kumi, kyky pelata jalkapallon tapaista peliämme sekä tähän tarkoitukseen rakennetut kultti- tai uhripaikat.

Wahren ei ymmärtänyt niiden merkitystä tuoda ne Forssaan ennen muuta Suomea. Tuskin niitä olisi täällä edes otettu vastaan, kumipalloa ja typerää maalia. Koripallo ja pesäpallo tulivat paljon myöhemmin. Toinen oli liian vieras ja toinen liian sisäsiittoinen, jotta maine olisi kiirinyt sankareistamme maailmalle. Siis vääriä valintoja molemmat.

Olmeekit oli ensimmäinen kansa, joka loi merkittävän korkeakulttuurin Keski-Amerikassa. Tolteekit, mayat ja asteekit saivat heiltä vaikutteita siinä missä myöhemmin koko läntinen maailmamme. Imitoivalla alusmaalle kirjoittaminen, maalaaminen ja veistäminen on oltava kuin salarakkaan esittelyä. Väärän puun takaa ja salaa, huomaamatta, kierolla tavalla vanhaan keitokseen lisäten.

Sen sijaan uuden organisaation ja kokonaisen kulttuurin, pallopelin, tuominen on jo kokonaan toinen asia ja vaatii vuosikymmenisen uurastuksen. Olmeekit osasivat tämän muita kulttuureja paremmin. He eivät kadonneet minnekään vaan muuttivat muotoaan kuten liskot aikanaan linnuiksi. Tällaiset kulttuurit eivät katoa ikinä vaan muuttuvat vain toisikseen, uusiutuvat jossain muualla puhjeten täyteen loistoonsa. Aina uudelleen ja uudelleen. Joskus leväten kuin koteloituneet virukset.

Virustartunnan tapainen ilmiö

Parhaiten me tunnemme heidät juuri valtavista kivipääveistoksista, jotka esittävät heidän päälliköitään. Heillä oli esitellä meille päällikkökulttuuri, valtiomainen hallinto, keskitetty johto,  arkkitehtuurin jättimäisyys, markkinat ja pallopelit, matematiikka ja kalenteri, kastelukanavat ja vesijohtoverkostot, jadeveistokset ja naisjaguaarijumalat. Kaikki tämä kukoisti jo 1500-2000  vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Oikeasti jo paljon tätä ennen. Silloin se vain saavutti huippunsa.

Olmeekkien seremoniakeskukset eivät juurikaan poikkea oman aikamme jalkapallostadioneista. Kun pelin kulkua ja sen viisautta kuvataan, se muistuttaa monella tavalla olmeekkien pyhää rituaalia. Kulttuuri siirtyi liki suoraan zapoteekkien ja mayakansan korkeakulttuureihin. Joskus pelit olivat rajuja ja niiden yhteydessä hävitettiin olmeekkien taidokkaita veistoksia ja monumentaalitaidetta. Tarvittiin melkoinen määrä miehiä ja aseita pitämään hullaantunut kansa aisoissa. Lontoon kisat vaativat nekin melkoisia järjestelyjä ettei Munchenin olympialaisten verilöyly uusiudu.

Olmeekkien kulttuuri levisi etenkin sotaretkien, siirtolaisuuden ja olmeekkitaiteilijoiden mukana. Toki myös tuon ajan palvotut urheilijat ja päälliköt levittivät etenkin pallopelejään jo vuosituhansia takaperin myös merten takaisille saarille ja mantereille.

Kumista puutetta

Kaikkialla kumin saaminen ei ollut mahdollista ja niinpä pallon muotokin saattoi muuttua. Mukana oli aina myös uskonnollista lähetystyötä, olmeekkityylin imitointia muualla ja luonnollisesti kauppaa.

Meni vuosituhansia, ennen kuin jade ja oksidiaani levisi Suomeen yhdessä pyöreän kumista tehdyn pallon kanssa. Sen sijaan matematiikka ja kirjoitustaito levisivät nopeammin ja erityisen nopeasti maatalous, etenkin kaskiviljely Savossa sekä vesien patoaminen,  kykymme polttaa viljasta jumalallista juomaa aluksi päälliköiden ja rituaalimenojamme johtaneiden hengenmiesten juomaksi.

Myöhemmin pahojen  henkien karkottamiseksi tarkoitetut juomat ja nuotiotulet, monenkirjavat taikuudet,  erkaantuivat alkuperäisestä tehtävästään ja pallopelin osaaminekin jäi latinokulttuurin omimmaksi olmeekkikulttuurin ihmisen jalostamaksi jumalalliseksi ihmeeksi monine seremoniamenoineen. Alusmaana Suomeen jäi oikeastaan vai taikajuoma ilma sen suurempaa taikuutta.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts