Osmo A. Wiio – viestitätutkinnan jättiläinen

Timo Soini esiintyi BBC:n näkyvässä Hardtalk -ohjelmassa. Seurasin sen suorana ja odotin suomalaisen median kommentteja pitkästä, liki puolen tunnin keskustelusta. Harvoin suomalaista poliitikkoa ja puoluejohtajaa kuunnellaan maailmalla niin kauan ja vaikutusvaltaisen median toimesta. Netissä Suomessa pyöritettiin kolmen minuutin pätkää jossa puhuttiin Hakkaraisesta ja Halla-ahosta. Käsitteet sivusivat tuolloin odotetusti suvaitsevaisuutta, poliittista korrektiutta, rasismia. Olin syvästi pettynyt. Miksi vain tämä pätkä? Miksi suomalainen viestintä epäonnistuu aina? Miksi tämä maa on niin omituinen ja ahdistava? Jos viestintä joskus onnistuu, se on todella suuri vahinko. Wiio oli oikeassa.

Kade suomalainen leimakirves

Kun suomalainen esiintyy sadoille miljoonille, arvovaltainen ohjelma kootaan paloista, joista yksi pieni pala, rasismi, liitetään maailmalla muuhun kuin suomalaiskansalliseen keskusteluun.

Islamilaisuus ja antisemitismi ovat tyypillisiä aiheita, kuten myös sananvapaus ja muukalaisviha, vihapuheet ja poliittinen suvaitsevaisuus, korrekti tapa esittää asiansa.

Kyse ei ole homogeenisen pienen kielialueen talk show tai Ylen uutisten jatke, jossa toimittaja taputtelee haastateltaviaan epäkorrektilla tavalla ja ylimielisesti otsalle tai polvelle, keskeyttää heidät omaan tärkeyteensä, toimittajan helmasyntiin, narsismiin. “Olepas Timo nyt hetken hilaa” tyyliin.

Vänrikki Nappulan syndroomassa saappaat ahdistavat takaraivossa. Ei jalkaterissä, varpaissa. Ongelman korjaaminen ei ole mahdollista ilman terapeuttien ammattitaitoa. Antamalla potilalle suuremmat saappaat, tauti vain pahenee, ja johdettavat ovat entistä suuremmassa vaarassa sairastua hekin.

Memento mori

Kun johtajasta tulee Suomessa ylijohtaja, hän on Jumalasta seuraava, mutta ylöspäin. Sellaista nimikettä olisi varottava, ylipääjohtajaa. Se sopii vain Pekka Lipposelle. Ei muille johtajille. Paavikin on sen ongelman kohdannut omassa ajassamme ja kuolevien ihmisten maailmassa, viimeinkin. Hän jäi eläkkeelle. Jumalan edustaja maan päällä.

Roomalaisen voittokkaan legioonan johtajan takana oli aina orja, joka kuiskasi tämän korvaan “memento te montalem esse” (memento mori), muista olevasi kuolevainen.

Suomessa Soinin otti uutisoitavakseen Rkp:n puoluejohtaja Carl Haglund. Hän otti oikeudekseen lyhentää keskustelu vajaaseen minuuttiin ja poimia sieltä kohta, jossa Soini oli korrekti ja hymyilevä, kävi läpi jo vanhoja asioita huolellisesti ne artikuloiden kokonaan ventovieraalle kuulijakunnalle.

Suomi oli ja on BBC:n seuraajille outo valtio ja kansakunta. Sen ruotsinkielinen vähemmistö vielä oudompi. Syrjäinen maa Venäjän luoteisnurkassa. Julkisuuteen joutuvat ihmiset ovat taas taipuvaisia, kuten muuallakin, narsismin peikkoon. Suomessa lisäksi turhamaisuuteen ja päihteisiin.

Soini kertoo tiivistäen, mitä on tapahtunut ja kuinka asiat on hoidettu, sovittu, ja ettei puolueessa ole sellaista rasismia, josta huolestua maailmalla, päinvastoin. Puolue on hyvin suomalaiskansallinen ja tulee maasta, joka on pääosalle BBC:n seuraajia vähän outo, Googlen luokituksen mukaan juuri muutama päivä takaperin se taas kerran vahvistaen.

Oudosta maasta on syytä puhua katsoen toimittajaa silmiin ja hymyillen. Näin Soini myös menetteli. Hän vaikutti poikkeuksellisen ystävälliseltä ja rehdiltä, ei lainkaan ylimieliseltä, kuten BBC:n haastattelemat poliitikot nyt usein ovat. Berlusconi ei sinne suostuisi. Hän omistaa mediansa. Siinä on melkoinen ero, italialaisella ja suomalaisella poliitikolla EU:n sisällä. Ranskalaiselle englannin puhuminenkin olisi loukkaus omaa kansakuntaa kohtaan.

Haglundin tulkinta siitä, mikä häpäisee kansakuntaa, oli omituinen ja Rkp:n puheenjohtajan tulkinta maailman maasta ja kansoista. Viesti oli tarkoitettu omille äänestäjille.

Epäkorrekti Haglund

Haglundin tapa toimia oli epäkorrekti ja loukkaava, tarkoitushakuinen ja journalismiltaan ala-arvoinen. Haglund huolehti vain siitä, että Soinin esiintyminen tuli myös pienen kansakunnan medioihin tiedoksi – leimattua rasistiseksi. Tapa oli vanha, suomalainen leimakirves.

Miksi hän halusi näin vaarantaa oman pienen vähemmistönsä asemaa maassa, joka elää lamassa? Eikö kielipuolueena pysyvä paikka Suomen hallituksessa riitä? Haluaako hän vaarantaa sen näin toimien? Onko vänrikki Nappulan saappaat hänelle sopimattomat ja hän on kaukana siitä vänrikistä, joka kertoo Runebergin vänrikki Stoolin tarinat?

Timo Soini edustaa suurta kansanliikettä, ehkä suurinta puoluetta ja pääministeripuoluetta seuraavien vaalien jälkeen. Ruotsinkieliset Runebergin tarinat ovat nuorilta unohtuneet nekin. Pätkätyöläinen ei ole kiinnostunut historiasta, jossa maan kerrotaan olevan Ruotsin itäisen maakunnan. Miksi sitten emme käytä kruunua, kysytään? Äänestävissä lähes puolet on 60 vuotta täyttäneitä. Heitä kuunnellaan varmasti. Ketä he kuuntelevat?

Komissio ennustaa euroalueen kasvun nollakasvuksi tuleville vuosille. Myös Suomen kasvuennustetta lasketaan. Se ei helpota hallituksen ja Rkp:n asemaa siellä. Kriisimaat syventävät lamaamme. Euroalueesta on tullut yhteinen taakkamme, pysvyvä. Alueiden Eurooppa ei ole kansojen Eurooppa saati sama kuin Saksa. Maan ja alueen talous ei ole emotionaalista viestintää saati viihdettä. Kun asiantuntijoita ei kuunnella syntyy kaaos.

Himaselta tilattua selvitystä kysytään nyt hakien siinäkin juristien apua. Onko selvitys tilattu ilman kilpailutusta? Onko siinä hevosen lihalla jatkettua nautaa? Missä ovat suomalaiset elintarvikkeet? Onko meitä huijattu tässäkin? Mihin tämä uusi huijaustalous oikein perustaa oikeutensa?

Se että hän, Carl Haglund, sai esiintyä journalistina, tiedon suodattajana ja analysoijana Suomessa, kertoen kuinka Soini oli pilaamassa puolueensa ja maansa mainetta, oli hänen omalaatuinen tulkintansa. Ei muiden. Edeltäjänsä tapaan Haglundin on voitava perustella sanomisiaan.

Wiion mukaan tiedottaminen ei onnistu Suomessa koskaan, vain joskus vahingossa. Wiio oli erikoistunut juuri organisaatioiden tiedottamiseen. Suomi on organisaatioiden ja vänrikki Nappuloiden luvattu maa. Hallituksen ministerit eivät voi kuitenkaan elää pelkässä emotionaalisessa kerrontateollisuudessa, mediayhteiskunnan tarjoamassa harhassa.

Leimakirves heilui

Timo Soinia lainaten hänen pitkä esiintyminen Hardtalk -ohjelmassa otti Haglundia koville – leimakirves heilui. Näin se oli tehnyt myös vaiheessa, jolloin Perussuomalaiset ottivat vaalivoittonsa ja siitä tiedotettiin Ruotsiin. Myös tämä oli esillä haastattelussa -leimakirves. Sekö Haglundia kiusasi – tosiasia.

Itse asia, josta Hardtalk syntyi, käsitteli pääosin luonnollisesti briteille ajankohtaista EU-kriittistä Cameronin esiintymistä ja Soinin tukipakettien vastaista politiikkaa euroalueen sisällä. Euroalueen synkkää tulevaisuutta.

Se, että aihe on leviämässä nyt Suomesta ja Britanniasta ympäri Eurooppaa ja myös globaaliksi, on journalistisesti kiinnostava vaihe. Kansainvälinen megajournalismi ei aliarvioi kaukaista tulevaisuutta, kuten suomalainen viihdejournalismi, joka kerää päivän pisteet yliarvioiden lähitulevaisuutta. Sen seuraaminen ei ole netistä nuorille suotavaa. On saatava laajempi näköala ja seurattava BBC:n  kaltaista tuotantoa. Toki on paljon muitakin.

Haglundin kaltaiset huomautukset ja leimakirveet ovat vain etäistä kaikua ja sellaista sivuraidetta, jossa oma puolue pyritään nostamaan marginaalista käyttäen ikäviä välineitä – leimakirveitä. Se tekee Suomesta ulkopuolelta seuraten jotenkin oudon kansakunnan. Olemmeko harkinneet ja löytäneet paikkamme Euroopasta oikein? Ovatko nämä perussuomalaiset oikeassa?

Journalismin vanhoja muistojamme

Leimakirveet ovat suomalaisen politiikan sosiaalisen pääoman ikivanhaa muistia eikä niihin pidä enää reagoida lainkaan. Se on halveksittavaa ja surullista menneisyyttämme, jossa argumentit ja logiikka, poliittinen asialinja  korvattiin kiusaamisesta tutuilla suomalaiskansallisilla juoruilla ja pahansuovilla agraariyhteisön tai alkuteollisen yhdyskunnan vihapuheilla, kiusanteolla.

Siirryimme liki keräilytaloudesta teollisen yhdyskunnan kautta palveluyhteikuntaan ja informaatioaikaan, mediayhteiskuntaan, yhden sukupolven aikana. Muualla, briteillä, se vei aikaa useita vuosisatoja. Se tekee kulttuuristamme omituisen ulkopuolisen tulkintana.

Media oli kiusanteon näkyvin ylläpitäjä, sen kulttuurin luoja agraarin ajan Suomessa. Maakuntien maalaisliittolaiset lehtemme. Maakuntien satraapit. Heitä ei enää ole. On vain sosiaalinen pääoma ja muisti, ei muuta. Moderni sosiaalinen media ja satraappien aika vain elävät nyt meillä päällekkäin ja samoissa viestimissämme.

Ihmisvihaa ja tukipaketit kieltävää lainsäädäntöä ei pidä liittää toisiinsa. Rasismisyytökset on käyty läpi ja nyt on aika ryhdistäytyä. Oli ikävää että Haglund otti ne vielä esille. Se oli tuulahdus Rkp:n oman viestinnän historiasta. Ei se miellyttänyt varmaan enää sielläkään. Agraari, maatalousvaltainen Rkp joutuun uusimaan ilmettään sekin.

Epäonnistunutta viestintää

Viestinnän ensimmäinen laki kertoo, kuinka viestintä pääsääntöisesti epäonnistuu, paitsi sattumalta. Tuon lain kirjoitti juuri edesmennyt arvostettu viestinnän professori, toimittaja ja kansanedusta Osmo A. Wiio.  Olen häntä usein siteerannut ja lainannut.

Wiio kirjoitti ahkerasti kuuden vuosikymmen aikana ja valisti ensin radiotoimittajia ja myöhemmin popularisoiden mediaa. Hän oli huolissaan siitä, ymmärretäänkö sanomaamme. Ymmärretäänkö sitä maailmalla lainkaan?

Ei taatusti ymmärretä, jos joku haluaa sanomamme vääristellä ja käyttää sitä hämäriin omiin tarkoitusperiinsä Suomessa. Haglund on viestittänyt itsestään ja nokkosrokostaan tavalla, joka ei ole sotilaalle oikein sopivaa. Armeija ansaitsee parempaa.

Wiio oli kiinnostunut etenkin organisaatioviestinnästä mutta myös erikoisviestinnästä. Häntä kiinnostivat viestinnän tutkimussuunnat, Lähi- ja Kauko-Itä, pakinat tieteen maailmasta, terveysviestintä, televisio ja väkivalta, Suomen mediamaisema, uusi tietotekniikka ja esitysviestintä jne.

Hän oli hyvin laaja-alainen ja laajasti oppinut sekä sivistynyt ihminen. Onko Haglund sivistynyt ihminen? Varmasti. Miksi hän sitten toimi kuten toimi? Hän viestitti mutta teki virheen. Hänen edeltäjänsä teki saman virheen, ylimielisen. Hallitus ei kestä sellaisia virheitä.

Hallitus taiteilee narulla, joka ei kestä Haglundin kaltaista viestittäjää. Suomessa kun on muodostettava hallituksia myös tämän hallituksen jälkeen ja suurin oppositiopuolue on otettava hallitukseen. Se on sitä ehkä itse muodostamassa.

Rkp sen leimaajana, leimakirveenä, on hallitukselle vaarallinen ilmiö esittelemään koko Euroopalle arkaa ja vaikeaa traumaa. Kokematon Haglund ryhtyi hallituksen miinanpolkijaksi ymmärtämättä mitä perussuomalaisuus Suomessa edustaa.

Se on kansanliike, jota ei voi leimata koko ajan. Siinä leimautuu kohta koko kansa ja sen demokraattinen elämä, parlamentarismimme. Rkp kielipuolueena luottaa, ettei sen tarvitse välittää mistään. Se on aina hallituksessa. Onko?

Uuden media-ajan viestijät

Joukkoviestinnässä se ei ole tärkeää, miten asiat ovat, vaan miten asiat näyttävät olevan, on sekin Wiion viestinnän laeista ja muistaakseni järjestyksessään viides laki.

Tämä viides laki näkyy tänään erityisen voimallisesti sähköisen median blogeissa ja sosiaalisen median viestinnässämme. Timo Soini, James Hirvisaari, Jussi Niinistö, Juha Väätäinen, Jussi Halla-aho, Anssi Joutsenlahti, Juho Eerola, Pirkko Ruohonen-Lerner ovat tyypillisiä Perussuomalaisen puolueen sosiaalisen median ahkeria viestittäjiä. Heitä ovat kaikki tuossa uudessa kansanliikkeessä, joka on nyt vakiinnuttanut asemansa Suomessa. He osaavat uuden viestinnän.

Perussuomalainen liike syntyi vahvasta viestittämisestä ja sosiaalisen median suomalaisen nousukauden toisen aallon kohdalla. Vielä sen ensimmäisessä aallossa maailmalla Suomi ei ollut juurikaan mukana, mutta jo seuraavassa oli, ja sen Perussuomalainen puolue hyödynsi muita puolueita paremmin.

Olen kirjoittanut siitä runsaasti seuraten samalla sosiaalisen median strategiaa ja taloutta sekä sen reaaliaikaisia prosesseja. Wiion antamista teorioista kaikki eivät enää toimi uudessa mediaympäristössämme, jossa hyvästä teoriasta tulee myös hyvää käytäntöä. Teoria on vain paljon mutkikkampaa kuin vanhan median aikana.

Ikuinen työvoimapula ja työttömyys

Uutisen tärkeys on kuitenkin edelleen kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön. Siinä lähitulevaisuutta yliarvioidaan ja kaukaista tulevaisuutta aliarvioidaan. Visioiva journalismi ja toimittaja, poliitikko, menestyy nyt oleellisesti paremmin kuin menneen ajan omassa ajassaan piehtaroivat pinnojen kerääjät ja pelurit.

Hevosen lihasta ja työvoimapulasta puhuvat ja kirjoittavat poliitikkoina yhtä turhasta asiasta kuin ennenkin.

Työvoimapula oli tulossa 1960-luvun jälkeen ja tulikin 300 000 suomalaisen matka kohti Ruotsin työmarkkinoita. Työvoimapula oli tulossa 1980-luvun kansankapitalismin kuplan mukana ja tulikin 1990-luvun suurtyöttömyys. Samoin suurten ikäluokkien jättämät työpaikat ovat vain lisänneet työttömien ja pätkätöitä tekevien armeijaa. Olemme tehneet suuria virheitä ja puoluekenttämme on nyt hajanainen.

Poliittiset instituutiomme ovat kriisissä. Organisaatiohierarkiamme on ikivanha ja lamassa. Niiden viestit eivät mene perille. Jos niitä nyt aina onkaan. Monella ne ovat pelkkiä skandaaleja.

On uutisia jotka ovat varmasti tarkoituksella säilyviä. Sellaisia ovat kunnat ja niiden köyhyys sekä valtion kanssa tapahtuva kinastelu tehtävien  jaosta. Rakennemuutosta on tehty iät ajat ja tullaan tekemään jatkossakin. Se on kaukaisen tulevaisuuden asia. Vuodessa parissa ei tapahdu yhtään mitään. Kun asiantuntijat sen kertovat, viestintä ei toimi.

Elämä on ihmisen parasta aikaa

Journalismissa ja sitä seuraavassa politiikassa “minulle tässä ja nyt” -aikaa seuraavat ovat suurin uhka niin taloudellemme kuin koko psykososiaaliselle vanhalle kulttuurillemme ja sen hyvinvoinnille.

Reaaliaikainen huohotus ja läähätys mediayhteiskunnassa kadotti kokonaan menneisyyden ja toi tulevaisuuden huomiseksi ja ainut merkittävä oli juuri nyt elettävä hetki. Viestinnässä tämä muutti sen vanhat lait. Uusien mukaan elävä on oikeassa. Sanoivat vanhat johtajamme ja organisaatiot siitä mitä tahansa. Vänrikki Nappula on nyt yksin.

Nykyisen hetken, elettävän, merkitys kasvoi mittaamattoman suureksi ja suhteellisuuden taju hämärtyi. Kaikki huomasivat samaan aikaan elävänsä ainutkertaista elämää, jossa jokainen hetki oli tärkeä, ja elämä ihmisen parasta aikaa, Matti Nykäsen filosofiaa lainaten.

Journalismin huijarit ottivat niskalenkin todellisuudesta ja niin juuri lähimenneisyys ja tulevaisuus yliarvioitiin samalla kun pidemmän aikavälin tulevaisuus katosi kokonaan.

Oikeistoliberaali Wiio

Wiion vanhemmat olivat näyttelijä ja ompelija, puolisona oli kotitalousopettaja. Hän oli oppinut luovuutta, teatraalisuutta, mutta myös käytännön pragmatismia naisten ohjaamana.

Naisten pragmatismi on eri asia kuin miesten. Naiset ymmärtävät siinä hyvän ja pahan mutta eivät oikein oikeata ja vasenta. Vasemman laidan edistysmieliset naiset eivät tahdo ymmärtää äijäpuolueen konservatiivisempaa oikeistoa.

Sen sijaan konservatiiviset naiset oikealla ymmärtävät, mutta vieroksuvat vasemmistonaisten journalistisen ylivallan seurauksena äijäpuoluetta. Kyse ei ole niinkään leimakirveestä kuin konservatiivisen vasemmistonaisen eroista Suomessa oikeistolaiseen sisareensa.

Syy ei ole miehissä vaan naisissa, kahteen napaan jakautuvassa ja koko ajan kasvavassa konservatiivisessa suuressa ja poliittisesti passiivisessa naisten joukossa.

Kun nämä alkavat äänestää Perussuomalaisia, puolueesta tulee maan suurin. Se ei voi olla enää kaukaista tulevaisuutta. Myös konservatiiviset naiset haluavat vaikuttaa suuressa puolueessa. Naisen pragmatismi on myöhässä miesten tavasta vetäytyä luolaansa ja tehdä rationaalinen pääätös sekä valinta emotionaaliselle elämälle. Miehet Marsista naiset Venuksesta.

Poliittinen koti kadoksissa

Poliittista edistyksellistä oikeistoa Suomessa ei ole tänään lainkaan. Sitä on pyritty rakentelemaan ja mm. Osmo A. Wiio oli juuri tämän suunnan edustajana lyhyen aikaa liberaalisen kansanpuolueen edustajan eduskunnassa vuosina 1975-1979.

Tänään tällaista puoluetta ei ole puoluekartallamme ja monet katkerat viestit syntyvät juuri tästä ongelmasta, poliittisen kodin puuttumisesta. Eivät kaikki edistysmieliset oikeistolaiset ole homoiksi leimattavia tai maasta karkotettavia. Ei edistysmielinen vasemmisto ole kaikkien liberaalien koti likimainkaan.

Tämä omituinen puute, poliittisten rajojen etsiminen ja hakeminen oikeista kohdista, tekee Suomesta vieraalle niin oudon. Timo Soini on puolueineen konservatiivina enemmän vasemmalla kuin oikealla. Äänestäjien joukossa on myös oikeistokonservatiiveja ja myös edistyksellisiä. Tämä saa Carl Haglundin ja Osmo Soininvaaran katkeriksi. Molemmat ovat eksyksissä omasta puolueestaan ja sen ydinjoukosta.

Insinööri valtiotieteilijänä

Wiio perusti Tekniikan Maailman -lehden ja myi sen myöhemmin. Se kuvaa valtiotieteen maisterin vähän haihattelevaa elämää sen jälkeen, kun poliittinen ura päättyi, siinä missä työt kauppakorkeakoulun lyhytaikaisena professorina vuosina 1973-1975.

Wiio harrasti radioamatööritoimintaa ja muistutti siinä tyypillistä innovaattoria tuon maailman aikaan, Pelle Pelotonta. Niinpä hän sai sekä teollisuuspalkinnon vuonna 1974 että Nokia-palkinnon vuonna 2000. Omituinen palkinto valtiotieteilijälle ja poliitikolle, mediatutkijalle. Wiio oli Suoessa koko ajan eksyksissä. Outo maa eksyttää viisaankin saati sitten tavallisen kadunmiehen ja naisen hakien tänään töitä.

Tunnen  suurta sympatiaa ja aikansa suurinta suomalaista innovaattoria ja samalla valtiotieteilijää, kansanedustajaa ja viestinnän tutkijaa kohtaan. Tieteen popularisointi oli Wiion savutuksista mielestäni vahvinta antia siinä missä poikien, Antin ja Juhan kasvatustehtävä.

Tuossa tehtävässä avautui kaukainen tulevaisuus, kuten niin monella miehellä myös isoisänä ja unohtaen hetkeksi oma itsensä, narsismin, sekä lähitulevan pohdinnan viestinnän ja tietotekniikan tutkimussuuntia hakiessa. Veistokseni Mento mori on edelleen kesken.

 

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts