Ounasjoen suojelusta 30 vuotta

Ounasjoen suojelulain syntymästä on kulunut 30 vuotta. Suojelulain saaminen aikanaan oli pitkän väännön tulosta ja sitä edelsivät laajat tutkimukset, joita johdin jatkona aiemmin Iijoella tehdyille vastaaville taloudellisille ja sosiaalisille tutkimusohjelmille.

Olimme siinä Suomessa lopulta kohtuullisen edistyksellisiä käynnistäessämme nämä tutkimukset jo varhain 1970-luvun puolella. Mikään kun ei siihen lopulta velvoittanut ja ympäristöministeriökin syntyi vasta vuosikymmen myöhemmin.

Koskisotien vuosikymmenet

Ounasjoen suojelulakia edelsi Kemijoen korvauskiistojen hoito ja karvalakkilähetystöt sekä myöhemmin Iijoen keski- ja yläjuoksun suojelulait ennen viimeisten rakentamattomien koskiemme yhteistä koskiensuojelulakia. Kaikki tämä eteni lopulta nopeasti kun taustalla oli riittävästi tutkittua tietoa. Samalla vastakkain olivat taloudelliset ja ympäristöarvot, yksityinen ja julkinen talous sekä yksilön ja yhteisen välinen konflikti. Yksityistä edusti Pohjolan Voima rakentajana ja valtiokapitalismia Kemijokiyhtiö.

Poliittinen vastakkainasettelu syntyi näiden välillä. Oli syntynyt jo vuosikymmenien ajan ja mukana oli myös juuri kuolleen Matti Kekkosen isä, Urho Kekkonen sekä kymmeniä muita jokiosuuksia hankkineita bulvaaneja ja heidän edustamia pankkeja ympäri Eurooppaa ja Venäjää. Hurjimmillaan koskisodat riehuivat aikanaan Kuusamossa, jossa samat kosket ostettiin vuorotellen ja moneen kertaan helikopterilla rahaa alueelle lennättäen. Se joka ehti ensin hankkia puolet osuuksista kykeni ostamaan loput pakkolunastaen. Myyjille kerrottiin kuinka he olisivat kaupanneet ikään kuin Gogolin kuolleita sieluja.

Lapissa riideltiin siitä rakentaako siis yksityinen vai yhteinen pääoma vai rakentaako lopulta kumpikaan. Ja jos rakentaa, mitä rakentaa ja millä ehdoilla. Mikä on paikallisen ja alueellisen, kansallisen edun painoarvo suhteessa yksityiseen ihmiseen ja hänen elinkeinoonsa ja ympäristöön.

Kaikkea tätä oli punnittava ja samalla pohdittava, mihin hukkuvien talouksien ihmiset sijoitetaan.

Tutkija oli paljon vartijana. Jos tulisi vääriä tuloksia, tutkimus olisi tutkijalle jatkossa  pitkänä kantona kaskessa. Kun toimittajat kysyivät, painostetaanko tai pyritäänkö korrutoimaan, vastaus oli yhtiön edustajalta kiertelemätön ja suora. Kaikkia kainoja varmasti käytetään. On tutkijoista kiinni miten toimivat.

Maaherra kertoi myöhemmin maakuntalehdessä kuinka Kemijoen rakentamisessa tehdyistä virheistä on paljon opittavaa. Niin olikin.

Yliopistotutkijaan luotettiin

Suomalaiset luottavat lopulta tutkittuun tietoon ja asiantuntijoita kuunnellaan. Paikallisen väetön oma aktiivisuus ei olisi sekään voinut herätä ilman tutkijoitten tekemää työtä ja kiertämistä talosta taloon ja vieden tietoa rakentamisen vaikutuksista koko jokilaakson valuma-alueelle sekä myös ympäristöllisesti mittavista vaikutuksista myöhemmin alan juristien tutkittavaksi.

Heidän päätökseen kun oli lopulta tyytyminen myös poliitikon, ei vain vahvojen energiayhtiöitten.

Ounasjoen rakentaminen olisi vienyt suurelta osalta jokilaakson talouksista elinkelpoisuuden ja kodeistaan muuttavien osuus olisi ollut sekin vaikuttava. Kun vahinkojen koko laajuus alkoi selvitä, se pani myös kuntapäättäjät pohtimaan uudelleen rakentamisen taloudellisia ja ympäristöllisiä, sosiaalisia vaikutuksia kokonaisuudessaan.

Kapinamieli heräsi kymmenissä kylissä. Airot alkoivat soutaa vastahankaan ja koskia laskettiin. Montaa kertaa samoja ihmisiä ei voi pettää, uhottiin Lapin rakentamattoman joen latvoilla.

Levitunturin rakentaminen Sirkan allaskylän yhteyteen alkoi sekin  heti suojelupäätöksen jälkeen. Iijoella vastaavaan pyrittiin Pudasjärvellä mutta rinteiden koko ei mahdollistanut Levin tasoisen matkailukaupungin syntymistä. Kun lopulta samaan koriin pyrittiin saamaan niin ympäristöinstituutit ja rakennetut kosket, ei saatu yhtään mitään.

Turvevoimalaitoksen rakentaminen taas käynnistyi Oulussa ja Ylikiimingin turvesoita oli tutkittu jo Pudasjärveä ja sen suunnittelukartastoja aikaisemmin sekä käynnistetty ojitukset. Se oli ensimmäinen kuntasuunnitelman yhteyteen tehty yleiskaavallinen maankäytön suunnitelma ja elimme silloin 1970-luvun alkua. Tein siitä samalla opinnäytetyöni Oulun yliopistoon. GIS teknologiana oli tullut jäädäkseen.

Tutkijat oppivat uusia menetelmiä ja poikkitieteistä ajattelua. Se oli arvokasta pääomaa tuleville vuosille ja vuosikymmenille Oulussa ja Turussa eläen. Syntyi kokonan uusi tutkijasukupolvi ja koulukunta. Se tunnettiin hyvin maailmalla. Suomen Akatemian ympäristötoimikunnan ensimmäiset tutkijat olivat Oulun yliopistosta molemmat.

Yliopiston läsnäolo oli luonnollisesti ratkaisevassa osuudessa siihen kehitykseen joka Pohjoisen jokilaaksoissa koettiin 1970-luvun alusta ja jatkuen tähän päivään saakka. Yliopiston hajasijoittaminen johti myös Oulun ihmeen syntymiseen teknologikeskuksena ja tiedepuistona saman vuosikymmen aikana. Pohjoisen kohtalo olisi ollut ilman tätä pohjustusta paljon ankeampi kuin tänään ja uutta potkua haetaan nytkin juuri uusien tutkimusten ja etenkin innovaatioprosessien avulla. Innovaation hidas diffuusio, leviäminen, oli muuttumassa reaaliaikaiseksi taloudeksi. Nokia ja VTT olivat mukana tässä prosessissa.

Suurten muutosten vuosikymmenet

Kolmen vuosikymmenen aikana on tapahtunut paljon. Tänään ympäristökysymykset ovat itsestäänselvyys ja samalla myös Lounais-Hämeessä luonnonvarojen käytön tärkein vihreä lanka, josta on syytä olla ylpeitä. Tuolloin, 1970-luvulla sai kuulla olevansa ympäristöterroristi. Ympäristö oli monelle kesytettävä vihollinen agraarin ja savupiipputeollisuuden yhdyskunnissa.

Ei nyt enää eikä juuri 1980-luvullakaan muuten kuin suomalaisen kiusaamiskulttuurin aggressiona. Moni oletti savupiipputeollisuuden jatkuvan ikuisuuden ja sillä kerättiin ääni Lapissa vielä 2000-luvullakin siinä missä 1970-luvun rakenteilla Hämeessä.

Yhteistyö ja verkottuminen, verkosto- ja klusteritalous ovat tulleet jäädäkseen ja yhdyskuntarakenteet muuttuvat vastaten uuden mediayhteiskunnan arvojamme. Sosiaalinen media ja sen talous sekä strategia toivat siihen kokonaan uuden kasvusysäyksen mutta myös paradigmaisena koettavan maailmankuvien muutoksen.

Moraalisesti terve perusta ja pragmatismi

Minkä tahansa alueen vastuulliset päättäjät toimivat lopulta Suomessa pragmaattisesti ja yhdistäen siihen moraaliset päämääränsä. Tässä Loimijokilaakso ei poikkea mitenkään Ounasjokilaaksosta ja voi saavuttaa merkittäviä kasvupyrähdyksiä pitäytyen oman vahvuutensa oikeissa lenkeissä.

Nyt kulttuuriväki on muita hieman edellä esitellen oikeaoppista karttaa, jossa rahoitus on haettu ohjelmalla, joka muistuttaa parannettua painosta sotemallistamme. Hyville hankkeille saadaan myös kansallista ja kansainvälistä rahaa. Raha haetaan juuri investoinneille jolloin kartta, jolla ohjelmaa toteutetaan, on oltava sekä uskottava että tuolle alueelle ekologista ja ekonomista vahvuutta lisäävä.

Kulttuuripalvelut on laaja käsite ja kulkee sote -palveluja edellä. Se sisältää myös kaikki elinkeinomme, myös sote -palvelut ja niiden tuottajat.

Yliopistojen ja tutkimuksen läsnäolo loi pohjoisessa hankkeille uskottavuutta juuri visioivan kansanvälisen taustansa seurauksena. Ohjelmat on voitava hyväksyä myös globaalina ja yhteisinä ohjelmina, jossa rahoittaja, investoija, joutuu luottamaan asiantuntijoiden antamiin lausuntoihin. Nämä lausunnot annetaan vaikkapa hakemuksia evaluioitaessa Brysselissä. Kun tätä työtä on tehnyt vuosikymmenet tietää kyllä mitä tänään odotetaan ja vaaditaan.

Täysin näköalaton ja taakse katsova ohjelma ei läpäise tänään kansanvälisen rahoittajan vaatimuksia toisin kuin takavuosina. Tämä koskee kotimaisia investointejamme vielä varmemmin kuin vaikkapa EU:n kautta haettavaa rahoitusta.

Domestikaatiokeskuksen elämää

Kilpailtu raha on nyt tiukemmassa kuin aikoihin ja Suomessa tämä edellyttää hyvää perustutkimusta soveltavan tutkimuksen rinnalle.

Jos päästämme luonnonvarojemme käytössä perustutkimuksen ja kaivon välillä kuivumaan uuden lähteen löytäminen on vuosikymmenten työn takana. Egypti ja monet muut ns. luonnonvarojen ja maatalouden ikivanhat domestikaatiokeskukset, aina neoliittiajoilta alkaen, ovat esimerkkejä kadotetusta osaamisesta. Näitä keskuksia syntyi Etelä- ja Väli-Amerikkaan, Yhdysvaltioihin, Kiinaan, Intiaan, Afrikkaan mutta myös meitä lähelle ns. Levantian alueelle.

Levantia tarkoittaa nykyisiä levottomia seutuja ja Lähi-Idän alueita, Kakkois-Turkkia, Syyriaa, Libanonia, Jordaniaa, Israelia ja myöhemmin myös Mesopotamian alankoa sekä Iranin ja Irakin alueita.

Ikivanhat luonnonvarojen ja maatalouden keskukset ovat olleet samalla globaalin kulttuuriin sydänalueita niin kaupassa kuin kulttuurissa, merenkulussa, missä tahansa inhimillisen toiminnan innovointia vaativassa mittavassa yhteistyössä.

Valitettavasti ne ovat olleet usein  myös ryöstelyn kohteita ja niiden hallinto on hävitetty. Tässä Eurooppa ja sen imperialistinen aika on oman historiamme ikävintä aikaa. Presidenttimme käyttää käsitettä “valkoisen miehen tauti”. Se on enemmän kuin pelkkä sokea ahneus. Itse liitän siihen kaikki kuolemansyntimme.

Inovaation diffuusiosta reaaliaikaiseen

Vielä tänään EU:n alueen maataloudesta ja elintarviketuotannosta 90 % kuuluu sen yhteisen markkinajärjestelyn piiriin ja budjetista liki 40 %. Kun liityimme EU:n jäseneksi tuo osuus oli kaksinkertainen ja oma sijoittumiseni silloin EU:n byrokratiasta ja sitä opiskelleena oli luonnollisesti oma domestikaatiokeskuksemme Jokioisissa ja samalla savialueemme keskellä Forssan, Someron ja Loimaan maaseutualueella palvellen kansallista ekologista innovaatiopolitiikkaamme.

EU:n vaatimaan politiikkaan oli sopeuduttava nopeasti ilman menetettyjä välivuosia. Tässä juuri Kreikka oli kehnoin esimerkkimme.

Kirjoitin agropolis strategiasta osana domestikaatiohistoriaamme vuonna 1991 ja domestikaatioista uudelleen lyhyesti blogiini syyskesällä 19.9. 2011. Teksti löytyy myös elokuussa ilmestyvästä uusimmasta kirjastani.

Nyt  kirjoitus löytyy siis omalta kotisivultani, jota lukee tänään kymmenen kertaa enemmän ihmisiä kuin vielä tuolloin kaksi vuotta takaperin. Näin tieto leviää tänään aivan eri tavalla kuin vuonna 2011 ja muutokset tapahtuvat hyppäyksittäin toisin kuin Ounasjokilaaksossa 1970-luvulla.

Tuolloin haastateltavat kertoivat saaneensa tiedon Kemijoen rakentamisen vaikutuksista lohen nousuun vuosien saatossa, Isohaaran padon ja voimalan rakentamisen jälkeen ja tavalla, joka tappoi kokonaisen tuhansia ihmisiä elättäneen kulttuuriin näiden sitä ymmärtämättä.

Tietämättä, mistä oikein oli kysymys ja mitä myytiin, naiset myivät,  kun myytiin sotien aikana koskiosuudet miesten ollessa rintamalla. Tällaisiin virheisiin tänään ei ole mahdollista sortua ja domestikaatiokeskukset on osattava hoitaa yhdessä muiden vastaavien osaamiskeskusten kanssa verkottuen myös globaalisti. Kansalliseen petokseen, itsepetokseen, ei ole enää varaa.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts