Toisen maailmansodan aikana Krimillä käytiin tulisia taisteluja siinä missä muuallakin ja Venäjällä nämä taistelut muistetaan ja yhdistettiin historioitsija Jevgeni Tarlen kirjoituksissa vuosien 1853-1856 Itämaiseen sotaan. Tarlev alkoi kutsua näitäkin taisteluja Krimin sodaksi ja Suomessa ne muistetaan Oolannin sotana Itämeren herruudesta. Tuolloin vastakkain olivat Venäjää hätyyttelemässä Osmanivaltakunta Turkista, Britannian ja Ranskan sekä Sardinian muodostama liittouma.
Munkkien riidasta sotaan
Riita alkoi roomalaiskatolisten ja venäjän ortodoksien välillä. Lähinnä munkkiyhteisöjen aluksi. Riideltiin Jerusalemissa sijaitsevista kirkkojen hallinnasta mm. Jeesuksen syntymäkirkosta. Silloinen, meille suomalaisillekin niin tutuksi tullut keisari Nikolai I ryhtyi puolustamaan omiaan, siis ortodokseja, pyrkien turvaaman näiden oikeuden ja hengen katolisia vastaan. Latinalaismunkkeja taas tuki etenkin keisari Napoleon III ja Britannia liittoutui häneen tarkoituksena lisätä vaikutusvaltaansa osmanien kustannuksella Mustallamerellä kohti Välimerta matkaten.
Nikolai I miehitti Malakian ja Moldavian nykyisen Romanian alueella. Osmanit julistivat sodan Venäjää vastaan varmistaen ensin Iso-Britannian ja Ranskan tuen. Britit halusivat pitää Venäjän laivaston poissa Välimereltä ja vastaavasti Ranska halusi palauttaa Napoleon Bonaparten aikaisen arvovallan.
Oleellista nykyoloihin oli kuitenkin Venäjän vaatimus osmaneita hyväksymään islamilaisina Venäjän keisarin kaikkien osmanien valtakunnassa asuvien kristittyjen suojelijaksi. Vaikutusvallan nostaminen kohti Intiaa oli toissijainen tavoite Turkin kapeikkojen kautta.
Kun Putin ja Venäjä tänään esitti saman vaatimuksen, koskien Venäjän kansalaisia Ukraina alueella, se tuntuu heistä enemmän kuin kohtuulliselta. Se, että Ranska ja Britannia, Yhdysvallat ja Nato hakevat muita intressejään alueella, on sekin odotettua.
Rapautunut Ukraina
Itse Ukraina on rapautunut monen heimopäällikön hallinnoimaksi valtioksi, joka ei kykene itsenäisesti kilpailemaan eurooppalaisten kapitalistien ja sekatalouksien kanssa EU:n ytimeen pyrkiessään. Sillä ei ole sinne minkäänlaisia edellytyksiä, ellei sitä aleta tukea koko EU:n tukijärjestelmän avulla.
Olisiko mukaan otettava silloin myös islamilainen Turkki ja EU:n ytimestä viisaasti sivusta seuraavat britit. Hehän elävät aivan omaa elämäänsä puntansa tukemana ja ovat silta Yhdysvaltoihin ja sen etuihin Euroopassa ja nyt syvällä Euraasiassa ja Venäjän alueelle pyrkien.
Samaan aikaan Venäjän talous on elpymässä, olympialaiset ovat vaurauden näytelmä, sen luonnonvarat ovat maailman rikkaimmat ja Venäjän rajoilla asuu 80 % maailman kansoista, oman aikamme tärkeimmät taloudet ja jättiläiset Aasiassa, joihin se on solmimassa kauppasuhteensa niin ikään vanhan traditionsa mukaan eläen. Turkin kapeikkoja ei nyt kaivata saati kuihtuvaa Eurooppaa ja sen taloutta.
Venäjän tsaarin kenraalina Mannerheim teki hänkin tutkimusmatkansa juuri Intiaan. Venäjä on aina halunnut tuntea juuri Aasian muita paremmin. Kuihtuvassa Euroopassa ei ole uutta tunnettavaa. Se halua vain lisää elintilaa.
Globalismi suosii Venäjää
Venäjän ymmärtäminen Suomesta on sen historian ja valtavan laajuuden oivaltamista sekä sen huomaamista, kuinka globaali maailma on nyt Venäjälle edullinen ja palvelee sen tarkoitusperiä kaikilla ilmansuunnilla ja myös valtavalla Arktisella alueella ja merellä.
Siitä on tullut uusi globaali supervalta tuossa ilmansuunnassa ja Aasiassa mutta myös verkottuen yhdessä Aasian mahtien kanssa Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Venäläisiin törmää nyt kaikilla mantereilla ja totta kai näin on, kun kyseessä on puolen maailman kokoinen valtio ja sen sadat miljoonat kansalaiset, kybermaailman elämä.
Suomen paikka pienenä 5,5 miljoonan asukkaan kansakuntana on kirjattu presidentti Paasikiven kiveen hakattuun lauseeseen “maantieteelle me emme voi mitään”. Oikeammin se on nyt käännettävä valtavaksi mahdollisuudeksi, jossa pitkä itäinen rajamme Venäjälle ja Arktinen alueemme yhdistävät meidät samoihin intresseihin myös Aasiassa ja Afrikassa, Etelä-Amerikassa.
Tämän kaiken takana on luottamus ja Suomen hyvä maine Venäjällä Kekkosen kauden ajoilta ja Suomen toimiessa Venäjän läntisenä näyteikkunana maailmalle. Se nosti meidät öljykriisien aikana innovaatiopolitiikassamme ohi muiden kilpailijamaittemme Nokia kärkihankkeenamme. Kirjoitin tästä kirjan, jossa kerroin myös Neuvostoliiton hajoamisesta jo 1980-luvulla. Meillä ei vain kuunnella maantieteen professoreja vaan Paavo Väyrysiä ja heidän poliittisia politrukkeja.
Suomen asemaa kadehdittiin, ei vähiten Saksassa levittämällä käsitettä suomettumisesta. Siis taitavasta diplomatiasta toimien kaupassaan onnistuneesti niin idän kuin lännen suuntaan sekä hoitaen diplomatiasta syntyviä vahvuuksiaan Martti Ahtisaaren tapaan myös mm. Afrikassa.
Kyberajan strategiat käyttöön
Tätä pääomaamme ei pidä tärvellä oma aikamme viihteellisen median ja muiden globaalia maailmaa häiritsevien pintailmiöiden ylipappina esiintyen 7000 miljoonan ihmisen globaalissa yhteisössä, promillen osana sen koko ajan kasvavaa väestöä, josta 2000 miljoonaa elää nälkärajan alla ja alle eurolla päivänsä. Pintailmiöiden esittely kansakuntana tekee meistä vain narreja.
Valtioilla, kansakunnilla, on taipumusta palata taantuman ja kriisien aikaan historiaansa, ja ottaa sieltä oppia. Niin nytkin Venäjä Krimillä rauhoittaen rajojaan. Niistä ei vain ole paljoa apua silloin, kun väkiluku on kohonnut hetkessä moninkertaiseksi ja luonnonvarat alkavat loppua, elämme yli varojemme ja pilaamme ympäristömme. Siitä saarnaaminen ei auta kuitenkaan paljokaan.
On toimittava globaalin markkinatalouden sisällä ja operoitava sen ehdoilla uutta tuottaen, innovoiden. Innovointi voi olla myös sosiaalista ja kulttuurista, symbolista uuden tuottamista käytäntöön. Ei vain teknistä insinööritaitoamme sitä mitenkään väheksymättä. Sen leviäminen vain edellyttää ensin kulttuurisia ja sosiaalisia, symbolisia sekä rakenteellisia innovaatioita. Taide on tässä perinteisesti vahvin edellä kulkijamme. Se jopa ymmärretään ohi omalaatuisen onomatopoeettisen kielemme,
Paluu ikivanhoihin, sosiaalisen pääomamme syviin traumoihimme
On toinenkin syy, ja se on emotionaalisempi ja liittyy sosiaaliseen pääomaan ja etenkin lamojen aikana palaamiseen syvälle historiaan ja sen traumaattisiin solmukohtiin. Näin tapahtuu nyt myös Suomessa ja se näkyy sosiaalisen median ja viihdemediamme kirjoituksissa. Taannumme historian traumaattisiin solmukohtiin ja se voi olla myös vaarallista silloin, kun sitä poliittisesti ruokitaan ja käytetään polttoaineena vallan tavoittelussa populisteina pulisten.
Olen kirjoittanut siitä paljon ja mm. kirjassani Arctic Babylon ja Sosiaalisen median strategiassani (Social media – Economy and strategy). Niitä on sovellettu runsaasti ympäri maailmaa. Mallit on laadittu aikanaan käyttäen 30 miljoonaa bloggaajaa ja delfi -analytiikan sovellusta hankkien parhaat mahdolliset osaajat ympäri maailmaa prosessien tulkitsijoiksi, tietämättään.
Se, mitä Ukrainassa ja Krimin niemimaalla jatkossa tapahtuu, osataan parhaiten Venäjällä. Jos he eivät saa ongelmaa hoidettua, heillä on entistä vaikeampi kriisipesäke rajoillaan ja sitä he eivät tässä tapauksessa ole sinne hankkimassa olkoonkin, että se palvelisi varmasti monen sodista ja kriiseistä elävien, aseita myyvien tahojen tarkoitusperiä. Tässä vino tiedotus kääntää tosiasioita päälaelleen älyllisesti epärehellisten asiantuntijoiden avustaessa ja hekin juuri tätä kautta toimeentulonsa hankkien.
Toki taustalla on myös valtapolitiikkaa ja sen kautta, jälleen kerran, Krimille pyrkiviä tahoja ympäri globaalia maailmaa ja halu tukea näitä voimia. Nyt ei enää vain brittejä, ranskalaisia ja saksalaisia, Yhdysvaltain liittolaisia, vaan myös muita etenkin terrorismista ja sadoista kriisialueista varallisuutensa ja voimansa, vaikutusvaltansa hankkivia pahuuden voimia.