Eurovaalien ehdokkaat, 251 toiveikasta maailmanparantajaa, liikkuvat turuilla ja toreilla sekä eksyvät joskus myös maaseudulle ja sen varattomiin kuntiimme. Nyt ei saisi puhua sotesta eikä kuntarajoista vaan laajemmista ympyröistä europarlamentaarikon elämässä. Osa kiertäjistä on vanhoja tuttuja, joka viides vuosi Suomen oikulliseen kevääseen eksyviä Brysselin ja Strasbougin kiertäjiämme. Heihin voi tutustua EU:n omilla sivustoilla ja opiskella samalla sen kolmikantaista vallankäyttöä, komissaareja, ministereitä ja sitten näitä parlamentaarikkoja. On toki paljon muitakin ja muistan heidät ajoilta, jolloin itse vietin siellä aikaani ja parasta miehuuttani siirtäen kokemuksia myös Suomeen.
Opi puhumaan ja verkottumaan
Kun valtaa käytetään 5 miljoonan, 50 miljoonan ja 500 miljoonan joukoille, välineet ovat erilaisia. Saksa on jo valmiiksi liittovaltio ja moni menee vaaleihin pitkine listoineen. Kun lakia luetaan pienelle kansakunnalle tai kunnanvaltuustossa, yhteisö on erilainen ja ymmärrys sekin kokonaan toista kuin laadittaessa lakeja kymmenien kansakuntien yhteisille elimille. Jälkimmäisessä tahtoo mukaan tulla byrokratiaa ja kovuutta, joustamatonta elämää. Siitä professorimme ovat pahoitelleet EU:n lainsäädäntöä monen muun ohella. Pohjoismainen käytäntö ja normit, sosiaalinen pääoma, tahtovat siinä rapautua. Kirjoitin tästä runsaasti ennen EU -kautemme alkua. Varoitin etenkin sinisilmäisestä asenteesta.
Tässä prosessissa kun eri politiikan muodot vaihtuvat toisella tavalla toisikseen painottuen kuin kotikutoisessa Suomessa ja sen kyökkikielellä asioita hoitaen. Tieteessä, joka ei ole koskaan suomalaista, tämä tulee tutuksi. Oma kielemme ei avaa tai avaudu muille. Siis tämä onomatopoeettinen ja meille rakas, luonnon ääniä matkiva kielemme ja vaikenemiseen tarkoitettu kahdellakin äidinkielellämme sitä kirjoittaen.
Mykkä ja yksikielinen ei oikein tahdo menestyä EU:n rattaissa. Jos ei aivan kaikkia kieliä osaisikaan, avainkielet on hyvä tuntea ja kyetä kiinnostumaan muittenkin asioista kuin oman kotimaan ja lähtöalueen tunnelmat samalla myös unohtaen. Ne on osattava ottaa esille oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Eurooppa on alueitten Eurooppa ja se ei avaudu englanniksi.
Empatia on ihan hyvä ominaisuus ja pitkä koulutus. Sydämen sivistys monen koulukunnan kautta hankittuna helpottaa omien verkostojen luottamuksen saavuttamisessa. Yliopistotutkijan koulutus ja mahdollisimman laajana helpottaa kiinnostumaan aiheesta kuin aiheesta ja silloin kulttuuri ja maantiede, historian tuntemus ja itsensä unohtaminen auttavat nekin. EU:n parlamentissa on oltava enemmän tutkija kuin poliitikko. Muuten siihen väsyy ja kyllästyy yksityiskohtien runsauteen.
Suurten asiakokonaisuuksien hallintaa
Narsistinen itsensä korostaja ja Machiavellin tapaan valtaan pyrkivä, psykoottisesti käyttäytyvä ihmisillä pelaaja ei ole erityisen kysytty missään päin suurissa organisaatioissa. Jos sellainen ehdokas ilmaantuu kyläänne, kiertäkää kaukaa ja hakekaa mieluummin vaikka oikeassa paikassa hymyilevää humoristia. Hyvä meppi osaa kertoa asiansa ymärrettävästi.
Nyt on kuitenkin tarjolla huomattava määrä korkeasti oppineita ja hyvän sivistyksen sekä kielitaidon hankkineita ehdokkaita. Vaalikoneeseen kaikki vastaavat hieman konservatiivisesti, jos ovat suurempien puolueittemme seulomia ehdokkaita ja sieltä, vaalikoneesta, ei apua nyt löydy. Sinne vastataan aina laskelmoiden.
Kyselemällä Natosta ja suhteistamme Venäjään, ei mepin tehtävistä paljoa kostu, kun kyseessä on EU parlamentaarikon ura liki tuhannen samanlaisen joukossa puuhastellen. Ei myöskään auta kysellä sellaista, josta parlamentaarikko ei oikein voi päättää eikä kiinnostukaan muuten kuin diplomaattisesti vastauksensa koukeroiden. Parlamentissa kun ei koko ajan päätetä Suomen asioista saati siitä, eroaako Suomi EU jäsenyydestä ja eurosta.
Sen sijaan se toki kiinnostaa, minkä suuremman taustaryhmän tuleva jäsen meppi mahdollisesti uskoo olevansa. Liberaalin ryhmän jäsenenä eurokriittinen vaiko ehkä entistäkin tiiviimpää liittovaltiota rakentava ehdokas. Jos ehdokas on selvästi menossa väärään viiteryhmään, häntä voi hieman karttaa, jos itse on vaikkapa kovin konservatiivinen, kuten Suomessa usein ollaan.
Kansalliset rajat ylittävää toimintaa
Miten sitten europuolueen edustajamme voi toimia unionissa kansalliset rajat ylittävällä tavalla? Europuolueellahan ei ole omia henkilöjäseniä vaan kansallisia puolueitamme ja ne ovat melkoisen kirjava joukko Euraasian niemimaalta valikoituneita tapauksia. Liki tuhannen joukkoon mahtuu monenlaista viipottajaa.
Jotta sellainen voisi syntyä, europuolue, sillä olisi oltava kannatusta vähintäänkin neljänneksessä jäsenvaltioista. Käytännössä siis seitsemässä valtiossa 28:sta jäsenvaltiosta. Kannatukseksi luetaan nyt valittavat europarlamenttiedustajat, parlamentti- tai alueparlamenttiedustajat tai vähintään kolmen prosentin kannatus eurovaaleissa.
Europuolueet saavat puoluetukea mutta rahoituksesta on saatava omaa rahoitusta vähintään 15 prosenttia. Erikoisuutena mainittakoon, että Pohjoismaiden vihreä vasemmiston liitto, johon kuuluu Vasemmistoliitto, ei ole rekisteröitynyt europuolueeksi lainkaan. Ahvenanmaan edistyspuolue on sen sijaan Euroopan vapaan allianssin (EFA) jäsen. Se edustaa keskustalaista kansallisliberalismia.
Europuolueet
EU-demokraatit (EUD) edustavat nationalismia ja ovat euroskeptisiä. Heillä ei ole suomalaisia jäseniä. Tämä on syytä muistaa vaaleihin mennessä. Samoin Euroopan demokraattinen puolue (EDP), keskustalainen sosiaaliliberaalinen ryhmittymä, ei sekään ole houkutellut suomalaisia edustajiamme.
Sen sijaan oma kansallinen Suomen Keskusta kuuluu arvoliberaaliseen keskustaoikeistolaiseen Euroopan liberaalidemokraattiseen puolueeseen (ELDR nykyinen ALDE). Vastaavasti Kansallinen Kokoomus Suomesta kuuluu keskusta-oikeistolaiseen, arvokonservatiiviseen ryhmään Euroopan kansanpuolueeseen (EPP). Joskus pohdituttaa miksi näin päin ja onko äänestäjä tietoinen ketä äänestää ja miksi? Miksi vanha maalaisliitto-keskusta on arvoliberaali? Ovatko talonpojat jotenkin liberaalimpaa joukkoa kuin kokoomuslaiset toimistovirkailijat ja kuntatyöntekijät opettajina ja sairaanhoitajinamme?
Keskustavasemmistolainen sosiaalidemokratia, Euroopan sosiaalidemokraattinen puolue (PES) pitää sisällään 28 valtion kaikenkirjavat sosialistit ja Suomesta siis piskuisen Suomen Sosiaalidemokraattisen puolueen kaksine jäsenineen. Toinen on isä Mitro ja toinen Liisa Jaakonsaari Oulusta. He ovat siis tätä Paavo Lipposen Euroopan ydintä. Uskokoon ken voi.
Euroopan vasemmistopuolue (EL) edustaa vasemmistolaista ekososialismia ja Euroopan vihreä puolue (EGP) vihreää sosiaalidarvinismia. Edelliseen kuuluvat Suomen Kommunistinen Puolue ja jälkimmäiseen Vihreä liitto. Pieni ei ole parlamentissa kaunista vaikka Suomessa näin uskotellaankin. Siellä toimii suuruuden ekonomia.
Ahvenanmaan edistyspuolue seikkailee Euroopan vapaa allianssi (EFA) ryhmässä ja Perussuomalaiset ovat lähellä Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa (EFP) ryhmittymää jossa Sampo Terho toimii sen varapuheenjohtajana. Lisäksi puolueillamme on valittavana vaikkapa Allianssi kansakuntien Euroopan puolesta (AEN) ja Euroopan itsenäisten demokraattien allianssi (ADIE).
Ennuste vaalien tuloksesta
Kuinka sitten vaaleissa tulee käymään? Miten jakautuvat paikat Suomessa 13 edustajamme kesken?
Olen jo kuukausia takaperin esittänyt jakaumaa 3 + 3 + 3 + 2 + 1 + 1 = 13 ja joku muistaakin sen sosiaalisen median sivulta. Helsingin Sanomat on päätynyt tänään (8.5) samaan ennusteeseen. Nimetkin ovat meppeineen samoja ja vain kolmen kohdalla käydään arvailua. Se on uskomatonta, kun ehdokkaita on 251 ja suurillakin puolueillamme 80. Näinkö tämä demokratia toimiikin?
Kun vaalipiirinä on koko maa ja äänestysvilkkaus tahtoo jäädä eurovaaleissa 40 %:n tuntumaan pienetkin heilahtelut näkyvät ja jonkun puolueen kohdalla edustajien määrä ja henkilö saattaa olla seurausta tietyn pienehkön ryhmän äänten keskittämisestä. Tällainen ryhmä voi olla vaikkapa uskonnollinen tai muu yhteisö.
Tämän kevään vaalit ovat Euroopassa kiinnostavammat kuin aiemmin ja on mahdollista, että myös Suomessa päädytään 40-50 %:n puoliväliin yltävään lopputulokseen. Tällä on montakin vaikutusta läpimenijöihin.
Ensinnä kiinnostus vaaleihin syntyy juuri asetelmasta, jossa vastakkain ovat euroskeptiset ja eurouskovaiset. Tämä lisää etenkin Perussuomalaisten kannatusta ja sen nouseminen vaalien selväksi voittajaksi on jo nyt itsestäänselvyys. Ilman vaaliuurnille menoa se ei kuitenkaan toteudu.
Perussuomalaisten paikkaluku voi jopa kolminkertaistua yhdestä kolmeen. Se siis tarkoittaa joka viidennettä ääntä noin 45 %:n vaaleihin osallistuvien äänistä. Kaikista äänioikeutetuistamme riittää siis noin joka yhdestoista ääni. Sen Perussuomalaiset voivat hyvinkin saada ja epäilemättä saavatkin. Kymmenen joukossa on aina yksi perussuomalainen, vaikka sen usein salaakin, peläten menneen aikamme Suomea.
Vastaavasti korkeampi äänestysvilkkaus (45 %) nostaa sitä kynnystä, jonka yli puolueen on päästävä, jotta se saa yhden edustajansa parlamenttiin. Viime vaaleissa se oli noin 6 % ja se mahdollisti vaikkapa sen, että Sari Esaayah meni läpi Timo Soinin avustamana vaaliliitossa.
Nyt on mahdollista, että korkeampi kynnys, noin 7 %, pudottaa niin kristillisdemokraatit kuin Rkp:n pois parlamentista. Sen sijaan korkeampi osallistuminen nostaa pääsääntöisesti Vasemmistoliiton kannatusta ja se voi ylittää kynnyksen ja Merja Kyllönen tai Li Andersson saa paikan parlamentissa.
Vihreiden kohdalla kynnys ylittynee myös, mutta nyt läpimenijöitä ei ole kaksi vaan yksi. Onko hän Heidi Hautala, Anni Sinnemäki vaiko Tarja Cronberg on puolueen sisäisen kamppailun tulosta.
Suurten taistelua ja sisäistä kuohuntaa
Demareitten jäsentenväliseen vaikuttaa jo tämän viikon puheenjohtajavaali. Liisa Jaakonsaaren paikka lienee varmin. Sen sijaan isä Mitro saa sanoa hyvästit parlamenttiuralleen ja ohi menee joko Timo Harakan oloinen mies tai Nassima Razmyarin kaltainen nainen.
Näin demareitten paikkaluku pysyisi kahtena vaikka kokonaispaikkalukumme europarlamentissa väheneekin. Miapetra Kumpula-Natri, Johannes Koskinen ja tietysti Mikael Jugner ovat hekin vain kielen mitan päässä tuosta toisesta paikasta.
Kolmanteen paikkaan vaadittaisiin 20 % äänistä ja sitä ihmettä ei synny. Riski menettää toinen paikka on sekin vähäinen olettaen, että äänestysprosentti todellakin hieman nousisi.
Keskustan menestys gallupeissa on levännyt uuden puheenjohtajan harteilla ja nyt se siirtyy Olli Rehnin ja Paavo Väyrysen vetämiin vankkureihin. Kun toinen on liki arvoliberaalisin Euroopan yhdentymisen ja koko sen kriisin ohjailijan maineessa, puolueensa eurooppalainen veturi samaan aikaan, kun Paavo Väyrynen pyrkii menemään Timo Soininkin ohi eurokriittisyydessään, äänestäjillä on ongelmia.
Keskustapuolueen kannatus on gallupeissa laskenut 24 %:n tasolta 20 %:n pintaan eikä eurovaalit sitä nosta. Kolmen paikan saaminen on hyvä saavutus. Samalla Rehn vie ääniä Kokoomukselta ja Väyrynen Rehniltä. Tähän kiikkulautaan ja kaksinieluiseen katiskaan kaatuu Keskustan nousu näissä vaaleissa. Kun valinnat ovat kyllä tai ei valintoja, paikka keskustassa on vaikeaa hakien kolmatta vaihtoehtoa.
Äänestäjällä on käytettävissään vain yksi ääni, joko tahi, kyllä tai ei. Opportunismi ei vaalikopissa auta ja moni jää kotiin juuri tästä syystä. Ei halua ottaa vastuuta ja naputtaa sitten tuuliviirin tapaan myöhemmin takkiaan käännellen.
Rehn ja Väyrynen saavat paikkansa meppinä ja naisten äänillä uusii Anneli Jäätteenmäki omansa. Hannu Takkula joutunee hyvästelemään tehtävänsä ja Mikael Pentikäinen hajottaa hänkin Takkulan ja laestadiolaisten ääniä. Antti Kaikkonen tuskin uhkaa hänkään keskustan näkyvintä kolmikkoa.
Vaalien päänäyttämö
Kokoomus on ollut euromyönteisimpänä puolueenamme näiden vaalien menestyjä ja siihen perustuu myös puolueen vallankäytön onnistuminen kansallisella tasolla. Kun tulos on kansallisesti ja taloudessamme niin kehno, kuin mitä se juuri nyt on ollut viimeiset kahdeksan vuotta, Alexander Stubbin veto ei riitä neljänteen parlamenttipaikkaan.
Näin etenkin, jos eurokriittiset nostavat äänestysaktiivisuutta edellisiin vaaleihin verrattuna. Eija-Riitta Korhola ja Sirpa Pietikäinen saavat ankaran kilpailijan Henna Virkkusesta. Petri Sarvanmaa saanee sanoa hyvästit tehtävälleen ja tiukassa on myös ensimmäisen varalle jäävän paikka olettaen, että Stubb jatkaa Suomessa puolueensa johdossa ja pääministerinä.
Erot ovat Kokoomuksenkin kohdalla viimeisistä paikoista taisteltaessa todella pieniä. Äänestysaktiivisuus ja vaalimatematiikka pelaa nyt omaa peliään kun tarkastelun ulkopuolelle jätetään yhdeksän varminta valittavaa. Vaalit käydään ikään kuin täyttäen kolme viimeistä paikkaa.
Perussuomalaisten kohdalla Jussi Halla-aho on oma lukunsa ja Sampo Terho jatkaa hänkin tehtävässään. Sen sijaan kolmas paikka on sielläkin lähinnä naisten täytettävä ja siitä kamppailee näkyvimmin Pirkko Ruohonen-Lerner sekä kristillisistä eronnut puolueensa puheenjohtaja ja Esko Ahon hallituksen ministeri Toimi Kankaanniemi.
Kankaanniemen eron syyt muistavat hänen eurokriittisyytensä ja ääniä on tulossa nyt myös Kristillisdemokrattien suunnalta, jossa tosiasiat myönnetään. Perussuomalaisten listoilla on eniten tutkijakoulutuksen hankkineita tohtoreita ja heistä sekä kahdestakin naisehdokkaasta saattaa tulla näiden vaalien lopulta suurimmat yllättäjät. Sosiaalinen media on Perussuomalaisten käyttämä väline ja se kertoo paljon missä mennään.
Perussuomalaiset ovat valmistautumassa myös hallitusvastuuseen ja se näkyy sekä vaalien luonteessa, haettaessa paalupaikkaa, että tietyssä maltillisuudessa, jonka takaa myös ehdokkaiden ammatillinen tausta ja substanssiosaaminen. On muistettava, että EU vaalit ovat myös välivaalit ja tapa aloittaa ensi kevään omat eduskuntavaalimme. Näissä vaaleissa menestyvät pärjäävät myös vajaan vuoden kuluttua.
Myös Sampo Terholla on toimittajan ja ammattitukijan taustansa sekä näkyvä paikka uuden ryhmän eurooppalaisena johtajana. Tähän ryhmään haetaan nyt lisää voimaa rinnan vastaavien eurooppalaisten ryhmien kanssa. Näin vaalien seuratuin ryhmä eurooppalaisittain on ilman muuta juuri Perussuomalaiset ja heidän menestyksensä Suomessa ja muualla Euroopassa. Se on ilman muuta vaalien kiinnostavin puolue.
Tässä Suomi on ikään kuin mallimaa puolueen toimiessa perinteisen kansallisen identiteetin ja sosiaalisen pääoman pohjalta rakennetussa vakiintuneessa poliittisessa kentässä. Ei yhden asian liikkeenä, jollaisena vaikkapa Vihreät aikanaan aloittivat toimintansa Koijärvellä Forssassa. Eurooppa haluaa vakintuneita järjestelmiä, ja etenkin nyt, kun Ukrainan kriisi muutti asetelmia merkittävällä tavalla. Suomelle avautui tässä avainpelaajan paikka.