Koolla on sittenkin merkitystä

Köyhien olot ovat kohentuneet YK:n julkaiseman katsauksen mukaan ja äärimäisessä köyhyydessä elävien osuus on onnistuttu puolittamaan jo vuoteen 2010 tultaessa. Jostakin syystä suomalaiset eivät kuitenkaan usko tilastoihin ja YK:n antamiin tietoihin, kirjoitaa tänään 8.7. 2014 Helsingin Sanomat, lainaten tutkimusta. Suomalaisilla on parempaa tietoa ja sen syntyperää on vaikea arvioida. Kymmenen vuoden aikana vaikkapa alle viisivuotiaiden lasten kuolleisuus on puolittunut ja nykyään yhdeksällä ihmisellä kymmenestä on saatavilla puhdasta vettä. Näin siitä huolimatta, että samaan aikaan väkilukumme on kasvanut 1990 luvulta viidestä miljardista seitsemään miljardiin. Tätäkään suomalaiset eivät usko. He kun tietävät paremmin.

Oma tietovaranto ja sen tukijat

Suomalaisilla on omintakeinen tapa rakentaa omaa tietovarantoaan. Sitä pönkitetään etenkin sosiaalisen median sisällä ryhmässä, jota tukee kaveripiirin rinnalla fiktiivinen fantasia ja sen ulkopuolella ”mina itte” ja Shellin baarin tietäjät. Niinpä, kun aurinko soihdullaan sytyttää kolme päivää myöhemmin leimahtavat revontulet, vaikka nämä soihdut eivät suuntaudukaan suoraan maahan, vankkana elää edelleen kansanviivaus ja revontulten tapa syntyä kettujen hännän huiskinnasta tuntureittemme jäisillä kupeilla pakkaslunta pöllyttäen. Mistäs muustakaan niille olisi muuten noin  kuvaava nimi syntynyt, tietävät suomalaiset.

Juusto maistui ihmiselle jo kivikaudella ja sen valmistamisen taito oli tuttua, kirjoittaa Tieteen Kuvalehti. Samalla se valaisee, kuinka yhdellä ekoplaneetalla aurinko nousee kolme kertaa päivässä ja toisella sataa lasia, määritellen näin päivänkin uudella tavalla, nerokkaasti ja Tieteen Kuvalehdelle sopivaan tapaansa.

Sama lehti kertoo, kuinka ihmisen lähimmät sukulaiset kädellisinä saavat ikätovereiltaan erilliskohtelun ja hädän hetkellä orpoa lohdutetaan ja suojellaan. Urbaani mehiläinen tekee sekin pesänsä muovista. Etenkin muovipussit ovat kysyttyjä pesän rakennusmateriaalina. Muovia osataan silputa ja se korvaa perinteiset materiaalit tai on niiden jatkeena.

Merestä olet sinä syntynyt

Elämä syntyi meressä ja pysyi siellä monta miljardia vuotta. Käänne tapahtui vasta 375 miljoonaa vuotta takaperin. Silloin selkärankaiset nousivat maalle neljän evän varassa. Kun eviin alkoi tulla luutumista ja hartian luut alkoivat kehittyä, seisominen eturaajojen varassa kävi mahdolliseksi. Kalasammakot alkoivat kannatella maalla omaa painoaan.

Ennen tätä ihmettä selkärankaiset olivat eläneet vain meressä. Muutoksen taustalla oli rustojen ja rustokalojen muuttuminen luukaloiksi ja kuivan maan osuuden kasvaminen. Auringon säteily lisääntyi sekin ja ilmakehän happipitoisuus kohosi yhä lähemmäs nykyistä tasoaan. Syntyi puoliksi kala ja puoliksi maaeläin. Tällä rajapinnalla elää nykyisinkin suuri määrä eläimiä ja kasveja tai niiden rajatapauksia.

Maahan nouseva kala ei ollut kuitenkaan etuvetoinen vaan vatsaevät kehittyivät yhtä vahvoiksi kuin etuevätkin. Nämä tiedot eivät kuitenkaan muuta suomalaisen juopuneen mielen maisemaa ja rustokaloja maamme suurimpina saaliseläiminä. Elämme miljoonia vuosia väärässä maailmassa ja sinne taantuneena iltalehtien keskustelua seuraten.

Kun puolivillaiset kalastuksen harrastelijat alkavat vertailla kalojensa kokoa, siinä on jotain murrosikäisen pojan traumaa taustalla. Sen seuraaminen ja siihen keskusteluun osallistuminen on rankka kokemus. Kun alkeetkin tieteestä ovat kadonneet ne korvataan fiktiivisillä heitoilla ja herjoilla.

Koolla on väliä

Suomen suurin kala on minulle lähetettyjen tietojen mukaan joko useamman tonnin painoinen ja Tyynen meren atolleilta turistina pyydetty valas, hai tai mahdollisesti miekkakala purjeineen. Niistä lähetettiin minulle kuvia sen jälkeen, kun iltalehdet olivat levittäneet tietoa saamastani suuresta karpista hämäläisestä järvestä, Tammelan ja Forssan rajoilla verkkojani kuhan kutuajan jälkeen liotellen.

Kun suomalainen näkee suuren kalan, suuremman kuin oman kokonsa, se herättää hänessä luolamiehen raivon. Aggressio purkautuu saaden omalle ajallemme tyypilliset muotonsa, odotetut. Niistä syntyvät juuri median pääotsikot viikonloppuna.

Näiden trooppisten ja suosittujen turistialueiden saaliseläinten jälkeen tulevat Suomen seuraavaksi suurimmat kalat, rustokaloiksi luokitellut ja nekin useamman sadan kiloisiksi kasvaneina muinaisen mereisen ajan ja maapallon jäänteinä.

On siirrytty jääkauden jälkeiseen aikaan, jolloin maamme oli vielä kokonaan hyisen veden peittämää ja suomalaiset kalastelivat jossain kaukana Obin ja Volgan suistossa. Suurimmat kalamme ovat juuri tuolta ajalta saatuja. Vasta paljon myöhemmin tulivat Karjalan kannakselta löydetyt kivikautiset verkkomme ja niiden saaliit Andrean verkoista nostettuina. Sieltä löytyvät suomalaisten pyydystämät sammet, rustokaloja nekin.

Kyökkikielen hairahdukset

Kielessämme “kala” on suosittu kaikkien vesieläinten symbolisena epiteettinä ja kaloiksi muuttuvat siten niin hait kuin valaatkin. Kala katoaa vasta vaiheessa, jolloin se on päässyt luisine eväineen maalle ja sitä aletaan kutsua muilla onomatopoeettisen kielemme luontoa matkivilla käsitteillämme kurnuttaen kohti sammakkoa ja liskoja sekä myöhemmin, näiden saadessa siivet, visertäviksi linnuiksi ne nimeten. Tilitantit ja talitintit, lepän väriset ja veren punaiset linnut muiden mukana.

Sammakkoa ei kutsuta enää kalaksi eikä sisiliskoa. Hiiri ei ole kala sekään vaan osa uutta tietotekniikkaamme. Jos se olisi kala, siitä olisi kehitelty myös uusi Nokia. Nyt on keskityttävä hiireen ja sormen pyörittelyyn kuvaruudulla, bakteerien kasvualustalla. Virukset ovat sentään laitteen sisällä.

Eläimet ovat kielen kehittelyssä ja ymmärryksessä ihmisen tasolla ja oivaltavat pian uuden sanan merkityksen. Tieteen Kuvalehden mukaan nuori Rico koira oppi tuntemaan hetkessä satojen uusien lelujen nimet. Se onkin fiksu koira, vastaavat suomalaiset.

Samaan aikaan koira kasvattajalla saattaa olla ongelmia oppia tunnistamaan luonnostamme muutamaa särkikalaa tosistaan puhumattakaan muutamasta kymmenestä sarasta suollamme. Kun luonto etääntyy eikä tietotekniikkakaan oikein suju, viihde valtaa ajan ja joutilas, tarkoitukseton elämä, tyhjän puhuminen naamakirjassa ja netin palstoilla vanheten, pelaten.

Linnut sommittelevat sanoistamme lauseita ja ihmisen lähin sukulainen, kädellinen apina, ilmaisee itseään rikkaasti symboleilla. Korppi ja lokit tajuavat toistensa aikeet jo ennakolta, mutta netissä seikkailevat ihmiset ovat hukassa tietämättä edes, miltä siellä näyttävät.

Niinpä iltalehtien levittäessä kuvaa jättikarpista, sitä kotini ovella roikottaen, kiduskansista kiinni pitäen, medialukijan huomio kiintyikin minuun ja ulkonäkööni, joka ärsytti. Eniten kiusasi yhdennäköisyys yhdysvaltalaisen sarjaleffan myös suomalaisille tutun tuotantokauden tapahtumiin ja sen päähenkilönä seikkailleen näyttelijän naamaan. Sellaisesta ei hyvää seuraa. Onneksi Matti Nykänen vaimoineen vei kuitenkin viikonloppuna printtimedian huomion iltalehdissämme.

Viettien viemää uustarustoamme

Suomalaiseen nykytarustoon kuuluvat Yhdysvalloissa tehdyt halpatuotannon sarjat ja ne liitetään myös kalastuksessa oman aikamme saalistusviettiin. Metropoleihin muuttaneet maaseudun keski-ikäiset miehet alkavat yhdistellä omaa tarumaailmaansa ja sen fiktiivistä sanastoa symboleineen sosiaalisen pääomansa siihen geneettiseen muistiin, jossa seikkailevat karppien ja luukalojen rinnalla tappajahait ja kolmannen asteen yhteys tuonpuoleiseen.

Kun ihmisapina tietää, miltä näyttää, ihminen netissä seikkaillen ei tunnista enää itseään ja alkaa näyttää myös tältä, tunnistamattomalta, oman uuden nettiryhmänsä ja yhteisön psykososiaaliselta kummajaiselta.

Työpaikoilla tämä kummajainen voi muuttua aggressiiviseksi ja pahoinpidellä professorin tai suunnitella jotain sellaista, jota aiemmin helpotti pelkkä peiliin tuijottaminen. Nyt peilin korvikkeena on naamakirjan liian vaikea sosiaalinen ympäristö peilikuvana.

Moraalitonta ja normitonta sekoilua

Kun lepakon tiedetään auttavan ja rankaisevan, moraalin olevan luontaisen osan yhteisön elämää, netissä seikkaileva parvi ihmislepakoita ei tunnista normeja ja moraalisia ohjeita vaan etenee sokeasti päin seinää. Tällaiset seinään sinkoilevat lepakot ovat oman aikamme tuotetta. Seinän antamia signaaleja ei enää tunnisteta lainkaan.

Kun Einsteinilla tieto kulki lähteeltä toiselle ja pitkin tuon ajan tiedon valtavirtaa, oman aikamme nettisurffailija ja iltalehtien artikkeleiden kommentoija elää kokonaan irrallaan siitä visualisoivasta neroudesta, jossa Einstein aikalaisineen eli.

Einsteinin aivokurkiainen toimi valppaasti varmistaen tiedonkäsittelyn sujuvuuden ja uuden löytämisen.  Einsteinilla erikoiset aivot tekivät hänestä hyvin teräväpäisen hahmottajan. Einstein hahmotti ongelmat visuaalisesti ja auringonvalo visuaalisen värin välittäjänä käy maan pinnalla vain kääntymässä. Säteet heijastuvat erilaisista osumakohdista eri tavalla.

Nyt tämä signaali on vääristynyt ihmislepakon tietä ohjaavana symbolikielenämme. Valon nopeus kun on reaaliaikainen ja siihen liittyy myös visuaalinen väri ja symbolimme. Kun tästä kirjoittaa kirjan, suomalaiset eivät sitä kykene enää lukemaan eikä kuva avaudu oikein ilman lukukutaitoa liittäen se tiedon valtavirtaan, ei omaan elämänkokemukseen.

Jo muinaiset kansat tunsivat ihmisen moraalisen harhailun ja virittivät tälle ansoja. Seikkailufilmeissä näitä esitellään tuon tuosta putoavan paaden sulkiessa hautakammion. Hauras kalkkikivi ei kuitenkaan ryöstäjiä pidätellyt. Tieto karkasi piiloistaan ja hajosi maailman turuille imperialismin alkuvuosina ja vuosisatoinamme. Syntyi pirstaleinen maailmamme ja sen ontuva elämä.

Sen sijaan vyöryvät kivet ja lentelevät nuolet ovat vain fiktiota ja kun fiktio muuttuu mielessä faktaksi, Suomen suurin kala ei ole vain haikala tai valaskala vaan sen rinnalla monesta yhteydestä tutut rustokalamme maamme nykyrajojen takana sammen mätiä varastoiden ja kierrättäen sitä muihin kuin suomalaisen, mutaisen ja matalan järven saalistajan talouden korjaajaksi.

Tämä virhe on dramaattinen ja järkyttää karpin kasvattajaa ja luostarisukujen edustajaa, sinne veronsa vuosituhannet maksaneena. Karppi jalostettiin pyhäksi kalaksi luostarilaitoksessa ja katumusruuaksi, paastoajan herkuksi ja tuhansiksi lajikkeiksi ympäri maailmaa. Suomessa, 190 000 järven maassa, sitä ei tunne juurikaan kukaan. Se on kansallinen häpeämme. Moraaliton ja visuaalisesti sokea lepakko ei osaa hävetä, päinvastoin.

Ankeriaan elämää

Karpin toivoton  pyrkimys korjata ilmastomuutoksen aikaansaama taloutemme taantuma, ekologisesti pilatut järvemme sekä siirtää ikivanhoja ja maailman jalostetuimpia karppeja 190 000 järvemme ja liki puolen tuhannen jokemme saaliskaloiksi on ongelmallista silloin, kun kansantarusto ja sepitteelliset tarinat peittävät muinaiskansan onomatopoeettisen kielen asettamat omat ansansa, itse ne sinne aikanaan järjestellen.

Näin köyhtyvä ja taantuva kansakunta alkaa suojella mutaisia lampiaan karpilta ja varoo uusia vaurastumisen mahdollisuuksia peläten joutuvansa  ylimääräiseen työhön ja touhuun suuren ponnistelun avulla hankitun sosiaaliturvan samalla vähetessä. Työtä vieroksuva, Sargassomeren saalistajamme ja Tyynen valtameren atollien urheilukalastaja, käy nyt raivona tietotyöläisten kimppuun.

Ihminen toimii ryhmässä rationaalisesti ja pyrkii vähentämään työtään. Uusi mahdollisuus, ilmastomuutoksen myötä mutaisissa altaissamme menestyvät karpit, sen sadat tuhansien vuosien saatossa jalostetut tuotteet, olisi este sellaiselle elämälle, jossa kaiken ajan täyttää viihteellinen roska ja joutenolo.

Kun nuoren ihmisen unelmana on ajan käyttö hakien vain fiktiivistä kertomusta Suomen suurimmasta kalasta, menneen maailman fossiileista, kaukaa oman maamme rajojen takaa turistina aikaansa kuluttaen ja sidottuna valjaisiin, miekkakalaa pyydystäen, juopon kirjailijan ja Hemigwayn tapaan unelmoiden, tuloksena on vain merestä rannalle raahattu miekkakalan ruoto.

Yksikin sellainen elämys, ja se sulkee ulos sellaisen, jossa arjen todellisuus on lähiympäristön tutussa mutaisessa lammessa ja järvialtaan tuotossa. Sellaisen havaitseminen on kenelle tahansa järkytys kokien se lähiympäristön tuotteena, ei Sargassomerellä seikkaillen ja lottovoitosta unta nähden.

 

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts