En ota kantaa töyssyihin tai kuoppiin. En tee niistä aloitteita valtuustossamme. Köyhät ja kipeät ovat hekin aina keskuudessamme ja sitä varten ovat sote ja virkamiehemme. Kun tehdään suuria rakennemuutoksia ja uusia valmistellaan valtakunnallisesti, paikallisella tasolla kuntajohtajilla ja virkamiehillämme riittää paperitöitä. Tällöin mahdollisuus keskittyä oman kunnan kehittämiseen, hallinnon vaatimiin päivittäisiin rutiineihin, alkaa kärsiä. Tiedän sen kokemuksesta yli 40 vuotta yliopistossa satoja virkamiehiämme ja myös opettajia kouluttaneena ja välillä itseni kentälle jalkauttaen.
Itsensä jalkauttaminen oli takavuosina muoti-ilmiö. Ainakin vaatimuksena median sivuilla. Optioita saaneet eivät siihen oikein ehtineet. Kaikki aika kun meni rahan hakemiseen ja työtä sekin vaati, kouluttamista markkinnoiden ahneuteen, uutta talousoppia ekologisen opin rinnalla ja niitä yhteensovittaen. Poikkitieteisyys on kahden ääripään ymmärtämistä niiden syvimmässä merkityksessä ja molemmissa vielä väitellen, professorin pätevyyttä sekä opettajana että tutkijana.
Tieteessä ja politiikassa totuudella on poikkeava merkitys. Politiikassa omalla totuudella pyritään vakuuttamaan myös muut. Tieteessä totuus on subjektiivinen ja muuttuva sekä tulee jos on tullakseen. Sillä ei pyritä vakuuttamaan muita. Sen sijaan moraali ja eettiset arvot ovat aivan muuta kuin tieteellinen totuus. Siinä lähestytään filosofiaa ja sen kolukuntia. Koulukuntien ja monen totuuden maailmassa kulttuuriset ilmiöt eivät ole yksiselitteisiä, aksiomaattisia totuuksia, eikä niitä tule sellaisena myöskään esitellä.
Uusi työkulttuuri – ryöstöviljely
Kun media vapautui ja some tuli osaksi elämää, suomalaiset alkoivat oppia uuden mediakulttuurin, johon kuului myös koko ajan paranevat tekniset vempaimet. Osa puhuu vempaimista ja osa sivuuttaa tämän sekä siirtyy luontevasti niiden käyttäjäksi. Joku jää taas osattomaksi ja tähänkin virkamiehemme sekä opettajat varmasti puuttuvat. Samalla heitä koulutetaan, eikä vähiten kesällä ja kuvitteellisen loman aikana. Yliopistoissa kesä on sielläkin työntäyteisintä aikaa niin tutkimuksessa, opetuksessa kuin hallinnossa ja uusien opiskelijoiden valinnassa.
Tässä instrumentaalinen ja välineellinen tiede laboratorioineen on aivan muuta kuin monet ihmistieteet sovelluksineen. Poikkitieteisyys on parhaimmillaan näiden yhdistämistä käyttäen kummankin uusimpia menetelmiä, malleja ja teorioita.
Aina ei tule ajatelleeksi, kuinka kouluttajamme, tutkijat ja kehittäjämme, uuden tiedon tuottajat ja siirtäjät, ovat työssä kesällä jopa enemmän kuin talvella. Tietoa kun tuotetaan ympäri vuoden ja reaaliaikainen muutti sen seurannan ja levityksen ympärivuotiseksi ja myös yön tunnit täyttäväksi. Väkeä tämän hoitajaksi on kuitenkin sama määrä tai jopa vähemmän nyt kuin takavuosina ja suurten ikäluokkien Suomessa.
Meillä on työttömiä myös siksi, että emme ole sopeutuneet tähän ryöstöviljelyyn ja pääosa työstämme tehdään ilmaiseksi. Tämän tekstin kirjoittaminen on juuri tyypillistä ilmaistyötä ja -hyödykettä. Takavuosina siitä maksettiin, niin omituiselta kun se nyt vaikuttaakin luolakarhun klaanissa eläen ja Hämeessä kirjoittaen.
Nyt vain moititaan, miten sisältö ei ole aina viihteellistä tai se on vaikeaa tai liian helppoa, itsestään selvää Forssan Lehden lukijoille. Kaivataan lyhyitä lauseita ja iskeviä mielipiteitä mutta myös lyyristä ja proosaa rinnakkain. Itse kuvitat ja ladot tekstisi, teet taiteen ja kuvaat sen. Joku toinen kerää siitä tulevan voiton. Hämeessä tämä on vanhan kartanokulttuurin mukana tullutta sosiaalista pääomaa ja sitä ei edes ihmetellä.
Takavuosina kuvakirjan tuottamiseen vaadittiin maltaita ja kymmeniä ihmisiä sen tekijöiksi. Professorit olivat arvokkaita herroja, joilla oli sihteerit ja tutkimusapulaiset. Nyt ei ole muuta kuin kiusaava kulttuurimme ja juopuneita häiriköitä.
On taannuttu jonnekin kauas ennen ajanlaskumme alkua ja elämme ikään kuin luolissamme, yksin ja jokainen selviytyen parhaansa mukaan. Professori kun ei ole lukuisine väitöskirjoineen tässä kulttuurissa enää ihminen lainkaan, ellei sitten elä luontaistaloudessa ja pyydystä suuria kaloja, tanssi juopuneitten duunareitten tansseja ja näiden pillin mukan eläen ja sopeutuen rapautuneen kulttuurin kuoppiin ja töyssyihin.
Rekennemuutosta tekevät nyt poliitikot, joilla ei ole siihen minkään maailman koulutusta tai osaamista. Kukaan ei tätä osaa edes ihmetellä. Kysyä miksi näin on päässyt käymään? Miksi demokratiamme ajautui näin vakavaan kriisiin?
Takavuosina löytyi erilaisia osaajia ja tekstin muokkaajia, korjaajia ja oikolukijoita. Ei ole enää. Kuitenkin tätäkin tekstiä lukee enemmän kuin kaikkia yli kuuttakymmentä tieteellistä aikakirjaamme ja lehteä yhteensä. Ero on jopa kymmenkertainen latauskertoina laskien. Työ ei mene hukkaan mutta on ilmaishyödyke.
Paljoko rahaa käytetään niihin kuuteenkymmeneen julkaisuun? Niiden syntyyn? Osaa ei avata yhtään kertaa vuodessa. Eivät edes kirjoittajat itse. Onko mahdollista, että kirjoitustaito on vielä jotenkin tallella, mutta lukemisen ymmärtäminen on vaikeaa kaikilla mahdollisilla kielillämme?
Jossakin professoreidenkin, siis opettajien, on elettävä ja elämä Suomessa alkaa käydä vaaralliseksi. Vakuutukselle on hankittava, Brasilian tapaan, tuplavakuutus ja omat suojelijat myös vakuutusyhtiöiden varalle. Forssassa kun ei eletä samaa elämää kuin kampusalueella Turussa, Helsingissä tai piilaaksoissa ympäri maailmaa, Kauniaisten keskustassa.
Slummiutuva yhteiskunta on avoin ja arvaamaton myös netin sisällä. Pelko täyttää elämän ja se on osa oman aikamme opettajan elämää niin peruskoulussa kuin yliopistoissamme. Ei sellainen elämä ole enää luovaa ja innovatiivista.
Pätevyys on sekin hankittava
Olen itse ollut mukana noin kymmenessä professorin viran täytössä ja saanut niissä pätevyyden. Rohkenen sanoa tämän vaikka se voi loukata Forssan Lehden kolumnistia, jokamiesluokan kynäilijää. Takavuosina viran haku oli työlästä ja kesti joskus vuosikymmeniä asiantuntijalausuntoineen sekä valituksineen.
Moni hakija ehti kuolla ennen viran täyttöä ja täyttäjänä oli lopulta myös presidentti ja mukana prosessissa myös professorilta vaadittu tuomarin virkavala. Sekin velvoittaa toisin kuin ilman sitä eläen. Opettajan virkaan vaadittiin pedagogiset taidot, näyteluennot ja joku oli myös auskultoinut vanhemman lehtorin viran varmistaakseen. Kesä siis meni siihen ja biologeilla ja maantieteilijöillä lisäksi koulutukseen kuuluviin kenttätöihin.
Ei siitä mitään maksettu, professorilla kun ei ollut työaikaa eikä siis lomiakaan. Hän oli aina töissä eikä mennyt ikinä lakkoon. Sodasta toipuvan maan ongelmat ymmärrettiin ehkä liiankin hyvin ja jotkut alkoiva elää tämän ymmärryksen siivellä sotealueiden sisällä. Syntyi uusrikkaiden eliitti ilman koulutusta. Nyt nämä johtavat maata tietämättä miten.
Ilmaisilla kursseilla oli mukana tulevia opettajia, mutta myös vaikkapa apteekkareita tai lääke-esittelijöitä, tutkijoita, monen tason tulevia virkamiehiä sekä tietysti poliitikkoja, yrittäjiä. Humanistien ja yhteiskuntatieteilijöitten kesä oli erilainen mutta kaukana laiskottelusta sekin. Kilpailu kun edellytti sielläkin yhteiskunnallista osallistumista ja varhain verkottumista sekä kykyä valmistua nopeasti.
Näin jälkeenpäin pohtien elämä oli monelle vain yksi pitkä työpäivä ja Suomi menestyi tämän työkulttuurin tuotteena ja ryöstöviljellen ihmisiä, opettajiaan ja innovaatioprosessin kärkeä. Taloudellinen hyöty siivilöitiin demojen rakentajien ja kouluttajien jälkeen ja heidän työtäään markkinoiden omana, valehdellen. Tämä traditio elää Hämessä vielä tänä päivänäkin.
Mikä ihmeen kesäloma?
Laiska töitään luettelee, mutta opettajien kohdalla se ei ole tarpeen ja on loukkaavaa, opettajia kouluttaneena vastenmielistä ja luisuotsaista puhetta. Koulutus on ainut uskottava keino menestyä kilpailussa myös kansainvälisesti ja se on ainut todellinen lamantappaja.
Jos jostain on kirjoitettava niin silloin pikemminkin ryöstöviljelystä, jossa opettajien, tutkijoiden, kehittäjien, yrittäjien, hallintomiesten ja myös poliitikkojen työtä käytetään vääriin tarkoituksiin ja suma seisoo niin rakenneuudistuksissa kuin nyt myös niissä vanhoissa ja välttämättömissä kehittämishankkeissamme, lukuisissa takavuosien projektiohjelmissamme.
Politiikassa on ymmärrettävä myös vanhan työn jatkuvuus ja kaikkea aikaa ei voi käyttää rakenneuudistusten löysässä hirressä roikottavaan virkemiestyöhönkään. Professorilta, opettajalta, odotetaan tämän ymmärrystä jo virkavalansakin velvoittamana. Vastassa on vain poliittinen järjestelmä, joka on ajautunut kriisiin. Media on sekin pelkkää viihdettä, anarkiaa ja neoptismia, sisään rakennettua poliittisen järjestelmän luomaa korruptiota.
Näin uusi koulutus koskee myös poliitikkojamme, joilla tulisi olla kyky puhumisen ja retoriikan (poltics) rinnalla tehdä myös visioivaa uuden kehittämistä (policy) ja siihenkin kesä on perinteisesti kiireisintä aikaa. Poliitikot ja virkamiehet kun eivät kouluta toinen toisiaan vaan mukana ovat aina kaiken tasoiset opettajat ja tutkijat jatkokouluttajina. Kesällä olisi aikaa päivittää talven aikana ruostuneet tiedot. Akkujen lataaminen, palaten vapisevana loman jälkeen sorvin ääreen, ei onnistu tässä uudessa kulttuurissamme.
Ja kun heille, oman aikamme opettajille, ei makseta palkkaa, tehtävän hoitajat puuttuvat kokonaan. Ilmaiseksi työtä tekeviä kun ei enää ole eikä oikein moneen kertaan väitelleitä professoreitakaan. Raha meni optiomiljonääreille ja huijareille maan rajojen väärälle puolella. Poliitikot pettivät äänestäjänsä tai olivat täysin kyvyttömiä, oppimatonta kansaa.
Miten sitten ulos tästä noidankehästä, joutumatta koko ajan petetyksi uusien huijareiden toimesta ja lamaan ajatuneena kansakuntana? Mistä uudet oppettajat, professorit?
Robottien aikaa
Pulaan ajautuneessa maassa tämä ei onnistu, elleivät nämä uudet professorit hanki uusinta tietoa ja tutkimus johda sekin koko ajan uusii löydöksiin. Jos tähän ei käytä lomiaan, lähde perustieteessä kuivuu. Ihmisen elämä kun on kovin lyhyt lomailuun ja lusmuiluun perustieteissämme.
Soveltava tiede ja tutkimus ei ole perustiedettä ensikään vaikka kuinka väitettäisiin eron oleva kuin veteen piirretyn viivan. Kaikista nyt ei vain ole perustieteen tekijöiksi, jolloin tuo viiva on erityisen selvärajainen. Tosiasiat kun on myönnettävä, ihmisten väliset valtavat erot niin älyssä kuin lahjoissakin sekä ahkeruudessa, kyvyssä sietää epävarmuutta ja toistaa tylsiä harjoitteita vuosikymmenet.
Osa pyrkii myös aidosti poikkitieteiseen ja syventää tätä mahdollisuutta vapaa-aikanaan hankkien useita hyvin erilaisia tohtorin tutkintoja. Poliitikko, joka osaa retorisen taidon (politics), ei välttämättä menesty hänkään visioivana kehittäjä (policy) lainkaan tai päinvastoin.
Jonkun tämäkin koulutus on hoidettava ja siihen vaaditaan poikkeavia opintoja ja myös lahjoja. Edellisessä hallituksessamme tällaiset koulutetut puuttuivat paria poikkeusta lukuunottamatta. Media kun ei heitä tunnista, saati valitse kilpailtaessa vallasta ja sen käytöstä. Mediakratia kun haluaa pitää vallan itsellään ja kouluttaa myös kansan.
Tähän kilpailuun kesäkuukaudet varmasti kuluvat eivätkä riitäkään aikana, jolloin osa vastaa myös yökaudet internetin kymmeniin uusiin verkostoihin niihin myös uutta tietoa tuottaen. Siellä ovat mukana sitten jo myös globaalit verkostot ja elinkeinoelämämme kaikki osapuolet ja yrittäjät. Jos eivät ole, nukkuvat onnensa ohi ja tiedot siirtyvät uusimpana innovaationa maan rajojen väärälle puolelle. Tässä media vuotaa kuin seula.
Avaininnovaatioiden karkaaminen oli takavuosina kuolemsyntiäkin pahempi rikos. Nyt niin käy koko ajan. Uusi innovaatio symbolisena tai organisatorisena on taas turha, jos kukaan ei ymmärrä siitä yhtään mitään, eikä kykene sitä avaamaan. Kaikkea kun ei voi siirtää valtiojohdon hoidettavaksi. Mistä he nämä taidot olisivat hankkineet?
Tämä kehitys, tiedon vuoto ulos maasta, näyttäisi olevan nyt kielikoneiden ja robottien myötä huimassa kasvussa. Näin ensin tulevat englanninkieliset ja saksankieliset kääntäjät ja tämän jälkeen muut. Tässä kilpailussa suomalaiset ovat lukijoina jäämässä myös omalla äidinkielellä tuotetussa tekstissä kauas muiden taakse.
Vielä muutama vuosi sitten tätä tekstiä luki pääosin suomalaiset mutta nyt vain pienenä vähemmistönä. Cluster Art ei ole sekään enää suomalainen ilmiö agropolis strategiasta (Agropolis Strategy) nyt puhumattakaan. Ekologinen klusteri (Ecological Cluster) karkasi sekin muitten käyttöön ja näin oma lamamme alkoi syventyä. Pääosin se on itse tehtyä ja yhtenä syynä on rakennemuutokset pelkkänä puheena sekä kyvyttömyys lukea kasvavaa poikkitieteistä tekstiä, symboli-innovaatioita ja päästää avainlöydökset ulos maastamme.
Vain Nokia kykeni suojaamaan omat tekniset innnovaationsa ja patenttinsa. Se oli ja on edelleen Nokian arvokkainta pääomaa. Muusta pääomastamme valtiojohtomme ei ymmärrä yhtään mitään ja syntyi illuusio hallituksesta soiaalisen pääoman vaurautenamme. Keisari Nerolla oli samanlaisia kuvitelmia poliittisesta vastuunkannosta.