Kiusaamisen lyhyt oppimäärä

Kiusaaminen on ollut näkyvä teema ylen ohjelmistossa ja eilen siitä järjestettiin kahden tunnin todella kiehtova keskustelu, jossa kohtasivat koulujen kiusatut ja kiusaajat. Kiusaajia on vaikea saada paikalle vaikka he edustavat reipasta enemmistöä ja kiusatunkin on vaikea tulla julkisuuteen.

Elämän mittainen shakkitarina

Se kun on julkinen tapa tulla avaamaan haavoja ja psykososiaalisen ilmiön elämän mittaista helvettiä. Siis täsmälleen sama ilmiö kuin tuoden lapsena keskitysleiriltä selviytyneet aikuisena kuultavaksi. Moni romahtaa siinä kuulustelussa. Stefan Sweig kirjoitti tästä helvetistä menestyskirjansa, Shakkitarina.

Shakkitarinassa vanha mestari kohtasi uuden. Vanhan mestarin kertomus oli tarinaa elämästä, jota varjostaa helvetti, shakkilaudan ruudut ovat kaltereiden vankilan ja kidutuskammion lattiaan heijastuvia varjoja, shakkinappulat leivän paloista muovailtuja ja oppikirjana vanhalla mestarilla oli tyrmään salaa kuljetettu entisten mestareitten pelien shakkiopas.

Ihmisellä on etenkin lapasena kyky selvitä mahdottomilta vaikuttavista tilanteista ja sadismista pakenemalla geenien meille antamiin suojapaikkoihin. Sitä voisi kutsua vaikkapa takaraivon meille tarjoamaksi ja miljoonien vuosien ikäiseksi turvaksi enne sitä aikaa, jolloin opimme puhumaan ja käyttämän kielellistä viestintää.

Kun me synnymme, olemme uskomattoman vanhoja,  niin kauan kuin nuorempi osa meistä alkaa ottaa valtaa. Se osa on juuri kieli, 30 000 vuotta tai hieman vanhempi tapa erottautua muusta luomakunnasta. Olemme sanojen vankina ja traumamme syntyvät usein lapsuudessa, jolloin kiusattu on kahden vaiheilla. Moni voi vielä paeta geneettiseen perimäänsä, toiset eivät.

Oireiden hoitajat ja lääkkeet myrkkyinä – suuren luokan bisnes

Psykoanalyysissä lapsuudet traumoja avataan ja kiusaamisen tuloksia, sielumme kyttyröitä kosketellaan, hyväillään mutta ei poisteta. Niitä ei voi kirurgin tapaan leikata ja mitätöidä, ainoastaan tehdä ne tutuksi, hyväksyä ne, puuduttaa myrkyillä.

Me onnumme kiusattuina loppuikämme ja kiusaaja tietää tämän. Sekin kun on pedon geneettisen toiminnan järjestelmällistä tulosta ja tapa turmella toinen ihminen, pääsääntöisesti lahjakkaampi ja uhka omalle menestykselle, narsismille ja sen häiriöille. Kiusaaja haistaa heti kohteensa ja alkaa koko ajan paheneva helvetti.

Mitä häiriintyneempi kiusaaja on, sitä vahvemman tuen hän hakee itselleen ympäröivästä yhteisöstä. Syntyy psykososiaalinen häiriö ja joskus koko yhteisö ajautuu konfliktiin joka muistuttaa hysteriaa tai syvälle menevää psykoosia. Rautakorot alkavat marssia samaan suuntaan fasismin tahdissa. Fasismi kun ei ole aatesuunta vaan minkä tahansa liikkeen toimintatapa.

Gemeinschaft vaiko Gesellschaft

Vahvassa asiaorganisaatiossa hysteria voidaan hallita ja näin tunnevammaiset eivät pääse koko yhteisöä hallitseviksi julmureiksi. Monessa asiaorganisaatiossa yhteisöllisyyttä ei ole lainkaan, jolloin kiusaaminen ei ole koko organisaation ongelma.

Perinteiset varhaisteollisen savupiipputeollisuuden yhteisöt  ja nykyiset tiimit sekä maaseudun kyläyhteisöt olivat tunneperusteisia, sukulaisuuteen perustuvia ja niissä kiusaaminen saattoi hallita koko yhdyskuntaa. Jos joukossa ja johtajina oli tällaisia häiriintyneitä ihmisiä. Yhteisö tunnisti heidät, eikä näitä helpolla päästetty sellaiseen asemaan, joka uhkasi koko yhteisön olemassaoloa. Turvauduttiin riittävän vanhoihin ja kokeneisiin ihmisiin yhteisön johtajana.

Shakkitarinassa vanha mestari menestyi pitäytymällä opeissa, jotka olivat helvetissä hankittuja. Ne olivat osa vanhan mestarin persoonallisuutta ja kykyä pysyä hengissä. Uusi mestari tunnisti vanhan mestarin heikkoudet, ontuminen näkyi, ja alkoi horjuttaa hänen geneettisen lapsuuden muistonsa taustoja, järkyttää korttitaloa.

Moni juutalainen lahjakkuus ja nero on  romahtanut juuri näin, kun taustalla on keskitysleirin kokemukset lapsena siellä eläen. Meille näytetään myös leffoja, joissa agentit ovat aivopestyjä ja heidän elämänsä on tasapainoilua, jossa mieli on järkkynyt tai Rambo raivoaa taustanaan ammattikouluttajat sekä kokemukset viidakossa suuren veitsen kanssa heiluneen nuoren ihmisen elämänä. Ahdistettuna ja kiusattuna tällainen  alkaa tehdä epätoivoisia tekoja selviytymiskeinonaan.

Jokainen tietää Suomessa kiusaamisen liiankin hyvin

Me tiedämme liiankin hyvin mistä kiusaamisesta on kyse kulttuurissa, joka on koko rakenteeltaan kiusaava. Muutenhan me emme ymmärtäisi näitä yksinkertaisia seikkailutarinoita lainkaan. Stefan Sweig ei saisi tunnustusta kirjasta, joka jäisi suuren yleisön ymmärryksen ulkopuolelle. Kun rikoksen tekee riittävän moni, se ei ole enää rikos lainkaan.

Emootion tasolle siirretty järkevä elämä on kiusaajan valtakuntaa. Sosiaalisessa mediassa ja netissä kiusaaja pyrkii vaikuttamaan onomatopoeettisen ja luontoa lähellä olevan kielemme tunnesanoilla. Samoin jokainen runoilija, näyttelijä ja menestyvä johtaja, poliitikko, manipuloi tunnekielellämme. Keskiajalla retoriikka oli erityinen taitolaji ja siihen koulutettaville kirjoitettiin mittavia oppikirjoja. Kyse oli verbaalisesta painista ja gladiaattoreista, jossa sana oli miekkana, ei toki totuus.

Glagdiaattori saa menestyä ja käyttää välineitään Rooman colosseumin sisällä ja oman aikamme formulatähdet sekä kiekkoilijat omassa kaukalossaan tai kolhien päänsä ovaalia kiertäen, ja me odotamme, mitä neurologit sanovat gladiaattorin kunnosta, elääkö vielä montakin päivää ja missä kunnossa lopun elämänsä. Se on viihdettä jota pidämme hyvänä, hyväksyttävänä. Siitä maksetaan ja paljon. Sitä ihaillaan.

Poliitikot saavat haukkua vapaasti tosiaan eduskunnan istuntosalissa ja mediat toimittajineen joka jutussaan negatiivista maailmaa elätellen. Positiivinen juttu kun ei ole uutinen ensinkään ja uutinen on aina tehtävä, se on narratiivinen kertomus tunnesanoilla kuvineen ja sotakirjeenvaihtajat ovat sanakareita hekin Hemigwayn tapaan eläen. Mediasota on oman aikamme sota, jossa kuolee vain siviilejä ja lapsia. Poissa ovat keskiaikaiset ritarit ja uljas taisto, soidinmenojen rituaalit.

Kun keksimiämme naurettavia kuppikuntia puolueina on jo Suomessa kuusitoista, puolet niistä eduskunnassa, tämä kiusaaminen saa ihmiset ihastelemaan huomaamatta samalla, kuinka näitä kuppikuntia käytetään, paitsi kiusaamisen välineinä, myös tapana jakaa virkoja ja vaurautta saman kuppikunnan tutuille valtion ja kunnan viroissa korruptiona ja palkkioina sekä valita sukulaisia virkoihin tukien median kautta pahimmillaan omaa lastaan.

Näin vallan vahtikoirastakin on tullut osa samaa sairastunutta kulttuuria ja sen marinadia. Median omistaminen helpottaa pärjäämistä tässä sairaassa kulttuurissa. Mediayhteiskunnassa negatiivisuus kasvoi mittaamattomiin suhteisiin ja kiusaaminen oli hyväksytty osa elämää, jopa suositeltava ja ainut keino menestyä. Vanha normisto ja moraali rapautui.

Kivikautisen kulttuurin vihan hedelmiä

Kakki tämä nepotismi ja korruptio kiellettiin jo Paavin kirkossa keskiajalla mutta Suomeen se ei ehtinyt ikinä rantautua. Suomeen kun rantautui luterilainen oppi joka sekoittui vanhaan pakana-ajan sosiaaliseen pääomaan, pietistisiin liikkeisiimme ja geneettiseen taustaamme, noituuteen.

Näin meillä kiusaaminen juurtui osaksi koko yhteiskuntakoneiston toimintaa myös savupiipputeollisuuden syntyessä 1860-luvun jälkeen niin sääty-yhteiskunnassa kuin myöhemmin kielipuolueissamme, hatuissa ja myssyissä, humpuukimaakareitten agitoimissa puolueissamme hakien omia etuisuuksia, narsistista valtaa ja yhdessä ikivanhan ja 1100-luvulta perityn toimintatavan kömpelönä retorisena, kreikkalaisena kulttuurinamme.

Se vain raaistui viimeisten sotiemme aikana ja päihteet tekivät siitä siedettävän osan normeiltaan ja moraaliltaan rapautuvassa kulttuurissamme koulusurmineen ja työpaikoilla laajennettuina itsemurhina kaikkein surullisimpina muistoina omasta sisällissodastamme ja sen traumoista ratkaista ongelmiamme.

Arkkipiispa Kari Mäkinen pyysi anteeksi, kun hänen johtamaansa instituutiota alettiin  käyttää jo maallistuneeksi pakanamaaksi muuttuneessa kulttuurissa kiusanteon välineenä. Kymmeniä suomalasia siirtyy koko ajan “pyhään sotaan” muinaisen Babylonian alueelle Syyriaan.

Kirjoitin siitä kirjassani Arctic Babylon jo kymmenen vuotta takaperin. Yli miljoona ihmistä on lukenut sen  digiajan netin kautta. Samoin etenkin tänään saksalaiset lukevat kirjojani kotisivultani suoraan otsikolla, Cluster Art, Social media, Economy and Strategy, Hybrid Society, Ecological Cluster and innovation policy, New social media paradigm jne. Kuvat auttavat ymmärtämään missä mennään ja miksi.

Sain Saksasta viestejä, joissa media kysyi, olenko kotiarestissa tai ehkä suomettunen Suomen uusin poliittinen vanki Frankfurtin kirjamessujen ajan? Siellä kun on myös suomalaisia ja kustantajanani on jo kymmenen vuotta toiminut saksalainen suurkustantamo, jolla on 25 000 kirjailijaa ja liki 20 miljoonaa painettua kirjaa. Kuinka monta on kaikilla suomalaisilla kustantamoilla yhteensä? Koko historiamme aikana? Pienellä maalla on pienet kengät muussa paitsi ekologisena jalanjälkenämme.    Kun siitä kirjoitti ja tutki 1960- ja 1970 -luvuilla, se antoi oikeuden kiusata kirjoittajaa kunhan kiusaaja oli oikeassa kuppikunnassa, puolueessa. Kiusaaja palkittiin. Kiusattu sai kuitenkin jotain aikaan. Näin syntyvät kertomukset kirjailijoista, jotka olivat yhtenään mielisairaaloissamme hoidettavana. Herkkiä ihmisiä? Ei, vaan kiusattuja.

Väärin viritellyt koodistomme

Kiusaamisen välineenä rajat ovat pyhiä ja niiden hoitaminen juuri kartalle piirrettyinä ja kuvitteellisina regionaalisina rajoina on mahdollista vain sellaisessa kulttuurissa, jossa tunnesanoistamme puuttuvat spatiaaliset tai aspatiaaliset alueet tai mentaaliset alueet kokonaan. Meillä kun on vain yksi alue, kartalle piirrettävä kiusaamisen väline. Kieli kun valitsee kiusaamisen välineensä, tunnesanat. Väärät sanat jätetään pois kielestä.

Pääministeri jakoi hänkin maan lokaalisiin ja globaalisiin elinkeinoihin ja ihmisiin vaikka tärkein aluekäsite kielessämme on  leivän antaja. Suomessa siis araalinen, maahan sidottu ja luonnonvaroissa kiinni oleva maatalous, metsätalous, suot, vedet ja niiden tuotanto sekä koko ajan kehittyvä ympäristöteknologia, -talous ja siitä syntyvä yhteiskuntamalli, taide ja ekologisen klusteri (Ecological Cluster) rinnallaan klusteritaiteenamme (Cluster Art).

Kun niistä väittelee ja kirjoittaa satamäärin artikkeleja, ne eivät mene lukutaidottoman kansan tajuntaan. Sanat kun on poistettu kielestämme. Nyt siihen vaaditaan digikielen reaaliaikainen osaaminen, ei enää diffuusista ja leviävää printtiä ja kymmenjärjestelmän numeroitamme. Niillä kun vain kiusataan ihmisiä uudessa mediayhteiskunnassamme tunnesanoilla manipuloiden. Kiusaaminen on häviävää kansanviisauttamme ja sen kulttuuria myös Hämeessä.

Oikea järjestys oppimiseen

Digiajan kieli kun avaa geneettisen koodiston kautta ensin elämäämme väreinä, muotoina, musiikkina, tanssina ja kielelliset, verbaaliset tunnesanat tulevat paljon myöhemmin syntyneinä vasta tämän jälkeen. Onomatopoeettisen ja suvuttoman kielen kohdalla olemme täysin avuttomia huolehtimatta tästä järjestyksestä ja sen ymmärtämisestä koulutuksessa ja kasvatuksessamme. Opettajat kun eivät sitä osaa. Se on samalla koko kiusaavan yhteiskuntamme tärkein vaikuttaja ja syy päihteitten tolkuttomaan käyttöönkin.

Jean Sibelius ei ikinä suostunut säveltämään runoa. Sen sijaan Juha Vainio, Juice Leskinen, Reino Helismaa, koko tango-, humppa- sekä suomalaisen pop- ja rockmusiikin kansamme tähdet eivät ole muuta koskaan tehneetkään. Ja elinvuosia oli näillä juopoilla neroillamme vain vajaa 50 vuotta omilla tolpillaan liikkuen.

Me siirryimme reaaliaikaiseen ja digiajan kahden sähköisen koodin, on ja off  maailmaan jo aikapäiviä. Sen hyväksyminen vain vie Stefan Sweigin kuvaaman vanhan maestron kalterimallissa kymmenjärjestelmän oppineilta ja printtimedioineen puuhastelevilta, liian kauan viroissaan roikkuvilta,  aivan liian kauan Hämeessä elellen.  Näin kiusaaminen jatkuu niin kauan kuin kiusaaville ihmisille annetaan siihen mahdollisuus ja vaaleissa ääniä. Väärin annettu ääni kun vie maakunnan kohti Tampereen, Turun ja Helsingin ohjailemaa talousmallia josta myös puolueitamme ohjaillaan, ei vain mediaa.

Vanha järjestelmä ja siihen tukeutuen, uuden käyttäjiä syrjien ja siirtäen ulos yhteisöstä, pitää tätä kulttuuriamme yllä niin kauan, kun se tekee lopulta vararikon ja lama syvenee lopulliseen romahdukseen. Muutos kun on paradigmainen, ei vain yhden tai muutaman mallin tai teorian, organisaation muuttava, vaan koko maailmankuvamme vaihtava prosessi. Se muuttaa kiusaamisen mahdottomaksi ja sille on asetettava nyt nolla toleranssi. Muuten koko oma talousmaakuntamme ajetaan slummiksi ja maat ostetaan tai lunastetaan ilmaiseksi.

Koskisotien aikaan ja Lapin altaita rakennettaessa kodeistaan ajettiin näin väkeä jalasmökkeihin maatiloiltaan, 1960-luvulla maaseutu autioitui kyläkunnittain ja keskiajalla sama malli sopi uudelle mantereelle ja etenkin Väli- ja Etelä-Amerikkaan sekä Afrikkaan. Silloin sitä kutsuttiin imperialismiksi ja nyt presidenttimme valkoisen miehen taudiksi. Siihen ei pidä alistua, vaikka meitä onkin nyt yli kymmenkertainen määrä ja ilmastomuutos on muokkaamassa maailmamme kokonaan uuteen uskoon sekin ja etenkin juuri se. Arktinen Babylon on toteutumassa kirjaimellisesti jo omana sekä lastemme aikana tämä painajainen eläen.

Kun tästä kerrotaan, kuinka elämä on helvetti tai kovaa, on kysyttävä, mihin verrattuna, elinkautiseenko vaiko narratiiviseen romaaniin, joka muistuttaa elämää enemmän kuin elämä illuusiona sitä, on elämää suurempi kertomus kiusaajien ja kiusattujen ponnisteluna.

 

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts