Seurakuntako vai helvetin tulirotko?

 

Helvetin tulirotko ei ottanut oikein tulta heti rukouspäivän jälkeen ja sen jatkona Forssassa. Rukouspäivästä käytiin aikanaan kovaa kalabaliikkia ja myös juridista kädenvääntöä. Lopulta neljästä päivästä päädyttiin kahteen ja maallistuva yhteiskuntamme unohti samalla, miksi tällaisia päiviä on ylipäätään pidetty. Toki suomalasilla oli aina vähän vaikeuksia omaksua uusia pyhiä vanhojen ja pakanallisten rinnalle ja niinpä ne myös lomittuivat keskenään myös suurimpina pyhinämme, jouluna, pääsiäisenä ja juhannuksena.

Johtajan puhe

Venäjän pääministeri Putin piti merkittävän puheen, jossa hän suomi ankarasti länttä ja etenkin Yhdysvaltoja. Venäjällä länttä aletaan pitää taantumuksen pesänä ja etenkin normien ja moraalin ylläpitäjänä. Putin lisäsi nyt syntilistaan kylmän sodan jälkeisen ajan ja sen “voittajien” tavan kotiuttaa voittojaan ja jakaa maailma näin jatkuvien kriisien kautta vuohiin ja lampaisiin. Ukrainan rinnalla Putin muisti luonnollisesti mainita Irakin ja Syyrian mutta ei puhunut sentään vanhasta Babyloniasta kuten itse romaanissani Arctic Babylon. Kun kirjan ennusteet toteutuvat yksin toisensa jälkeen alan varoa taitojani ja pidättelen sanomisiani hieman samaan tapaan kuin Aleksander Stubb kertoo tekevänsä nyt pääministerinä. Stubbilla on siihen enemmän syytäkin kuin minulla.

Putin käyttää paljon historiaa kertoessaan omasta ajastamme. Yhdysvalloissa se on harvinaisempaa. Heillä kun ei ole vanhan mantereen historiaa ja jos on, se on liian vaikea muisteltava kaikkien niiden satojen kulttuurien hävityksen jäljiltä, joita Amerikan asuttaminen edelsi. Kun Yhdysvalloissa ottaa esille heidän historiansa, he menevät aina hiljaisiksi. Se on hyväksi koettu tapa hiljentää jenkkipuhujat eurooppalaisena. Toinen tapa on ihailla heidän vanhaa kaupunkikulttuuriaan ja sen arkkitehtuuria, vuosituhantista päällekkäistä metropolien bulevardien Pariisia.

Isänpäivän vaalit

Seuraavat vaalit eivät ole Suomessa suinkaan kevään eduskuntavaalit vaan kirkollisvaalit isänpäivänä. Kirkko oli Suomessakin kylän keskellä ja edelsi kirkkovaltana nykyistä maallista valtaamme myös hyvinvointiyhteiskuntamme perusteista puhuessamme ja myöhemmin kuntien synnystä.

Oma sukuni tosin maksoi veronsa luostarilaitokselle, mutta sama asiahan se oli ja jatkuin niin kauan kun kirkkovene hukkui Juhannuspäivänä vuonna 1850 Kallaveteen ja vei mukanaan 28 seurakuntalaista. Siihen päättyi yksi pitkä aikakausi ja alkoi kokonaan uusi, jossa talonpojat muuttuivat virkamiehiksi, käsityöläisiksi, tykinruuasta maailman turuille muuttaen ja viikinkienkin pelkäämää alusta ei enää purjehdittu pitkin Saimaan ja myös Laatokan, Suomenlahden vesiä ja Hansakauppiaitten kiusana.

Keskussairaala ja kunnantalo kirkkoveneenä

Nyt viimeisintä “kirkkovenettä” rakennetaan unohtaen kuinka regionaalinen alue tahtoo peittää alleen tämän vanhemman spatiaalisen alueen ja sen paikkaidentiteettiä tarkoittavat emotionaaliset oppimme ja pitkän sosiaalisen muistimme pääomana. Sisäsyntyinen ja vahvasti kirkkoon sidottu yhteisöllinen oppimme on ollut kadoksissa jo jonkin aikaa sen jälkeen, kun se korvattiin ylimysvallalla, kuningas- ja keisarivallalla sekä lopulta nykyisellä byrokratialla.

Byrokratia verottamassa vanhoja viikinkejä, idän ja lännen välissä eläneitä kahden lautasen suomettamia kauppiaita ja sotilaita, Ilmarisen aikaisia seppiä ja Sammon ryöstäjiä, on ollut pitkä ja vaivalloinen matka muille opetettavaksi Ukrainasta alkaen. Ensin olisi opittava onomatopoeettinen kielemme ja suvuttomat sanat, tölttihevosen laukka, jossa passi ja ravi ovat sama asia, ennen kuin hyvä tulee ja ymmärrys idän ja lännen suhteista alkaa avautua, ilmastomuutos muuttuu talouden tukijaksi.

Pietistiset liikkeet ja yhteisöt

Perussuomalaisilla oli käytössä kovin erilainen maailmankuva kuin mihin meitä vietiin myöhemmin kielellä, joka ei ollut onomatopoeettinen, luontoa matkiva symboleineen ja suvuttomine sanoineen. Suomalaisten oli vaikea ymmärtää romaanisia ja germaanisia käsitteitä, joilla oli suku, mies tai nainen, maskuliini tai feminiini, mutta ei juurikaan sidosta luontoon. Luontoon sidottu sana on vielä ymmärrettävissä oikein tutustumalla saamelaisten käyttämään kieleen. Siinähän ympäristö elää ja kärsii siinä missä ihminenkin.

“Persu” oli Agricolan kielessä viinikuurna, jossa poljettiin pyhänä toimituksena viinirypäleitä ja “kekkonen” tarkoitti päälakea. Ei kuitenkaan välttämättä kaljua tai silmälasien kehystämää, jollaista nyt haikaillaan hakien uskottavaa johtajuutta. Graalin -maljakin jäi meille vähän vieraaksi Joosef Arimatialaisen tapana ottaa talteen Jeesuksen verta. Monet kristinopin mytologiat ja pakana-ajan uskomukset peittivät alleen uudet, hyvinkin pinnallisesti esitetyt vuosituhantiset “pyhillä kielillä” esitetyt opinkappaleet.

Uusi oppi ja kieli teki meistä pinnallisia ja kadotimme mentaalisen tai henkisen yhteyden ympäristöömme. Kyse on syvemmästä ilmiöstä kuin nykyisistä, lapsena opituista tunnesanoistamme. Kieli kun kumpusi geeneistä ja oli symboleineen nykyistä paljon vanhempi. Me ymmärrämme sen kun pohdimme delfiinien tapaa viestittää keskenään tai lintujen kykyä operoida vaikeiden asioiden kanssa joutumatta paniikkiin. Teemme jopa tiedettä kymmenjärjestelmällä, käyttäen apuna sormia ja varpaita, ikään kuin luonnonlait olisivat niihin sidoksissa. Viestitämme itsestämme universumiin ikään kuin meitä voitaisiin ymmärtää omalla kielellämme ja ihmissovinistisella tavalla ajatellen, aistien. Jopa jumaluus on osa meitä, olemme Jumalan oloisia ja näköisiä, Jumalan kuvia, emme apinan.

Tapauskovainen pinnallisuus

Valtaosa suomalasista kuuluu kirkkoon mutta ei käy sen vaaleissa. Kirkon tehtävä on jäänyt vähän hämäräksi tai se on koettu vain tosiuskovien yhteisöksi. Se on vahinko silloin, kun rakennetaan yhteistä sekä spatiaalisen että regionaalisen maailman yhdistävää hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen normistoa ja moraalia.

Moraali kun on jokaisen kansakunnan tärkeintä sosiaalista pääomaa ja juuri sen karttuminen liittyy läheisesti seurakuntaan ja sen tekemään työhön myös Suomessa. Sen korostaminen on ollut monen talousopin taustalla ja sillä on voitettu monet taloustieteen Nobelit kirjallisuuden rinnalla.

Seurakuntayhtymät ovat seuraava askel siinä hallinnossa, jossa samaan aikaan puhutaan kuntarakenteista ja niiden kohdalla myös kahdesta hyvin erilaisesta “alueesta” ja niiden oivaltamisesta kielellä, jossa on vain yksi aluekäsite, kartalle piirrettävä ja rajoja korostava, usein verinen ja aggressiivinen historiamme, epämiellyttäväksi mielletty “politiikka“. Politiikkakin (politics, policy) on kielessämme vain yhtenä käsitteenä kun germaaniset kielet puhuvat politiikasta monessakin eri merkityksessä eikä romaanisetkaan kielet ole niin sulkeutuneita kuin omamme. Innovaatio on meille usein tekninen vempain kuin monessa kielessä se on pikemminkin symbolinen tai puhtaasti taloudellinen käsite.

Meillä kaikilla on oma kielemme ja omat tunnesanamme, jotka on syytä tuoda myös muiden tietoon. Yhteisö ilman jäseniään ja näiden rikasta osaamista on kovin suljettu ja sellaisena seurakunta yhteisönä ei voi koskaan erityisen hyvin.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts