Aamun lehdistökatsaus on tänään kahden paikallisen Forssan Lehden kirjoittajan hengentuotteiden avaamista yleisempään tulkintaan. Paikallinen media kun heijastelee aina myös kansallista mediaa ja se parhaimmillaan yleiseurooppalaista tai ainakin pohjoismaista tulkintaa ympäröivään yhteiskuntaamme. Maailma ei siten ole pelkästään sitä mitä se lähiyhteisössä näyttää ja paikallinen media kirjaa luettavaksemme.
Hallitusta ja sen ensimmäisiä askelmerkkejä mittailee Forssan Lehdessä (2.6) niin Jyrki Jokinen kuin aina itsensä likoon paneva Ilkka Kononen. Kononen maalailee Tommy Tabermannin tapaan rakkaudesta ja ystävyydestä, avo- ja umpiliitoista, Jokinen taas vie kirjoituksen poliittiseen sarkasmiin, jossa suomalaiset ovat tunnetusti hitaasti oppivaa kansaa. Kolmen hevosen vetämä troikka venäläisenä kulkupelinä on päässyt meiltä unohtumaan sekin. Idässä tai lännessä sattuneet kulttuuriset ilmiöt rantautuvat meille muutaman vuosikymmen viiveellä, niin perestroika kuin glasnost.
Jyrki on epäilemättä oikeassa hakiessaan poliittisten liikkeittemme taustalta vanhentuneita käsitteitä ja insinöörikieleksi mainittu iterointikin nostatti populistisen älämölön opposition ja vasemmistotoimittajan tai -kolumnistin kokemana. Vapaus kuului mutta ei kaikille ennen sosiaalisen median rantautumista. Pahinta minkä toimittaja voi kohdata on kriittinen mediatutkija mediayhteiskunnassamme. Puoluejohtajistamme taas rikkainta kieltä käyttää ilman muuta Timo Soini pelkistäen samalla sanomansa muutamaan käsitteeseen, soinismeihin.
Asenteet ovat Erik Allardtin sosiologiaamme tuomia käsitteitä ja hän ne myös määritteli siinä missä koko tiedettäkin kääntäen alan oppikirjoja. Asenteita, kolmiportaista kehitystä kohti arvoja, Allardtin ei ollut tarvis perustella. Suomenkieleen käännetty yhteiskunta- tai valtiotiede olisi kuitenkin edellyttänyt myös omien normiemme päivittämistä brittiyhteiskunnan ja tieteen tasolle. Syntyi väärinkäsityksiä ja omia tulkintojamme. Samaa tapaa toki myös luonnontieteissä ja insinööritieteissä, joskin paljon vähemmän. Laboratoriot ovat yhdistävä tekijä.
Arvoja ja normeja on paljon vaikeampi muuttaa kuin asenteitaan. Vielä vaikeampaa se on silloin kun kansakunnat kulttuureineen muuttavat normit moraaliksi ja rakentavat sen tueksi lakejaan. Jos lait ovat löperöjä, niissä ei ole moraalia takana, emme niitä arvosta, täytyy ottaa käyttöön sanktiot. Näin tehtiin kansanedustajille, kun nämä eivät noudattaneen löperöjä lakejamme vaalitaistelussaan ja tukijoiltaan varoja hankkien.
Avo- ja avioliitossa ei ole juurikaan eroja, jos liiton solmivilla on asenteiden rinnalla myös arvot, normit ja moraali kunnossa. Jos niitä ei ole lainkaan, molemmat ovat täsmälleen samanarvoista seilaamista yksinpurjehtijana tai yhdessä. Tutkimusten mukaan noin 20 % meistä on eräänlaisia pelureita, joilta nämä arvojen ja moraalin esteet ovat kadonneet jo aikapäiviä tai niitä ei ole koskaan ollutkaan.
Asenne taas ratkaisee sen miten suhtaudumme voittoihin ja häviöihin sekä politiikassa vastaan tulevaan epämiellyttävään luovimiseen vastatuuleen. Jotkut ovat siinä mestareita mutta kehnoja silloin, kun olisi avattava pallopurjeet myötäiseen menoon. Timo Soini käyttää ravimiehille tuttua käsitettä “hillotolppa” kuvatessaan joka neljäs vuosi tavoiteltavaa maalia. Joillekin tuo matka vaikuttaa olevan “kusitolpan” käsitteellä kuvattua elämää ja se kumpaa maalissa nuolet, on siten asennekysymys. Kysehän on matkasta, ei päämäärästä, kuten presidentti Mauno Koivisto sen aivan oikein kuvasi ja lainaten filosofeja.
Se miten Jyrki määrittää vanhoja poliittisia rajalinjojamme on muuttuvan maailman kuvaamista silloin, kun siirtyminen oppositiosta hallitukseen tai päinvastoin muuttaa myös kevyet populistiset asenteet ja arvot jäykemmiksi normeiksi ja jopa moraaliseksi paheksunnaksi, sen näyttelyksi, teatraaliseksi elämäksi. Kuinka vaan.
Näin kaikissa puolueissa on varmasti populismia siinä missä medioissammekin. Jos taas poliitikon moraali on jo valmiiksi rapautunut, tai sitä ei ole lainkaan, silloin poliittinen peluri pelaa korttinsa aina kulloisenkin pelitilanteeseen sopivalla tavalla.
Niinpä takavuosien uudistajista ja liberaaleista syntyy konservatiivisessa yhteiskunnassa näitä äänestäjiä kosiskelevia riippumatta siitä, ovatko alkuperäiset puolueet olleet ehkä jotain vallan muuta hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettaessa.
Vasemmalla on siis viisasta takertua vanhaan sielläkin olkoonkin, että uusi puolue tyhjensi jo pajatson, mediatutkijoita tulkiten. On oltava oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa purjeitaan reivaamassa. Perussuomalainen filosofia on yksikertaista mutta samalla järkevää. “Minä” sanana on ruma, “sinä” mahdottoman kaunis.
Jyrkin yhteenveto ja käsite “vahva hallitus” on jo lähempänä tavoitetta hakea yhteistä ideologista liimaa, siis arvoja ja normeja, ja siitähän tämä hallituksen kohdalla kirjoiteltiin paljon, ei vähiten Timo Soinin toimesta, ja moitittiin sixpackin onneton kirjavuus sekä tapa turmella poliittista ja ideologista moraalia, vuosikymmenten saatossa saavutettua kansakunnan arvopääomaa.
Tuossa osassa kirjoitusta oli jo jotain uskottavaakin ja samaan tapaan kuin kriisitietoisuuden ymmärtäneissä hallituksissamme aiemminkin. Se ei ole Ilkka Konosen tapaista raksuttamista Aku Ankkaa lukien ja niitä meille esitellen ohjeena vihervasemmiston oppineiden ikuiselle taistelulle kohti kuihtuvaa valtaa ja sen käyttöä omiin tarkoituksiin, tekomoraalilla ja arvoilla perusteltuun ja kuorrutettuun pelin politiikkaan.