Päivän epistola – sen saat mitä pakenet

Takavuosina koulu oli osa kiusaamiskulttuuriamme. Ruoka oli osa tätä kiusaamista. Samoin numerot ja niillä kiusaaminen, opettajan oikkuja palkitseva kiltteys. Opettaja saattoi olla psykopaatti sadisti. Tai oman aikamme vanhuksia raiskaava hoitaja. Nyt sama kulttuuri kieltää jo sukupuolenkin olemassaolon, tytöt ja pojat omana identiteettinä jota hoivata. Samoin uskonnon antama turva on kielletty ja identiteetti kansana tai paikallisena yhteisönä on kielletty.

Forssa hyökkää rajusti taideaineessa miehenalkujen kimppuun ja kuvataidekoulussa on vain tyttöjä. Moninkulttuurisuus on miehen vietävä kauas Hämeestä sekin. Miehen ja naisen rooli oli aikanaan agraarissa ja työläiskulttuurissa sama, ahdistava. Mao käytti tätä koulua aikanaan Kiinassa. Kyllä sitä matkittiin Suomessakin. Nyt puolueet ovat kuppikuntia jossa on yksi mies ja ääni periaate. Putin on tällainen johtaja mutta niin ovat johtajat muuallakin olivat he sitten miehiä tai naisia. Raha ei riitä palkaksi huonosti tehdystä työstä jos työstä lainkaan. Tyhmyys ja tietämättömyys sikiää tästä kulttuurista.

Sofi Oksanen on virolaisena naisena sallittu ja ruotsalainen mies kirjailijana. Tietokirjallisuutena on sallittu aikuisten värityskirjat. Kritiikki on sallittu kiroiluineen Jari Tervolle kunhan se on hauskaa ja narrin hoitamaa. Kirtiikki netissä sapettaa vanhaa mediaa ja sen koulukuntaa vallankäyttäjänä, kiusaajana. Ja kehnompi stand up -komiikka on sallittua sekin itseään näyttelevälle suomalaiselle, joka tuo mukanaan syvän tunteen kansallisesta myötähäpeästämme. Se on aidoin suomalainen sydänalasta lähtevä kouraiseva tunne. Nauru omalle epäonnistumiselle ja häpeälle. Koulussa ja kotona opetetulle osana kiusaamiskulttuurin syvintä kulttia. Työpaikka tai sen vienti on osa tätä syvää kulttiamme kiusatutksi joutumisessa.

Omat oppilaani ovat alkaneet kostaa minulle professorina antamalla netissä pisteitä siitä millainen professori on ihmisenä. Huonosti meni oma koulutus perille mutta se olikin tarkoitettu niille maasta muuttaneille, ei oman onnensa sepille maahan jääden kielitaidottomina. Maahan muuttajat saa jo kouluttaa joku muu. Suurvallat panevat nämä liikkeelle saadakseen Euroopan asiat lopullisesti pois tolaltaan. Suuren kuvan ja kartan, mittakaavan, näkeminen alkaa aina pienimittakaavaisesta kuvasta ja kartasta. Ei päinvastoin.

Vain shakissa on säännöt ja voittajaa ei voi aina arvata. Oikeassa elämässä menee päinvastoin. Siellä saat lopulta sen mitä pakenet. Näin politiikassa lupaukset kääntyvät aina päinvastoin, takki kääntyy kaikilta. Rehellinen ihminen kääntää takkinsa ja valmiiksi alkaessaan politikoida. Tieteessä se on vaatimus josta ei saisi tinkiä tuumaakaan. Tiede kun ei ole narsistin työympäristö ensikään. Ei se sitä estä etteikö siellä olisi kirkkokuntien tapaan narsismiltaan häiriintyneitä kouluntia dogmaatikkoineen pilvin pimein, pänvastoin.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts