Kolkun tontti kohminen intti

Kontinkielessä jokaisen sanan loppuun liitetään sana ”kontti” ja sanataivutuksena syntyy ”minä kontti” = ”konamintti”. Wikipediassa Isä meidän -rukos oli käännetty kontinkielle. Lapsena kontinkieltä käytettiin ja se sujui kuin vettä vaan. Ei kuitenkaan kuten heinänteko. SE kun on nykyisin jotain vallan muuta kuin 50-luvun heinäseipäät. Aikaamme luonnehtii uusavuttomuus ja luulen että rukouksetkin, niistä yleisin, on kontinkielestä monelle hepreaa. Tolkun ihminen (Kolkun tontti kohminen intti) ei pidä meteliä toisen uskonnosta, jos omakin on vähän ruosteessa.

Savolaista sananrieskaa Iisalmesta

Tolkun ihminen puhututtaa. Jokainen kulttuuri ja aika tuottaa omalaatuisensa ”tolkun ihmisen”. Kun tietokoneella on ammatikseen luokitellut ihmisiä, näitä ”tolkun ihmisiä” on vähän vaikea löytää, etteikö tulisi tehtyä vääryyttä tietokoneen tavalle luokitella meitä huomattavasti useampaan ryhmään kuin kahteen tai kolmeen. Ilman emotionaalista tunteilua ja arvomaailman asenteita.

Jos väittäisin, että tolkun ihmisiä ovat hämäläiset, eivät niinkään savolaiset, syyllistyisin stereotyyppien rakenteluun ja samalla rasismiin. Jos antaisin jollekin tietokoneen tuottamalle ryhmälle nimeksi ”tolkun ihmiset” erona muista ryhmistä, olisin tutkijana ja tieteen tekijänä asenteellinen ja arvoiltani epäilyttävä, yhteen suuntaan tuijottava, parempana  pitävä,  kymmenien ryhmien joukossa.

Jos kertoisin, kuinka tolkun ihmiset ovat äärivasemman ja oiken välillä tai liberaalien ja konservatiivisemmin ajattelevien ja toimivien välissä, suuri ryhmä kuitenkin, syntyisi vaikutelma kepulaisesta kirjoittelijasta.Takavuosina Iisalmen Sanomiin eivät muut saaneet kirjoittaakaan kuin maalaisliittolaiset. Ehkä lehti on nyt jo suvatisevaisempi ja tolkun ihmisiä on muitakin.

Sven Dufva ei oikein erottanut savolaisena Koljonvirran sankarina oikeata ja vasenta, tuskin myöskään konservatiivista ja liberaalia. Luoti tiesi kuitenkin paikkansa. Ei osunut huonoon päähän vaan hyvää sydämeen. Sandels määritteli miehen näin. Ehkä tolkun ihminen on lähellä määritelmää, jossa ruotsalaiset ja venäläiset pitivät suomalaisia vähän yksinkertaisina mutta kuitenkin hyväsydämisinä.

Keskiluokan hiljainen puurtaja

Miten olisi aikanaan tolkun ihminen suhtautunut Galileon kiistelyyn kirkkoisien kanssa? Olisiko maapallo litteä ja kiertäisikö aurinko maapalloa? Tolkun ihmisen pähkäilyähän sellainen olisi ollut. Olisiko tolkun ihminen hiljaa hyväksymässä myös sellaista, joka vei aikanaan ihmisiä keskitysleireille? Kirjoittajan määritelmän mukaan hän ei pidä ääntä itsestään vaan piiloutuu massaan. Pitää hyvänä johtajana vänrikkiä, joka kehottaa toimimaan vähimmän vaivan periaatteella. Ei pidä jättäytyä aivan hännille mutta varottava on myös kovin näkyvää joutumista tykin ruuaksi.

Onko tolkun ihminen hiljainen myötäilijä ja munaton ihminen vailla särmää ja karismaa, luovaa innovaatiota ja itsensä panemista likoon? Hehän ovat hyvin pieni ja vaatimaton vähemmistö, promilleluokan ihmisiä myös tietokoneella heitä hakien, kiusaavan yhteiskunnan kiusattuja. Hakevatko he turvaa ryhmän kiusaajista ja vaaleissa todennäköisimmästä galluvoittajasta.

Onko tolkun ihminen suuri enemmistö ja keskiluokka, tänään valkokaulusköyhälistöä ja naisia, vai ehkä ali-innovatiivinen ja uutta vieroksuva? Onko tolkun ihmisen maailma omani kaltainen, lähiyhteisön oloinen ja maailma avautuisi sellaisena kuin miltä se lapsesta alkaen näyttäytyi? Pysähtyisikö maailma tolkun ihmisen toilailuissa tai niitä pelätessä, omaa itseään tarkkaillen? Olisiko tolkun ihminen lähellä savolaista sananpyörittäjää, joka ei ole puolesta eikä vastaan, pikemminkin päinvastoin, mutta sitä tosi jämäkästi.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts