Muukalaisvihamielisyys kumpuaa keskiluokan ahdingosta ja alistetusta köyhälistöstä, kirjoittaa professori Heikki Hiilamo (HS 14.2). Globalisaatio on jakanut suomalaiset voittajiin ja häviäjiin jolloin epävarmuudessa elävät duunarit näkevät maailman hyvin eri tavalla kuin kilpailussa voittaneet. Teollisuuden alamäki on lisäksi koetellut miehiä tilastoja tulkiten ankarammin kuin naisia. Kun palkkatyöhön osallistuminen on samalla yhteisöllisyyden syntymisen, siinä mukana elämisen tärkein elementti, pitkäkestoinen työttömyys on muuttunut sietämättömäksi.
Segregaation syveneminen paheni
Kun samaan aikaan, viimeisimmän ja nyt julkaistun tutkimuksen mukaan, maahanmuuttajien integroituminen ei tule tapahtumaan jättämättä jälkiä, joiden tuloksena on segregaatiota, köyhtyviä ja eriytyviä yhdyskuntarakenteita, meillä on useita rinnakkain syntyviä ilmiöitä, jotka haastavat perinteisen asuntopolitiikkamme, työvoimapolitiikan, sosiaalipolitiikan ja nyt työn alla olevan maakunta- ja aluepolitiikan aivan uudella tavalla. Tähän me emme ole varautuneet. Emme ole pohtineet, mitä kaikkea nyt joudumme yhdistämään samaan aikaan syntyneen hybridiyhteiskunnan palasiin aluetaloutemme tehtävänä maantieteilijöinä ja sen suunnittelusta koutuksemme hankkineina. Hilamo on taitava valtiotieteiljä ja filosofi, tuplatohtori, mutta ei biologi saati maantieteiljä näiden ohella. Maantieteiljä aloittaa karttoineen siitä mihin muut lopettavat. Hän ei kerro mitä nyt kuuluisi tehdä.
Niin kauan kun talous kasvoi ja välillä voimakkaiden uusien innovaatioiden tuloksena, nuorten suurten ikäluokkien työn tuloksena, kaikille riitti jotain jaettavaa. Elintason nousu veti myös uusia ryhmiä mukaan työnjakoon, etenkin nuorten perheiden äitejä, jolloin uusi palkkatyö, kaupungistuminen ja kaupunkilaistuminen, oli koko suomalaisen yhteiskunnan modernisaation tärkein edellytys ja synnytti pohjoisen hyvinvointiyhteiskuntamme. Tämä koski myös koko taloudellisen rakenteen ja sen maaseudun sekä kaupungin välisen vuorovaikutuksen syntyä. Tämän me osasimme ja professori Mauri Palomäki teki mallinsa runkokaavoineen, kuvaten keskukset ja niiden vaikutusalueet. Syntyi järjestys, joka muistutti vanhoja Christallerin, Löschin, Weberin, Dunnin jne. malleja. Vanhat maakunnat ja läänit, kunnat kaavamonopoleineen, saivat tukea seutukaavoittajalta.
Niin myös talous- ja sosiaalimaaantieteessä maaseudun kuin kaupungin suuri keskiluokka pysyi mukana samassa veneessä, joka loi yhteisen normiston, arvot ja kansallisen identiteetin kuntineen ja maakuntineen. Olimme siitä yksimielisiä eikä segregaatiosta puhuttu, sitä ei edes tunnistettu. Luonnonmaantiede oli tukemassa kulttuurimaantieteen tapahtumia, sosiaalista ja taloudellista muuttuvaa dynamiikkaa ja sen kasvavaa infrastruktuuria. Olimme valmiina siintymään seuraavaan vaiheeseen, teolliseen ja palveluyhteiskuntaan, informaatioyhteiskuntaamme. Agraari Suomi jäi sen tueksi mutta ei enää tärkeimpänä työllistäjänämme. Luonnonvarat eivät vaatineet valtavaa nuorten työvoimamassaa. Syntyi uudet sijainti eli lokalisaatioteoriamme. Tiede kulki koko ajan edellä ja siihen myös uskottiin myös talousmaantieteenä, sosiaalimaantieteenä ja suunnittelumaantieteenä.
Vieras metropoli ja globalisaatio
Metropolipolitiikan synty ja voimakas maahanmuutto ovat vieras ilmiö Suomelle. Pääkaupunkiseutu ja valtaosa Suomesta, maaseutu ja luonnonvarojen Suomi, elävät omaa elämäänsä eikä niitä tule edes vertailla keskenään. Sama koskee muuttoliikettä ja sen luonnetta. Tavoitemuuttajia ei pidä sotkea pakkomuuttajiin saati terrorin alta pakenevia ja henkensä uhalla liikkuvia ihmismassoja perinteiseen muuttoliikkeeseen.
Tavoitemuuttajalla on valmiuksia muuttoon, hän on hakemassa parempaa elintasoa ja työtä, odottaa muutoltaan sellaisia positiivisia, taloudellisia ja sosiaalisia positiivisia tuloksia, joita lähtömuuttoalue ei hänelle tarjoa. Pakkomuuttaja on taas liikkeellä paeten sotaa, julmuuksia, on traumatisoitunut ja täysin valmistautumaton poismuuttoon kotiseudultaan.
Hän ei ole valmis muuttoon, hänelle muutto on tapahtumana epämiellyttävä, hankitun lähiyhteisön identiteetin hävittävä. Hän on vailla minkäänlaista motivaatiota muuttoonsa. Pakkomuutossa ihmiset ovat mukana tapahtumassa, joka aiheuttaa heille katkeruutta, turhaumaa, vihaa, aggressiota ja juurettomuutta. Suomessa tällaista tapahtui etenkin Sompion allasmuuttajien kohdalla, joilla ei ollut mitään toivoakaan päästä takaisin kotikyliinsä sen jälkeen, kun ne oli haudattu vesimassojen alle. Kun tätä tutkin, tein ensimmäistä väitöskirjaani, aihe oli globaali ja haastava.
Hälytysmerkkejä ei havaittu
Suomessa liki kaikki yhteiskunnan tasapainoisesta kehityksestä kertovat mittarit näyttävät nyt punaista. Työttömyyden ohella myös syntyvyys on laskenut ja on alhaisimmillaan 1860-luvun nälkävuosien. Yhteiskuntamme perinteiset instituutiot horjuvat ja äänestysprosentti on alhaisimmillaan sekin. Meillä ei ole mahdollisuutta ottaa vastaan nyt sellaisia muita hybridiyhteiskunnan muutosten paineita, pakkomuuttajia, jotka järkyttävät yhteiskuntarauhaamme.
Tämä ei korjaudu hokemalla käsitteitä ”tolkun” ihmisistä niin kauan kuin kansainvälisissä mittauksissa vertailemme omaa elämäämme suhteessa aikaisempaan. Emme pakkomuuttajien elämään ja sen traumaattisiin juuriin Syyriassa, Irakissa, Afganistanissa tai Venäjältä tänne muuttaen. Venäjä on turvallinen maa ja Suomi äärimmäisen haavoittuva pieni kansakunta niin kieli- kuin kulttuurialueenakin vastaanottamaan kymmenien miljoonien metropolien tapaan segregaatioita ja slummeja kestäviä yhdyskuntia.