Korporatiivisen yhteiskunnan kouristelua

Luin päivän mediat ja samalla tulevan maanantain Forssan kaupunginvaltuuston koulujamme koskevat uudistukset. Vain hetkeä ennen Tammela ravisteli naapurinamme yhdessä Jokioisten kunnan kanssa kyläkoulujame kylmällä kyydillä. Ilmiön taustat ovat kaukana ja olen niistä kirjoittanut vuosikymmenet. Sadas monografinen kirja on työn alla ja liki 300 artikkelia ja blogia ovat nekin aihetta sivuavia. Oma kauteni yhdyskuntapalvelussa on loppumassa kaupunginvaltuutettuna. Valtuustosta nähtynä ratkaisuja tehdään liki arpapelillä ja olemattomalla tiedolla. Virkamietyössä ja virkamiehiä, opettajia kouluttaen yliopistoissa, ilmiö on järkytys. Se selittää julkisen taloutemme syvää lamaa ja korporatiivisen yhteiskunnan kykenemättömyyttä toimia vastaten aikamme asettamiin haasteisin. Oheinen kirjoitukseni on liki vuosikymmenen takaa ja sitä tuki kaksikin aiemmin tekemäämme mittavaa tutkimusta. Niitä poliitikkomme eivät taatusti seuraa. Ei nyt eikä silloin vuosikymmen takaperin.

tiistai, kesäkuu 26, 2007

Korporatiivisen valtion noidankehä

Pelkät kuntaliitokset eivät maaseutua pelasta

Maaseutu on ollut perinteisesti Suomessa joko luonnonvarojen tai koulutetun työvoiman luovuttaja kaupunkien kasvun tarpeisiin. Tämä on ollut mahdollista johtuen työn tuottavuuden huimasta kasvusta. Uusi teknologia vapautti väkeä luonnonvarojen jalostuksen alkupäästä ja siirsi ketjun jalostus ja palvelupäähän kuluttajiksi. Samalla lokaaliset sijaintiehdot kääntyivät päälaelleen ja urbaani kulttuuri syntyi. Omassa maassamme kuljimme tämän matkan miltei paimentolaiskulttuurista agraariin ja teolliseen vaiheeseen ja nykyiseen informaatioyhteiskuntaan runsaassa vuosisadassa. Kollektiivinen muistimme on tämän tallentanut hyvin ja kaukaisempi arkeeinen muistimme on sekin hyvin tallella. Kielemme symbolijärjestelmät syntyivät kovin myöhään ja matka juurillemme ei ole pitkä. Sitä häiritsevät vain sotien traumat ja epigeneettiset pimeät kohdat.

Jatkossa ongelmana on maaseudun muuttumien vanhusten hoiva-Suomeksi, jolloin uutta työvoimaa tarvitaan organisoimalla asiat uudelleen tai hankkimalla uutta työvoimaa. Tätä työvoima ei Suomesta saada. Maaseudulla ei. ei ole kuitenkaan tähän omia varoja vaan ne on saatava muualta. Samalla siellä on opittava monikulttuurinen yhteistyö ja myös johtamistaidolliset tehtävät lukuisissa pienyrityksissämme. Pelkillä mansikanpoimijoilla emme menesty.

Ylä-Savossa syntyneenä ja näiden kuntien palveluvarustustutkimuksia aikanaan Oulu yliopistosta ohjanneena ja myöhemmin Keski-Karjalassa ja Lounais-Hämeessä kuntien yhteistyötä seuranneena 1990-luvun alusta huomio kiinnittyy ainakin yhteen erikoisuuteen niukkuuden ja kohtuuden lääkkeillä eläneessä maaseudun kuntien murroksessa.

Iisalmen (Ylä-Savo), Kiteen (Keski-Karjala) ja Forssan (Lounais-Häme) talousalueet edustavat alueita, joilla on hyvin pitkä kuntayhteistyön traditio, vuosikymmeniä kestänyt. Verkostoitumisen nimiin on vannottu ja luottamus sekä edunvalvonta on toiminut. Kipeät asiat on pantu piiloon ja odotettu ongelmien katoavan ajan myötä. Niukkuuden ja kohtuuden ohella maaseudun kolmas ongelma on olettaa ajan olevan jotenkin parantava lääke. Siinä innovaatio ei ole reaaliaikainen vaan leviävä ja torjuttava. konservatiivisella tavalla toimien.

Yhdyskunta- ja palvelurakenteen toistuvat traumat ovat reuna-alueille tyypillisiä ja joku vetää aina välistä. Parhaiten menestyvät kunnat, jotka ovat riittävän lähellä kasvukeskusta. Kunnat jakautuvat myös niihin yhdyskuntiin, jotka ovat kokonaan heitteillä. Miltei vaikein tilanne on Forssassa, joka on viiden maakunnan lievealuetta ja kolmen suurkaupunkimme puristuksessa. Sopeutuminen tapahtuu täysin pääkaupunkiseudun kasvun ehdoilla ja ilman omatoimisuuden antamaa lisäapua. Forssan seutukunnassa omatoimisuudesta ja innovatiivisuudesta rangaistaan kaikilta ilmansuunnilta ja eniten alueen sisältä. Alue on saanut kantaakseen ruuhka-Suomen lieveilmiöt ja kirot, mutta myös ne traumaattiset geenit, joita sotamme tuottivat sisällissodasta alkaen. Veljessota oli Etelä-Hämeessä verinen ja Urjalasta sen näki parhaiten. Väinö Linna on ylivoimaisesti tunnetuin sosiologimme ja historian tallentaja.

Ne alueet joilla kuntaliitokset nyt toteutuvat nopeasti ja ilman turhaa puuhastelua näyttävät olevan ruuhka-Suomen ydinalueilla maalaiskuntia, joita Sisäministeriö ei ole maininnut ja mainostanut esimerkkeinä takavuosien paikallishallinnon näennäisen yhteistyön hallinnosta ja ”edunvalvonnasta”. Sen sijaan erityisen ongelmallista kuntayhteistyö näyttäisikin olevan nyt näillä yhteistyön mallialueillamme Keski-Karjalassa, Ylä-Savossa, Lounais-Hämeessä jne. Maton alle lakaistut ongelmat on nyt siivottava ja se ei ole politiikasta ääniä keräävälle herkkua. Muotiin ovat tulleet käsitteet, joilla Väinö Linna on kansakuntaa rikastuttanut.

Vanhan organisaation, toimintamallin, työtapojen, kielteisten kokemusten jne. purkaminen ja poisoppiminen on aina paljon vaikeampaa kuin uuden rakentaminen ja sen omaksuminen. Vanha sosiaalinen pääoma ylläpitää muistia, jonka purkaminen koetaan riskinä etenkin silloin, kun se on ollut suoranainen kansallinen malli ja ylpeyden aihe tai siihen liittyy negatiivisia kokemuksia. Nyt yhteistyökykyisiä näyttäisivät olevan Salon tai Hämeenlinnan seudun kaltaiset kunnat, joilla ei ole vanhaa rasitetta mallina ja esteenä uuden syntymiselle. Organisaatiorakenteet ovat uusia ja talous ratkaisee. Euro on hyvä mittari ja konsultti, budjettikuri toimii kun valvonta pelaa.

Mitä vanhempi kulttuuri, sitä vanhempia rakenteita sillä on hoidettavanaan ja maksettavanaan uusien rinnalla. Brittiläinen Imperiumi pitää edelleen kuningashuoneensa, lordit kokoontuvat ylähuoneessaan eikä heidän aavekipujen hoidossa Imperiumin yltä aurinko laske. EU hallintona ei ole syntynyt lainkaan tai se koetaan ohimenevänä kiusana. Meille on jo syntynyt se internet -ympäristön sukupolvi, joka ei käy koskaan vaaleissa. Kuitenkin webympäristön rinnalla elää omaa elämäänsä vielä kauan myös se ympäristö, jossa vanhat rakenteet kulkevat rinnan uusien kanssa. Mediassa sähköinen lehti on jo keskiössä, mutta paperilehtikin painetaan. Oleellista on se, kykenemmekö tai haluammeko maksaa rinnakkain toimivia vanhoja ja jo historiaan jääneitä rakenteita rinnan uudempien ja yhteiskuntaa ylläpitävien rakenteiden kanssa. Tätä tarkoitetaan innovaatiopolitiikalla ja rakenneuudistuksella.

Korporatiivinen valtio kykenee vain pieniin osauudistuksiin. Webympäristö toimii kokonaan toisilla säännöillä. Vanhat rakenteet eivät ole organisaatioinnovatiivisia eivätkä riittävän tehokkaita palvelujen tarjonnassa. Työvoimaa on vähä ja se on kallista. Teknistyvä yhteiskunta vaatii yhä suurempia väestökeskittymiä ja ihmiset ovat liikkuvia ja vaativat parempia palveluja. Tästä kaikesta alueet nyt kilpailevat ja traditioonsa kiinnittyneet eivät ole välttämättä konservatiivisina kilpailukykyisiä uusista asukkaista ja yrittäjistä, innovaatiotoiminnan ytimessä toimivista veronmaksajista, jolloin alueellinen innovaatiopolitiikka ei toimi. Pelkkiä vanhuksia ja heidän hoivaajiaan maaseutu ei kykene elättämän, kun samaan aikaan paluumuuttajien joukossa on yhä enemmän kaupunkialueille jo kerran maaseudun kouluttaneita ja voimavaransa kaupunkeihin antaneita paluumuuttajia. Tästä taas valtion tulisi kantaa vastuunsa ja ”palkita” kasvattajakuntia ylläpitäen näin toimivaa aluerakennetta. Pelkät kuntaliitokset eivät siinä riitä.

Käsitteistä katso kirja

www.mtt.fi/met/pdf/met102.pdf

Matti Luostarinen

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts